Kiinassa ollaan helisemässä koronaviruksen kanssa.
Useat maat vaativat nyt koronatestejä sieltä saapuvilta matkustajilta.
Mutta täällä Suomessa ei olla lainkaan huolissaan ja THL ei ota tosissaan huomioon tilannetta, koska eihän meillä ole mitään pelättävää tartuntojen suhteen.
Hienoa!
Kun mahdollinen ydinsota alkaa ja puoli maapalloa on tuhottu, niin saamme huojentavan tiedonannon hallituksen taholta:
"Kansalaisten ei tarvitse olla huolissaan!
Hallitus seuraa tarkkaan tilannetta ja Suomi on kokonaan selkkauksen ulkopuolella, eikä mitään vaaraa ole asian johdosta.
Sitäpaitsi, olemme jo monta kuukautta suunnitelleet kansalaisten turvallisuuteen perustuvia toimenpiteitä, joista käydään syventäviä keskusteluja ehkä jo heti hallituksen kesälomien jälkeen."
Joten ei mitään hätää!
Tarkemmat ohjeistukset annetaan Eduskuntatalon raunioista mustan savupilven keskeltä, mikäli löytyy vielä tarpeeksi monta komitean jäsentä hengissä.
Suomi: Taudinkantajien Luvattu Maa
77
99
Vastaukset
- Anonyymi
Virus ei tunne rajoja.
Ei virus eikä hulluus tunne mitään rajoja.
Mitäköhän niille Kiinasta tulleille koronapositiivisille sitten tehdään. Laitetaanko heidät eristyksiin vaikka ehkä oma naapurinsa huitelee vapaana ympäriinsä tartuttaen samaa virusta.- Anonyymi
Ei näytä tuntevan Suomen hallituskaan.
Uusi ja vaarallisempi virusmuunnos raivaa tietään maapallolla, mutta täällä on kaikki hyvin. - Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Ei virus eikä hulluus tunne mitään rajoja.
Mitäköhän niille Kiinasta tulleille koronapositiivisille sitten tehdään. Laitetaanko heidät eristyksiin vaikka ehkä oma naapurinsa huitelee vapaana ympäriinsä tartuttaen samaa virusta.Ne adoptoidaan suomalaisiin koteihin, että suomalaiset tottuvat koronavirukseen ja tulevat immuuneiksi 🙃
- Anonyymi
Otin tietsikkaani turvaohjelman viruksia vastaan.
- Anonyymi
Minä luovuin virustorjuntaohjelmasta vakoilemasta ja hidastamasta konettani.
Nyt pelittää kuin tummelilla rasvattu salama.
- Anonyymi
Niin , mitä?. Yleisvaarallista tartuntatautiahan ei ollut missään vaiheessa... Ei ollutnmitään laillisia perusteita rajoituksiin, fasismiin ja pelotteluun.
Rokote kiristäjät vastuuseen!
Covid-19 injektio olikin vain kokeellista Geeniterapiaa, joka ei estänyt ; tartuttamasta, levittåmästä, sairastamasta eikä siten ollut millään tapaa todistettavasti hyödyllinen. Estää vakavan sairastumisen ei myöskään pitänyt paikkaansa.
Ei pitäisi pelätä olematonta, eikä varsinkaan olematonta jota markkinoidaan isolla rahalla.
Nyt ehkä pitäisi kysyä kuinka pitkiä tuomioita näille vapaaehtoisen pakollisen vapaaehtoisen geeniterapiainjektiorokotelobbareille pitäisi asettaa?
Ei ollut yleisvaarallista tartuntatautia... Jokainen joka näkee omilla silmin näkee sen aivan itse, on nähnyt kokoajan.- Anonyymi
Persu-foliohattu 18:23 näkee mitä näkee :DDD
- Anonyymi
Eikö kiinalaiset testats ennenkun pääsevät edes lentokoneeseen lähtemään
Testataankos enää muitakaan lentokoneisiin lähtijöitä?
Eikö sekin kalliiksi tullut korona-/rokotuspassi mennyt vanhanaikaiseksi, kun viimein uskottiin, että rokotettukin voi kantaa virusta mukanaan tartuttaen toisia itse edes sitä tietämättään.
Sama virus kiertää maailmaa ihan reippaasti muutenkin, niin mikä ero siinä on onko se tullut Kiinasta vai jostain muusta maasta jonkun muun lennon mukana tai vaikkapa lennellyt Suomesta Kiinaan.- Anonyymi
Parempi tosiaan, että testaus lähtömaassa.
Beng
Odotetaanko Lappiin kiinalaisia matkaajia. Siellähän se eka kiinakaisturisti sairasti koronaa 2019 joulukuussa. Anonyymi kirjoitti:
Parempi tosiaan, että testaus lähtömaassa.
Beng
Odotetaanko Lappiin kiinalaisia matkaajia. Siellähän se eka kiinakaisturisti sairasti koronaa 2019 joulukuussa.Testataankos Suomesta lähtijöitäkään enää.
Vai lähdetkö siitä olettamuksesta, että Suomessa ei enää ole koronaa ellei kiinalaiset sitä tuo.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Testataankos Suomesta lähtijöitäkään enää.
Vai lähdetkö siitä olettamuksesta, että Suomessa ei enää ole koronaa ellei kiinalaiset sitä tuo.Ei. Lähden siitä oletuksesta, että tulee uusia variantteja.
Voitaisiin suojella ihan terveydellisillä syillä, kun muitakin tauteja on liikkeellä.
Ensimmäinen virallinen löydös oli kiinalaisella ja luulenpa, että koronaa oli jo aiemmin kuukausia ennen tätä löydöstä.
Parvi kiinalaisturisteja oli 2019 - 2020 hyörimässä päärautatieasemalla.
Heitä hyysättiin, koska toivat rahaa jollekin jonnekin.
Beng Anonyymi kirjoitti:
Ei. Lähden siitä oletuksesta, että tulee uusia variantteja.
Voitaisiin suojella ihan terveydellisillä syillä, kun muitakin tauteja on liikkeellä.
Ensimmäinen virallinen löydös oli kiinalaisella ja luulenpa, että koronaa oli jo aiemmin kuukausia ennen tätä löydöstä.
Parvi kiinalaisturisteja oli 2019 - 2020 hyörimässä päärautatieasemalla.
Heitä hyysättiin, koska toivat rahaa jollekin jonnekin.
BengMutta mietipä vähän, mistä joka paikasta niitä uusia variantteja on lähtenyt liikkeelle sen Wuhanin jälkeen. Ei ne Kiinasta.
Aluksi niitä uusia variantteja nimettiinkin sen maan mukaan, missä ne olivat saaneet alkunsa, mutta sitten hienostuneesti niitä alettiin nimeämään kreikkalaisilla aakkosilla, ettei mikään maa tuntisi itseään osoitetun sormella.
Niitä uusia variantteja voi syntyä vaikka Suomessa siitäkin huolimatta, ettei ketään vierasmaalaista päästettäisi maahan.
Ei se ole pelkkää luuloa, vaan ihan virallista tietoakin, että koronaa oli jo kuukausia aikaisemmin Euroopassa, oli Ruotsissakin, ennenkuin alkoi Wuhanista kuulua uutisia. Sen saaneet selville, kun ovat tarkastaneet jo edellisenä syksynä otettuja kokeita uudestaan.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Mutta mietipä vähän, mistä joka paikasta niitä uusia variantteja on lähtenyt liikkeelle sen Wuhanin jälkeen. Ei ne Kiinasta.
Aluksi niitä uusia variantteja nimettiinkin sen maan mukaan, missä ne olivat saaneet alkunsa, mutta sitten hienostuneesti niitä alettiin nimeämään kreikkalaisilla aakkosilla, ettei mikään maa tuntisi itseään osoitetun sormella.
Niitä uusia variantteja voi syntyä vaikka Suomessa siitäkin huolimatta, ettei ketään vierasmaalaista päästettäisi maahan.
Ei se ole pelkkää luuloa, vaan ihan virallista tietoakin, että koronaa oli jo kuukausia aikaisemmin Euroopassa, oli Ruotsissakin, ennenkuin alkoi Wuhanista kuulua uutisia. Sen saaneet selville, kun ovat tarkastaneet jo edellisenä syksynä otettuja kokeita uudestaan.Noinhan on.
Peilaan asiaa sitäkin vasten, että meillä on kuolleisuusluvut suuret. En tietäisi, ellei siitä uutisoitaisi.
Mielestäni rikkaaksi väitetyssä ja sivistysmaanakin pidetyssä Suomessa näin on.
Jossain sössitään.
Vai onko päättäjistä niin kyynisiä ihmisiä, että ei sen niin välii, jos joku siellä jossain kuolee.
Paikallislehdistä, jos kirkkollisia ilmoituksia lukee, paljon on kuolleita ja niissähän ei ole kaikki.
Korona on mielestäni kakkamainen tauti lievänäkin.
Ja koska otettujen rokotusten määrä per pää on niin sekava, niin mikä jatkossakaan on suojan taso?
Beng
- Anonyymi
Erikoista Kiinassa on, että tavallisen ihmisen on ollut vaikea saada
ollenkaan passia,
mutta nyt niitä on tarjolla kaikille eikä matkustajia ilmeisestikään
tarkisteta ennen lentokoneeseen menoa,
koska Italiaan lentäneitten kiinalaisten koneessa todettiin 50 prosentilla
korona heti Italiassa.
Tai ehkä Kiina lähettää koronatautiset muualle hoitoon ?- Anonyymi
Uudet variantit ovat uhka.
Joku niistä saattaa olla aiempaa tappavampi.
Ehkei meillä ole kuollut tarpeeksi vanhuksia vielä, siksikö T.... Anonyymi kirjoitti:
Uudet variantit ovat uhka.
Joku niistä saattaa olla aiempaa tappavampi.
Ehkei meillä ole kuollut tarpeeksi vanhuksia vielä, siksikö T....Onkos niillä jotain uusia variantteja nyt.
Eikös Suomessakin ole meneillään monenlaista varianttia ja niitä uusia voi syntyä ihan missä muuallakin vaan kuin Kiinassa.- Anonyymi
italiaan on tullut useampi koneellinen kiinalaisia, mutta koronapositiiviset on pistetty
takaisin sinne mistä ovat tulleetkin eli Kiinaan. Anonyymi kirjoitti:
italiaan on tullut useampi koneellinen kiinalaisia, mutta koronapositiiviset on pistetty
takaisin sinne mistä ovat tulleetkin eli Kiinaan.Kyllähän silloin olisi oikeus ja kohtuus testata kaikki joka paikasta muualtakin tulleet ja lähettää koronapositiiviset takaisin sinne mistä ovat tulleetkin.
Testataanko esim. kaikki Japanista tulleet?
Siellä on viikon aikana tilastoitu 1 190 504 uutta tartuntaa ja 2 283 koronaan kuollutta.
Kuitenkin melkoisen paljon pienempi maa kuin Kiina.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uudet variantit ovat uhka.
Joku niistä saattaa olla aiempaa tappavampi.
Ehkei meillä ole kuollut tarpeeksi vanhuksia vielä, siksikö T....Joku kirjotikin täällä ehkä meillä ei viellä ole kuollut tarpeeksi vanhuksia.Jatkan: Ikään katsomatta likaa on monisairaita kenties laitokset osastot jotka vaativat 24h/ 7 päivää hoitohenkilökuntaa, siitä huolimatta että hoitohenkilökunnasta on suuri pula.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku kirjotikin täällä ehkä meillä ei viellä ole kuollut tarpeeksi vanhuksia.Jatkan: Ikään katsomatta likaa on monisairaita kenties laitokset osastot jotka vaativat 24h/ 7 päivää hoitohenkilökuntaa, siitä huolimatta että hoitohenkilökunnasta on suuri pula.
Siksi on hyvä, että kiinalaisilta vaaditaan täysi rokotussarja,
se voi estää vakavan taudin,
he eivät toivottavasti ainakaan kuormita muitten maitten sairaaloita. - Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Kyllähän silloin olisi oikeus ja kohtuus testata kaikki joka paikasta muualtakin tulleet ja lähettää koronapositiiviset takaisin sinne mistä ovat tulleetkin.
Testataanko esim. kaikki Japanista tulleet?
Siellä on viikon aikana tilastoitu 1 190 504 uutta tartuntaa ja 2 283 koronaan kuollutta.
Kuitenkin melkoisen paljon pienempi maa kuin Kiina.Japanilaisia ei ole tunkenut ulkomaille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
italiaan on tullut useampi koneellinen kiinalaisia, mutta koronapositiiviset on pistetty
takaisin sinne mistä ovat tulleetkin eli Kiinaan.21:47
Olipa lyhyt ja ytimekäs tiedonanto...
Beng
Mutta noin pitäisi toimia.
- Anonyymi
Siis hallitus seuraa taas tarkalla silmällä vai oliko se korvalla ja seuraamisen tulokset on ennenkin nähty eli varautukaa taas rajoituksiin oman maan kansalaiset, kiinalaiset saavat kyllä tulla eli tervetuloa vaan ja tautien kanssa.
Saahan Suomessa suomalaisetkin mennä oireettomina taudintartuttajina minne vain.
Ei se virus kansalaisuudesta välitä tuon taivaallista.
- Anonyymi
Meillä päin liikkeellä paljon super RS-flunssaa, vaarallinen lapsille että vanhuksille joilla hengitys sairauksia.
- Anonyymi
Kuolema vinosilmäkoirille.
- Anonyymi
Australian kenguru jahtiin ja ameriikkaan Manhattanille kaikki Kiinan turistit!🤗🤗
- Anonyymi
Menkööt kiinalaiset Venäjälle !
- Anonyymi
Päättäjät etsimässä iloa ja valoa kuka missäkin maailmankolkassa, palaavat tietämättöminä antamaan lausuntojaan maassa kiinalaisten matkustajien tautituliaisista. Niinkuin muissakin asioissa, kaikki hyvin kunnes taas alkaa selittelyt ja sotkut. Terveyspalvelut ongelmissa, sähkön riistohinnat, inflaatio surkastuttaa rahanarvoa, ei huolta, iloa valoineen kansalaiset.
- Anonyymi
"Kiittäkää" Putinia !
- Anonyymi
Kiinalaiset ovat RÖYHKEITÄ. He syyttävät syrjinnästä maita, jotka vaativat koronatestin heiltä.
Kiinalaisten pitäisi mielestään vapaasti päästä tautia levittämään joka paikkaan !
Italiaan he aiheuttivat ensimmäisen hirvittävän kuolemankaaoksen
jo koronan alussa.
Nyt he röyhkeästi tunkevat taas juuri Italiaan.
Onkohan se Xi JInpingin ja Putinin yhteinen suunnitelma
aiheuttaa katastrofi EU-alueelle ?
Onko se yksi sodankäynnin taistelukeino ja Putinin tukeminen ?Mietipä nyt ihan omalla järjelläsi, jos sitä on, että kuinka monta koronatartuntaa Suomestakin löytyisi tällä hetkellä, jos ihan kaikki oireettomatkin testattaisiin ja tilastoitaisiin.
- Anonyymi
Kiinasta täytyy olla ainakin 200 miljoonaa koronatartuntaa.
Yksi preosenttikin tartuttajista pystyisi aikaansaamaan suuren katastrofin
ja kuolleisuuden EU-alueelle, koska tilanne on ennestäänkin heikko.
Jokainen kiinalainen on biologinen ase.
Lentokonetta pukkaa Eurooppaan jatkuvasti.
USA viisaana päätti, ettei kiinalaisilla ole tulemista sinne.- Anonyymi
Yhä enemmän on maita, jotka vaativat kiinalaisilta pakollisen koronatestin,
tai negatiivisen max 2 päivää vanhan koronatodistuksen tai täyden rokotussarjan.
Tähän mennessä ainakin Italia, Espanja, Ranska, Britannia, Yhdysvallat, Intia, Israel
ja Japani. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhä enemmän on maita, jotka vaativat kiinalaisilta pakollisen koronatestin,
tai negatiivisen max 2 päivää vanhan koronatodistuksen tai täyden rokotussarjan.
Tähän mennessä ainakin Italia, Espanja, Ranska, Britannia, Yhdysvallat, Intia, Israel
ja Japani.THL ilmeisesti katsoo, että kun "Kiinan antamat puutteelliset tiedot vaikeuttavat kokonaisvaltaisen arvion tekemistä Suomessa", Suomessa ei kannata vaatia mitään rajoituksia.
Eikö sen pitäisi olla juuri se syy vaatia rajoituksia ?
Ei ole mitään epäselvää mikä tilanne on Kiinassa, ei tarvitse kuin mediaa seurata.
Monissa maissa ei haluta ottaa riskiä ja äkillisesti pahentaa koronatilannetta.
Sairaalahoidon kapasiteetilla on rajansa jokaisessa maassa,
se voitiin todeta jo koronan alussa, kun joissakin maissa kuten Italiassa
joukkohautoja kaivettiin.
Kiinassa on nyt jono krematorioihin. - Anonyymi
Kiinassa on niin paljon tartuntoja, ettei niitä pysty edes tilastoimaan.
"90 prosentilla on korona", Pekingissä asuva tietokirjailija James Zimmerman kirjoittaa Twitterissä. Anonyymi kirjoitti:
Yhä enemmän on maita, jotka vaativat kiinalaisilta pakollisen koronatestin,
tai negatiivisen max 2 päivää vanhan koronatodistuksen tai täyden rokotussarjan.
Tähän mennessä ainakin Italia, Espanja, Ranska, Britannia, Yhdysvallat, Intia, Israel
ja Japani."""negatiivisen max 2 päivää vanhan koronatodistuksen tai täyden rokotussarjan."""
Häh? Mikä se on se on "täysi rokotussarja", kun viisikin rokotusta saanut voi saada tartunnan, sairastua ja tartuttaa eteenpäin.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
"""negatiivisen max 2 päivää vanhan koronatodistuksen tai täyden rokotussarjan."""
Häh? Mikä se on se on "täysi rokotussarja", kun viisikin rokotusta saanut voi saada tartunnan, sairastua ja tartuttaa eteenpäin.Täysi rokotussarja estää hyvin vakavan tautimuodon.
Sen saanut kiinalainen ei todennäköisesti kuormita sairaaloita ulkomailla. Anonyymi kirjoitti:
Täysi rokotussarja estää hyvin vakavan tautimuodon.
Sen saanut kiinalainen ei todennäköisesti kuormita sairaaloita ulkomailla.Tarkoitin kysyä, että montako rokotuspiikkiä on nykyisin se "täysi rokotussarja".
Silloin korona-/rokotepassin aikaan se "täysi rokotussarja" oli vain kaksi piikkiä, kun niitten avulla lähdettiin levittämään tautia yökerhoihin, festareille, ulkomaillekin.
Nythän ne vuonna 2021 kaksi piikkiä saaneet ovat samalla lähtöviivalla kuin rokottamattomat, mutta saivatpahan jonkun aikaa pitää hauskaa kuvitellen olevansa jo kuolemattomia.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Tarkoitin kysyä, että montako rokotuspiikkiä on nykyisin se "täysi rokotussarja".
Silloin korona-/rokotepassin aikaan se "täysi rokotussarja" oli vain kaksi piikkiä, kun niitten avulla lähdettiin levittämään tautia yökerhoihin, festareille, ulkomaillekin.
Nythän ne vuonna 2021 kaksi piikkiä saaneet ovat samalla lähtöviivalla kuin rokottamattomat, mutta saivatpahan jonkun aikaa pitää hauskaa kuvitellen olevansa jo kuolemattomia.Ehkä "täysi rokotussarja" on kulloinkin tarkoittanut sitä, että on kaikki suositellut ja saatavissa olevat rokotukset ottanut, ettei viimeisestä ole liian pitkä aika,
että teho olisi laskenut.
Suomessa aikuisväestöllä "pitäisi" kai olla neljä rokotusta,
iäkkäillä ja riskiryhmillä on mahdollisuus viiteen rokotukseen.
Viides eli ns. tehosterokotus on vain puolella yli 65-vuotiasta.
Toissapäivänä telkkarissa haastateltu lääkäri suositteli vakavasti hankkimaan pian tehosterokotuksen. Anonyymi kirjoitti:
Ehkä "täysi rokotussarja" on kulloinkin tarkoittanut sitä, että on kaikki suositellut ja saatavissa olevat rokotukset ottanut, ettei viimeisestä ole liian pitkä aika,
että teho olisi laskenut.
Suomessa aikuisväestöllä "pitäisi" kai olla neljä rokotusta,
iäkkäillä ja riskiryhmillä on mahdollisuus viiteen rokotukseen.
Viides eli ns. tehosterokotus on vain puolella yli 65-vuotiasta.
Toissapäivänä telkkarissa haastateltu lääkäri suositteli vakavasti hankkimaan pian tehosterokotuksen.Onko sillä lääkärillä Pfizerin osakkeita?
Pfizer tekee kymmeniä miljardeja dollareita voittoa vuosittain näillä ns. rokotteilla. Nyt ovat nähneet Kiinassa olevan mahdollisuudet rokotteiden menekkiin, kun muualla kiinnostus on alkanut laantumaan. Ja muuallakin yrityksen agentit kiihottavat lisääntyvään rokotukseen käyttäen Kiinaa pelottimena.
Mutta onhan niihin Suomellakin varaa, kun ainahan voi ottaa lisää lainaa ...
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pfizer-tuplasi-voittonsa-koronarokotteen-ansiosta-hurja-myynti-odotettavissa-myos-talle-vuodelle/8350658#gs.ludife- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Onko sillä lääkärillä Pfizerin osakkeita?
Pfizer tekee kymmeniä miljardeja dollareita voittoa vuosittain näillä ns. rokotteilla. Nyt ovat nähneet Kiinassa olevan mahdollisuudet rokotteiden menekkiin, kun muualla kiinnostus on alkanut laantumaan. Ja muuallakin yrityksen agentit kiihottavat lisääntyvään rokotukseen käyttäen Kiinaa pelottimena.
Mutta onhan niihin Suomellakin varaa, kun ainahan voi ottaa lisää lainaa ...
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pfizer-tuplasi-voittonsa-koronarokotteen-ansiosta-hurja-myynti-odotettavissa-myos-talle-vuodelle/8350658#gs.ludifeOnhan Suomella varaa!
Valtion Setelipaino tekee töitä neljässä vuorossa 7 päivää viikossa.
Rahaa tulee ulos enemmän mitä pystytään käyttämään.
Siksi se kaasulaivakin vuokrattiin:
Sen vuokra on vuodessa 46 miljoonaa euroa eli melkein miljoona euroa viikossa.
Se on vuokrattu Suomeen 10 vuodeksi.
Rahahan on pelkkää paperia! Anonyymi kirjoitti:
Ehkä "täysi rokotussarja" on kulloinkin tarkoittanut sitä, että on kaikki suositellut ja saatavissa olevat rokotukset ottanut, ettei viimeisestä ole liian pitkä aika,
että teho olisi laskenut.
Suomessa aikuisväestöllä "pitäisi" kai olla neljä rokotusta,
iäkkäillä ja riskiryhmillä on mahdollisuus viiteen rokotukseen.
Viides eli ns. tehosterokotus on vain puolella yli 65-vuotiasta.
Toissapäivänä telkkarissa haastateltu lääkäri suositteli vakavasti hankkimaan pian tehosterokotuksen.Mutta kun eihän sekään "täysi rokotussarja" takaa sitä, etteikö voisi olla kuitenkin taudin kantaja ja levittäjä.
Vieläkö siis aiotaan mennä siihen samaan rokotepassiharhaan takaisin?
Varmaan eivät nuokaan Kiinasta lentäneet ole tienneet olevansa viruksenkantajia ilman testiä, sillä eivät he oireellisina olisi lähteneet matkustelemaan Italiaan.
Saattanut heilläkin olla jo "täysi rokotussarja".- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiinassa on niin paljon tartuntoja, ettei niitä pysty edes tilastoimaan.
"90 prosentilla on korona", Pekingissä asuva tietokirjailija James Zimmerman kirjoittaa Twitterissä.No sitten luulisi olevan todella helppo laittaa lentokielto kiinalaisille.
Turha kuolleisuuslukuja on körötellä.
Beng - Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
"""negatiivisen max 2 päivää vanhan koronatodistuksen tai täyden rokotussarjan."""
Häh? Mikä se on se on "täysi rokotussarja", kun viisikin rokotusta saanut voi saada tartunnan, sairastua ja tartuttaa eteenpäin.Joo. Ei rokotusten määrä kovin paljoa takaa.
Beng - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täysi rokotussarja estää hyvin vakavan tautimuodon.
Sen saanut kiinalainen ei todennäköisesti kuormita sairaaloita ulkomailla.No. Pakkoko tänne on tulla rasittamaan suomalaista hyvinvointiterveydenhuoltoa, kun kaikkialla on ruuhkaa.
Beng - Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Onko sillä lääkärillä Pfizerin osakkeita?
Pfizer tekee kymmeniä miljardeja dollareita voittoa vuosittain näillä ns. rokotteilla. Nyt ovat nähneet Kiinassa olevan mahdollisuudet rokotteiden menekkiin, kun muualla kiinnostus on alkanut laantumaan. Ja muuallakin yrityksen agentit kiihottavat lisääntyvään rokotukseen käyttäen Kiinaa pelottimena.
Mutta onhan niihin Suomellakin varaa, kun ainahan voi ottaa lisää lainaa ...
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pfizer-tuplasi-voittonsa-koronarokotteen-ansiosta-hurja-myynti-odotettavissa-myos-talle-vuodelle/8350658#gs.ludifeNo. Se lääkäri varmaan huolestui enemmän rokotteen vanhenemista.
Muistaakseni ne rokotteet vanhenivat jo elo-syyskuussa.
Mutta voihan kanamuniakin syödä ep:n jälkeen.
Beng
- Anonyymi
Koronan leviämisestä on ollut mediassa kaava.
Kun yksi tartunnan saanut ihminen liikkuu siitä tietämättä
tartuttaen muita
viidessä päivässä tartunta on levinnyt satoihin ihmisiin.
Tarvitaanko lisää uusia variantteja ja uusia tartuttajia ?No ei tarvitse uusia tartuttajia, sillä kyllä reilut 5,5 miljoonaa potentiaalista taudinkantajaa riittää Suomessa.
- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
No ei tarvitse uusia tartuttajia, sillä kyllä reilut 5,5 miljoonaa potentiaalista taudinkantajaa riittää Suomessa.
Terveydenhoito on vaikeuksissa koronan takia. He kun sairastuvat itsekin.
Poliklinikat on kriisissä. Kotihoidosta puuttuu paljon hoitajia.
Ei tarvita kiinalaisia tartuttajia. Kiinalaisista kaikki alkoi. Anonyymi kirjoitti:
Terveydenhoito on vaikeuksissa koronan takia. He kun sairastuvat itsekin.
Poliklinikat on kriisissä. Kotihoidosta puuttuu paljon hoitajia.
Ei tarvita kiinalaisia tartuttajia. Kiinalaisista kaikki alkoi.Mites se noin, kun eikö nyt ainakin terveydenhoidon henkilökunta ole kaikki rokotettuja.
- Anonyymi
Italian terveysministeri päätti suojella väestöään.
Italiaan matkanneilla kiinalaisilla puolella on ollut korona.
Italia on ilmoittanut ottavansa käyttöön pakollisen koronatestauksen kaikille Kiinasta tuleville matkustajille.
Italian terveysministeri Orazio Schillaci sanoi, että toimenpide on välttämätön viruksen uusien varianttien seurannan ja tunnistamisen varmistamiseksi sekä
Italian väestön suojelemiseksi.
Italialaislehti la Repubblican mukaan Kiinasta Milanon Malpensan lentokentälle 26. joulukuuta laskeutuneen koneen matkustajista 52 prosentilla todettiin koronavirus. - Anonyymi
Huoli uusista virusmuunnoksista heräsi: Kiinasta Italiaan saapuneella lennolla puolella matkustajista korona
Kiinan sairaaloissa näkyy nyt pahin tautiaalto sitten koronapandemian alun.
IL 1.1.2023 - Anonyymi
Virus ei liiku ja lisäänny ilman ihmistä ja sen liikkuvuutta . Raja kiini niin ruton tulo vaikeutuu .
Mutta kun suomalaisetkin liikkuu.
Ja miten niin "ruton tulo", ihan kuin sitä ei Suomessa olisi lainkaan ennestään vaikka ei tilastoja julki annetakaan enää, kun alkoi Suomi olla Euroopan kärkimaita koronakuolleisuudessa.
Ainakin minä lähden siitä, että jokainen, ihan jokainen, täällä voi olla viruksen kantaja ja mahdollinen tartuttaja vaikka näyttäisi päälle päin aivan ruotsalaiselta.
- Anonyymi
Pari viikkoa sitten Kiinassa arveltiin tautihuipun olevan ohi.
Tänään kerrottiin pahenevasta tilanteessa. Sairaalahoitoon hakeutuvia
ihmisiä joudutaan käännyttämään pois. - Anonyymi
Uusia koronavariantteja syntyy kuin sieniä sateella, nyt USA:ssa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009303486.htmlSamaa mieltä:
""– Jos puhumme XBB1.5-variantin leviämisestä, tulisi meidän tämän rajoituslogiikan mukaan testata ennemmin New Yorkin lennoilta tulevia matkustajia, Vapalahti sanoo viitaten variantin laajaan levinneisyyteen Yhdysvalloissa.""
Joka puolelta maailmaa pitäisi tulijat testata, eikä vain Kiinasta. Jos niinkuin testauskapasiteetti riittää, kun ei kotimaassakaan testata enää, vaan on jätetty jokaisen itse maksettavien kotitestien varaan, jotka ei näy missään tilastoissa, eikä sekään mitä varianttia ne on.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Samaa mieltä:
""– Jos puhumme XBB1.5-variantin leviämisestä, tulisi meidän tämän rajoituslogiikan mukaan testata ennemmin New Yorkin lennoilta tulevia matkustajia, Vapalahti sanoo viitaten variantin laajaan levinneisyyteen Yhdysvalloissa.""
Joka puolelta maailmaa pitäisi tulijat testata, eikä vain Kiinasta. Jos niinkuin testauskapasiteetti riittää, kun ei kotimaassakaan testata enää, vaan on jätetty jokaisen itse maksettavien kotitestien varaan, jotka ei näy missään tilastoissa, eikä sekään mitä varianttia ne on.Minusta tuntuu, että tahtoa ei ole ja kapasiteettia ei viitsitä haalia.
Beng
- Anonyymi
Onko ne lepakot muut oliot Kiinan toreilta tapettu, mitkä mahdollisesti virusta levittävät ?
On se virus jo niin levinnyt ympäri maapallon, ettei sen levittämiseen enää lepakoita tarvita.
- Anonyymi
WHO on kymmenen vuotta ainakin huomauttanut Kiinaa hygienian tasosta.
- Anonyymi
Kiina on kehitysmaa. Hajut ja törkyisyys on sellaista luokkaa,
johon siisteyteen tottunut ei sopeudu.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001662754.html - Anonyymi
Kulkuset lakkasi jo
https://youtu.be/pBR4Cv1pAZ8 - Anonyymi
XBB.1.5 leviää kuin kulovalkea
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/baa72600-fb08-4722-b373-bef0eac5e433- Anonyymi
Ei kai sitä vielä ole Suomessa todettu ? Se on taas yksi niistä "rokotuksia väistävistä"
viruksista.
- Anonyymi
Huomenna Brysselissä päätetään mikä on EU:n kanta,
"jota ei ole pakko noudattaa" eli miksi sen takia pitää kokoontua ?
Hoitaisivat etänä. - Anonyymi
Hätä hätä piikit vanhenee . Miksi valtio hankki niitä yli oman tarpeen?????
- Anonyymi
Ei voinut tietää paljonko niitä tarvitsee.
- Anonyymi
Minkä sille voi, että foliohatut ei halunneet rokotusta.
- Anonyymi
Suomalaisten lääkärien mielestä ei kai sitten tarvitse tietää mitä sairastaa,
ja lähdetkö tartuttamaan koronaa, kun luulet, että sinulla on flunssa vain
https://yle.fi/a/74-20011346
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit326881Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3114011Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e593821TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.433339- 1742591
Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne552282- 552116
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1262010Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:111680Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281649