Toyota-papparaisten eläkkeet nousivat

Anonyymi-ap

Toyota-papparaisten eläkkeisiin tuli vuodenvaihteessa suuri korotus, joka saattaa näkyä isonakin myyntipiikkinä Toyota-liikkeissä. Olen osuuskaupassa käydessäni pannut merkille, että monella vannoutuneella Toyota-papparaisella on vahvoja autokuumeen oireita. Taitaa ensi kesänä näkyä maanteillä mielettömästi uusia kiiltäviä hybridi-Toyotia, ja niiden rattien takana leveästi hymyileviä Toyota-papparaisia.

20

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Totta turiset. Skoda-papat ovat myyntiluvuista päätellen rynnänneet Toyota-ostoksille ja samalla saaneet romutustodistuksen entisestä kulkineestaan.

      • Anonyymi

        Pelkään pahoin, että oikeiden autojen makuun päässeet eivät Toyotaan sorru. Korva kertoo jo ensi sadoilla metreillä, että stop.

      • Anonyymi

        Orastavan autokuumeen oireita ei ole helppoa havaita maitokaupassa, mutta viinakaupan puolella vanhempi mies kyllä huomaa oireet helpostikin. Nyt Joulun jälkeen olen syrjäsilmällä seuraillut kahden tutun miehen ostoskäyttäytymistä, ja siinä on nyt tapahtunut suuri muutos. Ennen Joulua näiden kavereiden viikko-annos oli melkoisen suuri, mutta eilenkin pojat ostivat loppiaisjuomia hyvin hyvin maltillisesti. Näiden kavereiden kohdalla tällainen ostoskäyttäytyminen muutos on aina tiennyt sitä, että seuraavana kesänä kaverit ovat vaihtaneet itselleen uuden Corollan.

        Eivät nämä kaverit varsinaisia juoppoja ole, mutta kyllä heitä kuitenkin voidaan pitää suhteellisen kokeneina viinamäenmiehinä. Mukava heidän kanssa on joskus terassilla istua, sillä poikien juttuvarasto vaikuttaa ehtymättömältä. Kyllä heidän seurassaan saa aina nauraa kunnolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloinkas ne terassit aukeavat teidän kylällä? Olisi kiva tulla kuuntelemaan juttujanne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelkään pahoin, että oikeiden autojen makuun päässeet eivät Toyotaan sorru. Korva kertoo jo ensi sadoilla metreillä, että stop.

        Myyntimääristä päätellen VAG AG:n papparaisilla on menossa joukkopako oikean laatuauton, eli Toyotan rattiin. Fiksu teko ja hieno juttu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myyntimääristä päätellen VAG AG:n papparaisilla on menossa joukkopako oikean laatuauton, eli Toyotan rattiin. Fiksu teko ja hieno juttu.

        Joukkopaolle on yksi selkeä syy - HYBRID SYNERGY DRIVE voimalinja.
        Sen pituinen se.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myyntimääristä päätellen VAG AG:n papparaisilla on menossa joukkopako oikean laatuauton, eli Toyotan rattiin. Fiksu teko ja hieno juttu.

        Papparaiset kaipaavat pappatekniikkaa. Nuoriso on mieltynyt eurooppalaisiin autoihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelkään pahoin, että oikeiden autojen makuun päässeet eivät Toyotaan sorru. Korva kertoo jo ensi sadoilla metreillä, että stop.

        Eli sinun filosofiasi mukaan kun Toyota myy vaan entistä enemmän, niin oikeiden autojen makuun päässeet ostavat entistä vähemmän noita "oikeita" autoja. Nyt ei jokin oikein täsmää....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Papparaiset kaipaavat pappatekniikkaa. Nuoriso on mieltynyt eurooppalaisiin autoihin.

        Niinpä, mitä pidempi on kokemus autoista niin sitä fiksumpi on valinta. Ei vanhaa kettua enää huijata niinkuin poikasia. Volsunkin myynti on kyykännyt jo niin alas että trollikin on jo tehnyt oman tilaston laskemalla kaikki konsernin ynnämuut merkit yhteen. Saahan sitä sääliä niinkin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli sinun filosofiasi mukaan kun Toyota myy vaan entistä enemmän, niin oikeiden autojen makuun päässeet ostavat entistä vähemmän noita "oikeita" autoja. Nyt ei jokin oikein täsmää....

        Odotas vaan, kun sähköautotehtaat saavat tuotannon taas kunnolla käyntiin, niin latauskelvottomia ei kukaan ainakaan työsuhdeautoksi halua. Papat ja "auton vuodeksi" hankkijat Toyotoineen eläkööt omaa elämäänsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä, mitä pidempi on kokemus autoista niin sitä fiksumpi on valinta. Ei vanhaa kettua enää huijata niinkuin poikasia. Volsunkin myynti on kyykännyt jo niin alas että trollikin on jo tehnyt oman tilaston laskemalla kaikki konsernin ynnämuut merkit yhteen. Saahan sitä sääliä niinkin!

        Hyvin niitä konsernin merkkejä myydään Suomessa. Valinnan varaa on ja hienompia ne on kuin tojotat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli sinun filosofiasi mukaan kun Toyota myy vaan entistä enemmän, niin oikeiden autojen makuun päässeet ostavat entistä vähemmän noita "oikeita" autoja. Nyt ei jokin oikein täsmää....

        Oikeita autoja ei ole tarvetta vaihtaa 12-36 kk välein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä, mitä pidempi on kokemus autoista niin sitä fiksumpi on valinta. Ei vanhaa kettua enää huijata niinkuin poikasia. Volsunkin myynti on kyykännyt jo niin alas että trollikin on jo tehnyt oman tilaston laskemalla kaikki konsernin ynnämuut merkit yhteen. Saahan sitä sääliä niinkin!

        Niinpä, laatu ja mukavuus edellä, siksi Mersu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä, laatu ja mukavuus edellä, siksi Mersu.

        Nuorempana taistelin melkein 20 vuotta toimimattomien saksalaisten "laatuautojen" kanssa, ja vasta sen koettelemuksen jälkeen älysin ostaa varmatoimisen Toyotan. Nykyisinkin minua suorastaan puistattaa se ajatus, että pitäisi alkaa ajella Mersulla. En enää vanhana ukkona halua asua kaikkia pyhiä autokorjaamolla.

    • Anonyymi

      Ottaako työtöntä päähän, että meitä hyvän eläkkeen ansainneita on Suomessa paljon.

    • Anonyymi

      Eläkket nousivat kympin kuussa, bensakulut nousivat 200.

      • Anonyymi

        Itselataavalla Hybridillä puolet sähköllä, kevyesti.

    • Anonyymi

      Suureen euromääräiseen korotukseen tarvitaankin hyvä eläke, jonka saa vain tekemällä vuosikymmenet hyväpalkkaista työtä. Kelan tuilla pääsee vain takuueläkkeelle.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Itse työnnettävillä Tojoil kivaa lähtee vesisatee seen rypemään saattaa pää haljeta veret korvaa ta vuotaa iso mäki alkaa yskittää

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9970
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      409
      4353
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      90
      2996
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2855
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2658
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2654
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      153
      1845
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      71
      1700
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1620
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1423
    Aihe