Minun maailmassa ei ole ihmisiä joille uskallan puhua vaikka voisi olla minun mielestä en pysty siihen. Olen jo kohta vuoden ollut ihastunut erääseen vanhaan luokkalaiseen mutta erittäin nössönä ihmisenä en ole uskaltanut puhua hänelle olen vain odottanut olematonta tilannetta jossa hä puhuisi minulle olen tehnyt kaikki pikku vihjailut josta hän voisi älytä en tiedä onko hän jo älynnyt mutta vastausta ei ole tullut. Ollaan oltu kavereita jo lähinnä whatsapp in kautta. Jonka perusteella monet kaverit on älynnyt sen. Kaikki puhuminen on vaikeata vaikka ymmärrän että Hiljaa mitään ei tapahdu. Monet tavat kuulostaa hullulta ja myöskin mahdottomalta. Olen miettinyt että jos vaan odottaisi koska pelkään sitä vastausta jos hän vastaa ei niin voi käydä niin että en voi näyttää naamaani koulussa. Tämä aika on ollut elämäni paras ja ahdistavin sillä vaikka kuinka yritän niin en yritä huolella.
Vastaukset 2
- Anonyymi
Oletko ihastunut aiemmin? Ja oletko ihastunut muihin nyt samaan aikaan?
- Anonyymi
Pelko jotta on erilainen kuin muut.
Pelko ettei sitten hyväksytä yhteiskuntaan.
Pelko että kaverit hylkää.
Mutta samalla on pelko ettei löydä kumppania.
Ajaako pelko elämääsi?
Mitäs jos otat rakkauden ja annat rakkauden johtaa elämääsi?
Ja ihan joka asiassa annat rakkauden johtaa, jopa kaupassa käymisessä rakkaus johtaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 50969
- 95943
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19795- 117746
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t109719Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36643- 43631
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke21564- 33543
- 36542
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72538- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44496Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493- 47485
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka133477Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7467