Porin pankit ovat etäännyttäneet itsensä asiakkaistaan

Anonyymi-ap

Asioin viimeksi eilen pankissa Porin keskustassa. Vuosien vieriessä huomaa väkisinkin, että pankit ovat etäännyttäneet itsensä asiakkaistaan. Miksi? Ennen pankkiin saattoi kävellä ilman ajanvarausta, kun oli asiaa. Nyt et pääse ovesta sisään ilman ajanvarausta. Kassapalveluja ei ole ollenkaan (ilman ajanvarausta) tai Porin "ihmisläheisin" pankki eli Länsi-Suomen Osuuspankkikin tarjoaa kassapalveluja enää kolme päivänää viikossa.

Google-arvostelujen mukaan väki ei tykkää! Länsi-Suomen OP:n Googlearvio on 3,1/5,0. Kolme tähteä viidestä on heikko suoriutuminen yrityksen toimialasta riippumatta.

Asioida voi toki verkon kautta eli nettipankin kautta. Eipä se palvelu sitäkään reittiä kovin nopeaa ole. Otin kesällä omasta pankistani (Danske) lainaa. Prosessi kesti neljä viikkoa siitä hetkestä, kun pyysin lainarajousta siihen, kun raha oli tililläni. Eikä se ollut minusta kiinni, vaan siitä, että pankin suunnalta asia eteni luvattoman hitaasti.

Neljä viikkoa lainan saamiseen on pitkä aika. Selvästi siitä ei ole ollut hyötyä, että asiakaspalvelu on siirtynyt netin kautta tehtäväksi, konttorien alasajon ja asiakkaiden kyykyttämisen kustannuksella. Mistähän pankista saa Porissa palvelua nykyisin?

7

303

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei mistään, opettele käyttämään verkkopalveluja.

      • Anonyymi

        Ei ne toimi koskaan


      • Anonyymi

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

        🔞 ­N­­­y­­­m­­f­­­o­­m­a­­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17686096N

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Vähän ristiriitaista että marmatat sinänsä aiheesta mutta kuitenkin olet dansken asiakas. Danskehan on kuuluisa siitä että mikään ei toimi ajallaan jos ollenkaan.

      • Anonyymi

        Hintske bankkihan sanoi että tavallinen kansa tuo pankkiin vain hiekkaa kengissään eikä heitä edes haluta asiakkaaksi.
        Minullekaan ei avattu aikoinaan tiliä, olisi pitänyt olla melko suuret tulot saadakseen tilin näiden apinoiden pankista.

        Pankkihan LAINAA SINUN RAHASI ja sijoittelee niitä saadakseen itse tuottoa.Sitten SINUN pitää maksaa heille siitä kaikenlaisina palvelumaksuina ja tilinhoitomaksuina jne.Naurettavaa.
        Pankinjohtajan pitäisi olla frakki päällä avaamassa ovea kansalle joka tuo rahojaan pankin keinoteltavaksi ja putsata kengät itse mainitsemastaan hiekasta!

        Danske voi vetää sanonko minkä sanonko minne.Nyt kun on varallisuutta alkanut kertymään, on danske viimeinen paikka jonne rahani talletan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hintske bankkihan sanoi että tavallinen kansa tuo pankkiin vain hiekkaa kengissään eikä heitä edes haluta asiakkaaksi.
        Minullekaan ei avattu aikoinaan tiliä, olisi pitänyt olla melko suuret tulot saadakseen tilin näiden apinoiden pankista.

        Pankkihan LAINAA SINUN RAHASI ja sijoittelee niitä saadakseen itse tuottoa.Sitten SINUN pitää maksaa heille siitä kaikenlaisina palvelumaksuina ja tilinhoitomaksuina jne.Naurettavaa.
        Pankinjohtajan pitäisi olla frakki päällä avaamassa ovea kansalle joka tuo rahojaan pankin keinoteltavaksi ja putsata kengät itse mainitsemastaan hiekasta!

        Danske voi vetää sanonko minkä sanonko minne.Nyt kun on varallisuutta alkanut kertymään, on danske viimeinen paikka jonne rahani talletan.

        Se oli voutilainen joka porasi kenkähiekasta ja pankki merita. Myöhemmin nordea ja sama poru nallelta joka touhusi myös danskessa.
        Hyviä pankkeja ei ole enää lainkaan. Vähiten paskapää pankkeja op ja pienpankit.


    • Anonyymi

      Spermapankista, siellä tullan kädestä pitäen ohjaamaan asiat oikeisiin lokeroihin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      176
      2135
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      38
      1483
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      132
      1174
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      932
    5. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      866
    6. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      252
      845
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      802
    8. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      18
      735
    9. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      733
    10. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      202
      679
    Aihe