Oli kaunis kesäpäivä, ja päätin lähteä käymään ostoskeskuksessa. Minulla oli valtava tarve saada edes jonkinlaista seksiä. Ajattelin, että käyn ostamassa samalla dildon tai vibran. Tai vaikka molemmat. Laitoin päälle kauniit stringit, minihameen, topin ja nahkatakin. Lähdin kohti linja-autopysäkkiä.
Linja-autossa oli minun lisäkseni vain muutama ihminen: äiti vauvansa kanssa, joukko nuoria naisia sekä eläkeläispariskunta. Menin takapenkille, sillä ajattelin, että itsetyydyttäisin penkillä. Minua alkoi kiihottamaan, kun yksi naisista kaivoi esiin pornolehden. Hän tutki sitä kavereidensa kanssa kiinnostuneena, niin kuin minäkin ainakin yritin penkin takaa. Vein käteni häpykummulle ja siitä klitorikseen. Hieroin klittaani ja kiimalima alkoi pikkuhiljaa valua penkille. Hetken päästä bussi pysähtyi ostarin eteen ja otin äkkiä käden pois pikkuhousuista. Nousin pois ja keinahtelin seksikkäästi liukuovista sisään.
Sisällä oli viileää. Ihmisiä oli joka puolella. Etsin katseellani seksileluliikettä. En kuitenkaan löytänyt sitä, joten istahdin penkille katsomaan keskuksen karttaa. Huomasin, että reitin varrella olisi kiva kahvila nimeltä Kahvila Voikukka. Ajattelin pistäytyä siinä. Hetken etsiskelyn jälkeen löysin pikkuisen putiikin, jonka oven yläpuolella olevassa kyltissä luki isoin kirjaimin: Kahvila Voikukka. Menin ovesta sisään.
Kahvila oli mukavan kodikas. Seinillä oli tauluja ja pöydissä oli kukkamaljakot. Asuni keräsi katseita. Eräs poikajoukko katsoi minuun ja hihitteli. Katselin tauluja enkä huomannut vastaan tulevaa naista. Törmäsimme yhteen ja hänen laukkunsa putosi maahan. Pyytelimme toisiltamme vuolaasti anteeksi ja nostin naisen laukun. -Kiitos! Mun nimi on Annika. Mä olin täällä kattelemassa, nainen sanoi. -Ai moi Annika! Ole vaan hyvä. Mä olen Krista. Sä näytät muuten vähän tutulta... Ollaanko me tavattu jossain? sanoin Annikalle. -En tiiä... Säkin näytät vähän tutulta. No mut eniveis, mä ajattelin tulla kahville.
Ostoskeskuksessa
3
2005
Vastaukset
- Anonyymi
Apua, täs kävi niin et mä painoin jotain nappii vahingos ja tää lähetti tän! Joten tää on kesken, älkää ihmetelkö.
- Anonyymi
-jatkuu-
-Mäkin tulin kahville, sanoin Annikalle. -Jos mä tarjoon? Otettas kahvit. -No vaikka, hän vastasi. Menimme tilaamaan kahvit ja istuimme nurkkapöytään. Annikan asu oli oikeastaan samanlainen kuin minunkin. Toppi, minihame, nahkatakki, korkkarit. Tosi seksikäs. Kiihotuin katsellessani hänen nännejään, jotka näyttivät kovenevan aina vaan. Ne törröttivät topin läpi. Tarjoilija toi kahvit pöytään ja juttelimme Annikan kanssa. Kävi ilmi, että olimme tavanneet aikaisemmin monestikin, nimittäin käsityökurssilla. Kurssi oli ollut viime syksynä. Kävi ilmi myös se, että Annika oli sinkku eikä ollut saanut pitkään aikaan seksiä. Olin itsekin samassa tilanteessa. Otin puheeksi asiani: -Eiks täs oo joku seksiliike lähellä? Mun pitäs kävästä siinä. -On täs toi yks. Mäkin voisin käydä, hän vastasi. -No mennään! huudahdin ja lähdimme kahvilasta.
Hetken etsinnän päästä liike löytyi. Annika oli vähän vaisu, ja hän liikehti koko ajan. Ehkä hän oli kiihottunut, tai sitten hänellä oli pissahätä. Minulla itselläni oli fetissi, joka lähti siitä, kun näin kerran ystäväni pissaavan housuun. Mutta enempiä miettimättä menimme liikkeeseen.
Liike oli kotoisa. Lattialla oli matot ja seinillä oli tauluja joissa kaikissa oli ihmisiä rakastelemassa. Joissain samansukupuolisia, joissain mies ja nainen. Otimme ostoskorin ja keräsimme siihen kaikki tarvitsemamme asiat: liukkari, kortsuja, dildo ja pieni vibra. Lähdimme kassalle ja laitoimme tavarat hihnalle. Kassalla oli viiksekäs mies, joka virnisti meille vienosti. Lähdimme liikkeestä Annikan ollessa yhä vaisu.
Ostoskeskuksen keskellä olevalla lavalla esiintyi teatteri. Päätimme mennä katsomaan. Istuimme penkeille ja katsoimme lavaan päin. Esitys oli romanttinen, mutta koska ikäraja oli k7, siinä ei ollut erotiikkaa. Mutta päähenkilö oli mielestäni aika seksikäs. Siirsin toisen käteni Annikan rinnalle ja hieroin sitä. Toisen käteni laitoin pikkuhousujeni päälle ja hipsuttelin siitä. Rivillämme ei ollut paljon muita. Meillä oli noin neljän penkin väli muihin ihmisiin. Annika alkoi hieroa minun nännejäni. Siirsin toista kättäni omilta pikkareiltani Annikan omiin ja hipsuttelin. Annika teki samoin. Siirsin käteni pikkuhousujen sisään ja hyväilin Annikan klitorista. Hän kuiskasi: -Ei saa, mulla on hirvee pissahätä. Olin siis oikeassa. Kiusoittelin kuitenkin häntä ja yritin levitellä häpyhuulia. Näytelmä jatkuisi vielä kymmenen minuuttia. En malttanut odottaa loppua, koska sitten pääsisimme vessaan ja ties mitä kivaa siellä tapahtuisi. Näytelmä loppui ja lähdimme.
Menimme invavessaan, koska siellä oli tarpeeksi tilaa. Annika sanoi, että pissaaminen ei onnistu, koska sä oot siinä. Hän halusi pissata itsekseen. Mä sanoin että ei, kyl se nyt onnistuu. Mä voin vaikka auttaa. Annika kysyi että miten. Sanoin että sitten näät. Käskin häntä ottamaan housut pois, mennä istumaan pöntölle ja levittää jalkoja. Sitten tungin sormeni Annikan pimppiin ja sanoin: -Sä sit pissaat vasta kun mä sanon. Sormetin Annikaa ja levittelin häpyhuulia. -Pissa tulee ihan justiin! Annika vaikeroi. Annoin luvan pissata. Otin sormeni pois ja hetken päästä pissaa alkoi purskuta Annikan posliinipimpistä ulos. Se oli oikeastaan aika hieno näky. Laitoin käteni alle ja pissaa tuli siihen. Nuolin sormeni onnellisena. Annika hoiti homman loppuun ja nousi pytyltä. Otin Annikan nahkatakin pois ja avasin topin napit takaa. Itseltäni revin pois housut, nahkatakin ja topin. Annikan laukusta löytyi jostain syystä viltti, ja levitimme sen lattialle. Menin makaamaan maahan ja Annika otti laukustaan dildon, jonka olimme ostanut. Kerkesin jo kuvitella, että saisin sen ihanan pimppiini. Ei, sainkin sen kakkoseeni. Annika yritti tunkea dildoa pyllyyni, muuta sulkijalihas pani vastaan. Lopulta sulkijalihas antoi periksi ja dildo sujahti kakkoseeni. Se tuntui mahtavalta. Annika liikutti dildoa kakkosessani ja laittoi vibran pimppiini.
-jatkuu-
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 292394
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3702002M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti181494Pelkään suunnattomasti
Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k52892Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik
Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed10871Mies, etko ole miettinyt
että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?52783- 54711
- 18710
- 25689
- 135623