Miehet vastaisitteko?

Tuo on aivan eri asia. Tekee minut surulliseksi, jos näet ja koet asian noin. Tottakait jokaisella täytyy olla myös omaa tilaa..myös minä tarvitsen omaa aikaa ja tilaa ilman miestäni ja ilman perhettä. Koen myös niin etten saa omaa tilaa ilman lapsia, koska mies ei ota osaa lasten kanssa olemiseen vaan menee illat ja viikonloput.

Koen itse niin että lasten kanssa oleminenkin pitäisi olla osittain vastavuoroista. Koen myös niinkin ettei ole yhtään liikaa vaadittu toiseltakin vanhemmalta että hänkin olisi joskus lasten kanssa. Olemme yhdessä lapset hankkineet, se on ollut yhteinen päätös joten koen että meillä on molemmilla vastuu heistä.

Aivan, en suinkaan tarkoittanut tuota etteikö miehellä saisi olla omaa aikaa tai omia menoja, olen sinut tuon asian suhteen sillä olen oikeasti sen verran älykäs vaikkei heti uskoisikaan, että ymmärrän ihmisen tarpeita. Itse vaadin myös omaa tilaa ja aikaa joten ilman muuta ymmärrän että joku toinen tarvitsee sitä myös. Tukehtuisin hengiltä jos pitäisi kaikki tehdä yhdessä tai toinen olisi koko ajan puhaltamassa niskaan.

Nyt on tilanne se, että kaikki mitä pyydän että tekisimme yhdessä näyttää ahdistavan miestä. Hän jättää kaiken kotona minun harteilleni niin sisällä kuin pihalla. Eniten kuitenkin ahdistaa se, ettei hän vietä aikaa minun eikä lasten kanssa. Ei koskaan. Kotona käy syömässä, nukkumassa, nussimassa. Ehkä hän kokee että on viettänyt aikaa perheen kanssa kun nukkuu kotona. Emotionaalinen kohtaaminen niin minun kuin lasten kanssa ei onnistu. Yksi päuvä hätkähdin kun 8 vuotias kysyi, äiti onko meillä isää? Voit arvata kuin puristi rinnasta mutta sain kerättyä itseni vastatakseni asiallisesti ja rakentavasti mutta kyllä ahdisti.

Ja olen alkanut tuntemaan itseni rumaksi, inhottavaksi ja pahaksi akaksi jolle ei tarvitse antaa aikaa ja jonka voi ohittaa.

"Toisaalta on myös miehiä, joiden mielestä vaimon vaan kuuluu olla kotona ja vahtia lapsia ja mahdolllistaa miehen työt ja vapaa-aika."

Onko tuo sinusta rakkautta vai miten näkisit tuon?

Anonyymi kirjoitti:

"Toisaalta on myös miehiä, joiden mielestä vaimon vaan kuuluu olla kotona ja vahtia lapsia ja mahdolllistaa miehen työt ja vapaa-aika."

Onko tuo sinusta rakkautta vai miten näkisit tuon?

Lue lisää

No eihän tuollainen käytös ainakaan nykyaikaisen miehen malliin sovellu. Ennenhän ei ollut niin kummallista, että koti oli miehelle lähinnä se paidanvaihtamispaikka. "Lemmestä läyryymiset" olivat lähinnä naisten viihdelukemistossa

Vaikea sanoa mitä miehesi päässä liikkuu. Hänhän voi kuvitella olevansa hyvä isä ja aviomies ja toimii vain kotoa saadun mallin mukaisesti. Ei olisi ensimmäinen mies, jolle ero tulee "täysin puuntakaa", vaikka nainen olisi ollut tyytymätön jo vuosikausia.

Toisaalta häntä voi perhetouhut ahdistaa ja haluaa pysyä sieltä pois niin paljon kuin pystyy tai jopa pitää rakastajaa muualla.

Yogamies kirjoitti:

No eihän tuollainen käytös ainakaan nykyaikaisen miehen malliin sovellu. Ennenhän ei ollut niin kummallista, että koti oli miehelle lähinnä se paidanvaihtamispaikka. "Lemmestä läyryymiset" olivat lähinnä naisten viihdelukemistossa

Vaikea sanoa mitä miehesi päässä liikkuu. Hänhän voi kuvitella olevansa hyvä isä ja aviomies ja toimii vain kotoa saadun mallin mukaisesti. Ei olisi ensimmäinen mies, jolle ero tulee "täysin puuntakaa", vaikka nainen olisi ollut tyytymätön jo vuosikausia.

Toisaalta häntä voi perhetouhut ahdistaa ja haluaa pysyä sieltä pois niin paljon kuin pystyy tai jopa pitää rakastajaa muualla.

Lue lisää

Minua niin tympäisee että sanon suoraan miten vittumaista (anteeksi) on se, että joskus kun nainen alkaa vetämään omia rajojaan että hei ei tämä nyt käy niin häntä aletaan syyttämään niuhottajaksi, pirttihirmuksi jne vaikka vain harvoin ottaisi asian esille niin ei saisi. Minusta tuo kuvio on täysin absurdi että vaimon pitäisi vain jaksaa ja jaksaa ja venyä loputtomiin kuin kuminauha ja mieluiten hymyillen, olla kiltisti ja miellyttää miestään.
Sitten kun alkaa vetämään rajoja, pitämään puoliaan, ehdottaa kompromisseja, pyytää toista tulemaan vastaan niin hän on auttamatta paha akka vaikka hän olisi ollut yli kilttiin.
Tuollainen marttyyrius on aivan sairasta mutta ehkä toisinaan pakollista etenkin jos perheessä on lapsia. Silloin on hyvä että on edes se toinen vanhempi joja välittää, kuuntelee ja ottaa vastuuta. Toista kun ei voi pakottaa mutta sen sanon että kaikista valinnoistaan joutuu joskus vastuuseen tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin. Ihminen on lopulta jossain vaiheessa vastakkain valintojensa kannsa, ehkä vasta kuolinvuoteellaan tai sitten aijemmin mutta niin se menee. Jokainen valitsee itse ja kantaa vastuun päätöksistään itse, lopulta.

Anonyymi kirjoitti:

Aivan, en suinkaan tarkoittanut tuota etteikö miehellä saisi olla omaa aikaa tai omia menoja, olen sinut tuon asian suhteen sillä olen oikeasti sen verran älykäs vaikkei heti uskoisikaan, että ymmärrän ihmisen tarpeita. Itse vaadin myös omaa tilaa ja aikaa joten ilman muuta ymmärrän että joku toinen tarvitsee sitä myös. Tukehtuisin hengiltä jos pitäisi kaikki tehdä yhdessä tai toinen olisi koko ajan puhaltamassa niskaan.

Nyt on tilanne se, että kaikki mitä pyydän että tekisimme yhdessä näyttää ahdistavan miestä. Hän jättää kaiken kotona minun harteilleni niin sisällä kuin pihalla. Eniten kuitenkin ahdistaa se, ettei hän vietä aikaa minun eikä lasten kanssa. Ei koskaan. Kotona käy syömässä, nukkumassa, nussimassa. Ehkä hän kokee että on viettänyt aikaa perheen kanssa kun nukkuu kotona. Emotionaalinen kohtaaminen niin minun kuin lasten kanssa ei onnistu. Yksi päuvä hätkähdin kun 8 vuotias kysyi, äiti onko meillä isää? Voit arvata kuin puristi rinnasta mutta sain kerättyä itseni vastatakseni asiallisesti ja rakentavasti mutta kyllä ahdisti.

Lue lisää

Yök. En katsoisi tuollaista miestä, mitä rakkautta tuollainen on. Olet hänelle enää vain makuupatja, itsekunnioitusta kehiin! Aika hurjaa että jo lapsi kyselee jo tuollaisia asioita, eivät he onnellisia ole ja haluatko heilli tälläisen malliesimerkin siitä mitä ”rakastavan” liiton kuuluu olla? Pöydän ääreen keskustelemaan asioista, joko yhdessä tai ammattiauttajan kanssa. Jos ei onnistu rakentava keskustelukaan niin ei tuossa kyllä tulevaisuutta ole. Tavarat eri osoitteisiin.

Anonyymi kirjoitti:

Minua niin tympäisee että sanon suoraan miten vittumaista (anteeksi) on se, että joskus kun nainen alkaa vetämään omia rajojaan että hei ei tämä nyt käy niin häntä aletaan syyttämään niuhottajaksi, pirttihirmuksi jne vaikka vain harvoin ottaisi asian esille niin ei saisi. Minusta tuo kuvio on täysin absurdi että vaimon pitäisi vain jaksaa ja jaksaa ja venyä loputtomiin kuin kuminauha ja mieluiten hymyillen, olla kiltisti ja miellyttää miestään.
Sitten kun alkaa vetämään rajoja, pitämään puoliaan, ehdottaa kompromisseja, pyytää toista tulemaan vastaan niin hän on auttamatta paha akka vaikka hän olisi ollut yli kilttiin.
Tuollainen marttyyrius on aivan sairasta mutta ehkä toisinaan pakollista etenkin jos perheessä on lapsia. Silloin on hyvä että on edes se toinen vanhempi joja välittää, kuuntelee ja ottaa vastuuta. Toista kun ei voi pakottaa mutta sen sanon että kaikista valinnoistaan joutuu joskus vastuuseen tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin. Ihminen on lopulta jossain vaiheessa vastakkain valintojensa kannsa, ehkä vasta kuolinvuoteellaan tai sitten aijemmin mutta niin se menee. Jokainen valitsee itse ja kantaa vastuun päätöksistään itse, lopulta.

Lue lisää

Ja ainoa kenen kanssa olet lopulta vastakkain on ihminen itse, ei se toinen.

Yogamies kirjoitti:

No eihän tuollainen käytös ainakaan nykyaikaisen miehen malliin sovellu. Ennenhän ei ollut niin kummallista, että koti oli miehelle lähinnä se paidanvaihtamispaikka. "Lemmestä läyryymiset" olivat lähinnä naisten viihdelukemistossa

Vaikea sanoa mitä miehesi päässä liikkuu. Hänhän voi kuvitella olevansa hyvä isä ja aviomies ja toimii vain kotoa saadun mallin mukaisesti. Ei olisi ensimmäinen mies, jolle ero tulee "täysin puuntakaa", vaikka nainen olisi ollut tyytymätön jo vuosikausia.

Toisaalta häntä voi perhetouhut ahdistaa ja haluaa pysyä sieltä pois niin paljon kuin pystyy tai jopa pitää rakastajaa muualla.

Lue lisää

. "Ei olisi ensimmäinen mies, jolle ero tulee "täysin puuntakaa", vaikka nainen olisi ollut tyytymätön jo vuosikausia."

Olen useamman kerran pyrkinyt ottamaan asian esille mutta mies ei halua puhua asiasta joten olen pitänyt monologia, hyvin rauhallisesti olen pyrkinyt punnitsemaan sanani niin etten herättäisi puolustuskannalla oloa. Mies on vastannut sanomalla että älä nalkuta tai poistuu paikalta, toisinaan on istunut hiljaa, en tiedä kuunteleeko mutta istuu hiljaa. Muutosta mihinkään ei ole kuitenkaan tapahtunut.

Kirjoitit että mies toimii kuten on kotoaan oppinut. Olen miettinyt tuota ja ajatellut ettei miehet niin tyhmiä ole etteivät itse ymmärrä milloin käyttäytyvät jatkuvasti välinpitämättömästi jne. En suostu uskomaan, että miehet olisivat niin yksinkertaisia. Minusta tuo että kun puhutaan kotoa opituista tavoista on sillä lailla viitteellinen asia, että se on muuttuva tilanne. Mies voi muivata itseään ja kehittyä. Ei mies ole mikään rauta joka on kerran muotoonsa taottu vaan lihaa ja verta tunteineen, ajatuksineen, mielipiteineen, haluineen jne

Anonyymi kirjoitti:

. "Ei olisi ensimmäinen mies, jolle ero tulee "täysin puuntakaa", vaikka nainen olisi ollut tyytymätön jo vuosikausia."

Olen useamman kerran pyrkinyt ottamaan asian esille mutta mies ei halua puhua asiasta joten olen pitänyt monologia, hyvin rauhallisesti olen pyrkinyt punnitsemaan sanani niin etten herättäisi puolustuskannalla oloa. Mies on vastannut sanomalla että älä nalkuta tai poistuu paikalta, toisinaan on istunut hiljaa, en tiedä kuunteleeko mutta istuu hiljaa. Muutosta mihinkään ei ole kuitenkaan tapahtunut.

Kirjoitit että mies toimii kuten on kotoaan oppinut. Olen miettinyt tuota ja ajatellut ettei miehet niin tyhmiä ole etteivät itse ymmärrä milloin käyttäytyvät jatkuvasti välinpitämättömästi jne. En suostu uskomaan, että miehet olisivat niin yksinkertaisia. Minusta tuo että kun puhutaan kotoa opituista tavoista on sillä lailla viitteellinen asia, että se on muuttuva tilanne. Mies voi muivata itseään ja kehittyä. Ei mies ole mikään rauta joka on kerran muotoonsa taottu vaan lihaa ja verta tunteineen, ajatuksineen, mielipiteineen, haluineen jne

Lue lisää

Ja sitä mietin että eikö rakkaus ole tekoja ennenkaikkea, ei sanoja. Sanoa voi mitä vain mutta jos se ei näy teoissa niin sanoilla ei ole tukevaa pohjaa vaan ne muuttuvat sanan helinäksi vailla suurempaa merkitystä.

Koen, että jos rakastaa toista, toisen ei tarvitse jatkuvasti miettiä toisen tunteiden tilaa sillä hän tuntee itsensä välitetyksi ja rakastetuksi.

Jotain on nyt pahasti vialla enkä tiedä mitä sen on. En saa yhteyttä mieheeni. En osaa edes lukea häntä. Koen vain sen kivan vetäytymisen pois, kuin hän pyristelisi ja kamppailisi jotain vastaan enkä tiedä mitä se on. Tunnen vain ja sivusta seuraan enkä saa otetta missä mennään. Hän ei katso minua edes silmiin vaikka kysyisin juotko kahvia. Poissaolo huutaa vaikka olisi fyysisesti paikalla mitä harvoin on. On kertonut kyllä rakastavansa silloin kun asiasta kysyn.

Huoh, voi kun sydämeni osaisi vain luovuttaa. Tiedän etten kuulu luivuttajiin missään asiassa. Olen niin jääräpäinen. Pusken aina läpi harmaankiven kääntäen kaikki kivet ja kannot. En anna periksi. Järki sanoo että rahoitus, hengitä syvään, et ole vastuussa toisesta, anna tlaa, anna olla, anna mennä jne mutta sydän sanoo että yritä vielä, huolestu, kyllä jaksat, rakastat jne

Anonyymi kirjoitti:

. "Ei olisi ensimmäinen mies, jolle ero tulee "täysin puuntakaa", vaikka nainen olisi ollut tyytymätön jo vuosikausia."

Olen useamman kerran pyrkinyt ottamaan asian esille mutta mies ei halua puhua asiasta joten olen pitänyt monologia, hyvin rauhallisesti olen pyrkinyt punnitsemaan sanani niin etten herättäisi puolustuskannalla oloa. Mies on vastannut sanomalla että älä nalkuta tai poistuu paikalta, toisinaan on istunut hiljaa, en tiedä kuunteleeko mutta istuu hiljaa. Muutosta mihinkään ei ole kuitenkaan tapahtunut.

Kirjoitit että mies toimii kuten on kotoaan oppinut. Olen miettinyt tuota ja ajatellut ettei miehet niin tyhmiä ole etteivät itse ymmärrä milloin käyttäytyvät jatkuvasti välinpitämättömästi jne. En suostu uskomaan, että miehet olisivat niin yksinkertaisia. Minusta tuo että kun puhutaan kotoa opituista tavoista on sillä lailla viitteellinen asia, että se on muuttuva tilanne. Mies voi muivata itseään ja kehittyä. Ei mies ole mikään rauta joka on kerran muotoonsa taottu vaan lihaa ja verta tunteineen, ajatuksineen, mielipiteineen, haluineen jne

Lue lisää

Olen samaa mieltä, ja kuten sanottua, voi olla, että hän ymmärtää hyvin tilanteen ja tietää tekevänsä väärin.

Itse en sinun asemassa tuollaista katselisi. Yrittäisin ehkä saada avioliittoneuvojalle sanomalla rauhallisesti, että se on se tai sitten lähdet.

Parisuhde on täynnä kompromisseja, mutta omat rajat pitää asettaa ja niistä pitää kiinni.

Yogamies kirjoitti:

Olen samaa mieltä, ja kuten sanottua, voi olla, että hän ymmärtää hyvin tilanteen ja tietää tekevänsä väärin.

Itse en sinun asemassa tuollaista katselisi. Yrittäisin ehkä saada avioliittoneuvojalle sanomalla rauhallisesti, että se on se tai sitten lähdet.

Parisuhde on täynnä kompromisseja, mutta omat rajat pitää asettaa ja niistä pitää kiinni.

Lue lisää

Kävimme kerran pariterapiassa, mies lähti mukaan heti kun kysyin, olin yllättynyt positiivisesti. Saimme ajan nopeasti, seuraavalle päivälle.

Terapeutti kysyi ensimmäisenä mieheltäni, että tulitko tänne parisuhteen vai vaimosi vuoksi, vastasi että vaimon. Terapeutti kysyi seuraavaksi mieheltäni, oletko huolissasi parisuhteestanne, ohon mies vastasi että en ole
Samat kysymykset minulle. Lopputulema oli että koska minä koen parisuhteessa olevan ongelmia,terapeutti suositteli että pariterapia muutetaan yksilöterapiaksi ja jatkossa minä voisin yksin käydä terapiassa. En halunnut,syyksi kerroin, että mitä se meidän parisuhdettamme auttaa jos yksin kävisin, terapeutti vastasi, että koska sinulla on ongelmia, voit purkaa niitä täällä, samaan syssyyn luetteli miten hormoonitkin joskus heittävät naisilla ja miten naisilla voi olla vaikeaa ja miten he tarvitsevat vertaistukea lasten kanssa ja kysyi onko minulla harrastuksia, omaa aikaa, masennusta, jaksamattomuutta lasten kanssa jne ja mies istui hiljaa vieressä.
Mietin siinä, että mikä tämän homman nimi oikein on. Vastasin, että voin oikein hyvin kiitos, mutta parisuhteemme kannalta olisi hyvä että mieskin olisi läsnä arjessa ja elämässämme koska mielestäni nykyistä suhdettamme ei voi kutsua parisuhteeksi, koska olen melkein aina yksin. Tuli hiljaisuus. Terapia loppui siihen, en halunnut yksilöterapiaa.

Ymmärsin kuitenkin sen, että toista ei voi muuttaa patäritwrapuallakaan ja ymmärsin myös sen, että toista ei voi pakottaa mihinkään.
Kerran kysyin mieheltäni, miksei ole lasten kanssa, niin vastasi ettei ole pakko jos ei halua. Mietin tuota ja oikeassahan hän oli. Mutta se miksei halua onkin suurempi kysymys.

Jos tulee ro, siittä alkaa varmasti pitkä selviytymistarina, sillä olen rakentanut suurimmaksi osaksi elämäni tämän parisuhteen varaan. Toisaalta elämä jatkuu ja periksi ei saa koskaan antaa. Teen samat asiat kuin aikaisemminkin ja pyrin selviämään kuten olen tähänkin asti tehnyt. Jaloilleen on kuitenkin helppo pudota. En ole odottanut mitään satu prinssiä, unelmakoti, täydellistä elämää.

Anonyymi kirjoitti:

Kävimme kerran pariterapiassa, mies lähti mukaan heti kun kysyin, olin yllättynyt positiivisesti. Saimme ajan nopeasti, seuraavalle päivälle.

Terapeutti kysyi ensimmäisenä mieheltäni, että tulitko tänne parisuhteen vai vaimosi vuoksi, vastasi että vaimon. Terapeutti kysyi seuraavaksi mieheltäni, oletko huolissasi parisuhteestanne, ohon mies vastasi että en ole
Samat kysymykset minulle. Lopputulema oli että koska minä koen parisuhteessa olevan ongelmia,terapeutti suositteli että pariterapia muutetaan yksilöterapiaksi ja jatkossa minä voisin yksin käydä terapiassa. En halunnut,syyksi kerroin, että mitä se meidän parisuhdettamme auttaa jos yksin kävisin, terapeutti vastasi, että koska sinulla on ongelmia, voit purkaa niitä täällä, samaan syssyyn luetteli miten hormoonitkin joskus heittävät naisilla ja miten naisilla voi olla vaikeaa ja miten he tarvitsevat vertaistukea lasten kanssa ja kysyi onko minulla harrastuksia, omaa aikaa, masennusta, jaksamattomuutta lasten kanssa jne ja mies istui hiljaa vieressä.
Mietin siinä, että mikä tämän homman nimi oikein on. Vastasin, että voin oikein hyvin kiitos, mutta parisuhteemme kannalta olisi hyvä että mieskin olisi läsnä arjessa ja elämässämme koska mielestäni nykyistä suhdettamme ei voi kutsua parisuhteeksi, koska olen melkein aina yksin. Tuli hiljaisuus. Terapia loppui siihen, en halunnut yksilöterapiaa.

Ymmärsin kuitenkin sen, että toista ei voi muuttaa patäritwrapuallakaan ja ymmärsin myös sen, että toista ei voi pakottaa mihinkään.
Kerran kysyin mieheltäni, miksei ole lasten kanssa, niin vastasi ettei ole pakko jos ei halua. Mietin tuota ja oikeassahan hän oli. Mutta se miksei halua onkin suurempi kysymys.

Jos tulee ro, siittä alkaa varmasti pitkä selviytymistarina, sillä olen rakentanut suurimmaksi osaksi elämäni tämän parisuhteen varaan. Toisaalta elämä jatkuu ja periksi ei saa koskaan antaa. Teen samat asiat kuin aikaisemminkin ja pyrin selviämään kuten olen tähänkin asti tehnyt. Jaloilleen on kuitenkin helppo pudota. En ole odottanut mitään satu prinssiä, unelmakoti, täydellistä elämää.

Lue lisää

Mutta olen surullinen jos parisuhde päättyy ja ikävöin miestäni tottakait. Nämä on niitä asioita joita ei voi ennakkoon tietää miten ihminen siis itse reagoi kyseisessä tilanteessa, ihan kuin ei voi kyetä ymmärtämään kuolemakaan syvyyttä kuinka se osuu kohdalle sattuessaan.
Niin iso asia se on varmasti lähtee maa jalkojen alta, mutta periksi ei saa antaa.

Yogamies kirjoitti:

Olen samaa mieltä, ja kuten sanottua, voi olla, että hän ymmärtää hyvin tilanteen ja tietää tekevänsä väärin.

Itse en sinun asemassa tuollaista katselisi. Yrittäisin ehkä saada avioliittoneuvojalle sanomalla rauhallisesti, että se on se tai sitten lähdet.

Parisuhde on täynnä kompromisseja, mutta omat rajat pitää asettaa ja niistä pitää kiinni.

Lue lisää

Joo, pariterapiaan tai jonnekin, jos ei keskusteluyritykset tuota tulosta. Jos ei suostu, niin ei siinä taida olla muuta vaihtoehtoa kuin ero. Ei tuollaisessa tilanteessa kannata kärsiä

Anonyymi kirjoitti:

Mutta olen surullinen jos parisuhde päättyy ja ikävöin miestäni tottakait. Nämä on niitä asioita joita ei voi ennakkoon tietää miten ihminen siis itse reagoi kyseisessä tilanteessa, ihan kuin ei voi kyetä ymmärtämään kuolemakaan syvyyttä kuinka se osuu kohdalle sattuessaan.
Niin iso asia se on varmasti lähtee maa jalkojen alta, mutta periksi ei saa antaa.

Lue lisää

Hirveän surullinen tilanne. Näitä tuntuu tapahtuvan ihan liian usein. Onko tällaisista asioista puhuttu ennen lasten hankintaa?

Anonyymi kirjoitti:

Hirveän surullinen tilanne. Näitä tuntuu tapahtuvan ihan liian usein. Onko tällaisista asioista puhuttu ennen lasten hankintaa?

Ensimmäinen lapsi syntyi kun olimme olleet yhdessä 2 vuotta. Aluksi mies melko hiljainen, mutta oli perheen kanssa kuitenkin. Pikku hiljaa alkoi ottamaan enemmän ja enemmän omaa aikaa ja ikään kuin liukui pois, kyselin asiasta mutta aina hermostui joten vältin puhumasta kyseisestä aiheesta. Lapsia syntyi pari lisää ja mies etääntyi etääntymistään. Ei viettänyt enää juurikaan aikaa kotona. Itkua tuhersin silloin ja pyysin että tekisimme jotain yhdessä tai pariskuntana mutta aina oli kiire, oli työt, harrastukset. Harrastuksia oli paljon. Illat venyivät ja nykyään on enemmän poussa kuin kotona vapaaajallaan. Noin kerran pari viikossa on pois yötä kotoaan eikä liity työhön. Sanoo että rakastaa kun kysyn. Kysyin olenko ruma niin ei, kysyin olenko vaikea luonne niin vastaa että et, kysyin eikö jaksa perhe elämää niin vastaa että jaksaa, kysyin viihtyykö kotona niin vastaa että viihtyy. Kysyin eikö halua olla meidän kanssa niin vastaa että haluaa muttei ole aikaa.

Aikaa on kuitenkin harrastaa joka ilta, aikaa on viikonloput mutta lähtee rentoutumaan yö kuntiin poussa kotoa. Mutta ei ole aikaa lapsille eikä minulle. Joku on pahasti vialla.

Anonyymi kirjoitti:

Aivan, en suinkaan tarkoittanut tuota etteikö miehellä saisi olla omaa aikaa tai omia menoja, olen sinut tuon asian suhteen sillä olen oikeasti sen verran älykäs vaikkei heti uskoisikaan, että ymmärrän ihmisen tarpeita. Itse vaadin myös omaa tilaa ja aikaa joten ilman muuta ymmärrän että joku toinen tarvitsee sitä myös. Tukehtuisin hengiltä jos pitäisi kaikki tehdä yhdessä tai toinen olisi koko ajan puhaltamassa niskaan.

Nyt on tilanne se, että kaikki mitä pyydän että tekisimme yhdessä näyttää ahdistavan miestä. Hän jättää kaiken kotona minun harteilleni niin sisällä kuin pihalla. Eniten kuitenkin ahdistaa se, ettei hän vietä aikaa minun eikä lasten kanssa. Ei koskaan. Kotona käy syömässä, nukkumassa, nussimassa. Ehkä hän kokee että on viettänyt aikaa perheen kanssa kun nukkuu kotona. Emotionaalinen kohtaaminen niin minun kuin lasten kanssa ei onnistu. Yksi päuvä hätkähdin kun 8 vuotias kysyi, äiti onko meillä isää? Voit arvata kuin puristi rinnasta mutta sain kerättyä itseni vastatakseni asiallisesti ja rakentavasti mutta kyllä ahdisti.

Lue lisää

"Yksi päuvä hätkähdin kun 8 vuotias kysyi, äiti onko meillä isää? Voit arvata kuin puristi rinnasta mutta sain kerättyä itseni vastatakseni asiallisesti ja rakentavasti mutta kyllä ahdisti."

Tuo on kyllä ihan järkyttävää kuulla. Mitä miehesi sanoi siitä, kun kerroit tuosta hänelle?

Anonyymi kirjoitti:

Ensimmäinen lapsi syntyi kun olimme olleet yhdessä 2 vuotta. Aluksi mies melko hiljainen, mutta oli perheen kanssa kuitenkin. Pikku hiljaa alkoi ottamaan enemmän ja enemmän omaa aikaa ja ikään kuin liukui pois, kyselin asiasta mutta aina hermostui joten vältin puhumasta kyseisestä aiheesta. Lapsia syntyi pari lisää ja mies etääntyi etääntymistään. Ei viettänyt enää juurikaan aikaa kotona. Itkua tuhersin silloin ja pyysin että tekisimme jotain yhdessä tai pariskuntana mutta aina oli kiire, oli työt, harrastukset. Harrastuksia oli paljon. Illat venyivät ja nykyään on enemmän poussa kuin kotona vapaaajallaan. Noin kerran pari viikossa on pois yötä kotoaan eikä liity työhön. Sanoo että rakastaa kun kysyn. Kysyin olenko ruma niin ei, kysyin olenko vaikea luonne niin vastaa että et, kysyin eikö jaksa perhe elämää niin vastaa että jaksaa, kysyin viihtyykö kotona niin vastaa että viihtyy. Kysyin eikö halua olla meidän kanssa niin vastaa että haluaa muttei ole aikaa.

Aikaa on kuitenkin harrastaa joka ilta, aikaa on viikonloput mutta lähtee rentoutumaan yö kuntiin poussa kotoa. Mutta ei ole aikaa lapsille eikä minulle. Joku on pahasti vialla.

Lue lisää

No kyllähän tuo kuulostaa, että parisuhteenne on jo nyt ohi, mutta ehkä se tekee erosta helpompaa.

Että kuvittelen, suuttuu. Vältän asian esille ottamista nykyään koska hermostuu. Olen sanonut, että ymmärrän jos ei hän rakasta enää että tunteet voivat hiipua ja etten ole asiasta vihainen, surullinen kyllä mutta ymmärrän ettei tunteitaan voi pakottaa. Mutta epätietoisuus on raskainta sillä nyt minusta tuntuu että hän puheet ja teot ovat ristiriidassa keskenään. Vastasi että kuvittelen ja rakastaa hän. Joskus taas ei vastaa vaan alkaa huutamaan että älä nalkuta jolloin en puhu enää aiheesta. Nykyään en ota asiaa esille koska ei tykkää.

😂😂😂 Valitettavasti olen ajautunut niin syvälle pikkusiwluisuuteeni että mietin tuota itsekkin. Miettinyt mikä minussa on vikana, lenkkeilyä lisännyt, sokeria vältellyt. Toisaalta seksiä on monta kertaa viikossa eli se maistuu hänelle.

Olen pitänyt itseni kunnossa mutta tuohan ei voi olla ongelma vai mitä? Jos toisen ulkonäkö ei miellytä se ei ole sen ongelma jonka ulkonäöstä ei pidetä?
Olen ajat sitten kasvanut kaiken tuollaisen pinnallisuuden yli.
Lähinnä pidän itseni kunnossa jaksaakseni paremmin ja viihtyäkseni itse kropassani. En hengästy ja olen vahva, voin paremmin, vaatteet eivät kiristä enkä ole kankea, voin paremmin.

Jossain välissä ajauduin melkoisiin itsetunto-ongelmiin joiden kanssa kamppailun syvissä soissa. Lopulta tajusin ettei se ole minun ongelmani jos mies ei välitä ulkonäöstäni ja jos kyseessä onkin VAIN ulkonäkö niin se onkin ihan pikku juttu. Paljon pahempi asia on jos luonteet eivät sovi yhteen.

Itse katson ennemmin luonnetta kuin ulkonäköä,sillä paskaa luonnetta ei korvaa mikään.

Anonyymi kirjoitti:

😂😂😂 Valitettavasti olen ajautunut niin syvälle pikkusiwluisuuteeni että mietin tuota itsekkin. Miettinyt mikä minussa on vikana, lenkkeilyä lisännyt, sokeria vältellyt. Toisaalta seksiä on monta kertaa viikossa eli se maistuu hänelle.

Olen pitänyt itseni kunnossa mutta tuohan ei voi olla ongelma vai mitä? Jos toisen ulkonäkö ei miellytä se ei ole sen ongelma jonka ulkonäöstä ei pidetä?
Olen ajat sitten kasvanut kaiken tuollaisen pinnallisuuden yli.
Lähinnä pidän itseni kunnossa jaksaakseni paremmin ja viihtyäkseni itse kropassani. En hengästy ja olen vahva, voin paremmin, vaatteet eivät kiristä enkä ole kankea, voin paremmin.

Jossain välissä ajauduin melkoisiin itsetunto-ongelmiin joiden kanssa kamppailun syvissä soissa. Lopulta tajusin ettei se ole minun ongelmani jos mies ei välitä ulkonäöstäni ja jos kyseessä onkin VAIN ulkonäkö niin se onkin ihan pikku juttu. Paljon pahempi asia on jos luonteet eivät sovi yhteen.

Itse katson ennemmin luonnetta kuin ulkonäköä,sillä paskaa luonnetta ei korvaa mikään.

Lue lisää

Ymmärrän niin että olet nyt rumapainoinen, ja ollut jo jonkin aikaa.

Anonyymi kirjoitti:

Ymmärrän niin että olet nyt rumapainoinen, ja ollut jo jonkin aikaa.

Ymmärryskyky on rajallinen. Jokainen ihminen on puutteellinen, toisella puuttuu jotain mitä taas toisella on, mutta kellään ei ole kaikkea. Tuon vajavaisuuden kanssa meidän on elettävä ja ennenkaikkea oppittava hyväksymään se muissa mutta myös itsessämme.Hyväksyminen vaatii usein ymmärrystä jos ei kykene ymmärtämään, ei kykene hyväksymäänkään. On asioita, joita emme voi hyväksyä ja näen niin, ettei kenenkään paino kuulu niihin asioihin, jotka ovat vaikeimmin hyväksyttäviä asioita. Sitä vastoin pirullisuus voi olla vaikeammin ymmärrrettävisssä muttei mahdottomuus, riippuu motiivista.

Kysynkin, mikä on motiivisi?

Anonyymi kirjoitti:

Ymmärrän niin että olet nyt rumapainoinen, ja ollut jo jonkin aikaa.

No eiii, outo ilmaus. En pidä miestäni noin tyhmänä.

Anonyymi kirjoitti:

😂😂😂 Valitettavasti olen ajautunut niin syvälle pikkusiwluisuuteeni että mietin tuota itsekkin. Miettinyt mikä minussa on vikana, lenkkeilyä lisännyt, sokeria vältellyt. Toisaalta seksiä on monta kertaa viikossa eli se maistuu hänelle.

Olen pitänyt itseni kunnossa mutta tuohan ei voi olla ongelma vai mitä? Jos toisen ulkonäkö ei miellytä se ei ole sen ongelma jonka ulkonäöstä ei pidetä?
Olen ajat sitten kasvanut kaiken tuollaisen pinnallisuuden yli.
Lähinnä pidän itseni kunnossa jaksaakseni paremmin ja viihtyäkseni itse kropassani. En hengästy ja olen vahva, voin paremmin, vaatteet eivät kiristä enkä ole kankea, voin paremmin.

Jossain välissä ajauduin melkoisiin itsetunto-ongelmiin joiden kanssa kamppailun syvissä soissa. Lopulta tajusin ettei se ole minun ongelmani jos mies ei välitä ulkonäöstäni ja jos kyseessä onkin VAIN ulkonäkö niin se onkin ihan pikku juttu. Paljon pahempi asia on jos luonteet eivät sovi yhteen.

Itse katson ennemmin luonnetta kuin ulkonäköä,sillä paskaa luonnetta ei korvaa mikään.

Lue lisää

Sinulta jäi vastaamatta tuossa se olennainen:

Oliko kuvailtu tilanne olemassa silloin kun menitte yhteen? Vai onko se pikkuhiljaa hiipinyt esiin?

Anonyymi kirjoitti:

Sinulta jäi vastaamatta tuossa se olennainen:

Oliko kuvailtu tilanne olemassa silloin kun menitte yhteen? Vai onko se pikkuhiljaa hiipinyt esiin?

Alussa mies oli hiljainen, rauhallinen, hieman kuin omissa ajatuksissaan mutta oli silti minun kanssa, sitten tuli ensimmäinen lapsi jolnka hoidin käytännössä yksin, mies oli kyllä paikalla mutta makoili illat sohvalla sen jälkeen tuli toinen lapsi ja kohta perään kolmas lapsi
Hoidin yksin lapset ja kodin. Pikku hiljaa mies alkoi olemaan enemmän ja enemmän poissa kotoa puhui entistä vähemmän minulle. Yritin saada häntä mukaan lasten juttuihin ja yritin järjestää lahden keskistä aikaa, hyvin nihkeästi mies osallistui jos osallistui. Muutaman kerran yritin kysyä pesisikö lapsen kakkapyllyn mutta huusi lapselle että paskapersw jne että lapsi alkoi itkemään, tuon jälkeen en enää pyytänyt. Joskus yritin pyytää syöttämään pientä mutta hermostui silloinkin, en enää pyytänyt. Kysyin pulkkamäkeen jossa katseli puhumattoman kauempana ja valitti kylmyyttä, en enää pyytänyt. Pikku hiljaa meni siihen etten pyytänyt ja mies hermostui kotona lapsiin helposti. Lopulta oli enemmän ja enemmän poissa kotoa ja poissaoleva kun oli kotona. Nyt lapset 10,11 ja 13 eikä heillä ole oikein yhteyttä isäänsä.
Ei ole kauaa kun vanhin sanoi että isä on kuin joku mies joka vain käy täällä ettei hän tunne isäänsä isäkseen. Kerroin tuon miehelleni, hän sanoi minun aivopesseen lepset häntä vastaan. Tuota en ole tehnyt vaan päinvastoin, olen aina pyrkinyt tuomaan isän positiivisessä valossa lapsilleni esiin mutta nyt lapset ovat jo niin isoja jotta heillä on omat mielikuvansa, eivät he tyhmiä ole.

Siis alussa oli omissa ajatuksissaan oleva ja siittä liukui myös fyysiseen poissaoloon vuosien kuluessa. Noin 2 vuotta sitten yhtäkkiä alkoi olemaan viikonloput poissa kotoa, silloin heräsin ja tajusin että hei, nyt on jokin pahasti vialla mutten tiedä mikä.

Anonyymi kirjoitti:

Alussa mies oli hiljainen, rauhallinen, hieman kuin omissa ajatuksissaan mutta oli silti minun kanssa, sitten tuli ensimmäinen lapsi jolnka hoidin käytännössä yksin, mies oli kyllä paikalla mutta makoili illat sohvalla sen jälkeen tuli toinen lapsi ja kohta perään kolmas lapsi
Hoidin yksin lapset ja kodin. Pikku hiljaa mies alkoi olemaan enemmän ja enemmän poissa kotoa puhui entistä vähemmän minulle. Yritin saada häntä mukaan lasten juttuihin ja yritin järjestää lahden keskistä aikaa, hyvin nihkeästi mies osallistui jos osallistui. Muutaman kerran yritin kysyä pesisikö lapsen kakkapyllyn mutta huusi lapselle että paskapersw jne että lapsi alkoi itkemään, tuon jälkeen en enää pyytänyt. Joskus yritin pyytää syöttämään pientä mutta hermostui silloinkin, en enää pyytänyt. Kysyin pulkkamäkeen jossa katseli puhumattoman kauempana ja valitti kylmyyttä, en enää pyytänyt. Pikku hiljaa meni siihen etten pyytänyt ja mies hermostui kotona lapsiin helposti. Lopulta oli enemmän ja enemmän poissa kotoa ja poissaoleva kun oli kotona. Nyt lapset 10,11 ja 13 eikä heillä ole oikein yhteyttä isäänsä.
Ei ole kauaa kun vanhin sanoi että isä on kuin joku mies joka vain käy täällä ettei hän tunne isäänsä isäkseen. Kerroin tuon miehelleni, hän sanoi minun aivopesseen lepset häntä vastaan. Tuota en ole tehnyt vaan päinvastoin, olen aina pyrkinyt tuomaan isän positiivisessä valossa lapsilleni esiin mutta nyt lapset ovat jo niin isoja jotta heillä on omat mielikuvansa, eivät he tyhmiä ole.

Siis alussa oli omissa ajatuksissaan oleva ja siittä liukui myös fyysiseen poissaoloon vuosien kuluessa. Noin 2 vuotta sitten yhtäkkiä alkoi olemaan viikonloput poissa kotoa, silloin heräsin ja tajusin että hei, nyt on jokin pahasti vialla mutten tiedä mikä.

Lue lisää

Olen miettinyt mitä tein väärin. Tottakait itse olin sitä enemmän lapsissa kiinni mitä enemmän hän irtaantui lapsista koska toisen meistä oli pakko huolehtia lapsista.
Toisaalta olen aina ollut läheisyydestä pitävä joten halailen miestäni ja suukottelen, aloite niihin tulee aina minulta. Tarvitsen läheisyyttä joten otan sitä.
Seksiä on myös useamman kerran viikossa, on ollut aina.

Anonyymi kirjoitti:

Alussa mies oli hiljainen, rauhallinen, hieman kuin omissa ajatuksissaan mutta oli silti minun kanssa, sitten tuli ensimmäinen lapsi jolnka hoidin käytännössä yksin, mies oli kyllä paikalla mutta makoili illat sohvalla sen jälkeen tuli toinen lapsi ja kohta perään kolmas lapsi
Hoidin yksin lapset ja kodin. Pikku hiljaa mies alkoi olemaan enemmän ja enemmän poissa kotoa puhui entistä vähemmän minulle. Yritin saada häntä mukaan lasten juttuihin ja yritin järjestää lahden keskistä aikaa, hyvin nihkeästi mies osallistui jos osallistui. Muutaman kerran yritin kysyä pesisikö lapsen kakkapyllyn mutta huusi lapselle että paskapersw jne että lapsi alkoi itkemään, tuon jälkeen en enää pyytänyt. Joskus yritin pyytää syöttämään pientä mutta hermostui silloinkin, en enää pyytänyt. Kysyin pulkkamäkeen jossa katseli puhumattoman kauempana ja valitti kylmyyttä, en enää pyytänyt. Pikku hiljaa meni siihen etten pyytänyt ja mies hermostui kotona lapsiin helposti. Lopulta oli enemmän ja enemmän poissa kotoa ja poissaoleva kun oli kotona. Nyt lapset 10,11 ja 13 eikä heillä ole oikein yhteyttä isäänsä.
Ei ole kauaa kun vanhin sanoi että isä on kuin joku mies joka vain käy täällä ettei hän tunne isäänsä isäkseen. Kerroin tuon miehelleni, hän sanoi minun aivopesseen lepset häntä vastaan. Tuota en ole tehnyt vaan päinvastoin, olen aina pyrkinyt tuomaan isän positiivisessä valossa lapsilleni esiin mutta nyt lapset ovat jo niin isoja jotta heillä on omat mielikuvansa, eivät he tyhmiä ole.

Siis alussa oli omissa ajatuksissaan oleva ja siittä liukui myös fyysiseen poissaoloon vuosien kuluessa. Noin 2 vuotta sitten yhtäkkiä alkoi olemaan viikonloput poissa kotoa, silloin heräsin ja tajusin että hei, nyt on jokin pahasti vialla mutten tiedä mikä.

Lue lisää

Kiitos vastauksesta. Se osoitti oikeaksi epäilyn, että sama trolli se siellä taas kirjoittelee tarinoitaan. Jos haluat saada aikaan uskottavan kertomuksen, niin kannattaa pyrkiä eroon tarinoiden epäloogisuuksista ja sisäisistä ristiriidoista. Tai vielä parempi olisi etsiä joku fiksumpi tapa viettää aikaa.

Teot on mitkä puhuu.

Eli ei välitä tarpeeksi, ei osaa vai on paskiainen? Tieten kaikki mahdollisia. No joo, ehkei tuolla ole väliäkään, ehkä tärkeintä onkin lopputulos ja se mitä jatkossa tapahtuu.

Anonyymi kirjoitti:

Eli ei välitä tarpeeksi, ei osaa vai on paskiainen? Tieten kaikki mahdollisia. No joo, ehkei tuolla ole väliäkään, ehkä tärkeintä onkin lopputulos ja se mitä jatkossa tapahtuu.

Lue lisää

Jätä. Ansaitset parempaa💩

Anonyymi kirjoitti:

Jätä. Ansaitset parempaa💩

En osaa sanoa mitä ansaitsen mutta ei parisuhteen pitäisi olla näin yksinäistä.

Eli 18 vuotiaaksi? Olemme olleet yhdessä 18 vuotiaita asti. Nyt ollaan päälle 30v

Anonyymi kirjoitti:

Eli 18 vuotiaaksi? Olemme olleet yhdessä 18 vuotiaita asti. Nyt ollaan päälle 30v

Kyllä tuo kuulostaa niin hirveältä tilanteelta, että ero on parempi ratkaisu kuin mikään muu. Ei tuolla ihmisellä ole mitään annettavaa sinulle tai lapsillesi

"kuulostaa että pelkää olevansa huonoa vaikutusta tai turvallisuutta lapsille, koska ei uskalla edes käyttää niitä koekaniineina omiin tunteisiin ja haluihinsa. Syynä saattaa olla lapsuuden traumat tai jotkin vaaratilanteet jotka tapahtuivat kun et ole ollut paikalla."

Ei ole koskaan ollut lasten kanssa päineen, olen ollut aina paikalla.

" Sanoit yhdessä kommentissa että pidät itseäsi älykkäänä, joten vastaiseesti mies on viettänyt kanssasi niin paljon aikaa että pitää itseään tyhmänä. Olet hänelle aina parempi henkilö hoitamaan asiat ja hän itse toivoton tohelo, ainakin perheen ylläpitämisessä."

Nostit yhden sanan lauseesta" älykäs*, ei en tarkoittanut että olisin älykäs. Nostit tuon sanan pois asiayhteydestä.

Jos luet muitakin kommenttejani, huomaat, että kirjoitin, etten pidä miestäni tyhmänä? Ei, hän ei ole tyhmä. Hän varmasti halutessaan osaisi hoitaa samat asiat kotona kuin minäkin, miksei osaisi? Uskon että on asioita joita hoitaisi varmasti minua paremmin.
Todennäköisesti osa asioista vaatisi enemmän perehtymistä koska ei ole aikaisemmin niitä tehnyt mutta varmasti osaisi tehdä,ainakin uskon niin. Ei ole tullut mieleen etteikö hän osaisi. Paitsi jos hän itse kokee tosiaan ettei osaa. Mutta onhan perheessä muitakin rooleja isälle? Eikö hän itse osaa rooliaan isänä? Vaikkapa kysyä lapseltamiten koulupäivä meni? Ei niiden tarvitse olla isoja juttuja minun mielestäni vaan sellaisia pieniä suuria asioita, joista lapsi huomaa että toinen on kiinnostunut hänestä. En odota että mies tarttuisi tiskiharjaan tai vellikauhaan, kykenen niihin itsekkin tai imurin varteen mutta se mihin en kykene on isyys. En kykene olemaan isä lapsille enkä aviopuoliso, kumppani itselleni. Viihdyn kyllä yksinkin mutta kaipaan arjen jakamista. Rakastan silti vielä miestäni ja tottakait toivon koska on lastemme isä, että hän tuntisi isänä sillain rakkautta ja kiintymystä lapsiinsa että hänellä olisi halu olla osa heidän elämäänsä.

Toden totta, uskon että hän olisi parempi kuin minä joissain asioissalasten kanssa ja välillä sanon, että mene sinä ja tee sinä. Etenkin poikien kanssa hän olisi varmasti parempi. Ymmärtäisi poikien asioita paremmin,uskon niin. Tyhmä hän ei ole vaan nyt on joku muu ongelma, miksei osallistu. Kun lapset olivat pieniä niin hänen hermona ei yhtään kestäneet sitä hälinää vaan pakeni muualle. Tiuski ja äyski jatkuvasti. Huusi minulle, puhui rumasti ja nykyään tosiaan on poissa oleva,ei ole enää tiuskimassa kun "pakenee".

Itseasiassanyt kun mainitsit ällykkyyden niin huomaan, että pidän miestä itseäni älykkäämpänä hän ei vain käytä sitä meihin läheisiin, enkä tiedä miksi. Tiedän että hän ymmärtää asioita myös tunnetasolla, mutten ymmärrä miksi hän on poissa vaikka pyydän häntä auttamaan ja lapsetkin haluavat isän.

Joskus aikoinaan kun laitoin hänelle tekstiviestiä niin yllätyin hänen vastauksistaan sillä hänellä on hyvin terävä äly myös tunne-elämän tasolla ja hienoja näkökulmia joita minä en näe, hän näkee laajoja kokonaisuuksia ja osaa alita niistä juuri sen mikä sopii sillä hetkellä tilanteeseen. Mutta en ymmärrä miksi hän valitsee poissa olemisen, etääntymisen ja vieraantumisen perheestään. Ihan kuin hän olisi jotenkin lukossa.

Aamulla 7 aikaan herätys ja täällä vain kirjoittelen ja podin tätä ongelmaa mutta tämä on minulle niin tärkeä asia melkein kuin elämän ja kuoleman kysymys

Anonyymi kirjoitti:

"kuulostaa että pelkää olevansa huonoa vaikutusta tai turvallisuutta lapsille, koska ei uskalla edes käyttää niitä koekaniineina omiin tunteisiin ja haluihinsa. Syynä saattaa olla lapsuuden traumat tai jotkin vaaratilanteet jotka tapahtuivat kun et ole ollut paikalla."

Ei ole koskaan ollut lasten kanssa päineen, olen ollut aina paikalla.

" Sanoit yhdessä kommentissa että pidät itseäsi älykkäänä, joten vastaiseesti mies on viettänyt kanssasi niin paljon aikaa että pitää itseään tyhmänä. Olet hänelle aina parempi henkilö hoitamaan asiat ja hän itse toivoton tohelo, ainakin perheen ylläpitämisessä."

Nostit yhden sanan lauseesta" älykäs*, ei en tarkoittanut että olisin älykäs. Nostit tuon sanan pois asiayhteydestä.

Jos luet muitakin kommenttejani, huomaat, että kirjoitin, etten pidä miestäni tyhmänä? Ei, hän ei ole tyhmä. Hän varmasti halutessaan osaisi hoitaa samat asiat kotona kuin minäkin, miksei osaisi? Uskon että on asioita joita hoitaisi varmasti minua paremmin.
Todennäköisesti osa asioista vaatisi enemmän perehtymistä koska ei ole aikaisemmin niitä tehnyt mutta varmasti osaisi tehdä,ainakin uskon niin. Ei ole tullut mieleen etteikö hän osaisi. Paitsi jos hän itse kokee tosiaan ettei osaa. Mutta onhan perheessä muitakin rooleja isälle? Eikö hän itse osaa rooliaan isänä? Vaikkapa kysyä lapseltamiten koulupäivä meni? Ei niiden tarvitse olla isoja juttuja minun mielestäni vaan sellaisia pieniä suuria asioita, joista lapsi huomaa että toinen on kiinnostunut hänestä. En odota että mies tarttuisi tiskiharjaan tai vellikauhaan, kykenen niihin itsekkin tai imurin varteen mutta se mihin en kykene on isyys. En kykene olemaan isä lapsille enkä aviopuoliso, kumppani itselleni. Viihdyn kyllä yksinkin mutta kaipaan arjen jakamista. Rakastan silti vielä miestäni ja tottakait toivon koska on lastemme isä, että hän tuntisi isänä sillain rakkautta ja kiintymystä lapsiinsa että hänellä olisi halu olla osa heidän elämäänsä.

Toden totta, uskon että hän olisi parempi kuin minä joissain asioissalasten kanssa ja välillä sanon, että mene sinä ja tee sinä. Etenkin poikien kanssa hän olisi varmasti parempi. Ymmärtäisi poikien asioita paremmin,uskon niin. Tyhmä hän ei ole vaan nyt on joku muu ongelma, miksei osallistu. Kun lapset olivat pieniä niin hänen hermona ei yhtään kestäneet sitä hälinää vaan pakeni muualle. Tiuski ja äyski jatkuvasti. Huusi minulle, puhui rumasti ja nykyään tosiaan on poissa oleva,ei ole enää tiuskimassa kun "pakenee".

Itseasiassanyt kun mainitsit ällykkyyden niin huomaan, että pidän miestä itseäni älykkäämpänä hän ei vain käytä sitä meihin läheisiin, enkä tiedä miksi. Tiedän että hän ymmärtää asioita myös tunnetasolla, mutten ymmärrä miksi hän on poissa vaikka pyydän häntä auttamaan ja lapsetkin haluavat isän.

Joskus aikoinaan kun laitoin hänelle tekstiviestiä niin yllätyin hänen vastauksistaan sillä hänellä on hyvin terävä äly myös tunne-elämän tasolla ja hienoja näkökulmia joita minä en näe, hän näkee laajoja kokonaisuuksia ja osaa alita niistä juuri sen mikä sopii sillä hetkellä tilanteeseen. Mutta en ymmärrä miksi hän valitsee poissa olemisen, etääntymisen ja vieraantumisen perheestään. Ihan kuin hän olisi jotenkin lukossa.

Aamulla 7 aikaan herätys ja täällä vain kirjoittelen ja podin tätä ongelmaa mutta tämä on minulle niin tärkeä asia melkein kuin elämän ja kuoleman kysymys

Lue lisää

Sanotaan että osa miehistä näyttää välittämisensä tekemisen kautta mutta kun hän ei tee kotona mitään juurikaan, ei sitä temonttiakaan vaan kaikki saa olla rikki ja tiedän hänen osaan senkin taidon sillä on tehnyt hyvin monenlaista remppaa muualla niin että moni hämmöatellyt hänen kädentaitojaan

Tekstiviesteistä vielä. Oli aika jolloin tulin siihen tulokseen, että mies on jotenkin toistaitoinen tunnetasoltaan mutta tuli tilanne, että hän oli yksin ulkomailla reissussa, tosin on ollut usein aikaisemmin, mutta tuolloin ajattelin, että nyt laitan viestejä vaikkei hän tykkää että häiritsen lomailujaan vaan sanoo jo lähtiessään etten häiritsisi viesteillä, siksipä emme viestittele, kun hän on poussa kotoaan, hermostuu heti muutoin.
Mutta siis tuolloin ajattelin, että nyt ahdistaa ja lujasti tämä viestimykkyys kun oli kuitenkin 2 viikkoa poissa. Yllätys oli suuri kun viestittelimme ja olin varma välillä että joku toinen henkilö on siellä "langan" päässä sillä en ollut tottunut mieheni kohdalla niin mahtaviin analyyseihin ja tunne tason päätelmiin sekä tunneälykkyyteen, kykyyn ymmärtää toisen tuntemuksia sekä tunteita. Tulin enemmän kuin ymmärretyksi ja sain uusia näkökulmia lähestyä ahdistustani. Mies näki asioiden läpi ja en edes itse tajunnut että mistä mikin kiikastaa mutta mies aukaisi ne minulle, hän luki minun tunnereaktioitani kuin vettä vain joiden kanssa olin itse ihan solmussa. Tuo on ainoa kerta koko yhteisen elämämme aikana kun olemme olleet noin lähellä toisiamme ja silloin sen huomasin, että miehellä on valtava äly ymmärtää myös tunnetason asioita. Mutta tuo hämmentää suuresti, että miksi jättää minut, ja koko perheen hiljaisuuteen ja epätietoisuuteen ja miksi haluaa niin paljon etäisyyttä vaikka se sattuu meihin, uskon hänen sen tietävän, että se sattuu ja lujaa, olen sen sanonutkin ja hän ei todellakaan ole tyhmä. Niin miksi siltikin on tehnyt tällaisen valinnan ja ratkaisun ettei ole elämässämme. Kyllä hän ymmäetää satuttavansa mikä on niin paha asia hänelle että vaikka tietää satuttavansa niin silti tekee niin.

Miksi pitää noin valtavaa kapasiteettiä piilossa, miksei käytä sitä läheisiinsä. Varjeleeko suojeleeko hän itseään?