Uudenvuoden toivomuksia.

Anonyymi-ap

Mitä sinä toivot tulevalta vuodelta, näin Iisalmelaisena?

11

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yhteiskuntavastuun edellytyksin, kuten kuntalain, tasavertaisuuslain, työterveyslain ym lakien nimissä, on hyvä, että kaupunki tarkistaa ovatko kaikki suurinta päätösvaltaa käyttävät luotettavia? Erään puolueen kaksi virallista asiakirjaa, toteavat, että eräs valtuutettu on epäluotettava ja että häneen kohdistuu luottamuspula. Yleisellä tasolla, kun suurin osa valtuutetuista ja viranhaltijoista, ovat asiasta tietoisia, näin veronmaksajana on syytä vaatia asian täysimääräistä selvittämistä.
      Veronmaksajilla on oikeus vaatia oikeuden mukaisuutta ja luottaa siihen, että kaikki päättäjät ovat luotettavia ja toimivat virkavelvollisuuden edellyttämällä tavalla.

      Erään valtuutetun puolustajat!

      • Anonyymi

        Mielenkintoista, mielenkiintoista, kenestähän valtuutetusta ja minkä puolueen valtuutetusta tässä lienee kysymys? Tässähän on uutisaihetta? Kertokaa kuka tietää!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenkintoista, mielenkiintoista, kenestähän valtuutetusta ja minkä puolueen valtuutetusta tässä lienee kysymys? Tässähän on uutisaihetta? Kertokaa kuka tietää!

        Ihmeellinen Iisalmi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenkintoista, mielenkiintoista, kenestähän valtuutetusta ja minkä puolueen valtuutetusta tässä lienee kysymys? Tässähän on uutisaihetta? Kertokaa kuka tietää!

        Ennen tuollaiset jutut ratkaistin voimalla. "Epäluotettava valtuutettu " ja
        arvostelevan ryhmän edustaja voisivat ottaa torilla painimatsin, ei menisi
        yhteiskunnan varoja aiheettomin juorujen selvittämiseen.Ottelusta voisi periä pienen maksun katsojilta, kertyneet varat käytettäisiin sitten hukkuneitten
        merimiesten vaatetukseen!


    • Anonyymi

      Kaupungin kadut ainoastaan drifting käyttöön!

      Volvo rullaa! 600hp💪

      • Anonyymi

        Nehän on jo ei ilmaman kuulosuojaimia miktään asiaa kaupungille


      • Anonyymi

        Volvojen menoa ku katsoo niin 60hp


      • Anonyymi

        On ne kyllä nolon näköisiä ne autot, joissa on pitkä valopaneeli katolla ja pitävät sitä päällä, vaikka kaduilla palaa katuvalot. Sisällä palaa tietysti, joku hieno mittarivalo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On ne kyllä nolon näköisiä ne autot, joissa on pitkä valopaneeli katolla ja pitävät sitä päällä, vaikka kaduilla palaa katuvalot. Sisällä palaa tietysti, joku hieno mittarivalo.

        Kateellisten tojotakuskien puheita🤣


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kateellisten tojotakuskien puheita🤣

        Nolouden huippu on valopaneeli päällä, tiellä jossa on katuvalot.
        Ottakaa paljon kuvia niistä valohässäköistä, takaan että nolottaa joskus itseännekin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3475
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1878
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1188
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe