Pää kylmänä vihreissä hankkeissa?

Anonyymi-ap

Kiihottavalta kuulostavien vihreän siirtymän hankkeiden edessä on pidettävä pää kylmänä.

Ja silti Suomi tarvitsee lapsenuskoa siihen, että suomalaiset menestyvät myös tulevaisuuden vihreässä taloudessa, kirjoittaa vastaava päätoimittaja Perttu Kauppinen.

Ilo oli ylimmillään tiistaina, kun norjalainen Blastr Green Steel -yhtiö ilmoitti kaavailevansa Inkooseen uudenlaista terästehdasta.

Toteutuessaan miljardihanke olisi yksi Suomen historian suurimmista teollisista investoinneista, joka työllistäisi jopa 1200 henkilöä.

Blastrin idea perustuu niin sanotun vihreän teräksen tuottamiseen. Perinteinen terästehdas on hirvittävä ilmastopäästöjen aiheuttaja.Tulevaisuudessa terästä voitaisiin tuottaa päästöttömällä vedyllä, jota puolestaan saataisiin erotettua vedestä päästöttömästi, esimerkiksi tuulivoimalla, tuotetun sähkön avulla.

Etenkin vihreät poliitikot riemastuivat – tästähän juuri on puhuttu kun on puhuttu vihreästä siirtymästä.

IL.FI UUTISET PÄÄKIRJOITUS 6.1.2023

Onko parempi pitää pää vihreänä vai sinisenä?

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hanketta ja tilannetta kuvaa hyvin yhtiön toimitusjohtajan nimi WITTUSENI Suomen kielellä luettuna!

      Suuria haaveita ja lupauksia on esittämässä kaksi vuotta sitten perustettu täysin rahaton yhtiö, joka ei ymmärrä teräksen valmistuksen teknologiasta yhtään mitään. Rahoitusta ei ole tiedossa, mutta luvataan hommata peräti 4000 miljoonaa, mutta ei ole vähäistäkään tietoa mistä?

      Ehdot ja aikataulu ovat myös utopistisia. Kolmessa tai viimeistään neljässä vuodessa pytinki pitäisi olla jo toiminnassa, sillä ehdolla, että Suomeen pitäisi siihen mennessä rakentaa moninkertaisesti lisää tuulivoimaloita ja ydinvoimaloita?

      Tämä on sitä vihreää utopiaa, johon oli taasen höynääntynyt jo ministeri Lintiläkin. Voi vain todeta, että onpa valittu yhtiön toimitusjohtajaksi oikean niminen henkilö!!

      • Anonyymi
        UUSI

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

        🍑 ­­­N­­y­­­m­­f­o­m­a­a­­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17695138c

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Joo pää kylmän sinisenä ja jalat vihreänvikkelinä!

    • Anonyymi

      Sydän kylmänä sitä joutuu odottamaan mitä nykyinen hallitus keksii. Siellä kyn rykäistään viikossa hutkien isoja asioita valmistelematta. Kyllä on reuhtovaa toimintaa. Pelkkää reakointia suunnitelmallisen ennakoimisen ja varautumisen sijaan. 👎

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ei näihin tosiasioihin pidä uskontoja eikä raamattua sekoittaa, ihmisten itse pitää pystyä ongelmansa ratkaisemaan!


      • Anonyymi

        Kuuletko paljonkin ääniä päässä vai mikä se tämmöinen jumala on? Jos nyt totta puhutaan, niin Spagettihirviö on se oikea luoja. Hänestä on kirjoitettu kirja ja olen pyytänyt Häneltä useasti eri asioita, jotka Hän on toteuttanut. Aika vankat perusteet siis uskoa Häneen.


    • Anonyymi

      Nykyinen hallitus touhuaa ja tekee suuria ja kalliiksi tuleviakin päätöksiä utopisten mielikuvien mukaan tunnepohjalta, ymmärtämättä ja selvittämättä millaisia haitallisia vaikutuksia päätösten seurauksina me kaiken maksajat joudumme kärsimään!

    • Anonyymi

      Vihreän uskonnon hurmoksessa tehdyt päätökset ovat Suomen tulevaisuuden suurin uhka!

    • Anonyymi

      Ei tarvitse olla häävi ennustaja, kun toteaa, että kyllä tämä hanke päättyy mahdottomana ennen kuin ehtii edes alkamaan, ja lopuksi voi todeta yhtiön toimitusjohtajalle hänen nimensä mukaisesti, että voi Wittuseni miten kävi!

      • Anonyymi

        Joo ollaan sammmaa mieltä


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1897
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1584
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1306
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1234
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1232
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1196
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1170
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1161
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1160
    Aihe