Olen lihava

Anonyymi-ap

Kroppani on pötkylä, olen ruma ja homssuinen. Uskon silti, että minäkin löydän joskus jonkun joka rakastaa minua. 😊 ei provo, ei trolli, ei kenenkään kiusaamisaloitus, eikä kenenäkään esiintymistä. Kirjoitin itsestäni ja en mollaa itseäni, vaan eihän kaikki maailman ihmiset vain ole hyvännäköisiä! Voisi olla huonomminkin, jos olisi vaikka joku epämuodostuma tai sairaus. Vaikka sellaisetkin ihmiset voivat olla kauniita, en sitä sano!

17

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tietysti löydät. Ajattele viikko että olen kaunis ja oletkin vähän kauniimpi. Se ajattelu oikeasti vaikuttaa ulkonäköön. Se tulee ilmeistä ja muista. Kun ajattelet olevasi kaunis saatat jopa hymyillä ja olla sitä. Rumennat itsesi hokemalla sitä koko ajan itsellesi. Ei ole tervettä haukkua itseään koko ajan.

      • Anonyymi

        Hymyilen kyllä ja paljon, mutta ihan muista asioista. Ei mulle iloisuus ja onnellisuus tule siitä, tunnenko itseäni kauniiksi vai en. Ulkonäköni ei tee minua surulliseksi, eikä päinvastoin. Toki silloin on itsevarmempi olo, jos on laittautunut. Ja ylipainoisuus kyllä välillä painaa mieltä, mutta sille asialle teen koko ajan jotain. Tajusin kyllä tuon sun pointin, mutta kokisin turhaksi itsensä huijaamiseksi jos ajattelisin, että olen kaunis. Kun en ole sitä ulkoisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä alat pikkuhiljaa kokea itsesi kauniimmaksi. Kokeile. Ajattelulla on paljon suurempi vaikutus kuin arvaatkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä alat pikkuhiljaa kokea itsesi kauniimmaksi. Kokeile. Ajattelulla on paljon suurempi vaikutus kuin arvaatkaan.

        Tuo ei vain toimi mun kohdalla. Tiedostan kaikki omat ulkonäölliset ja sisäiset vikani ja heikkouteni niin hyvin. Mulle on aina toitotettu joka paikassa miten ruma, huono, sairas jne. olen. Joskus jos joku kehuu kauniiksi tai kivaksi, niin se tuntuu suoranaiselta vttuilulta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä alat pikkuhiljaa kokea itsesi kauniimmaksi. Kokeile. Ajattelulla on paljon suurempi vaikutus kuin arvaatkaan.

        Jos rehellinen olen niin kaikista eniten kaipaisin sitä, että mua kehuttaisiin ihanaksi, mukavaksi, kivaksi, hyväksi ihmiseksi tai ihan mitä vaan. Ulkonäköä ei tarvi kommentoida, vaikka silloin jos olisin täydessä tällingissä niin sen huomioiminen tietenkin tuntuisi hyvältä.

      • Anonyymi

        Ei tarvi haukkua itseä kun ex haukkuu irl. Vaikka olen sopusuhtainen ja nätiksi ja kauniiksikin sanottu. Niin tämä exmies edelleen haukkuu lähes päivittäin minua sian ja miehen näköiseksi, huoraksi ja solvaa jopa sukuelimeni. Sellaiselle pahoinpitelevälle narsistiselle, vieraissa juoksevalle alkoholistimiehelle olin uskollinen. Sitä uskoin turhaan ja sitä rakastin. Kunnes jätin kuin nallin kalliolle. Jaksoin vuoden.

        Enkä muuten tästä päivästä enää lue hänen viestejään :) Kun on jo älykkäämpi, lahjakkaampi, empaattisempi, hyväkuntoisempi, komeampi ja mukavampi turvallinen hyvä mies minulla. Jotta heipat sulle ex. Postimerkki pyllyyn ja amerikkaan vaan.

        Sullahan on hyvin asiat nyt, miksi kuunnella jorinoita ja haukkuja..Erossa monesti alkaa tuo solvaaminen ja yritys toisen itsetunnon latistamiseksi..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvi haukkua itseä kun ex haukkuu irl. Vaikka olen sopusuhtainen ja nätiksi ja kauniiksikin sanottu. Niin tämä exmies edelleen haukkuu lähes päivittäin minua sian ja miehen näköiseksi, huoraksi ja solvaa jopa sukuelimeni. Sellaiselle pahoinpitelevälle narsistiselle, vieraissa juoksevalle alkoholistimiehelle olin uskollinen. Sitä uskoin turhaan ja sitä rakastin. Kunnes jätin kuin nallin kalliolle. Jaksoin vuoden.

        Enkä muuten tästä päivästä enää lue hänen viestejään :) Kun on jo älykkäämpi, lahjakkaampi, empaattisempi, hyväkuntoisempi, komeampi ja mukavampi turvallinen hyvä mies minulla. Jotta heipat sulle ex. Postimerkki pyllyyn ja amerikkaan vaan.

        Et kauaa aikaillut? Tuota alkoiko suhde ennen kun lopetit edellisen? Entä onko diagnoosi narsismista?

      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        🍒 ­­­N­­­y­­m­f­­o­­­m­­a­­a­­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17683362y

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Riittää että miehet kiinostuu sen kauniimpi ei tarviikkaan olla...Miehiäkin on monea luokkaa Aluokkaa ja siitä edespäin..

      • Anonyymi

        Ei miehiä kiinnosta rumemmissa naisissa kuin ehkä se yksi asia, joten ei riitä todellakaan tuo.

      • Anonyymi

        Ja naisia. Ei tarvitse olla sukupuolesta riippuvainen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja naisia. Ei tarvitse olla sukupuolesta riippuvainen

        Juu kyllä toimii toisinpäinkin..Sehän menee vaan että mitä kukin hakee ei ole näöstä kiinni..

    • Anonyymi

      Rumia ei olekkaan on vain vähemmäm kauniita...Miehissä komeita ja ei niin komeita...Jokainen saa päättää mitä aattelee...

    • Anonyymi

      Kannattaa liikkua T: P

    • Anonyymi

      Näin. Ja aamulla taas nasmies

    • Anonyymi

      Kyllä taas on niin mustamaalaamismatskua kuin olla voi, turha selitellä muuta. Olet ällö.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suureksi onneksesi on myönnettävä

      Että olen nyt sitten mennyt rakastumaan sinuun. Ei tässä mitään, olen kärsivällinen ❤️
      Ikävä
      93
      2059
    2. Perusmuotoiset TV-lähetykset loppu

      Nyt sanoo useiden HD-muotoistenkin kanavien kohdalla äly-TV, ettei kanava ole käytössä, haluatko poistaa sen? Kanavia
      Apua aloittelijalle
      167
      1520
    3. YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua

      Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä
      Äänekoski
      74
      1289
    4. Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa

      Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.
      Maailman menoa
      236
      1170
    5. No ei sun asunto eikä mikään

      muukaan sussa ole erikoista. 🤣 köyhä 🤣
      Ikävä
      73
      1160
    6. Hyvin. Ikävää nainen,

      Että vainoat ja stalkkaat miestäni.onko tarkoituksesi ehkä saada meidät eroamaan?no,siinä et tule onnistumaan
      Ikävä
      87
      1074
    7. Martina lähdössä Ibizalle

      Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      150
      1018
    8. Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava
      Maailman menoa
      243
      962
    9. Katsoin mies itseäni rehellisesti peiliin

      Ja pakko on myöntää, että rupsahtanut olen 😆. Niin se ikä saavuttaa meidät kaikki.
      Ikävä
      51
      916
    10. Uskomaton tekninen vaaliliitto poimii rusinoita pullasta

      Korni näytösesitelmä menossa kaupunginvaltuustossa. Juhlia ei ole kokouksista tiedossa muilla, kuin monipuolue paikalli
      Pyhäjärvi
      88
      891
    Aihe