Persut petti edellisessä äärioikeisto hallituksessa kikyilemällä työministeri Lindströmin johdolla . Perussuolaiset luulee että kansa huonomuistista, tyäväestön puolue heh heh hee. Mamu puolue ainoa agenda.
Sheikki Laakso nuolee palkansaajien hanureita ,UPM huijaus
31
238
Vastaukset
- Anonyymi
Kouvolassa kuohuu...............AINA JA KAIKKIALLA , RATAMO ON
Perussuomalaisten viestintävastaava Matti Putkonen laukoi rajuja syytöksiä Kouvolan valtuustossa istuvasta Pekka Korpivaarasta 2015
Korpivaara ei ole tehnyt mitään muuta kuin hajottanut Kouvolan valtuustoryhmän palasiksi. Hän on saanut viimeisen varoituksen, koska hän on kerännyt toisen puolueen kannattajakortteja, jotta puolue pääsisi rekisteriin. Ja te käytätte tälläisia kavereita esimerkkeinä siitä, että puolue toimisi jotenkin väärin, päivitteli Putkonen lähetyksessä.
Mikä puolue on kyseessä ja milloin kannattajakortteja on kerätty? Siihen Putkonen ei perjantaina osannut vastata, vaan ohjasi ottamaan yhteyttä puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsaloon. Puoluesihteeri ilmoittaa tekstiviestillä, että ei ala kommentoimaan asiaa julkisesti.
"Mustamaalausta"
Pekka Korpivaara itse kiistää jyrkästi keränneensä kannattajakortteja muille puolueille. Hän kertoo keränneensä ainoastaan nimiä Ratamo-sairaalakeskusta vastustavaan kuntalaisaloitteeseen.- Anonyymi
Pekka Korpivaara kerää lammastarroja pyhäkoulun työkirjaan.
- Anonyymi
Korpivaara vastusti Ratamokeskusta.?
- Anonyymi
tuskinpa sitä kukaan enää äänestää, kyvytTÖMYYS on nähty.
- Anonyymi
Persuthan ovat vaatineet ammattiliittojen lopettamista. Ällötti kyllä tuo sheikin ulostulo!!!
- Anonyymi
Sheikki on kaksinaamainen. Valitti konkurssiaan ja verovelkojaan ja pyöritti toista firmaa täyttä häkää.
- Anonyymi
Tämän päivän aikana 21.3.2014 20:14 on mediassa levinnyt tieto venäläisen sivuston http://www.pravda-tv.ru/2014/03/18/43012 , jonka mukaan Perussuomalaiset rp on ainoa puolue Suomessa, joka puhuu eduskunnassa Suomen Venäjään liittymisen puolesta. Ko. nettiuutisessa tuodaan esille kansanedustaja Juho Eerolan vastikään esittäneen strategisen puolustusliiton perustamista Suomen ja Venäjän välille. Samoin em. nettiuutisessa mainitaan Eerolan puoluetoveri Hemmo Koskiniemen menevän vielä tätä pidemmälle vaatimuksellaan Suomen liittämiseksi takaisin Venäjän federaatioon.
Sheikki pyöritti firmoja Juho Eerola naisia.
Juho Eerola vieraili MTV:n keskusteluohjelmassa aiheena oli kansanedustajan ahdistelukokemukset. Eerola kuvaili ohjelmassa, kuinka naisavustajat ahdistelivat häntä edellisellä vaalikaudella 2011-2015 Olikohan oma blondi Juho Eerolan kohuavustaja Ulla Pyysalo ? Ent Kepu.
.Eerolaa retkutettiin 2012 . Ihan tavallinen kaveri, saaks sulle soittaa
Milloin sulla on kesäloma? Saako sulle soittaa? Reilu vuosi sitten olin aivan tavallinen heppu ilman mitään korkeaa asemaa.Perussuomalaisia ei ilmeisesti kiinnosta muut kriteerit kuin hyvä ulkonäkö värväämisessään, ei edes että onko Mari Nieminen todellinen ihminen. Mari Nieminen oli valitettavasti fiktiivinen hahmo, Marin tulevaisuus Perussuomalaisessa puolueessa on ohi. Harmillista, hänen suosionsa olisi ollut todennäköisesti huikea.
http://persuista.blogspot.fi/2012/06/olipa-kerran-mari.html - Anonyymi
Perussuomalaista tuli duunaripuolue sillä hetkellä kun Vasemmistoliitto ja SDP julistivat maahanmuuttajat paremmiksi ihmisiksi kuin työväki.
- Anonyymi
Porvari-persuilla ei ole mitään tekemistä duunareiden kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Porvari-persuilla ei ole mitään tekemistä duunareiden kanssa.
Persut nykyään Suomen ainoa työtätekevän puolue. SDP ja Vassarit kyllä ajavat julkisen puolen elättien asiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut nykyään Suomen ainoa työtätekevän puolue. SDP ja Vassarit kyllä ajavat julkisen puolen elättien asiaa.
Porvaripuolue. Aina ollut ja tulee olemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Porvaripuolue. Aina ollut ja tulee olemaan.
Puheenjohtaja Jussi Halla-aho piti perussuomalaisten puoluevaltuustossa puheen, jossa hän toi esille näkemyksiään Suomen taloudesta, työllisyydestä ja työmarkkinoista.
Halla-aho totesi, että Suomen työllisyysastetta ei saada korjattua niin kauan, kun ay-liike vastustaa työttömyysturvan ja irtisanomissuojan heikennyksiä, paikallisen sopimisen lisäämistä, työehtosopimusten yleissitovuuden purkamista ja lakko-oikeuden rajoittamista. Työnantajapuolelta taas puuttuu Halla-ahon mukaan ymmärrys siitä, että myös työntekijöiden neuvotteluasema on turvattava jollakin tavalla.
Ratkaisuksi Halla-aho esitti työperäisen maahanmuuton rajoittamista. Hänen mukaansa ulkomailta Suomeen tuleva työvoima vääristää työmarkkinoita, sillä työperäiset maahanmuuttajat suostuvat Halla-ahon mukaan suomalaisia heikompiin työehtoihin ja palkkaan.
Nykyistä joustavampi työmarkkinamalli on mahdollinen, jos samaan aikaan suomalaisen työntekijän asema turvataan työvoiman tuonnilta ja taataan terve tasapaino työvoiman kysynnän ja tarjonnan välillä, Halla-aho sanoi puheessaan.
Yksinkertaistaen voisi sanoa, että Halla-aho tarjosi pitkän listan heikennyksiä työntekijöiden toimeentuloon ja oikeuksiin ja tarjosi mikroskooppisen kompensaation massiivisista heikennyksistä.
Yksinkertaistaen voisi sanoa, että Halla-aho tarjosi pitkän listan heikennyksiä työntekijöiden toimeentuloon ja oikeuksiin ja tarjosi mikroskooppisen kompensaation massiivisista heikennyksistä. Otettaisiin kauhalla ja annettaisiin pipetillä takaisin. Tähän asti perussuomalaiset ovat, ainakin pistemäisesti, olleet puolustamassa yleissitovia työehtosopimuksia, ansiosidonnaista työttömyysturvaa ja työttömyysturvan lisäpäiviä. Nämä ovat vaikuttaneet enemmän taktisilta kannatuskosiskeluilta kuin uskottavalta työntekijöiden puolustamiselta.
Jussi Halla-aho äänesti työntekijöiden hyväksikäyttöä estävän lähetettyjen työntekijöiden direktiivin tiukentamista vastaan Euroopan parlamentissa vuonna 2018. Hän siis halusi, ettei varsinaisessa työntekomaassa tarvitsisi noudattaa maan ja toimialan työehtosopimusta kokonaisuudessaan. Tätä taustaa vasten Halla-ahon hyökkäys yleissitovuutta vastaan on aivan linjassa, mutta se on täysin vastoin hänen ulkomaisen työvoiman hyväksikäytön estämistä esittämään linjaansa.
Iso osa Suomessa olevasta ulkomaisesta työvoimasta on niin sanottuja lähetettyjä työntekijöitä, joita koskee EU:n vapaan liikkuvuuden periaate. On äärimmäisen tärkeää, että heihin sovelletaan Suomen työehtosopimuksia pilkulleen, kaikilta osin. Mutta tätä siis Jussi Halla-aho ei halunnut.
Työvoiman tulo EU:n ulkopuolisista ns. kolmansista maista pitää olla hallittua ja siksi SAK kannattaa työvoiman saatavuusharkintaa, tiukempaa ja tehokkaampaa viranomaisvalvontaa ja -toimintaa, ammattiliittojen kanneoikeutta ja alipalkkauksen kriminalisointia.
Työehtosopimusten kattavuutta ja sitovuutta on parannettava, jotta ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttö vähenee. Pitää siis toimia juuri päinvastoin kuin Jussi Halla-aho maalailee, jotta suomalaisen työntekijän asema paranee ja työehdot voidaan turvata.
Timo Soinin puheenjohtajuuskaudella perussuomalaiset olivat työväenpuolue ilman sosialismia, Halla-ahon aikaan puolue on kova oikeistopuolue, jossa työväki on syrjässä.
Timo Soinin puheenjohtajuuskaudella perussuomalaiset olivat työväenpuolue ilman sosialismia, Halla-ahon johtama puolue on kova oikeistopuolue, jossa työväki on syrjässä. Oliko puhe puoluevaltuustossa kosiolaulu oikeistohallitukselle vai houkuttelupuhe nykymenoon pettyneille duunariäänestäjille?
Työntekijät, joilta automaatio uhkaa viedä työt, äänestävät radikaaleja oikeistopuolueita kuten perussuomalaisia. Ja uhkakuvaa voi rakentaa niin automaatiosta kuin maahanmuutostakin. Se onkin perussuomalaisille tuttua.
Pureeko työehtojen ja sosiaaliturvan heikentämisen ja työperäisen maahanmuuton kiristämisen keitos suomalaiseen duunariin? Onko identiteettipolitiikan kutsu kovempi kuin omien oikeuksien turvaaminen ja toimeentulon varmistaminen? En tähän usko. Sen verran vahvasti suomalaiset luottavat ammattiyhdistysliikkeeseen, haluavat säilyttää yleissitovat työehtosopimukset ja arvostavat hyvää työttömyysturvaa.
Kun äänestät perussuomalaisia, niin saat mitä tilaat. Suomalainen duunari tuskin tilaa työehtosopimusten romuttamista, lakko-oikeuden rajoittamista ja työttömyysturvan leikkaamista. Ja kuulemma äänestämällä perussuomalaisia saat Suomen takaisin – takaisin isäntävallan aikaan. Taitaa sittenkin olla aika viedä Suomi tulevaisuuteen, ei menneisyyteen.
Jarkko Eloranta - Anonyymi

Jarkko ElorantaJa SDP:kö vie suomen tulevaisuuteen? konkurssiin se suomen vie.
https://www.suomenuutiset.fi/suomi-velkaantuu-marinin-hallitus-lapioi-kehitysapuun-34-miljoonaa-euroa-paivassa-suomalaiset-maksavat-jopa-etiopian-saaennustukset/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja SDP:kö vie suomen tulevaisuuteen? konkurssiin se suomen vie.
https://www.suomenuutiset.fi/suomi-velkaantuu-marinin-hallitus-lapioi-kehitysapuun-34-miljoonaa-euroa-paivassa-suomalaiset-maksavat-jopa-etiopian-saaennustukset/Suomen uutiset? Huutonaurua...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen uutiset? Huutonaurua...
Ei paljon naurata vihervasemmiston sekoilut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut nykyään Suomen ainoa työtätekevän puolue. SDP ja Vassarit kyllä ajavat julkisen puolen elättien asiaa.
Kokoomuskin enemmän palkansaajien asialla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei paljon naurata vihervasemmiston sekoilut.
Edellisen porvarihallituksen sotkuja vielä siivotaan!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edellisen porvarihallituksen sotkuja vielä siivotaan!!
Antaa korkojen nousta vaan, niin alkaa vihervasemmistokin ymmärtämään velaksi elämisen järjettömyyttä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen uutiset? Huutonaurua...
Suomen Uutiset ei pala edes takassa, yritin sytyttää hanskat käsissä mutta eihän paska pala.Postilaatikollekaan ei voi vaalien alla mennä kun hanskt kourassa , Perussuolaiset syöttää syyttömille paskaa.
- Anonyymi
Haittapuolue persut voivat pysyä erossa duunareiden asioista. Kiky kyllä vielä muistetaan!
- Anonyymi
Sheikki Laakso (ps.) sanoo, että kampanjointiin on käytössä 10 000–15 000 euroa.– Kaikki on omaa rahaa. Veronmaksajien pussista kansanedustajan palkkaa, verorästeistä viis..
Werningillä reilut 30 0000 euroa KouvolanSanomissa. Istuvista kansanedustajista Paula Werning (sd.) sanoo, että vaalibudjetin koon olevan reilut, jääkö enää tukkaväriin eeroja?
Perussuomalaisten Mörkö sanoo, että vaalibudjetti on "joitakin kymmeniätuhansia euroja". Sen tarkempaa haarukkaa Mörkö ei tässä vaiheessa halua antaa.Mörk sanoo, että eduskuntavaaleissa on tavoitettava aivan eri määrä ihmisiä kuin vaikkapa kuntavaaleissa, jossa voi menestyä yhdelläkin markkinointitavalla, esimerkiksi somella. Esimerkkinä varapuhemies Juho Kierola joka nousi työajalla maahanmuutto virastosta Suoli24Kotka hyväksikäyttäjänä. - Anonyymi
"Edellisen porvarihallituksen sotkuja vielä siivotaan!!"
Siivotaan jakamalla veronmaksajien rahat maailmalle vai? eik rahat kannattaisi käyttää oman maan kansalaisten hyväksi?- Anonyymi
Selitä mitä selität. Mutta jokainen palkansaaja tietää että porvarihallitus on meille huonoin vaihtoehto.
- Anonyymi
Joni Mörkö Yrittäjä, kapt evp. lautturi ja kirjailija.Perussuomalaisten Joni Mörk ilmoittaa vaalibudjetikseen muutamia kymmeniätuhansia , firman piikkiin omia rahoja?
Sen tarkempaa haarukkaa hän ei halua tässä vaiheessa kertoa. 2020 Tilikauden tulos -59 000€ pakkasella , enempää ei kerrota.- Anonyymi
Markku Pakkanen (kesk.) oli ainoa, joka ei vielä arvioinut kampanjakulujaan.
– Minulla ei ole vielä informoitavaa liittyen kevään vaaleihin. Valmistelut ovat käynnissä, odotellaan Rikas ja Rahaton näyttelijä tuloja kustantajalta..Siihen mennessä muusikko palkalla Mikko Jaanun Perss tanssiorkesterissa.
- Anonyymi
Yövuorossa nauretaan porukalla sheikin tempuille!
- Anonyymi
Perussuomalaiset on maan ainoa duunaripuolue joka vastustaa haittamaahanmuuttoa ja ulkomaalaisen halpatyövoiman rahtaamista maahan.
- Anonyymi
Persuthan ovat porvaripuolue.
- Anonyymi
Turha tulla työmiesten ääniä kalastelemaan!
- Anonyymi
Viimeksi kun Persut oli hallituksessa tuli maahan yli 30 000 maahanmuuttajaa.
Myös tuohon nettijuttuun olis kiva saada kommentti joltain Persulta.
"PerusSuomalaisetkin ajeli tässäkin asiassa sujuvasti kaksilla rattailla, ensin perustuslakivaliokunnassa PerusSuomalaiset kannattivat hoitajien pakkorokotuksia, mutta sitten eduskunnan äänestyksessä esitettiinkin olevansa hoitajien puolella ja äänestettiin asiaa vastaan. "https://www.tampereensanomat.fi/uutiset.html?219999
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42447- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882