SUPON JOHTAJA PELTTARI EI TEHTÄVIENSÄ TASALLA

Siellä SUPOSSA ja muissa laitoksissa on rivissä mennen tullen ilmeisesti vuosikausia tai yli kymmenen vuotta piehtaroinut Saarelainen niminen erikoinen ihmistyyppi joka on lähes joka paikassa ollut täysin sopimaton ja kelvoton virkamies ja tehnyt mitä ihmeellisimpiä vakavia tekoja. Temput pyritty salailemaan ja lakaistu maton alle. Korkein valtion johto tiennyt ongelman myös ministerit ja supon johto. Kysymys kuuluu: JOKO PELTTARI VAIHTOON?
17287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Niin kyllä sisäinen valvonta saisi olla toimivaa. Korkeaa palkkaa ottavat mutta työnteko ei onnistu siinä mihin ovat asettuneet. Yhteiskunnassa on muuten paljon tämmöistä. Korkea palkka ja hulivili toimintaa. Rikos se on kun elää petoksesta työnkuvaansa nähden.

Äänestä
  • Suposta on muodostunut kokkareiden suojatyöpaikka ei pahemmin rassaa työ

    Äänestä

Taitaa olla niin salaista toimintaa, ettei ole kukkaan jyvällä, vihreä ministeri oli hyvin kiinnostunut toiminnasta?💸💸

Äänestä
  • Ulottuvuus Tampereen vainajatornille asti. Mutta tuskin binauraalisuudesta on sen enempää hyötyä kuin haittaakaan.

    Äänestä

  • Tulevan uuden oikeusministeriön tehtävä on perustaa SuPO-TOTUUSKOMISSIO mitä oikeasti tapahtuii 30 vuoden aikana....

    Äänestä

Tuo Pelttari on tuon sylttytehtaan pomo. Kenkää koko porukalle ja paikat julkiseen hakuun- Muuten onhan tuo Pelttari melkoinen hyypiö jo jalkaterien asenosta voisi päätellä että ei ole edes "sopiva" tuohon tehtävään.

Äänestä

Ku ka nyt täällä tasavallassa nut olisi täysjärkinen .

Äänestä
  • Ei ole täysjärkisiä enää Suomessa, paitsi presidenttimme. Ja presidentiltäkin viety valtaoikeuksia pois. Mitä jää jäljelle?

    Äänestä

  • Näillä mennään, tänäänkin. Jalkaterät mukana menossa, olipa vänkyrät tai suorat...

    Äänestä

EI MITÄÄN KESKINÄISTÄ SISÄISTÄ TUTKINTAA KYTTÄLAITOKSISSA VAAN RIIPPUMATON ULKOPUOLINEN TUTKINTA, TAHO. SUPO, OIKEUSLAITOS JA KAIKKINENSA KYTTÄ ORGANISAATIO ON ERITTÄIN SISÄÄPÄIN LÄMPIIVÄ TAHO. ESM ELÄIMEN KIDUTUKSESTA, TAPOSTA SAA KOVEMMAN TUOMION, SAKON KUN IHMISEN TAPOSTA. LAIN MUKAAN SUSI ON SUOJELTU IHMINEN EI.

Äänestä

Ottaen huomioon millaisesta rikollisjärjestöstä puhutaan kaikkineen rikoksineen, tuo Pelttari kuuluisi teloittaa mahdollisimman pian!

Äänestä
  • jossakin päin suon sortin jätkä tapettas välittömästi. Mutta meillä suomessa tuon kaltaisella hallintokoneiston rotalla on katkeamaton ketju kaltaisiaan suojelijoita jokaisella virkapaikalla. Tutkikaa tuon jätkän menneisyyys ja koulutus ja muut matkan varren askeltamiset, sieltä löytyy mielenkiintoista luettavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    jossakin päin suon sortin jätkä tapettas välittömästi. Mutta meillä suomessa tuon kaltaisella hallintokoneiston rotalla on katkeamaton ketju kaltaisiaan suojelijoita jokaisella virkapaikalla. Tutkikaa tuon jätkän menneisyyys ja koulutus ja muut matkan varren askeltamiset, sieltä löytyy mielenkiintoista luettavaa.

    Entä sinun askeltesi jälkien tutkinta? Sulla ilmeisesti varaa kyseenalaistaa?
    Pipsimittari pysäytti minut mutta nyt se ei enää vingu.

    Äänestä

  • Suurin kansallinen turvallisuusuhka Supo itse on. Järjesti Putinin kavereille suomen kansalaisuudet iloisesti ja nopeasti, Venäjä ei suomen rikollisjärjestöt poliiseina kaipaa joten toivottavaa on että tuo omst tilalle!

    Äänestä

Tänään Hesarissa Pelttari sanoo, että Venäjä ei ole reagoinut mitenkään esim. Suomen Natohakemukseen ja sen käsittelyyn. Supossa ei lueta ilmeisesti Suomi24:sta, missä 3/4 kirjoituksista on venäläisten ja venäjämielisten tekemiä.

Äänestä

Media ja Supo ehkä turhaan kilpailevat suomalaisesta näkökulmasta...

Äänestä
  • Joskus muutama kuukausi sitten kommentoin että Hanna Smith ja Pekka Toveri on aika samanmielisiä asioiden kulusta.

    Oli ehkä uhkarohkeaa kommentoida niin mutta se kommentointi taisi olla Maailmanmenossa

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Siellä SUPOSSA ja muissa laitoksissa on rivissä mennen tullen ilmeisesti vuosikausia tai yli kymmenen vuotta piehtaroinut Saarelainen niminen erikoinen ihmistyyppi joka on lähes joka paikassa ollut täysin sopimaton ja kelvoton virkamies ja tehnyt mitä ihmeellisimpiä vakavia tekoja. Temput pyritty salailemaan ja lakaistu maton alle. Korkein valtion johto tiennyt ongelman myös ministerit ja supon johto. Kysymys kuuluu: JOKO PELTTARI VAIHTOON?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu