Bauer pölli itselleen Kuopiosta taajuuden mutta ei lähetä sillä ohjelmaa

Anonyymi-ap

Taajuudelle piti tulla Pooki mutta nyt kun taajuuden sai niin ei lähetä sillä mitään. Mielestäni vähän kyseenalaista. YLE uutisoi asiasta joku aika sitten että Bauer harkitsee ottaako taajuutta käyttöön lähetin kustannusten takia

14

251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Parempi olisi lähettää sitä Pookia tai taajuus annetaan toiselle hakijalle jos sellaista oli. Ihme pelleilyä, että ensin haetaan taajuutta ja vasta sitten kun taajuus saadaan, mietitään mitä taajuudella tehdään. Hieman haiskahti se Kevyt kanavankin hakemus. Nyt kun on luvat saatu, niin täysin tyhjältä pöydältä olisi tarkoitus aloittaa toiminta. Ei vakuuta sellainen. Aivan kuten myös Kaakon viestintä. Sama juttu sielläkin. Pahimmassa tapauksessa taajuudet myydään jollekin Sanoman laaturadiolle kuten Helmi tai MeNaiset. Kyllähän näitä heiltä löytyy. Kantrilla on tekijänsä. Kissillä on loihtijansa.

    • Anonyymi

      Kalafirman piti aloittaa Oulussa mutta ei aloittanut. TAAJUUS POIS!

      • Anonyymi

        Kalafirma ei ole ilmoittanut epäröivänsä aloittamisen suhteen.


    • Anonyymi

      Ehkä Metsaman alkaa lähettämään taajuudella omaa ohjelmaa? Kokemusta myös radiotoiminnasta tubetuksen lisäksi.
      Esimakua
      https://youtu.be/V3wQ-I5VzYg

    • Anonyymi

      Ja taas Pooki spämmäystä. Varmaan laskeneet yks plus kaks. Alueella kuuluu jo Radio Sandels. Ei ole Pookille sijaa markkinoilla.

      • Anonyymi

        Olet niin väärässä. Sandels on juotuna todella hyvää. Henkilökohtainen suosikkini. Pooki päälle ja sandelssia kyytipojaksi. Suosittelen.


    • Anonyymi

      Siellä kalakukkojen seassa ei ole niin tarpeen vaikka radiosta kuuluisi pelkkää suhinaa.

      • Anonyymi

        pookin taajuudelta saisi kuulua joka paikassa pelkkää huminaa. Keskivertokuuntelija ei edes huomaisi mitään. Ehkä jopa rauhoittaisi fanaattisinta, joka tännekin spämmäilee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        pookin taajuudelta saisi kuulua joka paikassa pelkkää huminaa. Keskivertokuuntelija ei edes huomaisi mitään. Ehkä jopa rauhoittaisi fanaattisinta, joka tännekin spämmäilee.

        Huomaatko ollenkaan omaa fanaattisuuttasi?


    • Anonyymi

      Se aloittaa helmikuussa.

      • Anonyymi

        parempi jos ei aloittaisi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        parempi jos ei aloittaisi.

        Miksi? Miten se on sinulta pois jos Kuopiossa kuuluu Pooki?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      178
      5042
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1681
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1605
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      123
      1484
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1373
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1090
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1074
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      952
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      190
      915
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      760
    Aihe