Aloitin hedelmäkuurin uutena vuotena.

Anonyymi-ap

Lopetin kaiken valmistetun ruoan syömisen vuoden alusta. Ostin paljon hedelmiä ja porkkanoita, tomaatteja, ja kurkkua.
Lisäksi minulla on varastossataatelia, rusinoita, auringonkukan ja ruokalupiinin siemeniä.
Siemeniä voi panna yöksi veteen, ja sitten kastella aamuin ja illoin, niin ne alkavat elää ja muodostaa ituja.

Lisäksi olen sekoittanut mustikoita ja muita marjoja jugurttiin, ja juonut lasillisen tai kaksi.

Nyt on kulunut viisi päivää, enkä ole pidättynyt hedelmien ja siemenien syömisestä, vaan olen ottanut aina jotain, jos on ollut nälkä.

En ole viitsinyt punnita, vaan ajattelin elää näin kuukauden ja sitten tarkastat painon ja myös verenpaineen muutokset.

Käytännössä ei ole mitään ongelmaa jatkaa niin kauan kuin huvittaa. Ainut on että pitää valistaa ihmisiä, jotka pyytävät kylään, etteivät tyrkytä mitään muuta kuin raakaravintoa.

44

813

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      saattaa jossakin vaiheessa proteiinien vähyys alkaa kuormittamaan elimistöä merkittävällä tavalla...

      jokainen tietty kiduttaa itseään niinkuin parhaakseen näkee

      • Anonyymi

        ihan sama tuli minulle heti mieleen, ei tee tuollainen hyvää elimistölle ja hyvinvoinnille

    • Anonyymi

      Mielenkiintoista. Laita tuonnempana viestiä miltä kuuri/elämäntapa muutos maistuu ja tuntuu sekä mittausten tuloksia. Ota selvää saatko kaikka tarvittavia ravintoaineita riittävästi.

      • Anonyymi

        Olen aikaisemmin pitänyt viikkojen paastokuureja, ja tarkoituksella ollut ottamatta mitään valkuaista, ainoastaan mehuja.

        Jos liikkuu normaalisti, lihakset pysyvät kunnossa. En ole koskaan heikentynyt paastoamisesta.

        Paastoaminen voi olla hankalaa kolme - neljä päivää, mutta sitten se menee itsestään, jos on jotain tekemistä koko ajan.
        Tällä kertaa ajattelin nauttia elämästä, syön aina hedelmiä tai siemeniä jos tekee mieli.

        Tarkastin verenpaineeni, se oli nyt 125/85. On normaalia, että alempi arvo nousee ja ylempi laskee, koska verisuonet tulevat kimmoisemmiksi. Tätä eivät yleensä lääkärit ymmärrä, vaan katsovat taulukoitaan: " Ala-arvo on noussut!" Tietysti on.

        Henkilöillä, joiden ylä- ja alaarvon ero on pieni, on hyvät verisuonet, sen sijaan jos ero arvojen välillä kasvaa, se johtuu verisuonten kalkkeentumisesta.

        Koska en juuri saa itseeni valkuaista, jugurttia lukuunottamatta, kehon täytyy käyttää hyväkseen mitä löytää valkuaista, jolloin verisuonet puhdistuvat ja kenties myös aivoista poistuu hiukan kerääntyneitä jäänteitä. Samalla voi tuntea, että iho alkaa tulla kimmoisammaksi. Saa nähdä jos rypyt vähenevät.

        Olin kerran aiemmin hedelmäkuurilla viikon yhden diabeetikon kanssa. Paino laski muistaakseni viisi kiloa, tämä diabeetikko pystyi vähentämään insuliiniannostaan ja sai valtavat työhalut ja teki ylitöitä.

    • Anonyymi

      Tänä aamuna tarkastin painoni, ja huomasin että olin laihtunut 4 kiloa kuudessa päivässä. En ole edes tuntenut itseäni nälkäiseksi, tuntuu että syön liikaakin, mutta ilmeisesti hedelmissä ja porkkanoissa on liian vähän kaloreja, joten laihdun.

      Aloittaja

      • Anonyymi

        Tuolla vauhdilla olet muutamassa viikossa todella hoikassa kunnossa !!

        Metodisi on paras mitä olen kuullut aikoihin.

    • Anonyymi

      Nyt on kulunut kaksi viikkoa. Olen ollut yskässä kolme viimeistä päivää, joten liikunta on jäänyt vähäiseksi. Meillä on aina pöytä täynnä hedelmiä, myös kuivattuja, ja lisäksi olen idättänyt ruokalupiinin siemeniä, jotka ovat aika tuntemattomia, mutta ovat kooltaan ja maultaankin soijapapuihin verrattavia. Ja marjoja olen vatkannut tehosekoittimella jugurtin kanssa.

      Paino on pudonnut ihan huomaamatta, vaikka en ole edes yrittänyt rajoittaa hedelmien syöntiä. Vaikka minulla on tarjolla taateliakin pöydällä, ei niitä tee mieli syödä montakaan, kun kyllästyy joksikin päiväksi.
      Tänä aamuna huomasin laihtuneeni reilu 6 kiloa kahdessa viikossa.
      Eikä ole mitään halua lopettaa kuuria kun on alkuun päässyt.

      Mittasin verenpaineeni sellaisella ranteeseen pantavalla automaattimittarilla 136/91. Saa nähdä miten muuttuu kuurin aikana.

      • Rannemittarit ovat huomattavasti epätarkempia kuin olkavarsimittarit ja ranteen paikka vaikuttaa mittaustulokseen.

        Hedelmissä on niin vähän energiaa että laihduttajakin voi syödä niitä. Banaani ja viinirypäle ehkä poikkeuksena.

      • Anonyymi
        hvp27 kirjoitti:

        Rannemittarit ovat huomattavasti epätarkempia kuin olkavarsimittarit ja ranteen paikka vaikuttaa mittaustulokseen.

        Hedelmissä on niin vähän energiaa että laihduttajakin voi syödä niitä. Banaani ja viinirypäle ehkä poikkeuksena.

        Olet oikeassa koskien rannemittareita, koska verenpaineeseen vaikuttaa mitataanko sydämen alapuolella vai yläpuolella. Periaatteessa sen mittauksen pitäisi tapahtua juuri sydämen korkeudella.

        Pitää kai tarkistaa toisella mittarilla kuurin päätyttyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitääpä yrittää samaa kuin aloittaja!

        On ollut tähän asti niin paljon ongelmaa ja asioiden hoitoa, että vasta nyt rupee tuntumaan, että voisin ajatella ihteänikin, tervveyttäni, kuntoa ja kauneuttakin.

        Hyvä kun kirjoitit aiheesta!

        Olen minäkin paastonnut ja tykännyt, mutta en taida enää.
        Parempi syödä terveellisesti vaan.
        Ei kiinnosta enää eläintuotteet, vaan kasvislinjalle olisi aika ryhtyä.

        Toki pitää pakastimen jauhelihat ja broilerit syödä, mutta mitään uutta en enää osta!

        Kerro vaan lisää, seuraan ja otan oppia!

        Tällä hetkellä ei ole edes mitään ruokahalua. Oli muutamia ylikypsiä tomaatteja ja lisäsin vähän porkkanaa ja sipulin ja punajuuren ja jauhoin mikserillä hienoksi. Siivilöin sitten pois mehun juotavaksi, ja loput panin kiehumaan riisin kanssa jotta yhsi lastenlapsi saa myös ruokaa.
        Itse tyydyn tuohon mehuun ja hedelmiin. Painokin oli tainnut vähetä hiukan yön aikana, ja tunnen halua menemään ulos puita halkomaan jos sää sen sallii,

    • Anonyymi

      Söin tänään useamman omenan, appelsiineja kymmenkunta taatelia, ja lisäksi olen syönyt raastettua porkkanaa ja punajuurta puolukan kanssa. Lisäksi joitakin idätettyjä siemeniä.

      Ei pahemmin ole ruokahalua. Paino laskee puoli kiloa päivässä.

      • Anonyymi

        siis kymmenkunta taatelia. Appelsiineja taisi olla vain kolme pientä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        siis kymmenkunta taatelia. Appelsiineja taisi olla vain kolme pientä.

        Eikö appelsiinit ole yleensä samankokoisia.Mikä luetaan pieneksi ja mikä normaalikokoiseksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö appelsiinit ole yleensä samankokoisia.Mikä luetaan pieneksi ja mikä normaalikokoiseksi?

        Ruokamittoja-julkaisun mukaan pieni appelsiini kuorineen painaa 220 g, keskikokoinen 300 g ja suurikokoinen 380 g.

        Saman julkaisun mukaan pieni appelsiini kuorittuna painaa 155 g, keskikokoinen 190 g ja suurikokoinen 210 g.

        Eli sä menet kauppaan punnitsee appelsiinejä ettei vaan tulis 80 grammaa suurempaa appelsiinia jolloin kyse ei ole enää pienestä appelsiinista.Ja kuorittuna ero on vielä pienempi.Ihan kauheeta jos syö pienen sijasta keskikokoisen appelsiinin ja saa 35 g enemmän appelsiinia syödyksi.Ihan järkyttävää että pitää olla pieniä eikä keskikokoinen appelsiini kelpaa.Siis ohan tossa 35 grammassa ihan järkyttävän paljon enemmän syötävää ja enemmän kaloreita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö appelsiinit ole yleensä samankokoisia.Mikä luetaan pieneksi ja mikä normaalikokoiseksi?

        Esimerkiksi italialaiset veriappelsiinit ovat vain puolet jaffa-appelsiinista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli sä menet kauppaan punnitsee appelsiinejä ettei vaan tulis 80 grammaa suurempaa appelsiinia jolloin kyse ei ole enää pienestä appelsiinista.Ja kuorittuna ero on vielä pienempi.Ihan kauheeta jos syö pienen sijasta keskikokoisen appelsiinin ja saa 35 g enemmän appelsiinia syödyksi.Ihan järkyttävää että pitää olla pieniä eikä keskikokoinen appelsiini kelpaa.Siis ohan tossa 35 grammassa ihan järkyttävän paljon enemmän syötävää ja enemmän kaloreita.

        Älä pilaile, syö sellaisia appelsiineja kuin haluat. Jos on pienempiä, jaksat varmaan syödä kaksikin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä pilaile, syö sellaisia appelsiineja kuin haluat. Jos on pienempiä, jaksat varmaan syödä kaksikin.

        Mä en syö appelsiinejä.Mä syön mandariinejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä en syö appelsiinejä.Mä syön mandariinejä.

        Appelsiinit ovat vitamiinipitoisempia, ja niiden paras satokausi on parhaillaan menossa. Se merkitse että ne ovat maukkaimmillaan ja halvimmillaan. On tyhmää ylenkatsoa appelsiineja. Kannattaa syödä appelsiineja, niistä saat elinvoimaa.

    • Anonyymi

      Aloittajana en ole kiinnostunut virnuilusta.

      Jos ei kiinnosta sinua lukea tätä, jätä lukematta. On varmasti toisia, jotka ovat kiinnostuneita siitä miten kuurini menee.

      Olen nyt laihtunut kymmenen kiloa 20 päivässä, siis puoli kiloa päivässä. Vaikea uskoa ellen itse näkisi omin silmin. Ja nälässä en ole ollut päivääkään.

      • Anonyymi

        Ihmettelin vaan appelsiinien kokoja.Että mikä merkitys on syödä pieni tai keskikoinen appelsiini. Itse en esim mandariinejä ala vertailee että pitääkö ostaa pieni mandariini vai vähän isompi.

      • Anonyymi

        Minä en voi ymmärtää miten noin vähillä proteiinimäärillä voi tulla toimeen. Lihaksia varmaan katoaa.

        Tulos on painolla mitattuna hyvä suoritus, mutta onko se muuten sitten hyvä... aika näyttää.

        Pari kiloa lähtee viikossa jos ei syö mitään, joten suuruusluokkana sulla on lähtenyt 4kg nestettä ja 6kg rasvaa ja/tai lihasta.

        Eivät lihakset tarvitse proteiinia ravinnokseen, se on virhekäsitys!

        Jos on vaikka vuodepotilaana, lihakset häviävät liikunnan puutteesta, ei siksi, etteikö sairaalan ruoassa olisi proteiinia.

        Olin itsekin kerran vuodepotilaana. Dietisti tuli usein korostamaan, kuinka tärkeää oli saada proteiinia, ja melkein pakosta piti juoda yököttävän makuisia proteiinijuomia. Näytin hänelle vatsaani ja sanoin että se on ainut mikä kasvaa kun syön enemmän kuin oli ruokahalua.
        Kun pääsin pois sairaalasta, olin menettänyt puolet voimistani, ja sain tehdä paljon työtä saadakseni lihasvoimani takaisin. Enkä syönyt sen enempää valkuaista!

        Yleensä dietistit vertaavat sitä mitä pannaan suusta sisään ja mitä tulee ulos, ja vertaavat taulukkoihinsa mutta he eivät tajua ettei valkuainen estä lihasten rappeutumista, ellei lihaksia käytetä.
        Olen aiemmin paastonnut viikkokausia käyttäen ainoastaan mehuja, siis ilman mitään valkuaista, enkä ole koskaan huomannut voimien siitä vähenevän. Itse asiassa se on päinvastoin: Kun on paastonnut muutaman päivän, tunteekin yllättäen itsensä pirteämmäksi ja saa valtavat työhalut.

        Kun laihtuu, samalla vapautuu valkuaista kudoksista, ja tuo valkuainen olisi vain rasitus keholle, ellei siitä olisi puute, jolloin keho käyttää sen hyväkseen .

        Olen ilokseni huomannut, että joku ryppykin on oudosti kadonnut kasvoistani. Iho alkaa kiristää ja näyttää nuoremmalta.

        On toisia, jotka syövät kenties ylimääräistä valkuaista ja pyrkivät lisäämään liikunnan määrää jotta laihtuisivat sillä tavoin. Epäilen suuresti, ettei heidän solunsa saa koskaan siivottua pois vanhojen solujen jätteitä, vaan he vanhenevat sen sijaan että nuortuisivat.

        Minulla on aina varalla taatelia ja viikunoita, jos sattuisi tekemään mieli jotain hyvää. Tosiasia on kuitenkin, että niitä ei voi monta ottaa, kun kyllästyy. Appelsiineja taas menee monta, niinkuin myös omenia.

    • Anonyymi

      Tänään on helmikuu ja olen suoriutunut tammikuun hedelmäkuurista kunnialla.

      Alussa laihduin todella nopeasti, puoli kiloa päivässä, mutta kolmen viikon jälkeen painonpudotus melkein pysähtyi, vaikka söin yhä hedelmiä ja tuoreita vihanneksia ja usein myös marjoja joita jauhoin jugurttiin tehosekoittimella.

      Luulisin että syynä miksi laihtuminen väheni, että ostin kilon viikunoita ja yhtä paljon taateleita ja naprustelin niitä muutaman kerrallaan kun tuntui nälän tunne.

      Kuitenkin laihduin 11,5 kiloa kuukauden aikana. Suolaa sain pari kertaa, kun söin auringossa kuivattuja tomaatteja. Valkuaista oli hiukan jugurtissa, jota söin marjojen kanssa. Luulen että kumpikin ovat tarpeettomia tällaisen kuurin aikana.
      Joku sanoo ehkä, että proteiini on tärkeää lihaksille, mutta sekin taitaa olla vain uskomus. Kun laihtuu, samalla myös kaikki jäteaineet poistuvat kehosta ja kudokset puhdistuu, jolloin vapautuva typpi voidaan käyttää uusien valkuaisaineiden tekoon.

      Olen koko ajan pyrkinyt tekemään pari tuntia fyysistä työtä joka päivä, viime perjantaina autoin erästä tuttua halkometsässä viisi tuntia, eikä se juuri väsyttänyt. Samoin sahailen käsisahalla halkoja pienemmiksi päivittäin oman taloni lämmitykseen. Tunnen nyt enemmän työhaluja kuin aloittaessani kuurin ja jaksan ainakin yhtä paljon.
      Yksi kiva havainto on että naamasta on hävinnyt joku poimu, joten näytän hiukan nuoremmalta.
      Samaa voi todeta verenpaineesta. Viime vuonna minulla oli yläpaine 130 -140, tänä aamulla näytti vanha kunnon mittari 120/80. Niin alhaista painetta ei minulla ole ollut viime vuosina. Pulssikin oli vain noin 60, välillä jopa alle, kun mittasin useammin.

      Se mitä kaipasin eniten, oli saada jotain suolaista, Tein jo eilen vihanneskeittoa, jota otin lautasellisen tänä aamuna ja söin parin näkkileipäpalan kanssa.

      Aion pitää diettiä syömällä vähemmän tulevaisuudessa.

      Jos nyt sattuisin lihomaan taas, tiedän että ainakin se osa minusta on uutta kudosta, joten uskon kehoni uudistuneen kuurini kautta.

    • Anonyymi

      Mikä oli lähtöpaino? Jossain kohtaa painon putoaminen hidastuu tai loppuu kokonaan oman kokemukseni mukaan.

      • Anonyymi

        Painoin 111 kiloa kuurin alussa, 99,5 kuurin lopussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Painoin 111 kiloa kuurin alussa, 99,5 kuurin lopussa.

        Käytkö töissä?
        Etenkin jos tekee vähänkin ruumiillista työtä, ei jaksa ihan pelkillä hedelmillä. Tämän olen kokenut keskiraskasta työtä tekevänä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käytkö töissä?
        Etenkin jos tekee vähänkin ruumiillista työtä, ei jaksa ihan pelkillä hedelmillä. Tämän olen kokenut keskiraskasta työtä tekevänä.

        Olen jo eläkeiässä mutta kun on puoli hehtaaria maata ja lämmitän puilla taloani, ja on lumenluontia ym. niin teen 1-2 tuntia ruumiillista työtä päivässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen jo eläkeiässä mutta kun on puoli hehtaaria maata ja lämmitän puilla taloani, ja on lumenluontia ym. niin teen 1-2 tuntia ruumiillista työtä päivässä.

        Pelkillä hedelmillä lihakset surkastuu pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelkillä hedelmillä lihakset surkastuu pois.

        Ja vähitellen liikkuminen loppuu ja jää sängyn pohjalle odottamaan kuolemaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja vähitellen liikkuminen loppuu ja jää sängyn pohjalle odottamaan kuolemaa.

        Niinkö sinulle kävi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkö sinulle kävi?

        Ei minulle käynyt niin mutta ystävälle. Surullinen loppu.

    • Anonyymi

      Tämä keskustelu on ollut hyvin mielenkiintoinen, kiitos aloittajalle!
      Itse olen ollut kasvisvoittoisen ruan syöjä jo 20 vuotta leskeksi jäätyäni.
      Laihduttamiseen tämä aloittajan käyttämä ruokavalio on varmasti terveellinen ja tehokas ja noilla kilomäärillä ei vielä mitään pahempaa puutosta ehdi edes tulemaankaan.
      Olen 82 vuotias ja terve nainen. Painoa on noin 90kg kesällä vähemmän kun tulee tehtyä puutarhahommia päivittäin huhtikuusta taimien kasvatuksesta syyskuun lehtien haravoimiseen. Nyt talvella on lumitöitä ollut kiitettävästi joten hyötyliikuntaa on viikottain useita tunteja.
      Voisitko ketjun aloittaja kertoa jatkossa menestymisestäsi painonhallinnasta ja ruokavaliostasi. Kiitos mielenkiintoisesta aiheestasi. t. telle

      • Anonyymi

        Jotenkin ruoka maistuu valtavan hyvälle nyt. Yritän syödä hyvin pieniä ruoka-annoksia, esimerkiksi en ole tainnut syödä ainutta perunaa, vaikkakin olen syönyt perunakeittoa yhtenä päivänä. Syön leipäni ilman voita tai margariinia, ja juustoakin vältän.

        Aikaisemmin saatoin syödä monta juustovoileipää kerralla. Nykyään otan vaikka näkkileipäpalasen ja panen jotain ruokasekoitusta päälle, että hiukan kostuu. Sokeria en ole vielä ottanut missään muodossa, enkä ole myöskään syönyt kahvileipää tai mitään leivoksia.

        Enää eivät taatelitkaan maistu ja hyvä niin, vältän sillä lailla kaloreita.

        Syön ehkä päivässä korkeintaan sen verran kuin aiemmin söin yhdellä aterialla. Ja tunnen itseni kylläiseksi sillä vähällä mitä syön.

        Lisäksi olen huomannut, että olen pirteämpi ja haluaisin tehdä enemmänkin töitä, mutta kun ei ole kuin tunniksi tai kahdeksi päivässä. Tietysti voisi mennä kuntosalille, mutta jotenkin minusta on parempi tehdä jotain hyödyllistä.

        "Jotenkin ruoka maistuu valtavan hyvälle nyt"

        Se on tyypillistä laihduttaneille. Elimistö haluaa palata lähtöpainoon.

    • Anonyymi

      Varmaan hyväksi tuo leipätuotteiden vähentäminen ruokavaliostasi. Käytätkö kasvisöljyjä ruoan valmistuksessa vai mistä saat välttämättömät omegat?
      Minä olen käyttänyt rypsiöljyä paistettuihin ruokiin ja oliiviöljyä salaatteihin ym.
      Läivän päällä Voimariinia. Aiemmin olin vannoutunut voin käyttäjä (60v)mutta nykyisin olen siirtynyt kasvisöljyihin.
      Kiva lukea asiallisia kommentteja tässä ketjussa.

      • Anonyymi

        Käytän rapsiöljyä ruoanlaitossa, en ole tarkemmin miettinyt miten se toimii kehossa. Olen sen sijaan ajatellut paljon mitä margariini tekee verisuonille, kun se on tehty tyydytetyksi rasvaksi.

        Voita en ole käyttänyt lähinnä taloudellisista syistä.

        Nyt olen lopettanut margariinin käytön myös, syön leipäni usein niin, että otan ruokaa lautaselta ja panen leivän päälle, jolloin se maistuu oikeastaan aika hyvälle kun siihen tottuu.

        Joskus kun haluan herkutella , teen pizzaa siten että pohjana on etelämaalainen ohutleipä, joka on vain muutaman millin paksuista, ja sen päälle juustoa ja sitten vaikka tonnikalaa ohuesti. Muutoin en ole juuri käyttänyt juustoakaan.

        Jos joku ajattelee, että minusta on tullut heikompi kuurin jälkeen, voin kertoa, että olen tänään ollut halkometsässä viisi tuntia ja pärjäsin hyvin yhdelle ammattilaiselle joka on tunnettu halonhakkaaja.

        Mitään kahvileipää tai leivoksia en ole syönyt tänä vuonna.

        Olet hyvällä tiellä painonpudotuksessasi, Mikä on painotavoitteesi vuoden lopussa?
        Sinulla tuskin on ylipainoa enää koska noilla fyysisillä töillä lihaksesi ovat hyvässä kunnossa.
        Et varmasti halua kuihduttaa itseäsi n.s normaalipainoiseksi vaan pidät itsesi hyvässä toimintakunnossa.
        Onko sinulla vakituisessa käytössä lääkkeitä joita täytyy seurata kun painosi putoaa?
        Ehkä saat jättää pois lääkkeitä joita et enää tarvitse.
        Tsemppiä!

        En ole käyttänyt lääkkeitä kuin joskus tilapäisesti. Luulen samoin, että minun normaalipainoni on hiukan korkeampi, kun teen jonkin verran fyysistä työtä.

        Saa nähdä vieläkö laihdun, mutta olen tyytyväinen nykyiseenkin painooni, erikoisesti, kun huomaan pystyväni liikkumaan aika hyvin, ja kykenen taas solmimaan kengännauhani, mitä en oikein voinut tehdä, kun vatsa oli tiellä.

        Toivoisin kuitenkin vielä voivani pudottaa viisi kiloa välttämällä kaikkia runsaskalorisia ruokia ja erikoisesti sokeria ja voita ja margariinia. Pituutta minulla on 180 cm.

        Pituudestasi päättelen että olet mies joten lähtöpainosikaan ei ole mielestäni kovin korkea koska lihaksia on varmasti enemmän kuin rasvaa.

    • Anonyymi

      Nyt on kulunut kaksi viikkoa kuurin loppumisesta. Olen jättänyt voin/margariinin ja leivokset, karkit, pullat pois ruokavaliostani.
      Paino oli tänä aamuna puoli kiloa enemmän kuin kuurin loputtua.

      • Anonyymi

        Pidä varasi, ettei tule ahmimiskierrettä, kun elimistö haluaa päästä takaisin lähtöpainoon.

        Ps. Kasviöljyä on hyvä saada päivittäin. Parasta on Neito-rypsiöljy, se on parempaa kuin kylmäpuristettu. Tosin saksanpähkinät saattavat olla vielä terveellisempiä, koska niissä on täysin käsittelemätöntä rasvaa. Niissä on kuitenkin raskasmetallien takia varoitus, ettei yli 15–30 g:aa päivässä. Sama pätee kaikkiin siemeniin.

    • Anonyymi

      Nimen omaan ystävät.sukulaiset,tutavat eivät koskaan ylipainoisina tue henkilöä joka yritää laihduttaa terveys syistä.Sanovat ota nyt yksi jäätelö,kaakunpala ymm.Ei se lihota.Lihotaa,Kun niihin jää koukkuun itse.Itse olen normaalipainoinen ja ystäväni oli ylipainoinen( oli koska kuollut)Vilteli kahden kesken syö suklaata,saat läskiä.Elossa oleva ylipainoinen ystävä.et lihoa kun kävelt,minä en vitsi kävellä! Mutta palataan kuolesen ystäväni.Oli elokuu tai syys kuu valitti lihoamista. Joka tapauksessa aika sadon korjuun.Enää pöydässäni ei ollut kahvipulla.Vaan kotimaisia omenoita, porkkana tikkuja. Huusi minulle: minähän en noita syö.Alkoi pukea pälysvaateita pälle. Aina saatoin hänet kerrostalosta mistä asun ,samaa lähiötä 15 minut. matkan päähän. Lähdin saatamaa. Ensimäinen kauppa mikä tuli vastaan,Poikes sinne .Osti karkki pussin ja mussutti karkeja,loukaantuneena.Tarjoamatta minulle yhtäkään.Yrtin vain tukea häntä.Ei enää kahvin kansa makeaa. Oli henkilö joka koskaan ei oman kotinsa kutsunut ,vaan valmista pöytää halusi kotini.Saman laisia naisia vanhempia on ItäHelsinki täys.Etsivät jalan sijaa kahville,Mutta eivät kutsu kotiinsa ja vaativat 7 sortin tarjoilun.Toinen ryhmä viinijuojat ja tupakoivat.Ne karsiutu heti kun sanon en juo alkoholia,en tupakoi.En siedä ihmisä jotka haisevat tupakalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laaja sähkökatko Sallilan verkossa!

      Mä heräsin yhden maissa UPS:n piipittkseen, koska sähköt poikki ja on edelleen. Odottelin jonkun aikaa ja soitin vikanum
      Loimaa
      35
      1250
    2. KJ Konetimber OY

      Haettu konkurssiin Eläke yhtiö Ilmarisen toimesta.
      Kuhmo
      37
      1085
    3. Millä kirjaimella nimeni alkaa

      Ja montako kirjainta sukunimestäni voi laskea? N to M
      Ikävä
      60
      970
    4. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      175
      944
    5. Ampumisvälikohtauksen syynä kahden eri romanisuvun erimielisyydet

      Ikaalislainen romaniseurue joutui tahtomattaan tulitaisteluun etelä-pohjalaisen romanisuvun kanssa. Tilanne ei ratkennu
      Seinäjoki
      42
      800
    6. Hyviä tehokkaira vinkkejä erittäin pinttuneen wc pytyn puhdistukseen

      Eli semmonen vuokra-asunnon pytty jossa hyvin sitkeään pi ttyny se vesiosa. Kloriittia olen liottanu yön yli ja yleispuh
      Ikävä
      122
      745
    7. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      57
      718
    8. Voiko "miehisen kunnian" käsitteen ohittaa?

      Palstalla kovasti pidetään minua jollain tavoin sairaana, kun puhun miehisestä kunniasta. Voidaanko me siis täysin ohi
      Sinkut
      144
      693
    9. Et uskaltaisi kuitenkaan nähdä enää

      Niin mitäpä sitä enää vatkaamaan.
      Ikävä
      52
      661
    10. Voi että, kaikki on nyt ohi

      Aijon nyt unohtaa kaiken. Morjes. Mieheltä
      Ikävä
      59
      647
    Aihe