Puhtaan veden pumppausta kaikkialla maailmassa innovaatio

Moi.

Nyt olen miettinyt sellaista asiaa että kaikkialla maailmassa ei ole vettä eikä edes puhdasta vettä.
Mutta on niin että jos porataan mahdollisimman syvä reikä niin se aina täyttyy vedellä missä päin ja kohtaa maailmaa hyvänsä.
Tästä olenkin miettinyt sellaista innovaatiota joka on vihrein mahdollinen ja pitkäikäinen veden keruuseen.

Eli puhun kapilaari ilmiöstä.
Kapilaari ilmiö on sellainen että jos teet betonista pohjan talolle niin kapilaari ilmiön mukaisesti vesi imeytyy betonia pitkin ylöspäin maasta.

Tämä ilmiö jonka mukana vesi imeytyy ylöspäin olisi aika hieno busines idea ja tutkimus vaikkapa yliopistoille ja yrityksille.

Ajatellaan vaikkapa että saadaan porattua 100 tai useita satoja metrejä syvä reikä vaikkapa halkaisijaltaan metrin tai useamman.
Tämä reikä sitten täytetään tutkitulla materiaalilla jossa kapilaari ilmiö on tehokkainta ja mahdollista tehostaa paine ilmiöllä ym ilmiöllä.

Näin tällä tavalla kapilaarissa noussut vesi on yleensä heti puhtainta ja parasta mahdollista juomavettä mitä ihminen tarvitsee.

Siihen voi tehdä ohjatut veden keräimet ja kaikki vesi voidaan ottaa varastoon talteen ja siitä sitten jakaa eteenpäin.

Tämä innovaatio toiminnassa on mielestäni tehokkain ja vihrein innovaatio mitä maailmassa on koskaan keksitty. Ja se että vieläpä useita satoja vuosia toiminnassa pysyvä kun sen tekee kerrasta oikein. Vain eroosio voi kuluttaa sitä ja tehdä siitä toimimattoman.

Kaikki lisäavut ym jutut kapilaarin tehostamiseksi on myös vihreitä ekologisia mahdollisuuksia.

Ajatella että tällä teknologialla voi saada puhdasta juomavettä missä päin tahansa maailmaa ja jopa niin paljon että vesi riittää viljelyksillekin.

On ajatus tietenkin alueesta jossa ei ole vettä mutta jos useita satoja metrejä porataan niin silti vaikka reikä ei täyty vedestä yhtään niin uskon että silti kapilaari ilmiön takia sieltä nousee vettä kun rakennelma on valmis.

Se kuinka halpa tämä teknologia on ja kuinka tehokas ja jopa ilman yhtään hiilijalanjälkeä, niin mietityttää miksi tätä ei ole aiemmin keksitty.

Tämän innovaation saatuaan tietoon kaikki onkin heti sitä mieltä että on tyhmää odottaa vesisadetta ollenkaan mutta on viisasta tehdä kapilaarikaivo.

Se tietenkin on hauska ajatus että tehdään reikä joka sitten täytetään umpeen mutta se on se materiaali millä se täytetään niin se tehokkain kapilaarin toteuttaja materia ja samalla veden puhdistaja.

Sekin että pitääkö kapilaari putken olla millä korkeudella maanpinnasta että vesi voidaan kerätä talteen niin riippuu paikasta mihin tällainen sijoitetaan, joissakin paikoissa on pakko kaivaa muutamia metrejä syvä ja leveä "kansi" jossa sitten kapilaari tikku törröttää pystyssä.
Vaikuttimenahan tässä on baarit eli ilmanpaineet eri korkeustasoissa, joka on helppoa valjastaa tehostamaan kapilaari ilmiötä.

Mielestäni tässä on taas yksi ratkaisu koko maailman vesi ongelmaan ja sen voi tehdä ihan mihin tahansa.

Varmasti Nobelin rauhanpalkinnon arvoinen innovaatio.
184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu