Äänekoski jaksaa hehkuttaa kuin edistyksellinen kaupunki Äänekoski on. Ilmiö joka valtakunnassa huomioitu.
Kaikki asukkaat otetaan mukaan ja huomioidaan.
Uudenvuoden juhlaa ei striimattu eikä lähetetty juhlaa asukkaiden katsottavaksi.
Moni muu kaupunki teki tai tekee näin ilman turhanaikaisia poseerauksia. Eikä mainosta itseään ilmiönä.
Sanat Äänekoskella ovat pelkää sanahelinää eikä niiden ympärillä villoja ole.
Uudenvuoden juhla
76
1763
Vastaukset
- Anonyymi
Paikanpäällä kävin. Ilmeisesti järjestetty ilmainen mainos kansandustaja ehdokkaalle. No Seppo Ruotsalainen tankkasi paperista näitä ilmiöitä, eipä jaksanut loppuun saakka kuunnella. Täytyy sanoa ettei tuosta ihmisestä ole kansanedustajaksi, jää takarivin taaviksi. Niin huonot puhelahjat ja heikko ääni ettei missään tilanteessa tule ylenemään ministeriksi, eikä puolue laita häntä keulille esiintymään. Omaa rahapussiaan lihottaisi siellä vaan, muuten Seppo-pojan yli käveltäisiin mennen tullen.
Mutta ilotulitus oli hieno ja porukkaa oli runsaasti katsomassa. Kyllä nuo Ruutiukot näkyy osaavan hommansa. He ovat ilmiö itsessään, ei Äänekosken kaupungin avulla.- Anonyymi
Onko se sppo maalaisliittolainen? Niitä ei pidä ihmisen äänestää kun jokainen maalaisliittolainen pelkkä oman edun ajaja, reptile!!!
- Anonyymi
Seurakunta striimasi aato-hartauden,mutta ei kaupunki.
Jos kerran asukkaat otetaan mukaan kuuluu tämän tason juhlat välittää kaikille.
Tai sitten olla hiljaa eikä valehdella.
Eikös siellä jossain ole mittarit jolla mitataan tyytyväisyyttä.
Mittaritkin niin piilossa ,että ei löydy.
Äksässä Ruotsalaisen puhe.
Samaa toistoa ei ois jaksanut lukea.
Tuohan on selvä vaalimainos.
Miten 4 varapuheenjohtaja pitää puheen?
Ovatko kolme ensimmäistä estyneitä?
Oksettaa tämä Äänekosken touhu ja tekopyhäisyys..- Anonyymi
Ne kolme oli kai kännissä, hyvästeltiinhän koko täyspaska vuosi 2022 pandemoineen ja sotineen.
- Anonyymi
Ruotsalainen ei osaa puhua yhtään mitään. Turha pyrkiä mihinkään eduskuntaan. Ihan pöljä koko ukko.
- Anonyymi
Uudenvuoden puheessa tosiaan vanhaa toistoa ja asioita ns.kuiva puhe.
Ei mitään mainintaa Konginkankaasta tai Sumiaisista.
Ei edes uudenvuoden toivotusta nimellä mainiten.
Ylimielistä ja puhuja on vielä eduskuntavaaliehdokkaana.
Toisaalta hyvä kun näytti taitonsa jo tässä vaiheessa.
- Anonyymi
Miksi täilaisena aikana pitää ampua raketteja? Niihin käytetyt varat olisi voitu käyttää vaikka Ukrainan pakolaisille jossei oman kylän vähäosaiset olisi ollut tarpeessa.
- Anonyymi
No siksi että ryppyotsat saa lisää ryppyjä! Ja että pari ikävän naapurin postilaatikkoa saa tervehdyksen joltain uudenvuoden pommilta.
Relaa, mummo.
Tai järjestä apusaattue ukrainalaisille.
- Anonyymi
Äänekoskella kaksi ilotulitusta ja ollaan niin hiilineutraali kaupunki.
Jos Mämmellä on ilotulitus sinne voi ostaa liput ja kannattaa Ruutiukkoja.
Kaupungilla luulisi olevan rahoille muutakin käyttöä kun laittaa tuhansia euroja taivaantuuliin.
Jyväskylässä oli lapsille järjestetty puistoon hienot ohjelmat.
Äänekoskella tuijotetaan taivaalle kun -50 luvulla.Ilmiö tolludesta.- Anonyymi
Uliuli.
Saattoi sitä vuodenvaihteen paremminkin käyttää kuin vinkua samalla hetkellä suoli24:n palstalle, luulen...
- Anonyymi
Tee vittu ite paremmin. Vai eikö elämänkoulun opit riitä kuin netissä nillittämään
- Anonyymi
Osui ja upposi kjäh kjäh 🤣😅
- Anonyymi
Eikös ne Ruutiukot ampuneet kaupungin ilotulitteet myös, isot komiat paukut oli, paljonkohan maksoi kaupungille.
Ja ei todellakaan näitä rahoja Äänekosken ukrainalaisille, heillä on hyvät oltavat moneen vähävaraiseen oman kunnan asukkaaseen verrattuna. On raahattu joulukuusta, ruokaa huonekalua vaatetta. Heitä on kyllä autettu.- Anonyymi
Kääkö katteeks toiset saa sinä et
- Anonyymi
Eiköhän se yksi kahjo ammu Ukrainassa tarpeeksi pommeja.Ei täällä enää tarvitsisi ampua mitään. Nämä Ruutiukot on jäänyt kehityksessä pikkulasten tasolle,niin tyhmiä juttuja tekevät.
- Anonyymi
Kyllä joutaa koko äki pommittaa maan tasalle
- Anonyymi
Katsopa peiliisi.
- Anonyymi
Kehnot oli juhlat ja juhlapuhe.
- Anonyymi
Mämmen Ruutiukkojen ilotulitus Mämmellä oli hyvä,mutta musiikki ja muu oli kovin lapsenkengissä olevaa,,vaikka oliko jo kymmenes vuosi.
Kyllä rahoilleen pitäisi saada vastinetta, onhan siellä yrityksiä takana luulisi ,että vaativat rahoilleen vastinetta.
Kaupungin uudenvuodenjuhla ovat todellakin jääneet jollekin menneelle vuosikymmenelle.
Yleensä kun kaupungit järjestävät esim. Uudenvuoden juhlia on mainittu ohjelma ja esittäjät jos ilotulitus on mainittu kuka siitä vastaa.
Jyväskylässä perhepuistossa oli lapsille järjestetty uudenvuoden juhla.
Siinä oli kaiken ikäisille lapselle paljon ohjelmaa.
Mitä virkaa Äänekosken kalliilla aukiolla oikein on?
Sitten Äänekosken strategia oli yli lupaus .
Vaalimainos on hyvä tai huono.
Ruotsalaisen puhe oli suoraansanottuna huono mainos puhujalle.
Eipä sitä monikaan näyttänyt (jaksanut) kuunnella. - Anonyymi
Mikään ei ole niin turhaa kun ampua rahansa taivaalle.
- Anonyymi
Se ei ole turhaa kun ostaa kokkelia vetää parit viivat
- Anonyymi
Käypäs kysymässä putlerilta turhuudesta...
- Anonyymi
Äänekosken touhut tiedetään.
Demarit ovat hallinneet kaupunginjohtajaa myöten kaupunkia. Yhtä räpeltämistä aivan sama kuin tuo uudenvuoden puhe selvyyksien toistamista,
tai Tuonosen haastattelu paikallislehdessä yhtä tyhjän kanssa.
Ihmiset lähtevät ja muuttavat täältä pois.
Käydään vaan Äänekoskella töissä ja asutaan muualla ,näin tekevät viisaat ja ne joilla on oikeat palkat ja elintaso.
Työpaikat taas eivät ole kaupungin Äänekoski rapistuu ja näivettyy… - Anonyymi
Politikot hokee maailman onnellisimmasta kansasta. Ei ihan totta. Äänekoski ottanut ilmiön, no onko nää paikallisjohtajat kertoneet kansalaisilleen mihin meidän pitää sitoutua että tehdään joku ilmiö ja mikä on se päämäärä. Väki vanhenee ja eläkkeellä ollaan omissa poteroissa tehdään mikä on kivaa, ihan oikein. Työiässä olevatko sitä ilmiö tekee itselleen. Miten, mä ainakin käyn töissä rahan vuoksi ja löhöilen ja teen vaan omia juttuja.
- Anonyymi
Kyllä on Äänekosken Demareiden tuohu mennyt alaspäin jos Ruotsalainen on parasta mitä tarjota äänestäjille. Todella inhottava kuvotus koko ukko. Kautosta voi olla montaa mieltä mutta hänen myötä Äänekoski menettää kansanedustajan taas vuosiksi. Bella tietysti on melkein Äänekoskelainen mutta saisi olla sitä myös ihan oikeasti.
- Anonyymi
Ei kannata itkeä näistä "hyvistä" paikallisista ehdokkaista. Koko Keski-Suomen yhteistä hyvää on jo tähän mennessä ajanut eduskunnassa Sinuhe. Sinuhella on myös nykyisistä paras asiaosaaminen. Minun ei ainakaan tarvitse päätäni vaivata näillä paikallisilla "osaajilla".
- Anonyymi
Ruotsalaisen esiintyminen satoi suoraan Halttusen laariin vaikkei hän mikään terävin kynä ole.
Tuokin Bella on ollut täyte takarissä, nyt yrittää lehtiin kirjoitella kun kova tarkoitus uusia takarivin paikkansa tai paremminkin pankkitilin saldo.- Anonyymi
Näin se on Jarin taakse on saatava kansanliike jos meinataan että Äänekoski saa pitää kansanedustajan. Keskustan riveissä 3 parhaan joukkoon pääseminen vaatii hyvän onnistumisen. Nyt ei ole kyse puolueesta vaan miehen sopivuudesta hommaan.
- Anonyymi
Kukaan joka on politiikasta yhtään perillä ei äänestä eduskuntavaaleissa keskustaa.
Halttunen ei pelkän työssä tekemänsä mainetarhansa vuoksi ole sopiva edustaja
.
Bella ja vihreät siinä toinen edustaja ja puolue joka vie /vievät Suomen perikatoon
.
Demareilla ei ole Äänekoskella edustajaa jolla mitään mahdollisuuksia eduskuntavaaleissa.
Persuista tai vasemmistosta puhumattakaan,rimanalitus jo lähdössä.
Kokoomuksesta en tiedä ,mutta eihän Äänekoskella ole kuin marginaali kokoomukselaisia ja onko heillä edes edustajaa jos Lunttila niin sen voi tavallinen eläjä unohtaa. - Anonyymi
Vaalien tulos on että saamme Sinipuna hallituksen.
Persut on hallituksessa ja sitten näiden lisäksi joku.
Äänekoski jää ilman kansanedustajaa.Ei ole vaikeaa veikata.
Mitään kansanliikettä Halttusen taakse ei tule ,sitä saa mitä kylvää.
Kun lähti kepun kelkkaan niin saa maistaa itse ,että kepu pettää aina ,myös Äänekoskella.- Anonyymi
Eduskunnassa hoidetaan valtiontaloutta, kunnallispolitiikassa kuntataloutta.
Maalaisliitto ja demarit ovat dinopuolueita, entisaikojen reliikkejä.
- Anonyymi
Halttunen olisi mennyt melkovarmasti ns. läpi näissä vaaleissa kun olisi pysynyt persuissa.
Kun pelasi omia pelejään jäi tyhjäkortti käteen.
Sitä saa mitä kylvää, Halttunen ei ole luottamuksen arvoinen.- Anonyymi
Persut ei ole mitenkään järkevä puolue,ainakaan Äänekoskella. Halttunen on hyvä ukko mutta hänen pitäisi päihittää joku Keskustan istuvista edustajista. Tehtävä on kova muttei mahdoton.Riippuu paljon siitä miten saa Kauton tukijoita lähtemään itsensä taakse.
- Anonyymi
Missä näissä vaaleissa??? Nyt on tammikuun alku!
- Anonyymi
Ruotsalainen ja Kettunen on huonoksi mennyt vasemmiston ehdokkaat Äänekoskella.Suorastaan karmeita.
- Anonyymi
Halttunen ei ole sitä mitä esittää sopii hyvin keskustaan koska pettää ja on kiero omaa tilipussiaan lihottava.
- Anonyymi
Petti äänestäjänsä kun loikkasi kepuun.Kepululaisia ei äänestä kuin vanhat kepulaiset ja yksi uskonsuunta.
- Anonyymi
Höpön höpön vai vanha persu voi ajatella noin.Hyvä että lähti sieltä hölmöläisten luota pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpön höpön vai vanha persu voi ajatella noin.Hyvä että lähti sieltä hölmöläisten luota pois.
Kyllä gallaupluvut tulevat näinä päivinä.Katsotaan kuinka kepu painuu kohta alle 10 prosentin ja persut nousee.
Sehän taas ei sada Halttusen laariin eikä muutenkaan ,ei ihmiset sentään ihan pölvästejä ole kun tarpeeksi montakertaa niitä kusettaa niin äänestävät ns. silmään kusijaa.
Näytti ja paljasti mikä on miehiään kun kepuun lähti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä gallaupluvut tulevat näinä päivinä.Katsotaan kuinka kepu painuu kohta alle 10 prosentin ja persut nousee.
Sehän taas ei sada Halttusen laariin eikä muutenkaan ,ei ihmiset sentään ihan pölvästejä ole kun tarpeeksi montakertaa niitä kusettaa niin äänestävät ns. silmään kusijaa.
Näytti ja paljasti mikä on miehiään kun kepuun lähti.Joo kyllä se noin on ettei alle 10 prossan tuloksella mene kolmea kepulaista läpi.
Persut ja kokoomus ne lisäpaikat ottaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä gallaupluvut tulevat näinä päivinä.Katsotaan kuinka kepu painuu kohta alle 10 prosentin ja persut nousee.
Sehän taas ei sada Halttusen laariin eikä muutenkaan ,ei ihmiset sentään ihan pölvästejä ole kun tarpeeksi montakertaa niitä kusettaa niin äänestävät ns. silmään kusijaa.
Näytti ja paljasti mikä on miehiään kun kepuun lähti.Takinkääntäjillä on yleensä huono tulevaisuus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä gallaupluvut tulevat näinä päivinä.Katsotaan kuinka kepu painuu kohta alle 10 prosentin ja persut nousee.
Sehän taas ei sada Halttusen laariin eikä muutenkaan ,ei ihmiset sentään ihan pölvästejä ole kun tarpeeksi montakertaa niitä kusettaa niin äänestävät ns. silmään kusijaa.
Näytti ja paljasti mikä on miehiään kun kepuun lähti.Keski-Suomessa Kepun kannatus on muuta maata korkeampaa. Ottakaapa se huomioon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo kyllä se noin on ettei alle 10 prossan tuloksella mene kolmea kepulaista läpi.
Persut ja kokoomus ne lisäpaikat ottaa.Huom! Keskustan kannatus on valtakunnallisesti n. 10%, mutta Keski-Suomessa paljon korkeampi. Kokoomuksen kannatus on valtakunnallisesti n. 25%, mutta Keski-Suomessa yllättävän matala. Tätä Keski-Suomea pitäisi integroida enemmän muuhun Suomeen ja äänestää aktiivisesti talouspuolue-kokoomusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huom! Keskustan kannatus on valtakunnallisesti n. 10%, mutta Keski-Suomessa paljon korkeampi. Kokoomuksen kannatus on valtakunnallisesti n. 25%, mutta Keski-Suomessa yllättävän matala. Tätä Keski-Suomea pitäisi integroida enemmän muuhun Suomeen ja äänestää aktiivisesti talouspuolue-kokoomusta.
Maalaisliiton reaalikannatuksen pitää olla valtakunnallisesti noin 4%..
Mikään muu puolue ei ole yhtä retalepuolue kuin maalaisliitto! Maalaisliitto on verenimijä Suomen nahassa.
- Anonyymi
Halttusella on pieni sauma mennä läpi. Hän on pätevä kaveri.
- Anonyymi
Halttusella on tosiaa pieni sauma mennä läpi. Kuitenkin se sauma on liian pieni, ei tule onnistumaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Halttusella on tosiaa pieni sauma mennä läpi. Kuitenkin se sauma on liian pieni, ei tule onnistumaan.
Fb :ssa näkyi maltilliset kannattavan Halttusta.
Hyvä esimerkki loikkareista joita on aikaisemmin äänestetty toisissa puolueissa.
Loikkarit tukevat toisiaan,siinä on porukka jotka eivät ole luottamuksen arvoisia.
Arvot ja ajatukset vaihtuvat miten itelle parhaiten sopii.
Käyttävät äänestäjiä hyväkseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Halttusella on tosiaa pieni sauma mennä läpi. Kuitenkin se sauma on liian pieni, ei tule onnistumaan.
Mutta halttusella ei kuitenkaan taida olla niin pien kuin sulla 🤣
- Anonyymi
Noilla keskustan kannatusluvuilla ei Keski-Suomesta mene läpi kuin yksi.
Kuinka suosittu Halttunen on Keski-Suomessa?
Minkälainen maine henkilönä,työssä ja sivilissä.
Siihen se tämäkin pikkupiirin hehkutus voi loppua tai saa jatkua miten vaan.
Oikeasti ei mitään mahdollisuutta. - Anonyymi
Täällä ei saa mainita tätä Lohen puoluetta ja sitä että ovat toisen puolueen ehdokkaan kimpussa.
- Anonyymi
Täällä ei saa mainita äitiäs, kun reppanalla kilahtaa heti hermoon.
Totuus tekee kipeää.... - Anonyymi
Lohen puolue on ajanut itsensä Lohen öykkäröinnin vuoksi Äänekoskella hävettävään tilaan.
Kaikenmaailman kylähullut on laskettu kylille puhumaan ja juoruamaan ,ei näistä ole asianhoitajiksi kun ei ole kykyä eikä osaamista.
Pitäisi sentään olla joku raja niinkuin itse mainostavat.
Tämä nykyinen Persujen kansanedustajaehdokas vie lopunkin uskottavuuden puolueelta.
- Anonyymi
Halttuselle tuli virhearvio kun loikkasi kepuun.
Olisi pysynyt peruksissa, niin tulisi valituksi eduskuntaan.
Aiemmin vei Markelta eduskuntapaikan, muttei itse silti päässytkään.- Anonyymi
Äänekoskella Persuja ei äänestellä. Täytyy olla ihan älyvapaa jos Persuja kannattaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äänekoskella Persuja ei äänestellä. Täytyy olla ihan älyvapaa jos Persuja kannattaa.
Täytyy olla vailla mieltä jos äänestää maalaisliittoa tai demareita.
- Anonyymi
Kateus vie kalatkin vedestä. Sen minkä tekee toiselle tulee itselle vastaan,,,näin se vain menee. Olkoon mikä virkamies poliisi tai pappi.
- Anonyymi
Ajatelkaapas jos Lohi olis Halttusen vaalipäälikkö Persuissa. Varikset nauraisi sille.
- Anonyymi
Ja kaikki muut nauraa sulle 🤣
- Anonyymi
Laks Lauri on mukava mies. En kuulu sen puolueen äänestäjiin, silti Lauri on kiva ja joka kerta juttelee kaikkea kivaa. Kiitos hänelle, kun on kiva tyyppi.
Kunpa demaritkin olisivat yhtä kivoja, niin kyllä sataisi ääniä laariin. - Anonyymi
Mukava voi olla,mutta kun mukavuus ei auta vaan osaaminen ja järki ,yhteistyökyky.
Mukuvuudesta voi olla montaa mieltä.
Tyhmä ,nauraa omille jutuilleen. Änkyrä ,änkyröi kun ei osaa hakea kompromisseja on eri asia olla mukava kuin asioiden hoitaminen asiaankuuluvasti.
Harvinaisen tyhmä esitys , ei ole oikea käyntikortti puolueelle.- Anonyymi
Lohea ei voi mukavaksi kutsua kukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lohea ei voi mukavaksi kutsua kukaan.
Eikä sinua, puolalaisen äpäräkersa
- Anonyymi
Tämä vanha käyntikortti joka pitkälti pilasi paikallisten perusujen maineen on vaihdettu uuteen.Onko se todella uusi?…
Maine ei parane kun se kerran on pilattu.
Pilaantunut kalanhaju ei vaan lähde pois.- Anonyymi
Joo, eikä sinusta lähde elämänkoulun haju pois
- Anonyymi
Mitä nuo maltillisetkaan saavat aikaan. Niitä äänestettiin persuina, ovatko nyt ns hyllyllä eikä heidän ääni kuulu missään.
Halttunen pällisteli kirjamessuilla Kepun osastolla, kun sattui pysähtymään niin heti oli nainen ja joku muu mies tulossa keskustelemaan. Vihreiden porukat myös tulivat jotain sanomaan. Tuolla tyylillä ei Halttunen lisää tunnettavuuttaan jos pelkää ihmisiä tai etsii omia tuttujaan sakista. - Anonyymi
Onko nämä Maltilliset pelkkä äänekoskelaisryhmä vai onko nimi valtakunnallinen. Jos on vaan täällä niin tuo porukka ei saa laajempaa kannatusta. Muistuttaa jotain puuhastelukerhoa, harrastellaan mitä kukakin lystää ja kahvikupposen ääressä parannetaan maailmaa. Mitään eivät kuitenkaa saa aikaseksi.
- Anonyymi
Maltilliset on Äänekosken paikallinen valtuustoryhmä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maltilliset on Äänekosken paikallinen valtuustoryhmä.
Maltilliset on persuista ja vasemmistosta loikanneiden valtuustoryhmä.
Istuvat persuilta ja vasemmistosta tulleiden äänillä.
Kukaan ei tiedä heidän arvomaailmansa kun on menneet valtuustoon valehtelemalla.
Se on varma, että tuosta porukasta ei ole mitään hyötyä ,äänestelevät miten sattuu, säälittävää porukkaa.
- Anonyymi
voi vain kuvitella nuiden järjen juoksua jotka vielä kaiken tämän hallitus puolueita äänestää sdp, keskusta, vihreät, vasemmisto,ja rkp
- Anonyymi
Paska haisee Äänekoskella kun se sellunkeittämö on on siellä hevonkuusessa. Missä ne sellusta kehityt vaatteet viipyy? Ei siinä, yksityinen yritys kyseessä ja haistelkaa te sitä paskanhajua siellä Ääneskoskella.
Lippu korkealle, böndet!
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/03/11/vaatteita-koivusta-selluloosasta-tehty-ekovaatekuitu-tulee
Äänekosken miljardi-investoinnin tekijä luottaa selluun kuin vuoreen – markkinat pelkäävät ylituotantoa
https://yle.fi/a/3-9933867
Bambuvaatteita onkin tullut käytettyä jo vuosia mutta missä ne koivunkuituiset vaatteet viipyy?
T. tehdas isompi kuin koko kunta, väkiluku vähemmän kuin pelkästään Herttoniemessä :D - Anonyymi
Eikö Äänekosken juhlaa striimattu??? Skandaali!!!
Meillä kai striimattiin, en tiedä kun käytiin paikalla ja ihan naapurissa oli bileet
https://helsinginuusivuosi.fi/2023/01/01/helsingin-vuosi-2022-huipentui-nayttavasti-50-000-kavijan-juhliin-kansalaistorilla/ - Anonyymi
tämä nyky politiikka ja mitä nuo päättäjän älykääpiöt tuolla onko tarkoitus tuhota tämä suomi joltain tietyltä taholta. nuo vasurithan nyt jo vanhastaan tiedetään.
- Anonyymi
Mene korvaamaan älykääpiöt ja lopeta nettivinkuminen! Nenä kiinni kirjoihin ja sitten menet puhumaan itsesi älykääpiön tilalle, sama 10 eri ihmiseltä niin älykääpiöt vähenee kunnanvaltuustossa =PROFIT!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mene korvaamaan älykääpiöt ja lopeta nettivinkuminen! Nenä kiinni kirjoihin ja sitten menet puhumaan itsesi älykääpiön tilalle, sama 10 eri ihmiseltä niin älykääpiöt vähenee kunnanvaltuustossa =PROFIT!!!
Sinäkin olet sekaisin kun sienäkello.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1115785Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta323877- 823322
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182936Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2481980Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?871953- 1411758
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81676Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui381665Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu861513