Miksi näin

Miksi maailman väestö asuu tunkkaisissa asutuskeskuksissa, kun taas enemmistö ihmisistä haluaa asua jossain muualla kuin täyteen työnnetyissä suurkaupungeissa ja eritoten Pyhäjärven taajama-alueella.
Molemmissa asumismuodoissa on ne hyvät ja huonot puolet, joita voi nyt jokainen miettiä mitä ne ovat omalla kohdalla.
8123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mihinkähän faktaan viestiketjun aloittajan kirjoitus perustuu?
Ihmisethän omatoimisesti hakeutuva asumaan sinne missä palvelut pelaa, on harrastusmahdollisuuksia, on itsensä kehittämismahdollisuuksia, on työtä, on samanikäistä seuraa, jne.
Eli juuri se suuri enemmistö toimii näin ja siksi kaupungistuminen joka alkanut jo -50 luvulla jatkuu edelleen kiihtyvällä vauhdilla.
Suomessa myös alkanut näkymään tämä kaupungistuminen yhä kiihtyvällä tahdilla.
Menneinä aikoina, sota ajan jälkeen meillä oli Maalaisliitto-Keskustapuolue joka harjoitti maaseutupolitiikkaa ja näin sai pidettyä syrjä-, maaseudun asuttuna ja eläväisenä. Olihan mm. presidentti Kekkonen mukana monessa hankkeessa joita mm. Pohjois-Pohjanmaalle saatiin.
Mutta nyt eletään 2000 lukua. Historia on historiaa. Keskustapuolue muisto menneistä mahtiajoista. Puolueen harjoittama politiikka kaupunki valloituksineen on ollut pyllistys syrjä-, maaseudulle ja jälki sen näköistä. Vai mitä mieltä olette esim. Sipilän hallituskaudesta? Berneriläinen liikennepolitiikka oli myrkkyä syrjäseuduille. Saarikkolais-Rehulalainen sosiaali ja terveyspolitiikka mm. ajoi synnytysosastoja alas aluesairaaloista. Kuin Sipilän harjoittama öky isäntä politiikka kuritti naisvaltaisia julkisen sektorin naisvaltaisia aloja, erityisesti terveyspuolella.

Äänestä
  • Pyhäjärven juopot on yksi esimerkki siitä pahoinvoinnista

    Äänestä

Tuo on totuus ei siinä faktoja tarvita, Intia on yksi saastan pääpaalu kaikenlaista rampas ihmistä syntyy

Äänestä

Maanviljelyn loppu on tuonut Pyhäjärvelle
myös pahoinvointia, mieti nyt vähän minkä takia maailma voi pahoin, toivottavasti ne maatalouden loppumisen aiheuttamat työpaikkojen menetykset saadaan jollain valheellisella verukkeella täytettyä maailmassa, valtio tuillako ?

Äänestä

Miksi ihminen harrastaa rahavaransa ensimmäisenä ja valittaa sen jälkeen kun tuli lasku, laskuihin ei ole rahaa mutta jonninjoutavaan elämään on, onko sosiaalituki liika helppo saatava, kun ei ymmärretä tämän taivaallista mistään

Äänestä
  • Tämä totta! Eletään kuin siat vatukossa kun pankin seinästä saa rahaa. Otetaan velkaa ilman vakuuksia tai vakituista työtä sen kummemmin kavahtamatta. Kuin että rakennetaan, ostetaan ylisuuria omakotitaloja, kesämökkejä ajattelematta todellista käyttötarkoitusta.
    Kun se sitten maailma ympärillä muuttuu, eläminen kallistuu erinäisistä syistä jne. niin yhtäkkiä ei olekaan varaa jatkaa kuplassa elettettyä luxuselämää. Mitäpä sitten, alkaa hitonmoinen parku ja itku....
    Mutta mutta, kannattaa aina muistaa suhteuttaa menonsa tuloihin ja niin että myös ns. "puskurirahaa" jää pahan päivän varalle.
    Nämä on valintakysymyksiä!!!!

    Äänestä

Toivottavasti nämä liika helpot sossutuet otetaan pois, myös Pyhäjärven väeltä, t kateellinen kokoomuslainen

Äänestä
  • Samanlainen tuilla eläjä se Kokoomuslainenkin on. Ellei pahimmasta päästä.
    Vai kuka se saa monenlaiset yritystuet, starttirahat, verohelpotukset jne. toimintaansa. Valtio, veronmaksajathan sen kustantaa. Siihen kun vielä osaa himpun vilunkia pelata mm. verottajan suhteen niin ei luulisi olevan valittamista??
    Nähty on....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi maailman väestö asuu tunkkaisissa asutuskeskuksissa, kun taas enemmistö ihmisistä haluaa asua jossain muualla kuin täyteen työnnetyissä suurkaupungeissa ja eritoten Pyhäjärven taajama-alueella.
Molemmissa asumismuodoissa on ne hyvät ja huonot puolet, joita voi nyt jokainen miettiä mitä ne ovat omalla kohdalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu