Helvetti mitä liikennekäyttäytymistä..

Anonyymi-ap

Piipahdin tänään Myllyssä ja olin ajamassa tästä Nesteen kylmäaseman liittymästä parkkihalliin, niin eräs parivaljakko oikein kiihdytti ehtiäkseen ennen mua ohi, olivat siis tulossa mun kohdalta katsoen vasemmalta puoleltani, vaikka sieltä suunnasta tuleville on erikseen vielä kolmio. Eli heidän olisi kuullut päästää mut ensin. Ja ei siinä mitään mutta sitten kuski päättikin pysähtyä aika kohdille ja jäi tuijottamaan siihen, odotti kai sitten että menisinkin ensin. No olisin kai mahtunut siitä justiinsa, mutta en viitsinyt enää lähteä sen verran ahtaasta välistä edes yrittämään. Niin tämä tuijottaa vaan, kunnes painoin äänimerkkiä ja taisin huutaa ikkunastakin vielä että mene nyt sitten kun olit niin kiireellä menossa. Jumalauta mitä vähäjärkisyyttä, olisi tosiaan mennyt sitten vaan kun oli niin kiireellä menossa ja kun ehdin jo pysähtyä, kun ajattelin että rysähtää, jos yritän pitää väkisin etuajo-oikeudestani kiinni.
Ja sitten kun olin lähtenyt sieltä, niin eräästä motariliittymästä oli joku tulossa autonsa kanssa ja hän olisi ehtinyt ihan hyvin mennä, mutta jäikin sitten arpomaan siihen puolittain kiihdytyskaistalle ja puoliksi ajokaistalle, että tuleeko hän nyt vai eikö hän tule. Välkytin valoja että tulee nyt sitten eikä jää siihen tientukkeeksi. SItten jäi köröttelemään jotain 70km/h vauhtia siihen, vaikka loskakelistä uolimatta olisi nyt voinut ihan hyvin ajaa rajoitusten mukaan, tai kahdeksaa-yhdeksääkymppiä ainakin.
Koittakaa nyt ihmiset vetää se pää perseestä pois ja opetelkaa sujuvaa liikennekäyttäytymistä. Nuo tuollaiset koheltamiset ja haahuilut ei pelkästään lisää onnettomuusriskiä, tuollaisella ihan kuin kerjättäisiin oikein että varmasti rysähtäisi.
Ja yksi ihme juttu on se, kun helvetin monella auto seilaa kaistan laidasta laitaan kaistalla keskiviivalta piennarviivalle. Onko se nyt ihan oikeasti niin vaikeata ajaa autoa suoraan? Tällaisella loskakelillä vielä tuollaisella "juopuneen" ajotyylillä lennätetään loskaa joka suuntaan ja muutenkin aiheutetaan turhaa sählinkiä.
Pari kertaa ohittaessani tällaista haahuilijaa kylkikontakti on ollut sen verran lähellä, että on ollut pakko painaa äänimerkkiä. Kun kaiken lisäksi ihmiset ei tunnu tajuavan niinkin yksinkertaista asiaa kuin se, että maanteillä on paljon muitakin liikkujia kuin mitä kuljettaja itse. ELi pidetään se auto omalla ajokaistalla ja katsotaan peileihinkin välillä edes. Ja noudatetaan liikennesääntöjä. jne jne

5

294

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aikamoisen esseen kirjoitit, nappaapa päivän lääkkeet ja rauhoitu, hyvä mies (?).

      • Anonyymi

        Edelleenkin, vähän tarkkuutta toimintaan.
        Ei sujuvan liikennekultturin oppiminen pitäisi nyt niin vaikeata olla edes varsinaissuomalaisille, vaikka varsinaissuomalaiset nyt ovatkin hieman tietynlaisen tasoisten maineessa, mistä turkulaisvitsit ovat realistisin osoitus.
        On kuitenkin päivittäistä koheltamista, tämän päivän haahuilut on vain yksiä arjen tilanteita, mitä tapahtuu joka päivä.


      • Anonyymi

        😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

        🍒 ­N­y­­­m­­­f­­o­­­m­­a­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17682769h

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    • Anonyymi

      Tuollainen outo ja ihme haahuilu on ihan normia nykyään. Niin kaupoissa, ostoskeskuksissa, liikenteessä ja ihan missä vaan joka paikassa.
      Itsekin huomasin taas tänään kun ajelin asioillani, että parikin edessä menevää ajeli ihan omissa maailmoissaan ilman mitään käsitystä vilkun käytöstä, taustapeiliin katsomisesta ynnä muusta.
      Ja kauppakeskuksissa tosiaan kanssa, ei ymmärretä katsoa ympärilleen vaan säntäillään ihan kuin säntäilijä olisi ainoa ihminen maailmassa.
      No... Ei auta muuta kait kuin yrittää kestää.

    • Anonyymi

      Idiootteja riittää, niin liikenteeseen kuin muuallekin.
      Mutta tietty jos huomiokyky ei riitä liikenteeseen tai vaikka liikennesäännöt ovat hukassa, niin silloin kannattaa suosiolla myydä auto pois ja kulkea vossikalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4781
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      1016
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      979
    Aihe