Ne on raukkamaisia hyvin raukkamaisia

Anonyymi-ap

Asiat meni päin vittua, oli tarkoitus että annan huonon kuvan itsestäni ja minusta tehdään syyllinen, he hyötyvät. Asiat ja ovet avautui minulle kuitenkin, hyvä maine kasvoi ja moni rupesi epäilemään heidän puheitaan mitä olivat selittäneet omien juttujen peittoamiserm. Tämähän oli tarkoitettu heidän nousuun, minä tein työn ja maksoin ja sain rahaa jonkin verran, ei liikoja. Silleen että sai palkan ja sai kasvatatettua vähän elämää eri alueilla. sitten piti toimia. Joka vuosi kiusan määrä kasvoi, ja sitten rysäytettiin kunnolla. Vieläkään ei suunnitelmat toteutuneet, vaan vaikeuksien jälkeen taas hyödyin, elämä oli hyvää, tämä inhotti taas koska hyötyä ei tullut heille niin kuin haluttiin, taas toimittiin. Tätä leikkiä on leikitty hyvin pitkään. Sen pituinen se, ruma satu. Kun rysäyttävät kunnolla jotenkin hyötyvät siitä itse, kun kuitenkin pääsen niiden "verkosta" pois ja oma elämä palautuu hyväksi ja alan pääsemään kiinni omista sosiaalisista verkostoista ja elämä tasaantuu. Taas pitää keksiä jotain, varsinkin jos joku ajattelee minusta hyvää. Se on heille kuin punainen vaate härälle. Sen sijaan että keskittyisivät omaan elämään, käyttävät ajan minun kiusaamiseen ja elämän sabotoimiseen. Heillä kun ei ole muita opittuja keinoja, ja omat puheet ja toiminta pitää peittää. Tähän tilanteeseen on sitten muutettu pois, mutta kosja samalla hyöty häviää ja vaarana on taas sosiaaliset piirit ja omat kasvot pitää jatkaa leikkiä vielä. Pääadia heille on, minulla ei saa ikinä mennä paremmin ja heillä pitää olla aina jonkinlainen valta koska tykkäävät siitä. Psykopaatteja, natsisteja vai narsisteja. Siinäpä pähkinää purtavaksi.

10

113

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tässä on niiden ajatuksen juoksua:"minähän pääsen näistä ongelmista ja minulla on oikeus käyttää siihen sinua, koska tiedän olevani oikeasti parempi, tekisin kaiken paremmin, minun ajatus elämästä on parempia, minä olen parempi ja minun selviytyminen on tärkeämpää, minä oikeasti autan muita paremmin, olen niin hyvä "

      • Anonyymi

        Tässä lisää niiden ajatuksia :"nyt on semmonen homma, että jatkossa minä kieroilen niin että pääsen päättämään mitä kukakin oikeasti ansaitsee, teen kaikkeni jotta tässä oikeasti oikeus ja hyvä elämä kaikille toteutuu. Se on minun kohtaloni, minulla on siihen oikeus. Nyt jaetaan oikeutta ja jaetaan elämät hyviksi kaikille". "kerrankin meidän elämiin satsataan, me saamme mahdollisuudet, ja katsomme että kaikki saa sen mukaan mitä oikeasti on".


    • Ootko kiinnittäny huomiota?, että aina kun uusi aloitus ilmestyy, niin 50 on katsonu sen ilmon heti, ennenkuin tulee yhtään kommenttia.

      • Anonyymi

        En ole. Toivoisin että tämä olisi nyt ohi. Misdä ikinä ovatkaan mukana, niin kyseessä ollut jollakin porukalla jotain "kuplien" avaamista ja jonkin sortin manipulaatiota. Jotain varmaan hypnoosin tapaista jossa avataan rehellisiä psyykkisiä kipupisteitä julkisesti. Hirveää mutta itselle aika hirveää myös. Jospa olisi nyt ohitse. Hiljaa kun mennään niin eivät varmaan ärsyynny.


    • Anonyymi

      Trolli käyttää kaiken energiansa kehitelläkseen mielikuvitusjuttuja toisten uskottavaksi. Ei voi kun ihmetellä, miten jotkut tuhlaavat aikaansa moiseen hölynpölyyn.

      • Miksi itse rollaat muita anonyyminä, miksi et laita nimimerkkiä? Se ei maksa mitään. No jokaisella on ristinsä kannettavana, johtuu sitten konkurssista, mt-ongelmista, huumeiden aiheuttamista psykooseista tai joukkohypnoosista.


      • Anonyymi

        Tarkoitatko tällä kommentilla sitä, että toiset tuhlaa aikaa siihen, että ne etsii näistä trollaavan miehen kirjoitelmista jotain konkerttista sekä tosielämään liittyvää? Miten sellainen taikatemppu oikein tehdään riittääkö ihan suhteeton mielikuvitus?


      • Anonyymi
        Tilutukki kirjoitti:

        Miksi itse rollaat muita anonyyminä, miksi et laita nimimerkkiä? Se ei maksa mitään. No jokaisella on ristinsä kannettavana, johtuu sitten konkurssista, mt-ongelmista, huumeiden aiheuttamista psykooseista tai joukkohypnoosista.

        Kuinka uskottavana mies pidät näitä luomiasi hahmoja ja mitä tämä genderbendaus sinulle edustaa? Jotain girlpowerhommelia?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka uskottavana mies pidät näitä luomiasi hahmoja ja mitä tämä genderbendaus sinulle edustaa? Jotain girlpowerhommelia?

        Ensiksi, en ole mies.
        Toiseksi, mulla on vain tämä yksi nimimerkki.
        Kolmanneksi, mihinkä sinulta jää välimerkit?
        Neljänneksi, on se hienoa ettet osaa kirjoittaa enää kotimaasi kielellä, koko lausetta.


    • Anonyymi

      Niin jos näitä palstaätmin juttuja on kerran välttämättä pakko joka puuhapaven tai Paulan analysoida, niin miten ois tämä rivien välistä tulviva lapsikontentti?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe