Hienot oli visiot, missä nyt mennään ...

Pari vuotta sitten yle uutisissa .....
-Useita vuosia suunnitellun bioöljytehtaan rakentaminen Lieksaan on varmistunut. Kuopiolainen Green Fuel Nordic on saanut kasaan tarvitsemansa rahoituksen. Ensimmäisessä vaiheessa investoinnin arvo on noin 25 miljoonaa euroa.

Bioöljytehtaan rahoittajiksi löytyi kolme pääomasijoittajaa. Heidän yhteisomistus ja takausvastuut ovat noin 10 miljoonaa euroa. Sijoittajat ovat Kyösti Kakkosen Kauppa ja Kone Oy, Matti Virtaalan edustama Deeputi Oy ja E.Hartikainen yhtiön toimitusjohtaja Arto Hartikainen. Lisäksi Pohjois-Karjalan ely-keskus rahoittaa rakentamista 7 miljoonan euron avustuksella.

Tehdas tuottaa bioöljyä metsäteollisuuden sivuvirroista, kuten sahanpurusta ja latvusrungoista. Bioöljystä voidaan jatkojalostaa lämmitys- ja liikennepolttoainetta. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa näin voitaisiin korvata osa kevyestä polttoöljystä.

Lisäksi bioöljyä voidaan hyödyntää kemianteollisuuden ja muovin raaka-aineena.

Tehdas tuo Lieksan seudulle kaikkiaan noin 100 uutta työpaikkaa, ja tuotanto käynnistyy Kevätniemessä ensi vuonna.

Lieksan kaupunginjohtaja Jarkko Määttäsen mukaan bioöljylaitos avaa mahdollisuuksia myös muille yrityksille. Lieksan tavoitteena on kehittää Kevätniemen teollisuusalueesta laaja bio- ja metsäteollisuuden keskus.
- nyt viimeinenkin asiakas ,Fortum, ei huoli pyrolyysiöljyä.
7281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

sinä et tajua mistään mitään. kykynet vain valittamaan

Äänestä
  • kykynet? onko tuo jokin kykyjen etsintä sivusto , kyky.net ??! 😂

    Äänestä

  • 😋😍😋😍😋😍😋😍😋

    😍 ­­­N­y­m­­f­­­o­­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17692245L

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Koskas se paskatislaamo käynnistyy teollisuuskylässä? Sekin lienee yhtä tuottoisa kuin märkien puiden tislaamo Kevätniemessä, joten pöhinää lienee tulossa ja sijoittajat käärii runsaita voittoja jälleen.

Äänestä
  • Vain sahanpuru käy tislaamoon .

    Äänestä

100 työpaikkaa 🥳

Äänestä
  • Ei puutu kuin 90 ja kohta 100....

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pari vuotta sitten yle uutisissa .....
-Useita vuosia suunnitellun bioöljytehtaan rakentaminen Lieksaan on varmistunut. Kuopiolainen Green Fuel Nordic on saanut kasaan tarvitsemansa rahoituksen. Ensimmäisessä vaiheessa investoinnin arvo on noin 25 miljoonaa euroa.

Bioöljytehtaan rahoittajiksi löytyi kolme pääomasijoittajaa. Heidän yhteisomistus ja takausvastuut ovat noin 10 miljoonaa euroa. Sijoittajat ovat Kyösti Kakkosen Kauppa ja Kone Oy, Matti Virtaalan edustama Deeputi Oy ja E.Hartikainen yhtiön toimitusjohtaja Arto Hartikainen. Lisäksi Pohjois-Karjalan ely-keskus rahoittaa rakentamista 7 miljoonan euron avustuksella.

Tehdas tuottaa bioöljyä metsäteollisuuden sivuvirroista, kuten sahanpurusta ja latvusrungoista. Bioöljystä voidaan jatkojalostaa lämmitys- ja liikennepolttoainetta. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa näin voitaisiin korvata osa kevyestä polttoöljystä.

Lisäksi bioöljyä voidaan hyödyntää kemianteollisuuden ja muovin raaka-aineena.

Tehdas tuo Lieksan seudulle kaikkiaan noin 100 uutta työpaikkaa, ja tuotanto käynnistyy Kevätniemessä ensi vuonna.

Lieksan kaupunginjohtaja Jarkko Määttäsen mukaan bioöljylaitos avaa mahdollisuuksia myös muille yrityksille. Lieksan tavoitteena on kehittää Kevätniemen teollisuusalueesta laaja bio- ja metsäteollisuuden keskus.
- nyt viimeinenkin asiakas ,Fortum, ei huoli pyrolyysiöljyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu