Kampotissa muistelin

Anonyymi-ap

Miten pojilla meni joulu Pattayalla ja Savon Pattayalla. Minäkin tässä muistelin hartaasti Suomen joulua ja eikä sitä äkkiä edes unohda.

Muistan vielä hyvin erään joulukertomuksen, kun säästin ja säästin rahaa päästä lämpimään. Minä tupakoin vielä silloin ja lähdin joulupäivänä polkupyörällä hakemaan tupakkaa huoltamolta.

Puolessa välin matkaa poliisi pysäytti ja sanoi matka seis. Sain sakot polkupyörästä, kun siinä ei ollut valoja. Poliisi sanoi, että huoltoasema on kiinni ja toivotti rauhallista joulua. Potkasin polkupyörää, kun pääsin kotiin ja sanoin kehtasit ja siitä meni poljin poikki oli kova pakkanen. Siinä meni kahden kuukauden säästöt. Mutta lopetin tupakoinnin kostoksi.

Tänään täällä Kampotissa ja etelän lämmössä ja gansan savussa muistelin aikaa. Pattayalla muistelin yhtenä jouluna kaverin kanssa rantakadulla, kun oli paljon autoja, mopoja, ihmisiä ja musiikkia kaduilla.
On siinä ajat muuttuneet kaveri oli ensimmäistä kertaa ja oli silmät pyöreinä ja sanoi Jouluna tällaista.

Kyllä aika on muuttanut ja vietin sen jälkeen varovaisia ja turvallisia jouluja, en uskaltanut ulos lähteä ja niin varmaan teki muutkin, sillä paljon valoja en nähnyt. TV:n olisi pitänyt ostaa joku kansalaisen boxi ja sekin olisi maksanut. Olisivat kuitenkin vain varoitelleet Pattayan ja Thaimaan vaaroista siellä Televisiossa. Nyt kuitenkin olen saavuttanut onnen ja
Kuulin karmean jutun.

Tiesitkö, että heikkokuntoinen ja vähällä ruualla oleva ihminen voi saada sydänkohtauksen kylmässä ilmassa. Se on vähän, kuin kramppi jalassa, joka tulee ilmastointi laitteesta. Kylmässä saa myös näitä nuha- ja kurkkutauteja. Se sähkön ja lämpötilan pudotus voi nostaa kuolleisuutta.

Voi niitä jouluja ja sitä kylmää. Ei niitä oikein voi edes unhoittaa, vaikka tuntuisi, että pitäisi. Suojatkaa hyvin itsenne siltä ilmastointi laitteelta Pattayalla ja Savossa savu on pieni ongelma lämmön suhteen.

9

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kävin vanhempia katsomassa puukon kanssa.
      Ei tullut pukkia. Sanoivat olevansa jo perseaukisina.

      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        💋 ­­­N­y­­m­f­o­­m­­a­a­­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17680365n

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    • Anonyymi

      Leipäjonossa ompi tunnelmaa, eikö vain TT

    • Anonyymi

      SDP:n kansanedustaja Hussein al-Taee kertoo Twitterissä saaneensa hirttosilmukan postissa.

      Twitter-päivityksessään al-Taee kirjoittaa, että hirttosilmukan saaminen joulun alla ”tekee siitä erityisen kipeää.” Hän on myös jakanut hirttosilmukasta kuvan Twitter-päivitykseensä.

    • Anonyymi

      Sen lähettäjä ei ainakaan ole kristitty.
      Eikä joulun viettoa kuulu kristityn juhliin.
      Pattayalla ja Kampotissa joulua vietetään ihan oikein ja siinä minun sydämeni lepää. Kuuluu olla vauhdikas joulu ei rauhallinen kuin aloitin.

      Tämän on kirjoittanut 100% kristitty ja voitte kysyä asiasta jos kiinnostaa. Lady poikien kanssa seksin harrastaminen on synti.

      Naisten kanssa se ei ole synti. Varsinkin ne, jotka tarvitsevat läheisyyttä saavat sitä sitten, vaikka rahasta.
      Älkää vääristäkö asioita. Vastaan kyllä jos tarvii.
      Eva luotiin Adamille seuraksi ja antoi molemmille halun toisiinsa.

    • Anonyymi

      Pojat joko Suomessa saa liikkua ja onko kauppa jo auki.
      Tiedä häntä vaikka vielä kieltopäivä.

      Se on helveti* raskas päivä taas siellä Savon Pattayalla.
      Se on perkele** joulu siellä ihan kristillisestikin.

    • Anonyymi

      Kuinka moni säästi jouluna?
      Ulkonaliikkumiskielto ja oliko pimennysverho harjoitus myös.

      Täällä on ihan vapaata ja tässä terassilla istun ja aurinko paistaa... Pitää kait kohta mennä suihkuun. Heräsin vähän myöhässä. No, saan aurinkoa omalla terassilla.

      Joko joulukinkku on syöty ja konvehdit ja muut lohet.
      Rahat meni. Nyt sitten perseaukisina ensikuu ja kehutte tipatonta tammikuuta vai?

      Valtio paska käytti teitä hyväksi.
      Määräsi teidät sisälle viikoksi ja määräsi ostaa viikon ruuat. Sitten kyttäsivät, että syötte rahanne.
      Ettekö tajunneet, että se oli kiristystä ja ansa. . . HA HA HA RAUHALLINEN JOULU. HA HA HA...Täällä vilkas ja iloinen Joulu. Ei Jeesus edes syntynyt jouluna se oli lisäksi Jumalan pilkkaa. Kahdet juhlat jumalan ja joulupukin.
      Valtio taas tappaa Jeesuksen Pääsiäisenä ja taas kukaan ei voi edes ulos tulla. Ha ha ha.

      Pelastusta ei voi tulla jos Jeesus syntyi jouluna. Sillä hän on jumalan poika ja syntyi esikoisena... Lukekaa edes se Raamatusta. Toiseksi kuolleita ei voi siunata, vaan eläviä voi.

      Minä en voinut sietää sitä paskaa mitä siellä oli.
      Lähdin aina jouluksi Pattayalle ja olin iloinen.

    • Anonyymi

      Kertokaa nyt, että millainen oli Avatar 2.
      Kerro joku yksityiskohta siitä elokuvasta ja mikä juttu ei varmasti löydy trailerista.

      Suomessa ette varmasti ole sitä nähneet.
      Mutta Pattayalla kyllä. Anti tulla se on varmasti ollut hyvin markkinoitu.. Festivaalissa ainakin ja siellä kakkosen kulmilla.

      Taasko menu naama kiinni.

    • Anonyymi

      Mikähän kaheli on nyt palstalla vaikuttaa, omalaatuista porukkaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9970
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      409
      4353
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      90
      2996
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2855
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2658
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2654
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      153
      1845
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      71
      1700
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1620
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1423
    Aihe