Kaupungintalon ulkopuolella on hirvee ruuhka ja menen kävellen lähemmäksi valtuustosalin ikkunaa ja siellähän on kokous on meneillään ja hyvällä kuulollani erotan jopa äänet sisältä.
Ja kuulen: "Onko kaikki nyt samaa mieltä ", kun puheenjohtaja lyö nuijaansa pöytään - kuulu kova ääni JUU, Juu...
Ja sitten erotan seuraavan ehdotuksen ja kuulen vaan äänen,,,juu juuu, juu ja seuraa kolmas äänestys ja aina sama , juu, juu,, juu. Kunnes sitten erotan seuraavan ehdotuksen, ovatko nyt kaikki samaa mieltä, että ei yhtää saksaslaista, ruottalaista kauppa enää sa asemakaava - alueellemme perustaa ja entisetkin viemme veroinemme niin ahtaalle , että ne poistuvat täältä kohta? Kuuluu taas , juu juu, juu juu, juu ja kowa metelinpauke ja kirosanoja joita ei voi julkaista , juu, juu kuuluue edelleen.
Katsn kaupunkimme talon ovelle, siellä jo nahistellaan ja helsingstä palkatut Awariaksen vartiat raahaavat mummoja ja paappoja sivummalle ja puiston pimeydesä alkavat pamputtaa niitä, yhtä jopa yritetään heittää jokeen, mutta sivullinen pääsee väliin.
"Tämä on yksin Osuuskaupan valtaamaa aluetta ja kokous on näin ollen laillinen, eikä tänne saa tulla yksikään saolainen jolla ei ole voimassa olevaa S- korttia ja sekin pitää olla se kultakortti"- Huutaa vartia ja pamputus jatkuu...
"Mikä sellainen uusi kultakortti on", kuuluu ylesöstä " - "No se on sellainen uusi kortti, joka on se uusi S-KULLANUPPU kortti jolla pitää olla tililä vähintään 500 00 euroa ja vain sillä pääsee tänne valtuustosaliin kokouksiin sisään ja tietysti pitää olla Osuuskaupan jäsen"
"K- Kortillahan ei edes päivisin pääse edes vessan, heh, heh, heh".
Ovella ryysis jatkuu ja kohta alkaa tulla jo Karhu ryhmä mustine kyp kypäröinen selvittämään tilannetta ja ne alkaa rahaamaan porukka mustiin autoihin ja pamputtavatkin matkalla.
Kokous jatkuu sisällä ja kuulen lopuksi vain äänen joka puheenjohtaja huutaa,,,"Kokus on päättynyt ja yhteinen kammehan oli jotta kunhan ensin puramme sen turuntien puolen kaikki - alamme jo miettimään seuraava siirtoa miettimään ehkä rakennamme torille kolme pilvenpiirtäjää kuten arkkitehtimmekin jo ehdoitti ja kaikki puistot rakennetaannparkkipaikoiksi, eihän ne asiakkaat muuten pääse mersuillansa kauppoihimme.
Ovella on enää yksi salolainen invamopollansa ja koputtaa sauvallansa ulko-oven lasiin ja huutaa, entäs me, perkele.
Tämäkö on Salomme tulevaisuus?
12
273
Vastaukset
- Anonyymi
Tuollaientilanne on toki madollinen ja kun miettii mihinkä on Osuuskauppa - se on kuin Putin - se tahtoo laajentua
- Anonyymi
Kuulin että taviksien S - kortit vaihtuvatkin täsiin mustiin kortteihi joiden tunnus olisikin ZZ ja täysin mustia olisivat, outo uohan on?
Kultapossukerijen S - kortit muuttuvat täysi kullatuiksi (ei itten niitä knnta hukta) ja niillä pääsee vaikka minne
zz, he , no tavikset ... - Anonyymi
Nyt vasta ymmärrän sen satannalisen Osuuskauppamyönteisen paskan kun mietin aikaa taakseppäin, jolloin Lidli haki lup pienelle kaupallensa salosdsa - ei saanut ei, - OSUUSKAUPPAMYÖNTEINEN kaupunkimmehallitus esti sen.
JUMALAUTA mitä KORRUPTIOTA on silloin ollut ,,, JA SE jatkuu aina vain - Anonyymi
Jos Lidli laaejentaisi salon keskustaan, tulisiko heti Osuuskaupan palkkaama sekuritas pahompitelemään asiakkaita ulko-ovella heti?
Kenties kun avajaiset tapahtuisvat näin - Osuuskaupan palkkaamat Sekuritas ääliöt pahoimpitelisi 120 mummoa jotka vain halpoja avajais makarooniryynejä haalisivat-- Anonyymi
Ja kaikki menisi Kaupunkimmehallituksen luvalla..........
- Anonyymi
Salo on paha persukaupunki.
- Anonyymi
Se on sitten kaikki tämä Ossuuskaupan Arvosen perintöä nykyisin, joka saatanan Salkkarin lehdessä luki , Arvonen sitä , Arvonen tätä, Osuuskauppa tätä, Osuuskauppasitä, Arvonen kuse, Arvonen paskoo,,,,,
- Anonyymi
Se oli silloin Salonseudun Sanomille pakollista : Jos ette kirjoota Ossuuskaupasta jotain positiivista joka viikko - vetäydymme etusivumme mainoksista, näin se meni
Pakko oli aina positiivista kiroittaa silloin, vaikkakin vaikeatahan se oli.
- Anonyymi
Onneksi nyt meillä on vaihtoehto kalliille ruualle - Lidli ja voin vain kuvitella sitä kuhina ja huolta kun silloin joskus Lidli alkoi rantautumaan suomen ja saloommekin sitten myöhemmin.
Kyllä siellä Osuuskaupan kelohonkamökeillä mahtoi hiki juosta muutoikin kuin saunassa: Eräskin sanoi silloin. "Että mehän ollan vain pieni nakkikioski Lidlin rinnalla - ne kuulkaas jyrää meidät".
Hiki juoksee edelleen johtoknnan kokouksissa nailonpaidat puvun alla kastaen ja syystäkin, heh. - Anonyymi
Onhan se helvetin hyvä kun edes liiterin kaltainen tuli vihdoin sekoittamaan tätä Osuuskaupan ja Keskon markkinoita.
- Anonyymi
Olen huomannut: leipä on halventunut ainakin.
Taitaa olla Osuuskauppajon lihavat vuodet takana ja Lapinmökillä seminareissa ei ole vattu niin pönäkkä enää. - Anonyymi
No, oli se meininki silloin kauheata, miksi ei Kaupunkimmehallitus puuttunut tilantaaseen?
Ai helvetti, nyt hokasin - niillähän oli ja silloin se S - kortti plakkarissa, heh,
Jos nyt meen äänestämään EU vaaleissa, pääseks mää edes sinne Kaupunkitalomme sissään jos ei ole sitä S.- korttia?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,1123687Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv3102590Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,02160Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k431951Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll91709Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1171188- 1001182
No onneks ei tartte sit olla
Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....51000Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä
Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu79946- 52932