Eutanasia pitäisi laillistaa

Jokaisella aikuisella ihmisellä pitäisi olla oikeus päättää omasta elämästään ja tarvittaessa saada päättää se ihmisarvoisella tavalla kivuttomasti .Ilman että joutuu vaarantamaan muiden ihmisten elämää ja terveyttä tai ilman että jää se mahdollisuus että jääkin henkiin. Kiva sitten kitua vammaisena koko lopun ikäänsä muiden armoilla.

Onkohan edes mistään ulkomailta mahdollista saada eutanasiaa kun "sivistysvaltio" Suomessa se ei ole mahdollista ja tuskin koskaan tulee olemaankaan.

MasentunutMies
17356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Suurin osa ihmisistä ei hyväksy sitä, että eutanasian saisi tehtyä hyvin helppoisin perustein. Tämän takia eutanasiasta voi vaan haaveilla, mikäli masennuksesta kärsii.

Äänestä
  • Eikö kuitenkin esim Sveitsissä ole joku eutanasiaklinikka?

    MasentunutMies

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Eikö kuitenkin esim Sveitsissä ole joku eutanasiaklinikka?

    MasentunutMies

    Sveitsissä se on kyllä mahdollista, että oman elämänsä voi mahdollisesti päättää. Ihan helppoa se ei taatusti ole, mikäli masennuksen takia haluaa kaiken lopettaa. Maailmassa on monta miljoonaa ihmistä, jotka muutoin menisivät Sveitsiin viimeiselle matkalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Sveitsissä se on kyllä mahdollista, että oman elämänsä voi mahdollisesti päättää. Ihan helppoa se ei taatusti ole, mikäli masennuksen takia haluaa kaiken lopettaa. Maailmassa on monta miljoonaa ihmistä, jotka muutoin menisivät Sveitsiin viimeiselle matkalle.

    On mulla monta muutakin vakavaa mielenhäiriötä kuin pelkkä masennus. Olen niin huonossa jamassa että tarvisin jonkun holhoajan vaikka olen aikuinen ihminen. Helpompi tie olis kuolla pois.

    MasentunutMies

    Äänestä

Tuo on totta. Koska masennuksesta on mahdollista parantua.
Monet masentuneet varmasti syvimmissä vesissä ollessaan haluaisivat kuolla, mutta ei se eutanasia ole siihen ratkaisu.
Masentuneena jos tekisi jotain päätöksiä, on melkein sama kuin tekisi jotain hetken mielijohteesta, kun tämä nyt vaan tuntuu tältä, parhaalta vaihtoehdolta.

Parempi olisi pohtia keinoja, mistä apua masennukseen, miten elää mieli maassa, silloin kun se on alavireessä.
Ja missä vaan, missä on, tai tulisi olemaan mahdollisuus eutanasiaan, niin tuskin sitä koskaan alettaisiin toteuttaa mielenterveydellisten ongelmien ollessa kyseessä.

Äänestä
  • Fakta on kuitenkin se että läheskään kaikki ihmiset eivät parane masennuksestaan koskaan, ei tämä maailma ja elämä vain ole kaikkia varten.

    MasentunutMies

    Äänestä

  • Masennus on vain yksi ihmisyyden haasteista. Heitän retorisen kysymyksen "Jos olisit liikuntakyvytön kehitysvammainen (synnynnäisesti), haluaisitko oikeasti elää?"

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Masennus on vain yksi ihmisyyden haasteista. Heitän retorisen kysymyksen "Jos olisit liikuntakyvytön kehitysvammainen (synnynnäisesti), haluaisitko oikeasti elää?"

    Olen tavallaan kuin liikuntakyvytön kun aina en pysty henkisien ongelmieni takia poistumaan edes kodistani moneen päivään. Olen tavallaan myös vammainen kun mulla on autisminkirjon häiriö.

    MasentunutMies

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Fakta on kuitenkin se että läheskään kaikki ihmiset eivät parane masennuksestaan koskaan, ei tämä maailma ja elämä vain ole kaikkia varten.

    MasentunutMies

    Ei varmasti olekaan siinä vaiheessa, kun itse ajattelee tuolla tavalla.

    Äänestä

Koeta päättää miljoona jostakin.

Äänestä
  • Miksi joku menisi miljoonasta eurosta linnaan istumaan elinkautista?

    MasentunutMies

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Miksi joku menisi miljoonasta eurosta linnaan istumaan elinkautista?

    MasentunutMies

    Ehkä joku masentunut voisi mennäkin, kun kokee, ettei elämässä ole mitään järkeä, eikä jaksa välittää mistään mitään.
    Siellä ei varmaan ole mikään pakko edes ajatella itse, jos ei halua. Tekee vaan niin kuin käsketään.
    Ei kuitenkaan mikään hyvä vaihtoehto.

    Äänestä

Todellakin pitäisi laillistaa. Keneltäkään ei ole kysytty haluaako syntyä tänne kärsimään ja jos elämä on pelkkää tuskaa niin miksi ihmisen on pakko kitua?

Masennuksenkin taustalla saattaa olla ties mitä terveysongelmia ja siitä seurannutta työttömyyttä ja talousahdinkoa, mikä ei korjaannu koska apua ei ole saanut ja joutuu vain kitkuttamaan väkisin ilman toivoa paremmasta huomisesta.

Äänestä

Kyllä äiti

NÄin se on.

Äänestä

tässä keskustelussa on unohdettu ihmisten terveyden alasajaminen ja sitä kautta ihmisen elämän lyhentäminen. tässä mennään hyvin vaaralliselle tielle näillä mielialalääkkeillä joilla tuetaan alzheimirin tautia ja montaa muutaa. sitten vanhushoidossa katsotaan kenelle annetaan hoivapaikka ja kenet ajetaan alas terveyden kannalta ja mahdollisesti sitä kautta pois päiviltä. Yleensä hoitopaikat annetaan näille eliitti-ihmisille tai heidän jälkeläisille ei ringin ulkopuolisille. Näin valtiolliset loisijat pitävät loppuun saakka huolta"omistaan" mitä moninaisimmin tavoin.

koko sairaanhoitojärjestelmä suosii näitä loisijoita ja paskanlänkyttäjiä jotka orjallisesti ja robottimaisesti tekevät nämä teot mitä annetaan ylhäältä käsin ja siinä ei katsota mikä on potilaan terveydellinen kokonaisetu vaan miten häntä käytetään tiettyjen piirien pelinappulana.

Se trauma hallitsee hoitohenkilökuntaa ja monesti vanhuksien luona vieraillessaa jo näkee mikä tai minne vanhus lopullisesti ajetaan. Sikäli tämä ja yleisesti koko sairaanhoitojärjestelmän ja hoidon tasa-arvoisuus pitää saattaa koskemaan kaikkia eikä tiettyjä uskovaisia tai sisäpiiriläisiä.

Eli eutanasia joko omasta pyynnöstä tai omaisten jos potilas ei kykene. Mutta iso ei sille toiminnalle jolla potilaan terveys ajetaan alas ja loisitaan siitä eri uskontokuntien hyväksi.

Jos elämä laadullisesti sitten ajetaan ihmisen terveys alas terveydenhoitosysteemin avulla ettei haluta sanoa potilaalle asiaa niinkuin se on vaan keksitään oletettuja sairauksia ja lumelääkkeiden syöntiä jotta ihmiselle saadaan uskottu olo niin silloin ollaan jo vaarallisella tiellä ihmisen terveyden alasajamisen kannalta. Tällöin hoitohenkilökunta asettuu jo kyllä jumalan asemaan mitä tehdään kenellekkin ja mistä syystä ja olettamuksesta johon liittyy supon peitehenkilöstö ja muu paska tässä yhteiskunnassa.

Eli hoito kaikille yhtä hyväksi olipa eliittiloisijoita tai kadulta napattu juoppo ja myös hoitopaikat vanhustyössä kaikille tasa-arvoisesti oli vanhuksen omaiset millaisessa päättävässä asemassa tahansa.

Kaikennäköinen kasvattaminen sairaanhoitohenkilökunnan taholta pois ja sekä laboratoriotulosten väärentäminen mikä olennaisesti liittyy näihin holhoajiin.

Suora hoito ja pulinat pois.

Äänestä

Turha varmaan odottaa että Suomessa eutanasia laillistettaisiin ainakaan lähitulevaisuudessa. Taidetaan puhua vielä vähintään vuosista ellei 10 vuodesta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jokaisella aikuisella ihmisellä pitäisi olla oikeus päättää omasta elämästään ja tarvittaessa saada päättää se ihmisarvoisella tavalla kivuttomasti .Ilman että joutuu vaarantamaan muiden ihmisten elämää ja terveyttä tai ilman että jää se mahdollisuus että jääkin henkiin. Kiva sitten kitua vammaisena koko lopun ikäänsä muiden armoilla.

Onkohan edes mistään ulkomailta mahdollista saada eutanasiaa kun "sivistysvaltio" Suomessa se ei ole mahdollista ja tuskin koskaan tulee olemaankaan.

MasentunutMies

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu