Huumeet tappaa

Nro 50/30.5.2001 Julkaistavissa 30.5.2001 klo 11.30

Turun huumekuolemat monen tekijän summa

Julkisuudessa runsaasti huomiota saanut huumekuolemien lisääntyminen Turussa on johtunut monen eri tekijän yhteisvaikutuksesta. Ilmeisin vaikutus on ollut heroiinin käytön leviämisellä, mikä on näkynyt yliannostukseen kuolleiden huumeidenkäyttäjien ruumiinavausten löydöksissä. Heroiinia on ollut saatavilla suhteellisen paljon, eikä hintakaan ole ollut esteenä kokeilujen lisääntymiselle.

Vaikutuksensa huumekuolemiin on ollut myös sillä, että heroiinin markkinoille tulo ja käytön leviäminen on tapahtunut tilanteessa, jossa paikkakunnalla ei ole ollut vakiintunutta heroiinin käyttökulttuuria eikä siihen liittyvää käyttäjätietoa siitä, kuinka aineen riskeihin tulisi varautua. Useissa myrkytystapauksissa henkilöiden kokemus heroiinista on ollut verraten lyhytaikaista. Kuolemaan johtaneita yliannostuksia on sattunut tyypillisissä riskitilanteissa, esimerkiksi heti vieroitushoidon päättymisen jälkeisenä aikana. Kokemattomuus on heijastunut myös epäröintinä ulkopuolisen avun kutsumisessa. Joissakin tapauksissa ambulanssin nopeampi kutsuminen olisi saattanut pelastaa uhrin.

Tutkimusaineistosta nousee esiin myös, että useissa kuolemantapauksissa uhreilta on löytynyt elimistöstä huomattavia psyykenlääkepitoisuuksia. Heroiinin käyttö näyttäisi tulleen osaksi lääkkeiden, alkoholin ja huumeiden sekakäytön mallia. Joissakin ulkomaisissa tutkimuksissa psyykelääkkeenä käytettävien bentsodiatsepiinien yhteiskäyttö heroiinin kanssa on todettu merkittäväksi yliannoskuolemien riskitekijäksi.

Jos tarkastellaan tapausten taustoja, voidaan todeta, että useita kuolemantapauksia luonnehtii uhrien ja heidän kaveripiirinsä elämäntilanteiden sekavuus ja hallitsemattomuus. Toimeentulotuen varassa eläminen ja aktiivinen rikollinen toiminta ovat tavallista. Heroiinin ja sosiaalisen huono-osaisuuden kytkentä on tuottanut tuhoisia seurauksia.

Tässä esitetyt tiedot perustuvat tutkimusaineistoon, jota on koottu keräämällä asiakirjatietoja Turussa vuoden 1999 aikana todetuista huumemyrkytyskuolemista. Tällaisia tapauksia oli Turun yliopiston oikeuslääketieteenlaitoksella kaikkiaan 11 henkilöä. Alle 25-vuotiaita heistä oli yhdeksän. Tutkimusta tehdään Stakesin alkoholi- ja huumetutkimusryhmässä ja se jatkuu edelleen.

Huumemyrkytystapausten lukumäärä Turussa on lisääntynyt huolestuttavasti vuoden 1998 kesästä lähtien. Paikalliset viranomaiset ovat käynnistäneet toimia, joilla on pyritty puuttumaan ongelmaan mm. suuntaamalla poliisin toimintaa heroiinikaupan ehkäisyyn, tiedottamalla käyttäjille yliannostuksen tunnistamisesta ja avun hälyttämisestä sekä käynnistämällä korvaavan lääkehoidon palveluja.
Artikkeli tästä aiheesta ilmestyy kesäkuussa Stakesin Alkoholi ja huumeet -tilastoraportissa.

Lisätietoja: erikoistutkija Pekka Hakkarainen, puh. (09) 3967 2161, 040 550 4188, Stakes.
3321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

viime vuonna Suomessa ei kuollut ainakaan heroiiniin yhtäkään henkilöä. Kiitos Subutexin.

Äänestä
  • ää..subutex kunniaann...!!

    Äänestä

niin tappaa myös ihmiset samalla tavalla

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Turkkulainen. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu