Kuolleista herättäminen

Nyt oli niin erikoinen ja selkeä uni että pakko laittaa se muidenkin "tulkittavaksi" :-D

Unessa olin tätieni kanssa jonkun kotona. Yksi tädeistäni on sairaanhoitaja ja unessa hän oli saanut sellaista lääkettä jolla kuolleen henkilön voi herättää kuolleista! Ja hän sitten herätti heidän isänsä, jonka kuolemasta on lähemmä 40 vuotta. Siinä pappa sitten oli meidän kanssa jonkun keittiössä ja jutteli niitä näitä. Unen pappa ei millään tavalla muistuttanut oikeaa pappaa, mutta unessa se kuitenkin oli pappa. Ihmettelin miten pappa voi näyttää niin "normaalilta" maattuaan haudassa niin kauan... Myöhemmin sitten soitin kyseiselle tädille ja kysyin lääkkeestä, mutta lääke oli kuulemma hyvin harvinaista ja sitä oli vaikea saada. Eikä sen käyttäminen kai ollut sallittua, tai ainakin se oli hyvin tuhmaa :-D Unessa sitten pähkäilin että pappa oli varmasti jotenkin "säilötty" kun näytti niin tavalliselta, ja että omaa isääni ei oltu säilötty eikä isää senkään takia kannattanut herättää enää kuolleista.

Herättyäni tuo uni oli erityisen kirkkaana mielessäni ja ihmettely jatkui, joskin eri asioita ihmetellen kuin unen aikana :-D En unien tulkintaan sen ihmeemmin ole perehtynyt, joten olisi mielenkiintoista kuulla keksiikö joku aiheesta jotain juttua. Tai onko antaa vinkkejä miten "purkaa" unta. Jotain ajatuksia toki on itsellänikin, mutta ulkopuolisen kommentit voisi avata aihetta enemmän.
4266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos pappa on ollut sen verran mielessä, joko alitajuisesti tai tietoisesti. On voinut purkautua näin unen kautta, että on tehnyt mieli vaihtaa kuulumisia.

Sitä on tullut mietittyä, että jos joku edesmennyt heräisi henkiin, mitä mieltä olisi maailman nykyisistä oloista. Varmasti ihmettelisi suuresti, kuinka paljon maailma on omasta ajasta muuttunut. Varsinkin jos menehtymisestä on tarpeeksi kauan aikaa. Mutta nämä ovat niitä luonnottomuuksiin liittyviä mietintöjä, millä ei ole yhtään mitään kosketuspintaa todellisuuteen.

Äänestä
  • Voihan se olla että pappa on jossain mielen syvyyksissä ollut. Koko unen asetelma ihmelääkkeineen ja kuolleen herättämisineen oli vaan niin erikoista sekä unessa että herättyä. Kuolleista olen useinkin nähnyt unia, mutta ne on olleet niin erilaisia, niissä se kuollut henkilö onkin yks kaks ollutkin elossa, ei kuollut ensinkään. Silloin unessa on ollut päällimmäisenä tunteena oma huolimattomuus (miten olen voinut unohtaa sairaan isäni peräkylän kylmään ja pimeään mökkiin) tai huoli seurauksista (perunkirjoitukset on tehty mutta täällähän se kääkkä on edelleen elossa) tai jokin muu huoli, suru, tms. Nyt oli ensimmäinen uni kuolleesta tällä tavalla. Tällä kertaa en itse ollut mistään vastuussa enkä osallisena tuhmuuksiin (herättää nyt kuollut tuolla tavoin hetkeksi henkiin :-D) tai muutoinkaan oikeastaan mukana unessa, ennemminkin sivustaseuraajana. Paitsi kun soitin tädilleni.

    Kiitos kommentistasi :-) Todellakin vanhat sukulaiset olisivat ihmeissään jos tänne nyt tupsataisivat. Monesta syystä. Karjalan evakot etenkin kauhistuisivat toden teolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Voihan se olla että pappa on jossain mielen syvyyksissä ollut. Koko unen asetelma ihmelääkkeineen ja kuolleen herättämisineen oli vaan niin erikoista sekä unessa että herättyä. Kuolleista olen useinkin nähnyt unia, mutta ne on olleet niin erilaisia, niissä se kuollut henkilö onkin yks kaks ollutkin elossa, ei kuollut ensinkään. Silloin unessa on ollut päällimmäisenä tunteena oma huolimattomuus (miten olen voinut unohtaa sairaan isäni peräkylän kylmään ja pimeään mökkiin) tai huoli seurauksista (perunkirjoitukset on tehty mutta täällähän se kääkkä on edelleen elossa) tai jokin muu huoli, suru, tms. Nyt oli ensimmäinen uni kuolleesta tällä tavalla. Tällä kertaa en itse ollut mistään vastuussa enkä osallisena tuhmuuksiin (herättää nyt kuollut tuolla tavoin hetkeksi henkiin :-D) tai muutoinkaan oikeastaan mukana unessa, ennemminkin sivustaseuraajana. Paitsi kun soitin tädilleni.

    Kiitos kommentistasi :-) Todellakin vanhat sukulaiset olisivat ihmeissään jos tänne nyt tupsataisivat. Monesta syystä. Karjalan evakot etenkin kauhistuisivat toden teolla.

    Toisinaan olen myös nähnyt unta edesmenneistä läheisistä. Esimerkiksi tärkeä lemmikkikissa on ollut monesti unissa useamman vuoden jälkeenkin, osa unista on ollut aika todentuntuisiakin. Ovat kuitenkin elämässä mukana muistoissa.

    Toki sitten muutenkin muuttuneista elämänmenoista on tullut mietittyä, miten edesmenneet läheiset suhtautuisivat jos ilmestyisivät jälleen tänne keskuuteen. Vaikka ei olisikaan mitään pandemioita tai uusia sotia tässä välissä tullut. Eräs osa historiaakin on sikäli kiinnostanut, että olisi mielenkiintoista nähdä miten elämänmeno on ajan saatossa kehittynyt ja muuttunut. Tietyissä asioissa ehkä kaipaisikin että yhteiskunta voisi ottaa sopivasti takapakkia, vaikkakin nykymaailman hienouksissa on toki hyviäkin puolia. Sopiva yhdistelmä näitä olisi varmasti passeli!

    Ja eipä siinä mitään, monesti olen huomannut että unet ainakin toisinaan selittyvät omilla elämänkokemuksilla. Joistain unista olen ollut jopa tosi hämilläni varsin tuoreeltaan, mitä tuokin uni nyt tarkoitti. Kun aikaa on sopivasti mennyt, olen pystynyt näitäkin unia ainakin joissain määrin tulkitsemaan omien elämänkokemusten kautta. Hyviä jatkoja, kauniita unia, ja onnellista uutta vuotta 2023! :)

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kiitos! :-) Samoin Sinulle, kauniita unia ja hyvää uutta vuotta! :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt oli niin erikoinen ja selkeä uni että pakko laittaa se muidenkin "tulkittavaksi" :-D

Unessa olin tätieni kanssa jonkun kotona. Yksi tädeistäni on sairaanhoitaja ja unessa hän oli saanut sellaista lääkettä jolla kuolleen henkilön voi herättää kuolleista! Ja hän sitten herätti heidän isänsä, jonka kuolemasta on lähemmä 40 vuotta. Siinä pappa sitten oli meidän kanssa jonkun keittiössä ja jutteli niitä näitä. Unen pappa ei millään tavalla muistuttanut oikeaa pappaa, mutta unessa se kuitenkin oli pappa. Ihmettelin miten pappa voi näyttää niin "normaalilta" maattuaan haudassa niin kauan... Myöhemmin sitten soitin kyseiselle tädille ja kysyin lääkkeestä, mutta lääke oli kuulemma hyvin harvinaista ja sitä oli vaikea saada. Eikä sen käyttäminen kai ollut sallittua, tai ainakin se oli hyvin tuhmaa :-D Unessa sitten pähkäilin että pappa oli varmasti jotenkin "säilötty" kun näytti niin tavalliselta, ja että omaa isääni ei oltu säilötty eikä isää senkään takia kannattanut herättää enää kuolleista.

Herättyäni tuo uni oli erityisen kirkkaana mielessäni ja ihmettely jatkui, joskin eri asioita ihmetellen kuin unen aikana :-D En unien tulkintaan sen ihmeemmin ole perehtynyt, joten olisi mielenkiintoista kuulla keksiikö joku aiheesta jotain juttua. Tai onko antaa vinkkejä miten "purkaa" unta. Jotain ajatuksia toki on itsellänikin, mutta ulkopuolisen kommentit voisi avata aihetta enemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu