Siskoni alkoholismi

Anonyymi-ap

Menetin ainoan siskoni päihteille. Viimeiseen asti kieltää ettei ole sotkenut asioitaan mutta kun on mustaa valkoisella niin uskottava on. Vuokrat rästissä ja häätö, ties monesko kerta. Miehellään ulosottoa tuhansia euroja, jopa lastensa elatusmaksut menneet ulosottoon. Ei kovin häävi isä kyllä ole lapsilleen. Olen miettinyt että onko kuvioissa jopa huumeet kun katsoo yksin vuokrien maksun laiminlyöntejä.. Jos näin olisi niin välit siskooni poikki lopullisesti.

1

168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sisko pitää viedä kirkkoon papin puheille.
      Siskosi ei voi elää varjoissa pää sekaisin.
      Siksi on lähimmäiset.
      Meillä oli suvussa kaksi leipuria ja molemmat
      veljeksiä.Heidän lapset kävivät naapurin leipomosta
      hakemassa lihapiirakoita koska maistuivat
      paremmilta kuin oman isän tekemät ja koska
      isät ryyppäsivät ja aiheuttivat meteliä kotona.
      Vieras omena maistuu aina paremmalta
      kuin oman tarhan omena.
      Lopulta nämä miehet maalla vietiin kirkkoon
      ja he vastustivat ajatusta ja kamppailivat vastaan
      onneksi meidän suvussa on rotevia ja vahvoja
      Jumalaan uskovia miehiä ja nämä leipurit kannettiin
      oman pitäjän kirkkoon ja ajettiin viinan kirous pois
      ikipäiviksi ja he ovat vieläkin raittiita ja
      heidän lapsensa voivat hyvin.
      Siskosi oma sisäinen kuoleva puutarha
      on saatava loistamaan ja voimaan hyvin.
      Tässä ei tarvita rotevia muskelimiehiä
      vaan kärsivällisyyttä ja rakkautta että siskosi herää
      tästä painajaisesta.
      Hyvää Uutta Vuotta sinulle ja siskollesi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      235
      2604
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      60
      1394
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1197
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1137
    5. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      100
      1102
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      1088
    7. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1068
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1059
    9. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      992
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      985
    Aihe