Käytösongelmia

Anonyymi-ap

Uutiset kertovat, että halutaan puuttua tiukemmin häiriköivään käytökseen. Esimerkkinä mainitaan 2 tamperelaista poliitikkoanimeltä mainiten. He ovat yttäytyneet häiritsevästi naiskollegioitaan kohtaan ja ovat nyt saaneet kirjallisen varoituksen.
Taakoulutus on laiminlyöty jo vuosikym.enet. en muista, että omassa nuoruudessani olisi tarvinnut pelätä loukkaavaa käytöstä hilpeimmissäkään juhlissa. Nyt naiset saavat pelätä hipelöintia, törkeitä ehdotuksia ja jopa tyrmäystippoja illanistujaisissa.
Hyvä käytös ja kohteliaisuus on naurettavaa teeskentelyä, jota ei kotikasvatuksessa enää korosteta. Ihmisen kun pitää saada olla oma itsensä. Opetus voi sitten tulla myöhemmin paljon kovemmalla tavalla. Ja kuten on välillä uutisista todettu, asianomainen ei itse aina edes ymmärrä, miksi häneen kohdistetaan syytteitä.
Eikö kannattaisi vähän miettiä ja lukea vaikka "Käytöksen kultaista kirjaa"?

14

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kannattaisi lukea palstalla mellastavienkin käytöskirjaa,kun luulevat ylimielisyydessään olevansa kaikkien käytöstapojen yläpuolella.

      • Anonyymi

        Jokaiselle se sopii.


    • Anonyymi

      Kyllä on monilta kasikymppisiltä käytöstavat hukassa, ja jäljelle jäänyt pelkkää teeskentelyä, joka vanhetessa korostuu.

      • Anonyymi

        halutaan hukataan tehdään töpeksitään ....
        ei tällaiset mitään uuisia ole
        vaan vanhojen ihmisten päittelytä ilman sisältöä


      • Anonyymi

        Mistä huomaat teeskentelyn?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä huomaat teeskentelyn?

        Tekee erilailla kuin puhuu. Esittää hienompaa kuin on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekee erilailla kuin puhuu. Esittää hienompaa kuin on.

        Kukas se kenenkään hienouden määrittelee, jokaisella on omat tapansa elää, se eimole hienostelua ainoastaan kasvatuksen tulosta, joten , kohtele ihmisiä kuten haluat heidän kohtelevan sinua , yksinkertainen sääntö joka tepsii aina .


    • Anonyymi

      mitä luet pskauutisia ampparista
      ja puhut passiivista

      en halua puuttuvan
      en lue

      luetaan halutaan ihan sama passiivissa todettua päätöntä pskaa

      • Anonyymi

        Onneksi täällä on hyvä käytös hallussa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi täällä on hyvä käytös hallussa.

        Ja hyvän käytöksen opettajia löytyy, antaen kyllä itse pinvastaista esimerkkiä,


    • Anonyymi

      Minä vaan en naisista välitä.
      Harmia siitä vaan tulee.
      Niin se on, pojjaat!

    • Anonyymi

      Kultivoitunut kolumbialainen hihhihii.

      • Anonyymi

        "Totuus on tuolla ulkona...klunssiterassin takana"...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2530
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1479
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      893
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe