koska kammoan eniten sitä, että pitäisit mua ärsyttävänä tyrkkynä. Meillä on ollut sutinaa ja jatkuva yhteys mutta viime aikoina ensimmäinen yhteydenotto on tullut aina multa. Kyllä se niin on että jos miestä aidosti kiinnostaa niin kyllä se itsekin yhteyttä ottaa vaikka olisi ujompi. Olet niin vaikeasti tulkittava että multa loppuu rohkeus ja itsetunto vaikka taisin pudota vähän syvemmälle kuin pelkkään ihastumiseen. Olen ollut tosi varma siitä että säkin tykkäät, mutta nyt olen alkanut rikkomaan itseäni ajatuksella että kaikki oli sulle ehkä peliä jonka sääntöjä en osannut. Tämä ehkä sattuu enemmän kuin mikään ennen joka yllättää myös itseni. En ole enää se joka seuraavaksi viestiä laittaa ja jos tämä tarkoittaa täyttä radiohiljaisuutta niin se on sitten niin.
Huutelen täällä typeränä tuuleen, kun ei tästä voi kellekään puhua.
En jää roikkumaan
7
109
Vastaukset
- Anonyymi
Vaikutusvalta.
- Anonyymi
Kommentoin sivusta kun itse ajattelin omassa keississäni aika samalla tavalla. Mutta. Meitä on niin moneen junaan. Toinen voi olla tyytyväinen siitä että toinen aktiivisempi. Ja itselläkin kävi vastaava tunne etten halua roikkua jos toisen mielenkiinto ei riitä. Palasin lukemaan viestejämme ja totesin että mielenkiinto oli kuitenkin ollut aika tasapuolista. Että en tiedä mistä se tunne tuli.
Mut sitten päätin että ei ehkä ole minulta pois, jos laitan jonkun mukavan viestin aina välillä. Roikkumatta, koska ko. Mies meni itselläni ns. jonon perälle eli jatkoin omaa elämääni ja hän ei ole ykkösmielenkiinnonkohteeni enää. - Anonyymi
Uusi vuosi alkanut. Jätä menet taaksesi.Sulje tiivisti ovi perässäsi kiinni ja ala avaamaan uusia ovia. On surulista kuin niin monet naiset kaipaa joitain entistä. Eivätkä ymmärrä.Ne entiset suhteet on jatkanut elämää ajat sitten.
- Anonyymi
Kumpi lähetti viimeksi viesti whatsupissa ?
- Anonyymi
Mä, hän kyllä vastasi.
- Anonyymi
Edelleen sanoisin, että miehetkin voisi suostua puhumaan tunteista ym. asioista eikä päättää toisen puolesta, mitä toinen haluaa tehdä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä722419Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721782Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461457Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2561429- 841259
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3871232Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421225- 1281185
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3481176