Missä on Rasmus Takaluoma?

Anonyymi-ap

Katosi jäljettömiin Lapualla pian 2kk sitten, mitä Rasmukselle tapahtui?

414

23480

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jostain ilmestyi vaasalainen kiinnostunut tutkija joka kertoo keskustelleensa tuntikaupalla viimeksi Rasmuksen seurassa olleen kanssa. Poliisi ei ole kuu(luste)llut, mutta silti tälle tuntemattomalle kertoo kaiken mahdollisen. Miksi ei ole itse mennyt kertomaan tietojaan kun koko ajan lehdissä pyydetty, levittelevät vaan minfossa.

      Vaikuttaa enemmänkin johdattelulta ja selittelyltä miksi Rasmuksen piti kadota, vähintäänkin suku huumekauppiaita jos ei Rasmus itse. Mutta jos tietonsa pubissa olleista ja kaikki muu pitää vähänkään paikkaansa niin nyt olisi korkea aika mennä kertomaan ja jollekin muulle kuin Lapuan poliislle.

      • Anonyymi

        Ite suhtaudun suurella varauksella tähän nimimerkkiin. Sanoo tietävänsä paljon, kertoo vain mitä huvittaa eikä vastaa kaikkiin kysymyksiin. Lisäksi sanoo varmuudella ettei tähän katoamiskeissiin liity huumemaailma.

        Jos on OIKEASTI jotain faktaa, se pitää kertoa poliisille!!

        Tämmösessä tapauksessa tieto ei ole valtaa.

      • Anonyymi

        Luotettava on, kuten kaveri jota haastatellut, ihmettelin vaan kun ei heti oikaissut vainutin ja muiden väitteitä huumeiden myynnistä, mutta oli sekin jo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luotettava on, kuten kaveri jota haastatellut, ihmettelin vaan kun ei heti oikaissut vainutin ja muiden väitteitä huumeiden myynnistä, mutta oli sekin jo.

        Tässä varmistus.
        Kiinnostunut tutkija:
        "Ja mistähän oletat faktana tämän että rasmus myi huumeita? Kysyin tätäkin kaverilta ja hän vastasi että pelkkää huhua. Rasmus ei myynyt huumeita. Mutta tietää kuulemma näitä huume tyyppejä. En tiedä mistä yhtäkkiä joku heitti faktana kehiin että rasmus olisi diileri.. lopettakaa jo"

        Poika tiesi huumetyypit sukunsa kautta.

    • Anonyymi

      Nyt vainut ei sitten enää tiedäkään kenen veloista kyse, härsilä syytön mihinkään, mutta ei kuitenkaan luota poliisiin. Miksi sitten yllyttää kertomaan perheelle eikä poliisille, vaikka aikaisemmin syytti äitiäkin ja miksi ei ole itse mennyt kertomaan "tietojaan" poliisille.

      Lapuan poliisi voi suojella härsilää, mutta tappeluahan tutkii sisä-Suomen poliisi. Eipähän poliisia tunnu kiinnostavan kauppiaiden kiinni saaminen kun nuoria kuolee paljon huumeisiin, eivätkä tunnu edes etsivän kun huumeisiin sekaantuneita nuoria kateissa.

      Tappelu olisi alkanut kun härsilä sanonut että kyllä hän tietää millaisia te Takaluomat olette. Suuttuiko kun Rasmus esti lähentelyt, ei todellakaan poliisille sopivaa käytöstä.

      • Anonyymi

        Mä en luottaisi poliisiin. Tää tutkinta on osoittanut sen alun alkaen. Kaikki kusee.

      • Anonyymi

        Onko Härsillä homoseksuaalisia viettejä. Tuota videollakin näkyvää lähentelyä ja lääppimistä mietin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä en luottaisi poliisiin. Tää tutkinta on osoittanut sen alun alkaen. Kaikki kusee.

        Tässä keississä on niin outoja juttuja etten luota minäkään ja poliisin oma syy Lapualla että ihmiset eivät usko. Joukossa oma mätäpaise mätä ja maine leviää eikö tutkinnat kestä päivänvaloa ja mitä siinä kaiken takana oikeastaan on miksi julli iso poliisi ylipäätään kiertää kapakassa poikalaumaa mikä rooli siinä poliisilla ei ole oikein uskottavaa valtion virkamieheltä. Siksi näitä huhuja nyt kiertää ja kun ei tutkita.

      • Anonyymi

        Eli Sisä-Suomen poliisi tutkii tuota Rasmuksen pahoinpitelyä, koska Lapuan poliisi oli pahoinpitelyyn osallisena ja taasen Lapuan poliisi tutkii Rasmuksen katoamista, koska katoamisen ei katsota liittyvän pahoinpitelyyn?
        Nyt siellä sisäasiainministeriössä valoja päälle tai enivei missä vain, ei tämä mihinkään liittymättömyys voi vain asianosaisen tahon ilmoitusasia olla.

        Jotain outoa tuossa tapauksessa on.Asiaa peitellään ja salataan.Tuodaan väärää tietoa ulos mm.viranomaisten kautta.Poliisi tietää jotain mitä ei haluta tuoda esille.Vaikea uskoa,että tuo poika olisi hävinnyt omasta tahdosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli Sisä-Suomen poliisi tutkii tuota Rasmuksen pahoinpitelyä, koska Lapuan poliisi oli pahoinpitelyyn osallisena ja taasen Lapuan poliisi tutkii Rasmuksen katoamista, koska katoamisen ei katsota liittyvän pahoinpitelyyn?
        Nyt siellä sisäasiainministeriössä valoja päälle tai enivei missä vain, ei tämä mihinkään liittymättömyys voi vain asianosaisen tahon ilmoitusasia olla.

        Kukaan poliisi ei sitä tutki.Ei viitsineet edes katsoa valvontakameranauhoja ja tämä on tosi.Poliisi tappoi pojan ja itse tekee rikosilmoituksia esim. pojan vanhemmista.Koskaan tämä tapaus ei selviä.Voi oll< että se baarikin on siinä mukana ja siellä tehdään laittomuuksia ja se poliisi on siinä mukana.On kyllä kumma että on monta tapausta missä poliisi on mukana ja ne ihmiset katoaa eikä niitä ikinä löydetä.esi. Raisa Räisänen,se mies porista,Riina Mäkelä ja siihen Pekka Tuukkasenkin tapaukseen liittyy yhtenä osana poliisi

    • Anonyymi

      Laitetaan vielä tännekin mitä kiinnostunut tutkija kertoo.

      "kysyin kertoiko samat poliisille ja vastasi ettei kukaan ole häntä kuullut ja ihmetteli myös sitä että miksi ei? Tosi tärkeitä yksityiskohtia häneltä sai illan tapahtumista"

      Ei varsinaista rikokseen liittyvää.. lyhyesti. Syy ja mitä sanottu kun alkoi tappelu härsilän kanssa, rasmuksen mielentila, alajärven reissu, kunto poistumis hetkellä, sukulaisten suhteet alamaailmaan, rasmuksen suhteista näihin, totuus huumeiden myymisestä ynm. JA ne pöydässä rasmuksen kanssa istuneet miehet niin heidän nimet sain myös.

      Kaveri myös lopuksi kertoi että ihmettelee poliisin toimintaa tässä tapauksessa ja että tämä asia on hänellekkin ollut tosi ahdistava ja raskas"

      Jos totta niin poliisi ei haluakaan selvittää tapausta ja vaikka tietäisivät samat muutenkin niin silti kaikkia pitäisi kuulla. Toivotaan että on Rasmuksen oikea kaveri ja pystyy auttamaan tapauksen selviämisessä. Ilman todisteita en usko mitään enkä luota hetkeäkään Lapuan poliisiin.

      • Anonyymi

        Sanokaa mun sanoneen että kaiken alku ja juuri löytyy omast perhepiiristä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanokaa mun sanoneen että kaiken alku ja juuri löytyy omast perhepiiristä.

        Jaa että oma perhekö aiheutti katoamisen, tuskinpa. Jos jollakin ollut jotain Rasmuksen sukulaista vastaan nin ei se oikeuta Rasmukselle mitään tekemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa että oma perhekö aiheutti katoamisen, tuskinpa. Jos jollakin ollut jotain Rasmuksen sukulaista vastaan nin ei se oikeuta Rasmukselle mitään tekemään.

        Hänen omalla perheellä ei ole mitään tekemistä hänen katoamisen kanssa.

    • Anonyymi

      Lipsahtiko vainutilta:
      "Omaisten kautta (video) levinnyt!!!!!
      Tästähän se poliisikin vittuuntui ja lupasiN haastaa omaiset kunnianloukkauksesta käräjille" - Onko vainut härsilä :D

      • Anonyymi

        Edelleen väittää että jollekin tytölle olisi ambulanssi soitettu yliannostuksen takia vaikka poliisi kertonut ettei pidä paikkaansa.Nyt tytöllä meni muka vaan "vähän yli", mutta tottakai poliisi siitäkin tietäisi.

        Uusi huumekauppias roki80 minfossa "tietää":
        "Varmuudella Rasmus on myynyt ainakin subuja, piriä, kannabista sekä nuuskaa! Velkaa on kertynyt useita tuhansia euroja! Tämä siis varmuudella, sitä en tiedä että onko Rasmus montussa Vaiko lammessa!"
        - Kannattaisi poliisin ottaa tuo velkoja puhutteluun. Yleensä käyttäjät velkaa huumekauppiaille eikä toisinpäin.

      • Anonyymi

        R.K kertonut että video lähtenyt vuotamaan omaisilta. Tämä on paikkakunnalla kyllä tiedossa. Ja mitä väliä tuol on

        Poliisilla ei ole oikeutta ilmoittaa julkisuuteen kuka veti ja mitä. Haloo!!! Mitä saman illan puukotuksesta uutisoitiin? Ei yhtään mitään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poliisilla ei ole oikeutta ilmoittaa julkisuuteen kuka veti ja mitä. Haloo!!! Mitä saman illan puukotuksesta uutisoitiin? Ei yhtään mitään!

        Tietenkin kertoisivat jos joku alaikäinen olisi viety ambulanssilla yliannostuksen takia, nimiä vaan ei kerrota. Ei Rasmus olkisi ollut edes vapaana jos olisi itse myynyt ja vieläpä aiheuttanut yliannostuksen, pelkkää msustamaalausta ja arvatenkin huumekauppiaat itse asialla.

        Voi vittujen kevät. Ääsjoella kuolee kaks nistiä joka kuukausi. Joltain ostetut kamat aiheuttaa yliannostuksen. Näistä ei uutisoida missään. Uvna puukotus. Alaikäiset huumeissa ja pari pidätettiin. Uutisoitiinko taponyrityksestä? EI!!!! Uutisoitiinko samana yönä kun r katos reinikan puukotuksesta ja siihen et kyydittiin nistikämpältä yks suoraan teholle j yks vankilaan. EI.

        Eihän poliisit kertoneet r j poliisin tappelustakaan ennenkuin vasta video ehti pyöriä somessa pari vko katoamisesta ja sitä kautta lattian laudal ja YouTube. Ei poliisi uutisoi yhtään varsinkaan alaikäisestä. Haloo. Huomaa ettei oo nää tyypit paljo poliisin toiminnasta selvillä. Isompi keissi takana niin tämmönen haitta tutkinta

        Mitä widdua muut tapaukset tähän liittyy, kun on kerrottu Rasmuksen suhteen ei tutklita myyntiä eikä ylliannostusta kun sellaita ei ole tapahtunut, vain kuka myynyt tai antanut Rasmuksella kannabista. Onko älyssäsi jotain vikaa?

        Idiootti, jos haluaisvat salata härsilän osuuden ja syyllistää Rasmusta niin silloin juuri kertoisivat, mutta kun ei ole mitään myyntiä ja yliannostusta ollut niin paha kertoa. Ja miksi kuvittelet että sai olla vapaana jos kerran Rasmus olisi ollut se myyjä, olet itse myyjä ja pilannut sen vähänkin järkesi huumeilla.

        Niin juuri. Ei tarvitse levittää mitään perättömiä asioita. Huhupuheita, kaikenlaisia ihmeellisiä syytöksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edelleen väittää että jollekin tytölle olisi ambulanssi soitettu yliannostuksen takia vaikka poliisi kertonut ettei pidä paikkaansa.Nyt tytöllä meni muka vaan "vähän yli", mutta tottakai poliisi siitäkin tietäisi.

        Mua kiinnostaa kyllä nää isot miehet tiskillä enemmän kun minfon tyypit. Ei oo nimittäin lapualle lähtenyt karaokea laulaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Idiootti, jos haluaisvat salata härsilän osuuden ja syyllistää Rasmusta niin silloin juuri kertoisivat, mutta kun ei ole mitään myyntiä ja yliannostusta ollut niin paha kertoa. Ja miksi kuvittelet että sai olla vapaana jos kerran Rasmus olisi ollut se myyjä, olet itse myyjä ja pilannut sen vähänkin järkesi huumeilla.

        Meinaatko et kannabiksen myymisestä joutuu kii🤣 siitä saa sakon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä widdua muut tapaukset tähän liittyy, kun on kerrottu Rasmuksen suhteen ei tutklita myyntiä eikä ylliannostusta kun sellaita ei ole tapahtunut, vain kuka myynyt tai antanut Rasmuksella kannabista. Onko älyssäsi jotain vikaa?

        Ei poliisit tiedota mitä taustalla on julkisesti. Ei todellakaan esim mitä puhelimesta löytyi. Hyvin vähä sanaisia. Paljon näyttää olevan ihmisiä ketä luottaa vielä poliisiin. Laki omiin käsiin tämmösis tapauksissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mua kiinnostaa kyllä nää isot miehet tiskillä enemmän kun minfon tyypit. Ei oo nimittäin lapualle lähtenyt karaokea laulaan

        Eipä näytä laulumiehiltä nää kolme konnan näköistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uusi huumekauppias roki80 minfossa "tietää":
        "Varmuudella Rasmus on myynyt ainakin subuja, piriä, kannabista sekä nuuskaa! Velkaa on kertynyt useita tuhansia euroja! Tämä siis varmuudella, sitä en tiedä että onko Rasmus montussa Vaiko lammessa!"
        - Kannattaisi poliisin ottaa tuo velkoja puhutteluun. Yleensä käyttäjät velkaa huumekauppiaille eikä toisinpäin.

        Velkojat lyö hyvin tonnin päälle korkoa joka viikko kun rahaa ei ala kuulumaan. Lopuksi lyö viimeisen kerran. Pakko niidenkin on tienata. Siksi ne velkaannuttaa helposti uusia nuoria tulokkaita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinaatko et kannabiksen myymisestä joutuu kii🤣 siitä saa sakon

        Nuo idiootihan väittäneet myyneen piriä, kokaiinia ja mitä tahansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Velkojat lyö hyvin tonnin päälle korkoa joka viikko kun rahaa ei ala kuulumaan. Lopuksi lyö viimeisen kerran. Pakko niidenkin on tienata. Siksi ne velkaannuttaa helposti uusia nuoria tulokkaita.

        Ja jos pelkäävät jäävänsä kiinni huumeiden myynnistä niin voivat tehdä mitä tahansa, mutta paljon isompi tuomio murhasta tulee kuin huumeiden ja varsinkin kannabiksen myynnistä.

        Kannabis olisikin varmaan järkevää vapauttaa kuten Saksa ja monet muut maat jo tekee. Jos haluaa joka tapauksessa käyttää jotain ja sitten ei kananbista olekaan tarjolla niin kokeilee vahvempia ja jää niihin kiinni, sitä myyjät tietysti haluaakin. Toinen vaihtoehto olisi laskea alkoholin ikärajaa, mutta sen käyttö haitallisempaa terveydelle. Kannabis aiheuttaa eniten ongelmia juuri siksi että on kielletty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        R.K kertonut että video lähtenyt vuotamaan omaisilta. Tämä on paikkakunnalla kyllä tiedossa. Ja mitä väliä tuol on

        Ei yhtään yllättänyt et jatkaa edelleen uhoamistaan

      • Anonyymi

        Ei härsilä edes tiedä kuka levittänyt videoita ja sehän sitä vituttaakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edelleen väittää että jollekin tytölle olisi ambulanssi soitettu yliannostuksen takia vaikka poliisi kertonut ettei pidä paikkaansa.Nyt tytöllä meni muka vaan "vähän yli", mutta tottakai poliisi siitäkin tietäisi.

        Valitettavasti tämä pitää paikkansa. Jos tunnet paikallisia 9lk niin kysyppä. Totta jumaliste poliisi tapahtumat tietää. Mukana on ollut sama poliisi. Ei poliisi tuola huiki edelleenkään yksityiskohtia satika alaikäisiin kohdistuvia juttuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti tämä pitää paikkansa. Jos tunnet paikallisia 9lk niin kysyppä. Totta jumaliste poliisi tapahtumat tietää. Mukana on ollut sama poliisi. Ei poliisi tuola huiki edelleenkään yksityiskohtia satika alaikäisiin kohdistuvia juttuja.

        Mikset idiootti mene poliisille kertomaan "tietojasi" todisteiden kanssa, ai ei ole, sitähän minäkin.

      • Anonyymi

        Onko vainut siis härsi? viestit tukisi tätä teoriaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Velkojat lyö hyvin tonnin päälle korkoa joka viikko kun rahaa ei ala kuulumaan. Lopuksi lyö viimeisen kerran. Pakko niidenkin on tienata. Siksi ne velkaannuttaa helposti uusia nuoria tulokkaita.

        No ainakin täällä Forssan seudulla, hajotetaan kämppä, jos on velkaa.Täällähän riittää hörhöjä oikein enemmänkin.Sivusta seuraamaan joutuneena,täällä ei ole velkojen takia ketään hengiltä otettu.Ja täällä on melko kovan luokan huumekauppaa.Tuntuu että poliisi ei puutu niihin ollenkaan, ellei ihmiset kärytä, enkä itse enää viitsi niitä kärytellä.Kyllä se on ihan mahdollista että Rasmuksella oli huumevelkoja, ihmiset osaa esittää ihan muuta kuin ovat.Toivottavasti poika on kuitenkin hengissä, mikä on jo aika epätodennäköistä, valitettavasti.😓😓😓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä widdua muut tapaukset tähän liittyy, kun on kerrottu Rasmuksen suhteen ei tutklita myyntiä eikä ylliannostusta kun sellaita ei ole tapahtunut, vain kuka myynyt tai antanut Rasmuksella kannabista. Onko älyssäsi jotain vikaa?

        Juuri noin. Mustamaalataan Rasmus ja koko sukunsa hulttioiksi. Mutta esim. Takaluomia Suomessa on vain kymmenissä, ei sadoissa kuten vaikka minun sukunimisiä. Niin Takaluoma nimiset vaikuttavat erittäin aktiivisilta ja yhteiskuntaan osallistuvilta ihmisiltä, toisin kuin vaikka oman sukunimisteni osallistuvuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä widdua muut tapaukset tähän liittyy, kun on kerrottu Rasmuksen suhteen ei tutklita myyntiä eikä ylliannostusta kun sellaita ei ole tapahtunut, vain kuka myynyt tai antanut Rasmuksella kannabista. Onko älyssäsi jotain vikaa?

        Miksi puhelin sitten oli.poliisilla lehtijutun mukaan monta kuukautta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uusi huumekauppias roki80 minfossa "tietää":
        "Varmuudella Rasmus on myynyt ainakin subuja, piriä, kannabista sekä nuuskaa! Velkaa on kertynyt useita tuhansia euroja! Tämä siis varmuudella, sitä en tiedä että onko Rasmus montussa Vaiko lammessa!"
        - Kannattaisi poliisin ottaa tuo velkoja puhutteluun. Yleensä käyttäjät velkaa huumekauppiaille eikä toisinpäin.

        Poliisi itse pelkää noita ”velkojia.”He ei halua sekaantua asiaan.Pelkää hänen omaa henkeä.Sen vuoksi välttelee mieluiten kys.asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei poliisit tiedota mitä taustalla on julkisesti. Ei todellakaan esim mitä puhelimesta löytyi. Hyvin vähä sanaisia. Paljon näyttää olevan ihmisiä ketä luottaa vielä poliisiin. Laki omiin käsiin tämmösis tapauksissa.

        Äidin kertoman mukaan heti katoaminen jälkeen äiti kertoi Rasmuksen joutuvan ongelmien vuoksi (sijoituskotiin vai oliko koulukoti). Myös olihan hänellä kannabiksen käyttöä. Tuollainen 16vuotias poika on vielä murrosikäinen, jolle ei nähtävästi äiti pystynyt pitämään rajoja ja kuria. Isä ja äiti ovat eronneet. Voisi päätellä mitä Rasmuksen päässä oli pyörinyt vielä yhteenotto poliisin kanssa. Reppana, joka sammui johonkin, tappelu lähtiessä jonkun autoon ja joskus löytyminen esim. Seinäjoelta.

    • Anonyymi

      Nyt minfossa ovat keksineet ettei veteen joutunut muka kykene huutamaan apua. Kummallista kun paljonkin ihmisiä pelastetaan jäistä tai kännisiä kesällä kaupunkijoesta kun huutavat apua. Uimataidoton lapsi ei varmaan pystykään, mutta eiköhän Rasmus osannut uida, eri asia jos ei olisi ollut hengissä tai ollut tajuton kun tiputettu veteen.

      Joku else väittää Rasmus ollut ennenkin kateissa 2-3 päivää, kai nyt moneltakin voi olla kaveriit "kateissa", ei se tarkoita että olisi äidiltään. Instan pilatileistäkin jaksavat jauhaa, ei kai Rasmus millään julkisilla tileillä mitään viestittelisi jos haluaisi piilossa olla. Joulun kunniaksi tonttu-ukkokin tullut kertomaan että Rasmus olisi huumeita myynyt.

      Äiti kertonut että kun saivat rasmuksen puhelimen ja alkoivat etsiä sieltä jotain tietoa he olivat kerinneet snapchatissa lukea muutaman viestin ennen kuin sovellus kirjasi itsensä ulos. Eikö poliisi ollut siis avannut edes sitä, ovato tutkineet yhtään mitään kun kännykän akkukin oli tyhjä.

    • Anonyymi

      Sekavaa on, ei voi muuta todeta. Miksi tutkintaa ei siirretä, tuntuu että niin monia asioita on jätetty tutkimatta. Oman piirin työkaveri osallisena, ainakin tappeluun. Muusta ei tietoja.

      • Anonyymi

        Ei ole poliisin mielestä tapahtunut mitään rikosta niin silloin ei tarvi tutkia. Suomessa kadonnut kymmenittäin viimeisen vuoden aikana ihmisiä joiden katoamiseen ei epäillä rikosta joten tutkia ei tarvi.

        Muistakaa aina jos joku katoaa sanoa poliisille että lähti itseään tappamaan niin kyllä etitään..ja nopeaa!!

        Välillä kuitenkin alkavat etsiä aikuisiakin heti, etenkin naisia, mutta teinit ja nuoret miehet tuntuu vähiten kiinnostavan, vaikka nuorten miesten katoamiset päättyy usein huonosti ellei tiedetä varmasti nähdyn jossain. Teineistä on lähes poikeuksetta näköhavaintoja jos ovat hatkoilla.

    • Anonyymi

      Kovia väitteitä keskusteluissa. Ei tosin näissä, mutta joku kuullut sieltä sun täältä, että kateissa olevalla olisi ollut huumevelkoja monia tuhansia? Nuoren tuntevat taas, että ei ole myynyt huumeita. Ovat pelkkiä huhupuheita.

      • Anonyymi

        Itse oon kuullut taas nuorilta että on velois. Rasmuksella oli asioita mistä ei puhunut. Näin äitikin sanoo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse oon kuullut taas nuorilta että on velois. Rasmuksella oli asioita mistä ei puhunut. Näin äitikin sanoo

        Ei kertonut kuka myynyt kannabista, ei mitään muuta ole tiedossa, mutta eihän kukaan vanhempi voi tietää mitä lapset salaa. Nuo tonnien velat ovat aivan keksittyä, eihän tilillä olleet 800 euroakaan ole kelvanneet "velkojille" tai paremminkin ei ole ollut tarvetta.

        Määräaika umpeutui. Itseä kiinnostaa miksi omaiset nosti palkkion yhtäkkiä 5000e. Mitä saivat ekojen vkonaikana selville. Ei tuollaisia summia tarvii kellekään normi ihmiselle maksaa.

        Tottakai olivat huolissaan kun ei ole selvinnyt mitään. USA:ssa paljon suuremmat palkkiot aivan tavallisia, ihme että Suomessa käytetään niin harvoin. Mahdollisimman pian pitäisi luvatakin, kun on vielä toivoa että löytyisi kunnossa ja ihmiset muistaa jos nähneet. Jos on syytä epäillä että normaalisti hatkoilla eikä vaarassa niin silloin ei tietysti tarjota mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Määräaika umpeutui. Itseä kiinnostaa miksi omaiset nosti palkkion yhtäkkiä 5000e. Mitä saivat ekojen vkonaikana selville. Ei tuollaisia summia tarvii kellekään normi ihmiselle maksaa.

        Jep. Kyl tätä summaa tarjottiin aivan eri herroille. Siitä johtuu vaitonaisuus. Poliisi ilmoittanut ettei löydy hengissä. Äiti epäilee et joutu henkirikoksen uhriksi. Nyt vaan odotellaan. Poliisisetä hoitaa työtään. Toiset sedät hoiti jo.

        Mitä tästä voisi päätellä? Uhkailu, velkojen perintä tai kiristys? Jos näin olisi, miksi ei raha kelpaisi? Missä poliisi on sanonut, että nuori ei löydy enää elossa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tästä voisi päätellä? Uhkailu, velkojen perintä tai kiristys? Jos näin olisi, miksi ei raha kelpaisi? Missä poliisi on sanonut, että nuori ei löydy enää elossa?

        7.1.lehtijutussa oliko is mtv tai. Iltal.Todenäköisyys löytää elossa vähenee mitä enemmän aikaa kuluu jotenkin tuohon suuntaan kirj.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep. Kyl tätä summaa tarjottiin aivan eri herroille. Siitä johtuu vaitonaisuus. Poliisi ilmoittanut ettei löydy hengissä. Äiti epäilee et joutu henkirikoksen uhriksi. Nyt vaan odotellaan. Poliisisetä hoitaa työtään. Toiset sedät hoiti jo.

        Ei kaikki ole huumerikollisia kuten sinä, mutta paljonhan teitä tuntuu Lapualla olevan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Määräaika umpeutui. Itseä kiinnostaa miksi omaiset nosti palkkion yhtäkkiä 5000e. Mitä saivat ekojen vkonaikana selville. Ei tuollaisia summia tarvii kellekään normi ihmiselle maksaa.

        MIkä määräaika, ei sellaista olekaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kaikki ole huumerikollisia kuten sinä, mutta paljonhan teitä tuntuu Lapualla olevan.

        Yksi suku nyt vähemmän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi suku nyt vähemmän.

        Minne muutit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kertonut kuka myynyt kannabista, ei mitään muuta ole tiedossa, mutta eihän kukaan vanhempi voi tietää mitä lapset salaa. Nuo tonnien velat ovat aivan keksittyä, eihän tilillä olleet 800 euroakaan ole kelvanneet "velkojille" tai paremminkin ei ole ollut tarvetta.

        Tuo 800 € on Kelan tukirahoja ja tullut tilille Rasmuksen katoamisen jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Määräaika umpeutui. Itseä kiinnostaa miksi omaiset nosti palkkion yhtäkkiä 5000e. Mitä saivat ekojen vkonaikana selville. Ei tuollaisia summia tarvii kellekään normi ihmiselle maksaa.

        Tuo "löytöpalkkio" haisee. On syytä olettaa, että R:n vanhemmat ja ainakin äiti tiesi, mihin nulikka on sekaantunut ja velkaantunut. Tuolla rahalla yritettiin saada R kotiin velkavankeudesta, ei muuten olisi Suomen oloihin noin suuri. Saattoipa tuo summa löytyä käteisenäkin Takaluoman torpasta.

    • Anonyymi

      Raha kelpaa aina,unohda määräaikaisuus

    • Anonyymi

      Lapuan Dalttonit!!!!!!! Ketä kiinnostaaa

    • Anonyymi

      Tuo minfon urpo-annelikin on niin kusipää etten ihmettele jos joku noista huumemyyjä valheiden levittelijöistä olisi murhannutkin. Kummallinen logiikka että kun katoaa ja mahdollisesti joutunut rikoksen uhriksi on itse murhjaaja. Kannattaa hakeutua hoitoon ennen kuin pahenee. Jos joku nuori tekee henkirikoksen, ei kaikki ole murhaajia, mutta kuka tahansa voi jotua uhriksi.

      • Anonyymi

        Sekoittaa Rasmuksen johonkin toiseen tapaukseen, aivan pihalla koko äijä.
        "Niinkun sanoin; turpa kiinni. Nää vitun pikkudiilerit on ihan yhtä vammasia kun "isommat". Jos ette osaa lukea niin sitten en voi auttaa."
        - Juuri sellainen sekopää mikä pelkkien huhujen perusteella on valmis murhaamaan kenet tahansa ja Rasmus ei todellakaan ole mikään humekauppias jos nyt kannabista hiukan kokeillut.

        Vähän joka jutussa noita valheiden levittelijöitä, Iso-Omenen kuolemastakin liikkui faktana aivan perätöntä tietoa. Jos ei osaa kirjoittaa asiallisesti ja muutenkin epäuskottavaa niin ei todellakaan kannata uskoa.

        Ylilaudalla ja minfossa levittävät tahallaan väärää tietoa, tuokin nainen oli muka narkkari, varas, sarjapalauttaja ja ties mitä, käynyt Lewis-liikkeessä, palauttanut lastenvaatteita... Todellisuudessa välikohtaus tapahtui vain käytävällä toisen asiakkaan kanssa ja sivullinen ilmoitti vartijoille. Nainen oli aktiivinen seurakunnassa, eikä raskauskaan pidä paikkaansa.
        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009319349.html

        Kannattaa kaikki mustamaalausjutut Rasmuksestakin sivuuttaa trollauksena tai sitten on henkilökohtainen syy valehdella.

        Ilmeisesti tuo nainen jollain tavalla häiriköinyt miehiä ennenkin tai liekö sama mitä aikaisemmin, mutta lähes kaikki oli keksittyä.

    • Anonyymi

      Mä en ymmärrä Miksei omaiset etsi poikaa. Suku pessyt molemminpuolin kätensä. Mitä vitun kulissia te enää varjelette. Mitä tämä poika merkitsi teille? Parin vko etsinnät ja some nyyhkyt ja thats it!!!! Koska vittu tuo oma navan tuijottelu loppuu.

      • Anonyymi

        Oho, tunteet kuumenee.
        Otaako päähän kun tästä tulikin suosittu keissi? Luulivat että yksi kadonnut poitsu unohtuu kuukauden sisään. Tästä on syytä pitää meteliä jatkossakin.

      • Anonyymi

        Turpa kiinni idiootti, et tiedä yhtään kuinka paljon omaiset, ystävät ja muutkin etsineet. Yksityisten pihoille ei voi mennä ja joen tutkimiseen pitää olla ammattilaiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turpa kiinni idiootti, et tiedä yhtään kuinka paljon omaiset, ystävät ja muutkin etsineet. Yksityisten pihoille ei voi mennä ja joen tutkimiseen pitää olla ammattilaiset.

        Yksityiset ihmiset olisivat 8vko aikana pojan löytäneet jo omalta pihaltaan tai jokirannastaan.Niin paljon on etsitty että missään ei ole sukulaisia näkynyt 2kk aikana. Eikun ompas. Ulkona syömässä, shoppailemassa, lomailemassa, työssä, juhlimassa. Onhan niitä nähty.

      • Anonyymi

        Mikä kuva Rasmuksesta on, ei Rasmus näytä iloiselta reippaalta 16vuotiaalta. Ihan lytätyltä, haukutulta ja masentuneelta poika näyttää. 16-vuotias ravintolassa väärennetyillä papereilla. Ei kai hän yksin ollut, lähtikö pian Rasmuksen poistettua ravintolasta joku tai muita samaan aikaan ulos ravintolasta?

    • Anonyymi

      Mammahan on lomalla.

      • Anonyymi

        Miten äiti voi lomailla jos poika kateissa?

    • Anonyymi

      Melkoisesti minfo rauhoittui kun Kiinnostunut tutkija välitti Rasmuksen kaverin kertomuksen illasta, että nimenomaan härsilä aloitti riidan haastamisen ja ettei Rasmus myynyt huumeita, mikä normaaliälyisille selvää muutenkin.

      • Anonyymi

        Moni varta vasten tehty nimimerkki katosi, mutta uusiakin tullut/aktivoitunut.

    • Anonyymi

      zorro7:
      "Ite kyllä epäilen et mahdollisesti myynyt myös muutakin kun kannabista ja nuuskaa.
      Huumepuheet ei mitään keksittyjä koska äitikin on ne jo vahvistanut ainaki kannabiksen osalta.
      Sieltä mistä alun perin kannabiksen on myyntiin saanut ni aika varmasti myös muita aineitakin saatavilla myyntiin jos vaan ostajia on."

      • Anonyymi

        - Mitä helvettiä tuokin hullu jaksaa toistella myyntipuheitaan kiun poliisi selvitti pelkästään keneltä Rasmus osti kannabista, äiti ei ole vahvistanmut yhtään mitään muuta, eikä kukaan muukaan tiedä.

    • Anonyymi

      Härski vainut jatkaa syyttelyään, selvittäisi ennemin omat sotkunsa.

      "Omaisetkin jatkaneet elämää vauhdikkaissa merkeissä niin ei aleta mekään liian vakaviksi.
      On se äippäkin jo viihteellä ollut.
      Nämä Dalttonit on täälä elänyt omilla säännöillä iän päivän. Ihan ollut aina kysymys koska jotain peruuttamatonta tapahtuu. On väkivalta rikollisuutta, päihteitä, talousrikoksia, vankilaa yms.
      En yhtään ihmettele että härsilää on vituttanu"

      • Anonyymi

        - Kaikkihan sen huomaa että vainutia vituttaa, ei kannattaisi noin selvästi omia kaunojaan netissä toitottaa ja valheita levitellä. Ja ketä kiinnostaa kun mainostaa tuntevansa maksullisia naisia, ei kaikki ole niin puutteessa että pitäisi maksaa seksistä.

      • Anonyymi

        Just puitu murhassa tämä läpi. Miksi anonyymi kirjoittajien henkilöllisyys pitää selvittää? Eikös se oo sivustojen tarkoitus? Aivot raksuttaa nyt ihan väärään suuntaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just puitu murhassa tämä läpi. Miksi anonyymi kirjoittajien henkilöllisyys pitää selvittää? Eikös se oo sivustojen tarkoitus? Aivot raksuttaa nyt ihan väärään suuntaan.

        Onhan se kiinnostavaa ketkä levittää väärää tietoa.

        tirehtööri:
        "Tuan kiinnostuneen tutkijan jutut tais olla ihan höpöä? Ei ole ollut kuulemma yhteydessä äitiin eikä poliisiin. Tämä siis ihan toisaalta kuultua enkä voi tietystikkään sanoa varmaksi.
        Mun miälestä tyyppi provooli hyvin."

        "Eihän ko henkilö kertonut mitään faktaa mistään Rasmukseen liittyväästä asiasta. Niinku aiemmin kirjootin niin ei ole kuulemma ollut yhteyres eres kehenkään. (Tämä on ihan vaan kuulopuheesiin peruatuva)"

        - Hetken päästä ei muista väitteitään, eikä suostu vastaamaan kun toiset ihmettelee kommenttejaan. Kiinnostunut tutkija yksi harvoja mikä kirjoittanut asiaa, eikä älyttömiä spekulaatioita ja ilkeämielisiä valheita kuten monet muut. Muutamat sentään koko ajan pysyneet pelkissä faktoissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just puitu murhassa tämä läpi. Miksi anonyymi kirjoittajien henkilöllisyys pitää selvittää? Eikös se oo sivustojen tarkoitus? Aivot raksuttaa nyt ihan väärään suuntaan.

        Joillekin ei selviä vaikka moneen kertaan kerrottu faktat lehtilinkkeineen.

        Marraskuun 22. liittynyt mokkelo jatkaa valheitaan yliannostuksesta:
        "Bileet on ollut Lapualla, Lakaluomalla. Reilu 20km keskustasta Kuortaneelle päin. Tiedän tytön, joka veti överit ja kyllä R on sen aineen bileisiin tuonut. Ja sen verran myynti/huijariporukkaa tuo Rasmuksen perhe on, että en ihmettelisi pojan jotain hämärähommia harrastavan."

        - Poliisihan kertoi selvästi lehdessä että he tietäisivät jos yliannostus ja ambulanssi pitäisi paikkansa ja tottakai siitä olisi tullut Rasmukselle tuomiokin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        - Poliisihan kertoi selvästi lehdessä että he tietäisivät jos yliannostus ja ambulanssi pitäisi paikkansa ja tottakai siitä olisi tullut Rasmukselle tuomiokin.

        Pitäisi tutkia mikä motiivi on levittää tuollaisia valheita, sama kuin Rasmuksen kadottamiseen? Kovasti on jollakin kaunaa kun monella nimimerkillä valehtelevat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisi tutkia mikä motiivi on levittää tuollaisia valheita, sama kuin Rasmuksen kadottamiseen? Kovasti on jollakin kaunaa kun monella nimimerkillä valehtelevat.

        Kysykääpä paikallisilta jos ette usko. Tämä pitää paikkansa. Vaikka täälä idipottia porukkaa onkin niin kukaan näin sairaita asioita keksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysykääpä paikallisilta jos ette usko. Tämä pitää paikkansa. Vaikka täälä idipottia porukkaa onkin niin kukaan näin sairaita asioita keksi.

        Kysyttiin, sanoivat että olet trolli tai itse huumekauppias ja siksi poistatat toisten viestitkin.

    • Anonyymi

      aapelinen:
      "Ketjun alussahan kirjoitettiin jonkun toimesta että olisi ollut menossa maanataina johonkin hoitolaitokseen...Ja miksi videoista jaetaan vain nämä mistä Härsilä mukana?

      - Kuinka hidasälyinen tuokin on kun kerrottu moneen kertaan äidinkin suulla ettei pidä paikkaansa ja miksi ne muut videot edes pitäisi netissä jakaa, hyvä kuitenkin että härsilän osuus paljastui, ei olisi itse kertonut mitään.

    • Anonyymi

      topelius itse pahin jankkaaja kyttää puolustellessan, tuollakin satusedällä tuntuu olevan henkilökohtainen motiivi syytellä Rasmusta.

      knobsteri ei tunnu tietävän että lennot ja hotellit varataan lähes poikkeuksetta paljon aikaisemmin etukäteen. JOS äiti ja lapset lähteneet lomalle niin toivottavasti nauttivat. Kyllä jokainen Lapualla ja lähes koko Suomessa tietää katoamisesta, ei sen takia tarvitse some-tiliä perustaa eikä vastaanottaa tuollaisten idioottien kommentteja. Kavereilla on tilejä missä etsitään ja lehdissä kerrotaan jos on uutta kerrottavaa.

      • Anonyymi

        k9Wifeyja ullis lässyttävät että äiti ilmeisesti varannut loman katoamisen jälkeen, vaikka heti kerrottiin että oli loma tulossa ja luonnollusesti myös varattuna mihin Rasmuksenkin piti lähteä mukaan. Mikä ihmeen tarve vääristellä joka asiaa.

      • Anonyymi

        Ei äiti lastensa kanssa lomaille tai vietä viikonloppujaan. Vaan baila baila. Pari viikon lomaa piristämään tammikuun harmaata.

        Oli muuten k a t s e l t u matkoja Rassenkin kanssa ja passi hankittu, ei varattu matkaa ennen katoamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei äiti lastensa kanssa lomaille tai vietä viikonloppujaan. Vaan baila baila. Pari viikon lomaa piristämään tammikuun harmaata.

        Samassa kapakassa kuulemma äiti on viihtynyt pojan katoamisen jälkeenkin. Jotain mökkijuttuun liittyvää toista äitiä on repinyt Hovissa hiuksista kännipäissään. Semmonen rakastava perheenäiti.

    • Anonyymi

      Reinikainen87:
      "Täälläkin on ollut puhetta siitä, oliko Rasmus jo aiemmin hetkellisesti "kateissa". Itse näin somessa jo aiemmin syksyllä katoamisilmoituksen Rasmuksesta, kyseinen ilmoitus ei silloin kauaa ollut levityksessä."

      • Anonyymi

        - Eikä nyt kannattaisi uskoa kun äiti lehdessäkin kertonut ettei ole ollut koskaan kateissa ja aina ilmoittanut menoistaan. JOS joltakin kaverilta kateissa niin mitä ihmeellistä siinä on. Se ei ole hatkoilla olemista, mutta pitänyt tuonkin vaan uusi tili tehdä valheita leviitelläkseen. Miksiköhän muuten itse seuraillut Rasmusta/kavereitaan, ei kuitenkaan muista kuinka monta vuotta on seuraillut :D

        Poika ei oo koskaan viikonloppujaan kotona. Nyt kun vain jätti tulematta huomattiin se kadonneeksi. Kerran ennenkin ollut katoamisilmoitus ja yläasteella oli laitosjaksolla. Jonka äiti kielsi senkin. Ihme ettei tuo pässinpää pysynyt aisoissa kun äitin tyyli ratkoa ongelmt on tuota luokkaa että ei meidän poika mutta muut!!!!!

        Miksi idiootti poistatat?

        Laita idiootti se katoamisilmoitus tännekin kun kerrat tiedät, et vaan löydä. Ei silloin ole kadonnut kun vanhemmat tietää missä on, eikä ole kieltänyt mitään mikä totta, sinä sen sijaan levittelet jatkuvasti valheita.

      • Anonyymi

        Mä oon nähny saman ilmotuksen, naama jäi mieleen ku tuli sit pian tää uus katoaminen ja taas sama naama kuvassa. Mut tiedän et jollekin voi olla vaikea uskoo jos ei jotain oo itte nähny, eihän se sillon voi olla totta 🤷.

        Vaikea varmasti kenenkään uskoa kun et pysty todistamaan valheitasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poika ei oo koskaan viikonloppujaan kotona. Nyt kun vain jätti tulematta huomattiin se kadonneeksi. Kerran ennenkin ollut katoamisilmoitus ja yläasteella oli laitosjaksolla. Jonka äiti kielsi senkin. Ihme ettei tuo pässinpää pysynyt aisoissa kun äitin tyyli ratkoa ongelmt on tuota luokkaa että ei meidän poika mutta muut!!!!!

        Tämä juuri. Kiinnostaa mitä tekevät työkseen kun rahaa tuntuu olevan?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Näköjään. 😅

      • Anonyymi

        Ihan paras🤣

      • Anonyymi

        Tuo linkki ylilaudalta, jäi mainitsematta.

      • Anonyymi

        Olisipa kiinnostava nähdä hotellin puolen kamerakuvaa katoamisyöltä. Lapuanhovissahan on 15 kameraa. Ja yläkerran kokoustila toiminut joskus nuorison bilepaikkana.

      • Anonyymi

        En saanut selvää mikä on kameran numero mikä kuvaa tuon hotellin käytävällä heilumisen. Mutta Murhainfossa on aika loppupäässä juttua noiden kameroiden järjestyksen muuttumisesta. Eli milloin tuo käytävävideo on kuvattu? Tuossa oranssi korostus kameraluettelossa näyttäisi olevan luettelon alkupäässä.

        Tuossa viimeisin kamerajärjestystä koskeva viesti:
        https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?p=1489236#p1489236

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näköjään. 😅

        Liiteri lähellä

    • Anonyymi

      UNOHTAKAA NYT NE JO! Subutexia on korkeintaan jollain apteekki ryöstäjällä 5 minuuttia ennenkuin nielee ne ja poliisit tulee paikalle.

      Miksi kukaan velkaannuttaisi huumeilla alaikäistä lasta, jolla ei ole mahdollisuutta suurempia velkoja maksella. Sen lisäksi, että hyvin suurella todennäköisyydellä vanhemmat, sossu, poliisi puuttuu asiaan kun alaikäinen huumehuuruissaan hilluu pitkin kyliä. Saati sitten, että tapetaan huumevelkojen takia niin poliisi syynää asian tarkemmin varmasti. Täyttä utopiaa nämä jutut.

      Lapualla nyt tuskin muutenkaan mitään huumeita paljoakaan pyörii, paremminkin ihmiset on tietämättömyyksissään hanakoita lyömään sen päihdeongelmien leiman otsaan tietämättömyyttään

      • Anonyymi

        Siis tuskin mistään velasta kyse, vaikka kannabiskokeiluja olisikin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis tuskin mistään velasta kyse, vaikka kannabiskokeiluja olisikin.

        Ei noihin velkoihin usko kukaan ja olisihan ne ottaneet sen 800€ mikä tilillä. Samaan aikaan muka myynyt kaikkea monen tonnin edestä, pelkkää mustamaalaamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei noihin velkoihin usko kukaan ja olisihan ne ottaneet sen 800€ mikä tilillä. Samaan aikaan muka myynyt kaikkea monen tonnin edestä, pelkkää mustamaalaamista.

        Tätä juurikin. Noita tuohon suuntaan vihjailevia hourujuttuja vaan tuntuu olevan paljon. Kun on äitinsäkin hiukset ja matkat jo maksanut huumeita myymällä. Ilkeää touhua on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tätä juurikin. Noita tuohon suuntaan vihjailevia hourujuttuja vaan tuntuu olevan paljon. Kun on äitinsäkin hiukset ja matkat jo maksanut huumeita myymällä. Ilkeää touhua on.

        Kovia seteli nippuja se esitteli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kovia seteli nippuja se esitteli.

        Yritä edes, olet surkea trolli.

      • Anonyymi

        Lapualla kyllä on huumeita..yläkoulun nurkalla voi kannabista kuulemma polttaa jos hyvin käy kesken koulupäivän
        Viikonloppuisin sama koulun piha kokoontumispaikka. Jossa hajotettukin kaikenlaista..
        Poliisien kannattaisi seurailla mitä tapahtuu uimahallin pihassa. Mutta ai nii ei kerkiä koska kiireitä..

    • Anonyymi

      Joulukuun uutisista tuttuni poiminnat. IS. Ruumiskoirien avulla poliisi on naarannut Lapuanjokea ja sen rantoja. (Missä naarauksista on ollut tietoja, tietääkseni ei ole naarattu?) Toinen, HS. Joen tarkastimme tapahtumapaikalta alavirtaan. (Mistä tapahtumapaikalta?) Maastoetsintöjä ei ole tehty muualla, sillä varmoja havaintoja Takaluomasta ei ole muualla tehty. (Varmoja havaintoja, mistä niitä yleensäkään on?)

      • Anonyymi

        Olis naarannu lapuanhovin. Se on tapahtumapaikka

      • Anonyymi

        Ne ei naaranneet vaan ajelivat kumiveneellä vähän matkaa ruumiskoira mukana oli kuva poliisista koiran kanssa veneestä. Minfossa on puhuttu, että olisvat samalla naaranneetkin. Vaan ei kuitenkin joku jälkikoira oli löytänyt Rasmuksen jälkiä johonkin parkkipaikalle katoamisen jälkeen. Siitä mesottiin minfossa, ettei koira voi löytää asfaltin jälkeen jälkiä yli vuorokauden päästä. Veikkaus on ollut, että noussut autoon. Viime viikonlopun etsinnöissä oli koira merkannut kahdessa kohtaa. Onkohan koulutettu jälkikoira ja oliko sillä jotain Rasmukselle kuuluvaa minkä mukaan jäljestänyt? Se kaivanto pitäisi tutkia ruumiskoiran kanssa poliisia ei varmaan sekään innosta. Onkohan muilla ruumiskoira kuin pelkästään poliisilla? Uskomaton juttu poliisin touhu ja osallisuus tuohon kulkee varmasti käsikädessä tuon etsimättömyyden kanssa.

        Naurettavaa pikku seilausta kumipaatilla kun joki jo jäässä..lehden toimittajalle meni täydestä liekö ollut tarkoitus..

    • Anonyymi

      Ilmeisesti sitten ei ole joessa, mutta osuiko reitillle junan raiteet, olisiko siellä seikkaillut? Sattunut siellä jotakin, poikia kiinnostaa aina junat.

    • Anonyymi

      hei poisid, ma tean, kus Rasmus on.

      • Anonyymi

        Mitä salakieltä tää on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä salakieltä tää on?

        Viroa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viroa

        Googlellako käänsit trolli :D

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tirehtööri yritti heti väittää ettei videolla ole mitään uutta, sitten hävisi toivottavasti lopullisesti. Todella läpinäkyvää.

      • Anonyymi

        Rasmus näyttää yrittävän rauhoitellla vielä siinäkin vaiheessa.

      • Anonyymi

        Aivan selvästi kyttä aloittaa tappelun Rasmuksen kanssa,

      • Anonyymi

        sitten kyttä tappelee omistajan kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sitten kyttä tappelee omistajan kanssa.

        Kuinkahan monta kertaa härski jaksaa poistattaa :D

      • Anonyymi

        Onpa kumma tarve poistattaa tämäkin viesti jatkuvasti, osuu arkaan paikkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan selvästi kyttä aloittaa tappelun Rasmuksen kanssa,

        Täysin selvästi Rasmus työntää vaan kytän kättä pois, ei lyö kertaakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan selvästi kyttä aloittaa tappelun Rasmuksen kanssa,

        ja Rasmus työntää vaan kytän kättä pois, ei lyö kertaakaan.

      • Anonyymi

        Onneksi tuli tuo video, paljon parempi laatuinen ja näkee selvästi että vain kyttä riehuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja Rasmus työntää vaan kytän kättä pois, ei lyö kertaakaan.

        Ja huomatkaa sekin, että kyttä poistuu noin minuuttia jälkeen Rasmuksen. Minne meni?

    • Anonyymi

      Tuon tirehtöörin täytyy olla härski itse tai sitten muuten vaan idiootti. Veikkaan ettei ole etsinyt Rasmusta yhtään, poliisillakin kesti 2 viikkoa aloittaa, ainoa motiivi on puolustella härskiä ja väittää Rasmusta huumediileriksi.

      "Ootteko miettineet, että jos poliisi oliki menos sen perähän pihalle huolehtimaan että Rasmus pääsöö turvallisesti kotia tai että poliisi soitetaan paikalle. Muut estivät poliisin aikeet. Kukaanhan ei tiärä mistään perheen haukkumisesta baarissa."

      - Miten se jaksaa, kaveri oli vieressä, varmasti näki ja kuuli miten kyttä ärsytti tahallaan ja haukkui perhettä, ei ollut tippaakaan huolissan miten pääsee kotiin, enneminkin halunnut vaientaa Rasmuksen kun itse syyllistynyt rikoksiin. Ja sen takia kannattaa jättää nuo härskin tirehtöörin urpo-annelin jne viestittelyt ihan omaan arvoonsa.

      Poliisilla ei ole mitään syytä epäillä rikosta vaikka väittää sekaantuneen huumeiden myyntiin. Ristuksen tyhymä/winisilimä tuo härski tirehtööri on.

    • Anonyymi

      Kyllä vaikuttaa siltä että ratkaisu löytyy joskus Lapuan joesta.

    • Anonyymi

      Härski urpo-anneli jälleen jatkaa paskanjauhantaa:
      "r:llä saattoi olla myös huumebisneksiä, puhelin tutkinnassa, velkojat perässä, päihdeongelma, lasu.."
      - Miksiköhän juuri tässä ketjussa samanlaista kiihkoilua kääntää asiat päälaelleen kuin annulisteilla.

      • Anonyymi

        Turhaan härski poistatat.
        "Puhelin päätyi poliisille, kun Rasmus jäi kiinni kannabiksen poltosta.
        – Se jäi poliisille tutkittavaksi, koska Rasmus ei kertonut mistä kannabis on peräisin. Sinä iltana kun kannabisepäily heräsi, SOITIN poliisit tänne kotiin asian varmistamiseksi. Homma on yritetty katkaista heti kättelyssä."

        - Äiti kertoo lehdessä aivan selvästi miten meni, turha jauhaa mistään huumeiden myynnistä, liekö edes kannabista polttanut kuin yhden ainoan kerran.

    • Anonyymi

      En yhtään ihmettele ettei Rasmusta löydy. Suku keskittyy maineensa puhdistamiseen sen sijaan että etsisi poikaa.

      • Anonyymi

        En yhtään ihmettele ettei Rasmusta löydy. poliisi keskittyy härskin maineen puhdistamiseen sen sijaan että etsisi poikaa.

      • Anonyymi

        Kyllä. R mutsi ollut lomalla jo viikon uuden sulhon kans. J todellakin matkn ajakohtaa olisi saanut siirrettyä. Jos mun skidi olis murhattu/ kadonnut en todellakaan lähtisi lomalle... Lady boyt vetää rundia pitkin Lapuaa puoli vaatteis j ainut sääli j huomio on hakee somest. R joka koordinoi hommaa uhkailee porukkaa somes et kunniaa loukattu mitä vittua totuuksia puhuttu..suku täynnä mukamas kovia äijiä. Täs se nähtiin. Yks nakattii ulos vkoloppun baarista.

        Mene nyt helvettiin trolli täältä.

        Onneksi kukaan ei ole niin hullu että hankkisi lapsia kanssasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene nyt helvettiin trolli täältä.

        Totuus sattuu! Paljastuit. Olet läheinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totuus sattuu! Paljastuit. Olet läheinen.

        Totuus sattuu! Paljastuit. Olet härski.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. R mutsi ollut lomalla jo viikon uuden sulhon kans. J todellakin matkn ajakohtaa olisi saanut siirrettyä. Jos mun skidi olis murhattu/ kadonnut en todellakaan lähtisi lomalle... Lady boyt vetää rundia pitkin Lapuaa puoli vaatteis j ainut sääli j huomio on hakee somest. R joka koordinoi hommaa uhkailee porukkaa somes et kunniaa loukattu mitä vittua totuuksia puhuttu..suku täynnä mukamas kovia äijiä. Täs se nähtiin. Yks nakattii ulos vkoloppun baarista.

        Olisko niin, että tuo kyttä olis iskenyt silmänsä Rasmuksen äitiin ja jopa stalkannutkin sitä. Rasmus meni ehkä huomauttamaan asiasta, että lopettaa tällaisen mulkeroinnin ja kytällä paloi pinna?

    • Anonyymi

      Vain rikolliset puolustelee härskiä, aivan samoin kuin aarnion tapauksessa.

      • Anonyymi

        Rikolliset ja poliisi uskovaiset

    • Anonyymi

      Aivan rauhassa tuo nuori näyttää olevan ravintolassa. Jos siellä joku häiriköi, niin ei todellakaan tuo nuori poika. Todella hyvä, että näitä videoita on tullut julkisuuteen. Ne asiat, mitkä liittyvät mihinkin, ovat sitten tutkijoiden tehtäviä?

    • Anonyymi

      Yhteen veto. nuori koulupoika on pahoinpidelty poliisin toimesta ravitolassa.
      Poika katoaa ja poliisia ei innosta etsiä?
      Poika on kateissa jo 2 kk, eikä kukaan " tiedä mitään "

      Hmm, onhan tämä nyt jokseekin kryptistä vähintäänkin. jokin on nyt viturallaan..

      • Anonyymi

        Pitkäänhän se kesti ennen kuin aarnionkin touhuihin puututtiin ja pahoinpitelyjen tutkinta edelleen kesken, saa nähdä tuomitaanko ketään. Yksi kyttä tuoltakin päin jäänyt kiinni huumeiden myynnistä, saa nähdä mitä härskistä paljastuu jos tutkivat. Ei ainakaan saisi antaa jatkaa virassaan.

    • Anonyymi

      Tubessa on taas uusi video, kannattaa kattoo ennen ku poistetaan.

    • Anonyymi

      Tähän katoamiseen liittyy valtavasti kaikenlaisia huhuja. Olisi todella hyvä asia, kun tehtäisiin sellainen "yhteenveto", jossa uutisoitaisiin lehteen näistä kaikista huhuista, jotka eivät pidä paikkaansa. Tämän voisivat tutkijat tehdä. Tulisi edes jotain infoa, koska Rasmuksen kohtalo kiinnostaa todella monia.

      • Anonyymi

        🤣🤣🤣🤣 noo se on Huhu et luultu kiharapää likaksi joka on haudattu uuden risteyksen betoni rakenteisiin seinäjoentielle. Auttoiko eteenpäin?

    • Anonyymi

      Ihmeellistä tajunnanvirtaa täällä. Mitä nämä ladyboit ovat jotka liikkuvat lapuan keskustassa ja joita heitellään baareista ulos?

      • Anonyymi

        Sellainen ruma nahkakuula.

      • Anonyymi

        ja suuttuu jos ei ole kiinnostunut.

      • Anonyymi

        Pystyykö murhaamaan?

      • Anonyymi

        joka yrittää pussailla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellainen ruma nahkakuula.

        Jotenkin nyt on ristiriidassa; ladyboy = ruma nahkakuula.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotenkin nyt on ristiriidassa; ladyboy = ruma nahkakuula.

        Kaksi eri sukupuolta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja suuttuu jos ei ole kiinnostunut.

        Kaikenlaisia sitä kytiksi pääseekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikenlaisia sitä kytiksi pääseekin.

        Tämä mies ei oo kyttä
        .päinvastoin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä mies ei oo kyttä
        .päinvastoin

        Joko nahkakuula potkittu pois virasta, ei olisi pitänyt koskaan ottaakaan kytäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaksi eri sukupuolta

        Vihjailetko kytän olevan transu?

      • Anonyymi

        Taisi kyttä olla mustasukkainen kun Rasmus halaili kaverinsa kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisi kyttä olla mustasukkainen kun Rasmus halaili kaverinsa kanssa.

        Alkoi sitten itse väkisin pussailla ja kopeloida.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkoi sitten itse väkisin pussailla ja kopeloida.

        onko härski siis homoseksuelli?

    • Anonyymi

      Havainnosta kerottu, että Wanha apteekin edustalla viimeisin havainto, auto ja ulkopuolella kolme miestä.

      • Anonyymi

        Surullista ja ei hyvältä kuulosta Rasmuksen kannalta.
        Hyvä kuitenki ku edistystä.

      • Anonyymi

        Mistäs tällainen havainto on putkahtanut, yli 2 kuukautta katoamisesta? Sinänsä hyvä tietenkin, jos tuosta jotain Rasmuksen liittyvää tietoa saadaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistäs tällainen havainto on putkahtanut, yli 2 kuukautta katoamisesta? Sinänsä hyvä tietenkin, jos tuosta jotain Rasmuksen liittyvää tietoa saadaan.

        Ei kannata uskoa yhtään mihinkään ilman todisteita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistäs tällainen havainto on putkahtanut, yli 2 kuukautta katoamisesta? Sinänsä hyvä tietenkin, jos tuosta jotain Rasmuksen liittyvää tietoa saadaan.

        Putkahti poken suusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putkahti poken suusta.

        Kova valehtelemaan.

      • Anonyymi

        Tarkoitetaanko kirkon vieressä olevaa vanhaa apteekkia vai hovin ja kaupan takana olevaa vanhan apteekin paikkaa

      • Anonyymi

        Tuosta havainnosta ei tiedä, oliko Rasmus se kolmas siinä auton vieressä? 16- vuotias ei ole mies. Jotenkin epäilyttää tämä havainto, tosin monet muutkin asiat. Kun poliisi on jo viikkoja uutisissa kertonut, viimeinen havainto on nuoren poistuessa ravintolasta.

        Ettei vaan tirehtööri itse olisi "silminnäkijä" kun niin innokkaasti toistelee. Ainoa päämäärä kääntää huomio pois pubista ja kytästä. Tapettu muka olemattomista huumeveloista tai tappanut itsensä. Kyllä Rasmus on tiennyt milloin ollut rahaa tulossa tilille, ei todellakaan ole uskottavaa ja ainoa nimellään esiintyvä kaveri kertoo ettei myynyt mitään huumeita.

    • Anonyymi

      Noi kolme miestä voivat sitten ilmottauta ja kertoa havainnot Rasmuksesta.

      • Anonyymi

        Vähän epäilen että itse ilmottautuisivat jos katoamisen takana. Nimiä pitäisi poliisille päin

    • Anonyymi

      Ainoa uskottava syy huumekuvioissa henkirikokseen on että kannabiksen myyjä pelkää Rasmuksen paljastavan myyjän ja toimisi peloitteena muillekin. Myyjä voi olla vaikka pubissa ja kyttä sekaantunut siihen, en ihmettelisi yhtään ja voihan kyttä pelätä myös virkansa puolesta. Ilman mitään todisteita syyttelevät jatkuvasti Rasmusta huumediileriksi, mutta raivostuvat heti kun joku puhuu kytästä ja tappeluista.

      • Anonyymi

        Kyllä ne huumekauppiaat on ihan muita kuin 16v poika millä ei ole edes ajokorttia.

      • Anonyymi

        - Juuri kerrottu että pelkkä huhu ja heti perään k9wifeylle selvisi faktaksi, ei helvetti mitä idiootteja nuo minfon ja ylilaudan trollit ovat.

      • Anonyymi

        Vieläkin zorro7 ja urpo-annulisti jauhavat mökkibileistä, huumeiden myynnistä ja veloista kun oikein ylilaudalalta lukeneet

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vieläkin zorro7 ja urpo-annulisti jauhavat mökkibileistä, huumeiden myynnistä ja veloista kun oikein ylilaudalalta lukeneet

        tai itse kirjoittaneet ja satusetä topelius valittaa kun härskiä epäillään mistään kun poliisikaan ei poliisia epäile :D

      • Anonyymi

        Tirehtoori johtaa pellesirkusta ja trollilaumaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vieläkin zorro7 ja urpo-annulisti jauhavat mökkibileistä, huumeiden myynnistä ja veloista kun oikein ylilaudalalta lukeneet

        Kaikki lapualla tietää tän yliannostus jutun mikä lähti rassen huumeista. En viitsi tänne 15v tytön nimeä nyt kirjoittaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki lapualla tietää tän yliannostus jutun mikä lähti rassen huumeista. En viitsi tänne 15v tytön nimeä nyt kirjoittaa

        Toivottavasti sinut tuomitaan valheiden levittämisestä. Ta-vaa tuos-ta.

        "Puhelin päätyi poliisille, kun Rasmus jäi kiinni kannabiksen poltosta.
        – Se jäi poliisille tutkittavaksi, koska Rasmus ei kertonut mistä kannabis on peräisin. Sinä iltana kun kannabisepäily heräsi, soitin poliisit tänne kotiin asian varmistamiseksi. Homma on yritetty katkaista heti kättelyssä.

        Sellaistakin on huhuttu, että hän olisi myynyt huumeita 10-vuotiaalle lapselle, joka olisi nyt teholla. Jos näin olisi todella tapahtunut, asiasta varmasti tiedettäisiin ja poliisi ja sossu olisi ollut meihin yhteydessä."
        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009272762.html

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki lapualla tietää tän yliannostus jutun mikä lähti rassen huumeista. En viitsi tänne 15v tytön nimeä nyt kirjoittaa

        Taidat olla itse huumeiden myyjä ja pelkäät jääväsi kiinni. Kadotiko Rasmuksenkin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla itse huumeiden myyjä ja pelkäät jääväsi kiinni. Kadotiko Rasmuksenkin?

        Voi #### lopeta jo toi naurettava länkytys. Ota vaikka lääkkeet

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi #### lopeta jo toi naurettava länkytys. Ota vaikka lääkkeet

        Syöpä tosiaan itse ne levittämäsi "lääkkeet".

    • Anonyymi

      Tuhansia nuoria näpistää karkkia joka viikko ja poliisit tulee paikalle, mutta topeliuksen mielestä ikinä ei baarista soiteta mihinkään jos alaikäinen poistetaan sieltä kaatokännissä. Eikä tappelustakaan vaikka kyttä paikalla ja osallisena?

      Olisi topeliuksen tosiaan hyvä hiukan vetää happea, nyt tuntuu jo niin kiristävän että ei kierrä enää veri aivoissa sitäkään vähää kuin normaalisti tuolla kiristelyllä. Nyt itselle herätys ja valot päälle.

    • Anonyymi

      "Puhelin päätyi poliisille, kun Rasmus jäi kiinni kannabiksen poltosta.
      – Se jäi poliisille tutkittavaksi, koska Rasmus ei kertonut mistä kannabis on peräisin. Sinä iltana kun kannabisepäily heräsi, SOITIN poliisit tänne KOTIIN asian varmistamiseksi. Homma on yritetty katkaista heti kättelyssä."

      Eli ei mitään huumetakavarikkoa mökkibileissä eikä yliannostusta, luulisi hidasälyisimmillekin menevän perille.

      Mikä motiivi tämäkin poistattaa jatkuvasti?

      • Anonyymi

        Mikä sitten mihinkin liittyy. Mutta nuuskaa ei kakaroilla tunnu enää näkyvän? Kannabista Lapualla poltellaan. Ei kiinnosta poliisia asia? Luulisi jotta perus poliisityöllä nuo kanavat olisi äkkiä katkaistu tän kokoisella paikkakunnalla?

        Autolla ne nuuskatkin Ruotsista haetaan eli aikuisten hommia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Autolla ne nuuskatkin Ruotsista haetaan eli aikuisten hommia.

        Kyllä. Äiti hakenut ja niin on muutkin sukulais akat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Äiti hakenut ja niin on muutkin sukulais akat.

        Mene ihmeessä kertomaan poliisille, ai et halua jäädä kiinni väärästä ilmiannosta :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene ihmeessä kertomaan poliisille, ai et halua jäädä kiinni väärästä ilmiannosta :D

        Epäilen myös monia asioita Rasmuksen äidistä.
        Ei vaikuta luotettavalta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epäilen myös monia asioita Rasmuksen äidistä.
        Ei vaikuta luotettavalta

        No ei todellakaan vaikuta. Kuka vittu lomailee kun poika kadonnut ja epäilee henkirikosta!!!!!! Äiti valehdellut alusta asti. Liki tulkoon kaikesta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei todellakaan vaikuta. Kuka vittu lomailee kun poika kadonnut ja epäilee henkirikosta!!!!!! Äiti valehdellut alusta asti. Liki tulkoon kaikesta

        Tätäkin lähti lomalle🤣 kovin ovat loman tarpeessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei todellakaan vaikuta. Kuka vittu lomailee kun poika kadonnut ja epäilee henkirikosta!!!!!! Äiti valehdellut alusta asti. Liki tulkoon kaikesta

        Sinut ainakin pitäisi laittaa pakkolomalle hullujen huoneelle.

    • Anonyymi

      Jaa että Rasmus muka minfon mukaa majailisi Seinäjoella 18v asti.
      En varmana usko moiseen.
      Kuka majottaisi, ei rahaa eikä puhelinta.
      Sukulaiset hätää kärsimässä ja poika muka piilossa.
      En usko

      • Anonyymi

        Minfo ja ylilauta täynnä trolleja, enkä ihmettelisi vaikka kytän ja huumekauppiaat tuntevat tietäisivät mitä tapahtunut.

      • Anonyymi

        Ylisjonnet sitä tietoa on ekana levittänyt, liekö osa minfon rölleistä Lapuan jonneja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minfo ja ylilauta täynnä trolleja, enkä ihmettelisi vaikka kytän ja huumekauppiaat tuntevat tietäisivät mitä tapahtunut.

        Totta puhut paljon trolleja liikkeellä.

        Tarotuksellista hämmentämistä?

    • Anonyymi

      Mistähän ne ulkoa olevat videot löytää, haluaisin tarkistaa yhden asian. Oon tässä koittanut etsiä..

      • Anonyymi

        Ei niisä mitään näy

      • Anonyymi

        Murhainfossa ja ylilaudalla on yksi video ulkoa.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Miksi useaan paikkaan mainittu tuo Kaspernaumi? Koitetaanko tällä kertoa että Rasmus olisi siellä?

      • Anonyymi

        Jossain joku kirjoittä että oli jälkikasvultaan kuullut että liikkuu huhu että sillä olisi. Siihen perään joku toinen mainitsi että heillä kotona lapset olivat puhuneet samaa... mutta kuten mainitsivat itsekin, huhuja kaikki

    • Anonyymi

      Nämä upponallet ne jaksaa jauhaa itsensä upoksiin:
      "Olisiko yksinkertaisesti niin, että vain Rasmus osoittautui myyjäksi/hallussa pitäjäksi.Muut käyttäjiksi, osa ainakin todella nuoria. Joku syyhän siinä oli ja poliisi jemmasi vain Rasmuksen puhelimen."

      roki80:
      "Rasmus oli kakaroille Lapuan ja lähikuntien suurin myyjä, Rasmus kylmeni kun ei osannut pitää suutaan kiinni! Alajärven porukat pistivät kylmäksi....#

      Kun joku vaati todistamaan niin johan taas urpo-annulisti veti herneen nenään :D
      "Todista trolliksi? Minun mielestä tuo teoria (tieto?) ei sodi äidin sanomisia, alajärven reissua, velkoja, takaluoman bileiden touhuja (rasmuksen puhelin poliisin tutkinnassa, alaikäisen tytön överit rasmuksen diilaamasta kamasta), mahd vasikoimista ym vastaan ollenkaan. Joskus se vaan on niin vaikka kuinka toivoisi ettei olisi."

      • Anonyymi

        Todella hidasälyisiä tai tarkoituksella oikeita rikollisia suojelevia kun yrittävät koko ajan Rasmusta syyllistää, vaikka totuus kerrottu aikoja sitten. Kotoa puhelin otettu äidin pyynnöstä koska halusi selvittää kuka kannabista myi.

        Poliisi ei ole missään vaiheessa syyttänyt Rasmusta myyjäksi, päinvastoin, mitään yliannostusta ei ole ollut mihin Rasmus liittyisi. Selvästi on syy toistella noita valheita.

        Kummallista kun eivät kerro "tietojaan" poliisille Joku väittää jopa edelleen myyvän huumeita, mutta ei kiinnosta löytöpalkkiokaan :D

        Kannabiksen satunnais poltosta ei todellakaan oteta puhelinta poliisille. Jos näin huolissaan oltiin kotona miksei laitettu pojalle edes kotiintuloaikoja, se olisi perusasia joka vanhemmalle.

    • Anonyymi

      Ja miksi ihmeessä joutuisi laitokseen sen takia että kyttä käy päälle, ei todellakaan ollut uhkaa laitokseen joutumisesta.

      Yhtään mitään hyötyä noista ei ole keskustelussa, samaa sontaa vaan jauhavat loputtomiin ja häiritsevät muiden keskustelua kun oikeasti tuovat lisätietoa. Eivät vastaa kysymyksiin, mutta 3 min sisällä komppaavat toisiaan :D

      Mutta varmaan mukava tietää k9wifeyn lasten jos sellaisia on, ettei ikimaailmassa maksaisi 5000€ jos olisivat kateissa, eivät todellakaan ole sen arvoisia.

    • Anonyymi

      Täällä joku mielenterveys potilas vauhdissa. noi kirjoitukset on aika outoja.

      • Anonyymi

        Sama riehuu minfossa ja ylilaudalla, kannattaisi poliisin tutkia mikä syy levittää valheita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama riehuu minfossa ja ylilaudalla, kannattaisi poliisin tutkia mikä syy levittää valheita.

        Tarkoitin luultavasti sinua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitin luultavasti sinua

        Kiva kun kerroit olevasi trolli :)

    • Anonyymi

      Näin ton videon (pidemmän version) nyt ensimmäistä kertaa. On kyllä erikoista, jos tolle poliisille EI tule seuraamuksia siitä, että käy lapsen päälle. Tunsikohan itsensä kovaksikin äijäksi kun lasta retuuttaa? Ei ihme jos luottamus virkavaltaan murenee, jos poliisin käyttäytyminen on tota tasoa. Pitääköhän se itseään äijänä? Säälittävä virkapuvun sisään piiloutuva reppana..

    • Anonyymi

      Onko siitä överit vetäneestä tytöstä mainittu missään? Nimikirjaimia? Onko oikeesti keksitty juttu vai totta?
      Entä ne mäkkibileet

      • Anonyymi

        On totta. Lapuan yläasteelta 9lk tyttö

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On totta. Lapuan yläasteelta 9lk tyttö

        Miksi Rasmuksen vanhemmat valehtelee asiasta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Rasmuksen vanhemmat valehtelee asiasta?

        Äiti valehtelee. Siksi koska se yrittää vielä kynsin ja hampain pitää kulissista kiinni. Silloin puhelin on takavarikoitu ja silloin sama poliisi oli työvuorossa.
        Itsellä ei oo tarve valehdella tälläistä.
        Tämä mökki tapaus on tapahtunut kaksi vko ennen katoamista ja silloin äiti kyhäsi kaikista mökillä olleista nuorista lastensuojelu ilmoitukset lisäksi haukkui kaikki kakarat ja niiden porukat maan rakoon.

        Toi mökki juttu vaikuttaa usottavammalt ku se äidin versio.Äidin kannattas myöntää tosiasiat. Joskus se on kuitenki edessä.

        Vastailet sitten trolli itsellesi, pysysisit vaan siellä minfossa ja ylilaudalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastailet sitten trolli itsellesi, pysysisit vaan siellä minfossa ja ylilaudalla.

        Ei ole trolli. Vastasi minun kysymykseen ja tiedän sen etten siihen itse vastannut

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äiti valehtelee. Siksi koska se yrittää vielä kynsin ja hampain pitää kulissista kiinni. Silloin puhelin on takavarikoitu ja silloin sama poliisi oli työvuorossa.
        Itsellä ei oo tarve valehdella tälläistä.
        Tämä mökki tapaus on tapahtunut kaksi vko ennen katoamista ja silloin äiti kyhäsi kaikista mökillä olleista nuorista lastensuojelu ilmoitukset lisäksi haukkui kaikki kakarat ja niiden porukat maan rakoon.

        Toivottavasti poliisi saa jäljitettyä sinut pian!

        Kadotit sitten Rasmuksenkin?

      • Anonyymi

        Nyt menee aika skitsoiluksi. Rauhoitu hyvä ihminen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole trolli. Vastasi minun kysymykseen ja tiedän sen etten siihen itse vastannut

        Tietysti olet trolli tai vielä pahempaa, poliisi selvittää aikanaan.

      • Anonyymi

        Uskotaan vähemmälläkin, myyt huumeita alaikäisille ja katkeroiduit Rasmuksen äidille kun bisnekset kusee. Hävititkö sen tytönkin mille myit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toi mökki juttu vaikuttaa usottavammalt ku se äidin versio.Äidin kannattas myöntää tosiasiat. Joskus se on kuitenki edessä.

        Uskotaan vähemmälläkin, myyt huumeita alaikäisille ja katkeroiduit Rasmuksen äidille kun bisnekset kusee. Joudut vielä vastuuseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äiti valehtelee. Siksi koska se yrittää vielä kynsin ja hampain pitää kulissista kiinni. Silloin puhelin on takavarikoitu ja silloin sama poliisi oli työvuorossa.
        Itsellä ei oo tarve valehdella tälläistä.
        Tämä mökki tapaus on tapahtunut kaksi vko ennen katoamista ja silloin äiti kyhäsi kaikista mökillä olleista nuorista lastensuojelu ilmoitukset lisäksi haukkui kaikki kakarat ja niiden porukat maan rakoon.

        Turhaan valehtelet, itse se huumemyyjä olet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti poliisi saa jäljitettyä sinut pian!

        Ei poliisi etsi edes Rasmusta. Kovin on jokainen minfon jutuista pitänytkin paikkansa kun on alkanu porukoilta kyselee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei poliisi etsi edes Rasmusta. Kovin on jokainen minfon jutuista pitänytkin paikkansa kun on alkanu porukoilta kyselee.

        Olet siis kyttä ja huumeiden myyjä, härski?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toi mökki juttu vaikuttaa usottavammalt ku se äidin versio.Äidin kannattas myöntää tosiasiat. Joskus se on kuitenki edessä.

        Kertoi myös lehtijutussa jotta useaan kertaan kollasi pojan taskut, repun ja huoneen - miksi tekee näin jos hyvät välit, ei ongelma ja voi luottaa??? Ei ole ihan rehellinen tainnut olla itsekään? Aluksi epäili heti jotta autoon noussut hovin jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertoi myös lehtijutussa jotta useaan kertaan kollasi pojan taskut, repun ja huoneen - miksi tekee näin jos hyvät välit, ei ongelma ja voi luottaa??? Ei ole ihan rehellinen tainnut olla itsekään? Aluksi epäili heti jotta autoon noussut hovin jälkeen.

        Harmi ettei kukaan kollannut härskin ja pubin pitäjän taskuja ja vähän muutakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äiti valehtelee. Siksi koska se yrittää vielä kynsin ja hampain pitää kulissista kiinni. Silloin puhelin on takavarikoitu ja silloin sama poliisi oli työvuorossa.
        Itsellä ei oo tarve valehdella tälläistä.
        Tämä mökki tapaus on tapahtunut kaksi vko ennen katoamista ja silloin äiti kyhäsi kaikista mökillä olleista nuorista lastensuojelu ilmoitukset lisäksi haukkui kaikki kakarat ja niiden porukat maan rakoon.

        Rasmuksen tapaus taas varsinainen "onnistuminen" lapuan lastensuojelulta. Milloin tätä putiikkia ruvetaan tutkimaan ja sitä mitä siellä tehdään tai ei tehdä väärille teille joutuneiden nuorten ja perheiden auttamiseksi??

    • Anonyymi

      Onkohan äiti poliisilleki valehdellu. Eikö siitä voi jotai seuraamuksia tulla jos valehtelee?

    • Anonyymi

      Mitä porukaa mökillä oli ja osuiko johonkin muuhun ceissiin?

    • Anonyymi

      Nyt tuli minfon upponallelta sellainen kunnianloukkaus että tästä joutuu vielä vaikeuksiin. Toivottavasti joku sukulainen vaatii tuomiota ellei äiti jaksa.

      Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022
      Viesti Kirjoittaja Upponalle » Ma Tammi 23, 2023 3:50 pm
      "Äiti on kuulemma ollut paikalla riehumassa ja syyttämässä muiden alaikäisten vanhempia, siis siellä mökillä. Eiköhän se pitäisi tyhmemmällekin aueta, miksi poliisi vei kullanmurun R puhelimen haltuunsa. Rasmus myi jotain ja alaikäiselle tarvittiin ambulanssi. Oliko vielä niin, että Härsiläkin oli vuorossaan. Mielenkiintoista kyllä, joku on kirjoittanut, että R:n äiti ja Härski on "heilastelleet", en tiedä koska. Samainen kirjoitus ehkä, äitikin viihtyy hyvin Hovissa vapaallaan, jopa R katoamisen jälkeen. Siinäpä miettimistä, asioiden ja henkilöiden yhteen liittymistä, jollain tapaa. Liian paljon peitetään ja kielletään, hämärä homma kaiken kaikkiaan.

      Poika 16 vee kauppaa nuuskaa ja huumeita, äiti ei kuule ei näe, uskomatonta. Ei huolestu parin päivän poissaoloistakaan, joita jo aiemmin. Ei ihmettele pojan rahankäyttöä, vieläkin uskomattomampaa."
      https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?f=7&t=37026&start=4905

      Onneksi netti ei unohda ja sivu tallennettu.Vain 11 min kesti urpo-annulistilta kompata itseään.Eikä kukaan odota anteeksipyyntöä, et tuosta sillä selviä.

      • Anonyymi

        Ja uudelleen, kova halu saada kunninanloukkaustuomio. Ehkäpä syyllistynyt muuhunkin.

        Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022
        Viesti Kirjoittaja Vainut » Ke Tammi 25, 2023 8:00 am
        "Mökki tapauksen vuoksi poika muutti isälleen. Mikä ihan helvetin huonoa säkää et muutat pariksi viikkoa isällesi ja katoat.
        Äiti kertonut että R ollut kaikki Hyvin nyt kun kävi kymppiluokkaa ja työharjoittelussa isällä ja sedällään. Valhetta!! (Että kaikki hyvin koska mökki keissi takana. Yms muut ongelmat. Päihteet jne.)
        Viikkokunnassa pitkin suomen. Ja isä ja setä on...No on mitä on. Molemmat rikollisia. Taustalla väkivalta talous varkaus ja huumerikollisuutta. Vankilassa molemmat ovat olleet.
        Toinen näistä tyypeistä syyttää että tapahtumat mökillä, silloin takavarikoitu puhelin ja överit vetänyt tyttö laukaisivat r katoamisen. Se on kunnianloukkaus! Siihen on sekoitettu Lapsi!

        Olen täysin vakuuttunut siitä että jos velat( omat tai jonkun)liittyvät tapaukseen on isän ja sedän pakko tietää jotain kuviosta. Siksi tarjosivat suurta summaa sovitteluksi. Tällaisia rahoja ei tarvitse normaalisti tarjota.

        Jospa nyt sinisilmäisetkin näkisi että äiti valehtelee lehdistölle!! Josko se senkin takia lopetti haastattelujen antamisen kun huomasi itsekin että puhuu ihan totuuden vierestä. Oikoi huhun että 10v saanut R huumeita kun todellisuudessa tyttö olikin15v.

        Ja nyt jatkossa se joka väittää toisten juttuja paskapuheiksi niin voi oikaista jutun samaan hengenvetoon."

      • Anonyymi

        Jatkaa vielä vainut nimimerkillään samoja valheita ja kunnianloukkauksia.
        Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022
        Viesti Kirjoittaja Vainut » Ti Tammi 24, 2023 8:18 am
        https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?f=7&t=37026&start=4980
        Ja jälleen urpo-annulisti heti komppaamassa omia valheitaan. Ja vielä nannasanteri nimimerkilläkin, onpa tehtaillut paljon nimimerkkejä joulu-tammikuussa. Taitaa olla joku transu nimimerkeistä päätellen :)

        Päivystää tääläkin levittämässä valheitaan ja poistattamassa!

      • Anonyymi

        Minfon mode on tietoinien ja toivottavasti poistetaan ja nikki jäähylle, samaten täältä voidaan mielellään poistaa, koska joillakin on tarkoitus hiljentää nettikeskustelut asian tiimoilta.
        Jengi taitaa olla osunut arkaan paikkaan koska näin kova painostus on.

        Toivottavasti, en ole nähnyt missään muussa tapauksessa noin räikeää valehtelua koko suvusta ja jopa nuoremmat sisaruksetkin ottanut kohteekseen.

        Minkä suhteen hiljentää? Toi aikasempi kommentoija tais ymmärtää väärin kommentin.
        Arkaan paikkaan on nyt osuttu se on selvää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti, en ole nähnyt missään muussa tapauksessa noin räikeää valehtelua koko suvusta ja jopa nuoremmat sisaruksetkin ottanut kohteekseen.

        Minfo aivan pilalla noiden trollien takia mitkä puolustelee rikollisia monella nimimerkillä ja levittävät valheitaan.

      • Anonyymi

        Sama tyyli on, kun viitsisi niin pitäisi verrata nimimerkit, mutta ei viitsi sitä osastoa edes lukea enää. Urpo-anneli taitaa olle auerskan fani.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama tyyli on, kun viitsisi niin pitäisi verrata nimimerkit, mutta ei viitsi sitä osastoa edes lukea enää. Urpo-anneli taitaa olle auerskan fani.

        Osa nikeistä on auerskan fanin tuotosta, jos ei jopa hyökkäys perhettä vastaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama tyyli on, kun viitsisi niin pitäisi verrata nimimerkit, mutta ei viitsi sitä osastoa edes lukea enää. Urpo-anneli taitaa olle auerskan fani.

        Joitakin harmittaa Murha.infossa se kun jengi osaa ja ratkaisee ceissejä ja vieläpä saa puumerkin johonkin ohjelmaan. Työ palkitaan velehtelua ei palkita.

      • Anonyymi

        Valitettavasti totta joka sana. Tässä ei ole loukattu kenenkään kunniaa. Unohtakaa tuo sana. Tuo on se sana kun muuta ei enää keksi. Samaan kastiin sanan paskanjauhannan kanssa. Äiti valehtelee ja matkustelee ja lomailee viikko tolkulla ympäriinsä ilman lapsiaan on todella hälyyttävää. Tai sitten on aina elänyt näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti, en ole nähnyt missään muussa tapauksessa noin räikeää valehtelua koko suvusta ja jopa nuoremmat sisaruksetkin ottanut kohteekseen.

        Mikä on sinusta valhetta. Kerro!!! Niin voin oikoa sun valheitasi. Sama tyyppi asialla. Huomaa kirjoitus tyylistä. Nuori 17v epäilisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti totta joka sana. Tässä ei ole loukattu kenenkään kunniaa. Unohtakaa tuo sana. Tuo on se sana kun muuta ei enää keksi. Samaan kastiin sanan paskanjauhannan kanssa. Äiti valehtelee ja matkustelee ja lomailee viikko tolkulla ympäriinsä ilman lapsiaan on todella hälyyttävää. Tai sitten on aina elänyt näin.

        Pidä nyt jo turpasi kiinni, kaikki väitteesi todistettu valheeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on sinusta valhetta. Kerro!!! Niin voin oikoa sun valheitasi. Sama tyyppi asialla. Huomaa kirjoitus tyylistä. Nuori 17v epäilisin.

        Pääset kertomaan toivottavasti pian poliisille ne valheesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jatkaa vielä vainut nimimerkillään samoja valheita ja kunnianloukkauksia.
        Re: Rasmus Takaluoma 16v Lapua 11.11.2022
        Viesti Kirjoittaja Vainut » Ti Tammi 24, 2023 8:18 am
        https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?f=7&t=37026&start=4980
        Ja jälleen urpo-annulisti heti komppaamassa omia valheitaan. Ja vielä nannasanteri nimimerkilläkin, onpa tehtaillut paljon nimimerkkejä joulu-tammikuussa. Taitaa olla joku transu nimimerkeistä päätellen :)

        Päivystää tääläkin levittämässä valheitaan ja poistattamassa!

        Kuulin että härskillä taipumuksia transuiluun, pelkäsikö salaisuuden paljastuvan.

      • Anonyymi

        Kulta pieni:
        1. Upponalle siteeraa tuossa toista aikaisempaa minfokirjoittajaa, lue ketju jos osaat ja ymmärrät.
        2. Kenenkään kunniaa ei voi loukata, jos sitä ei ole🤗
        3. Kunnianloukkaus on asianomistajarikos, ei läheisten
        4. Ei kukaan voi hakea suoraan "tuomiota"mistään asiasta
        5. Menehän siitä läksyjäsi lukemaan ja oppimaan aakkoset ja öökköset, noin niinkuin ensi alkuun😆

        Luepa tosiaan kaikki upponallen viestit ja valheet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kulta pieni:
        1. Upponalle siteeraa tuossa toista aikaisempaa minfokirjoittajaa, lue ketju jos osaat ja ymmärrät.
        2. Kenenkään kunniaa ei voi loukata, jos sitä ei ole🤗
        3. Kunnianloukkaus on asianomistajarikos, ei läheisten
        4. Ei kukaan voi hakea suoraan "tuomiota"mistään asiasta
        5. Menehän siitä läksyjäsi lukemaan ja oppimaan aakkoset ja öökköset, noin niinkuin ensi alkuun😆

        Onko joku väittänyt että kuninaasi olisi loukattu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kulta pieni:
        1. Upponalle siteeraa tuossa toista aikaisempaa minfokirjoittajaa, lue ketju jos osaat ja ymmärrät.
        2. Kenenkään kunniaa ei voi loukata, jos sitä ei ole🤗
        3. Kunnianloukkaus on asianomistajarikos, ei läheisten
        4. Ei kukaan voi hakea suoraan "tuomiota"mistään asiasta
        5. Menehän siitä läksyjäsi lukemaan ja oppimaan aakkoset ja öökköset, noin niinkuin ensi alkuun😆

        Oletko kuullut oikeuslaitoksesta?

        Ei sinulle opiskelu auta, mutta lopeta edes valehtelu.

      • Anonyymi

        Jopa alaikäisten sisarusten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jopa alaikäisten sisarusten.

        ... kunniaa olette loukanneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ... kunniaa olette loukanneet.

        Ja kaikkien Rasmuksen sukulaisten kunniaa.

    • Anonyymi

      Kertauksen vuoksi vielä, yliannostus täysin keksittyä.

      "Puhelin päätyi poliisille, kun Rasmus jäi kiinni kannabiksen poltosta.
      – Se jäi poliisille tutkittavaksi, koska Rasmus ei kertonut mistä kannabis on peräisin. Sinä iltana kun kannabisepäily heräsi, soitin poliisit tänne kotiin asian varmistamiseksi. Homma on yritetty katkaista heti kättelyssä.

      Sellaistakin on huhuttu, että hän olisi myynyt huumeita 10-vuotiaalle lapselle, joka olisi nyt teholla. Jos näin olisi todella tapahtunut, asiasta varmasti tiedettäisiin ja poliisi ja sossu olisi ollut meihin yhteydessä."
      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009272762.html

      • Anonyymi

        15v ei 10v.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        15v ei 10v.

        Olet istunut vankilassa vai tulossa tuomiota?

    • Anonyymi

      Niin sekava tapaus .ei kiinnostaa enempää edes tietää asioista.
      Saa nähdä kiinnostaako poliisia tämän selvittäminen

      • Anonyymi

        Siihen just mifossa pyritään ettei ketään kiinostais, kyseessä on sentään ihmisen katoaminen niin aika sairasta pelleilyä joiltakin tahoilta.

      • Anonyymi

        Sehän on melkein selvää, ettei Rasmus enää elävänä löydy. Jos hän on itsestään kuollut jonnekin loppuipahan nuoren pojan ei onnellinen elämä. Jos joku hänelle teki kuolettavan teon se on varmaa että hän jää jossakin vaiheessa kiinni teostaan sillä harva pystyy pitämään vuosia salassa murhaa, aina jollekin täytyy vihjata siitä tai sitten ilmenee toisen tapauksen yhteydessä.

    • Anonyymi

      Kun noita vihjeitä on annettu, oliko peräti 500, niin luulisi, että niistä jotain on selvinnyt? Takavarikoidusta kännykästä vaikea tietää kenenkään viestittelyistä, mitä löytyy? Toivottavasti olisi edes jotain vinkkiä, mikä liittyy nuoren katoamiseen.. Itse en jotenkin usko, että poika olisi henkensä menettänyt. Asustelee jonkun luona, toivottavasti.

      • Anonyymi

        En usko että ainakaan omasta tahdostaan piilottelisi missään, en usko myöskään itsemurhaan tai onnettomuuteen. Valitettavasti taitaa olla joku halunnut vaientaa tai kostaa jotain, kovasti tuntuu muutamilla Lapualla olevan kaunaa perheelle, härsilästä lähtien. Voi olla että kannabiksen myyjä pelkää jäävänsä kiinni muustakin.

        Juu, kovasti näyttää olevan kaunaa kylillä, jotakin siellä on tapahtunut mitä ei haluta julki kertoa. Tähän taitaa kuulua myös mökkibileet. Onkohan osunut johonkin kuka menettää vieläkin enemmän, vaikka vain oman maineensa.

        Rasmuksen äiti toimi vastuullisesti ja halusi selvittää myyjän, nyt sitten yrittävät mustamaalata kaikin keinoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rasmuksen äiti toimi vastuullisesti ja halusi selvittää myyjän, nyt sitten yrittävät mustamaalata kaikin keinoin.

        Ei tainnut poliisikaan haluta selvittää tai tietävät kuka myy ja suojelevat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tainnut poliisikaan haluta selvittää tai tietävät kuka myy ja suojelevat.

        Tota on olut, kun on töpeksitty niin sitä ei haluta selvittää, kuka on myyjä ja mistä aineet kauhee hehkutus vaan kun saatiin juttu selvitettyä mutta ei sitä et kuka myi.
        Ei tutkita vaikka ollaan sanottu asiasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rasmuksen äiti toimi vastuullisesti ja halusi selvittää myyjän, nyt sitten yrittävät mustamaalata kaikin keinoin.

        Niin onhan se mahdollista et kyttä mukana pimeäpuuhissa ja siks ei selvittelyt kiinnosta.
        Aika helvetin vaarallista vaa jos niin on ja jopa lapsia katoaa niissä touhuissa.
        Toivottavasti nyt oikeesti tutkivat tätä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rasmuksen äiti toimi vastuullisesti ja halusi selvittää myyjän, nyt sitten yrittävät mustamaalata kaikin keinoin.

        Ei tiedä vastuusta yhtään mitään. Matkustelee ja juhlii ilman lapsia. Tänäkin aikana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tiedä vastuusta yhtään mitään. Matkustelee ja juhlii ilman lapsia. Tänäkin aikana.

        Sinä sen sijaan opit tietämään miten joudut vastuuseen valheistasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä sen sijaan opit tietämään miten joudut vastuuseen valheistasi.

        Valheista? Jos ei halua jäädä kiinni ei kannata postata kuvia juhlimisesta ja matkustelusta someen. Ääliö

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valheista? Jos ei halua jäädä kiinni ei kannata postata kuvia juhlimisesta ja matkustelusta someen. Ääliö

        Älä sitten postaile, idioottii.

    • Anonyymi

      Ja missä se vapaa-aikaansa ravintolassa viettänyt poliisi? Yhdessäkö he katosivat vai miten? Outoa on

    • Anonyymi

      Nyt ne minfossa ja ylilaudalla vertailee kuvassa olevaa johonkin PS ehdokkaaseen vaikka ovat aivan eri näköisiä, erilainen hiusraja ja toisella tukka pystyssä, toisella kammattu sivuun. Näyttää olevan poliittista ajojahtiakin kun R.K myös PS valtuustossa tai ehdokkaana.

      • Anonyymi

        Ei edes mitään tietoa liittyykö kukaan muu baarissa kuin kyttä Rasmuksen katoamiseen, silti levittelevät toisten kuvia ja nimiä. Onhan ne poliislla tiedossa joten turha muualla levitellä edes oikeita saati muiden kuvia.

    • Anonyymi

      Nuppulinna, Ketava

      • Anonyymi

        Sinne vaan kaikki trollit ja huumemyyjät.

    • Anonyymi

      JOS Rasmus oli jollekin velkaa, niin kenelle?

      • Anonyymi

        Olisko jäänyt kaljan pari velkaa pubireissulta.

    • Anonyymi

      Kyllä Rasmuksen katoaminen vaikuttaa siltä, että hänet on tahallaan kadotettu. Pitäisin kaikki tutkintalinjat auki - myös poliisin suhteen !

    • Anonyymi

      Jossakin netissä törmäsin tähän terassilta kuvattuun videoon aikasemmin. (Jota nyt yhtäkkiseltään en enää löytänyt)
      -Rasmus poistuu terassilta "portin ulkpuolelle, hetkenpäästä joku kaveri menee perässä luo. Sanoo jotain. R kääntyy katsomaan oikealle. Tää toinen taas jotain sanoo. Sitten käännähdykset oikealle ja R lähtee suuntaan oikea. Tää toinen heppu palaa terassille. Kattahtaa vielä sieltä sinne oikeallepäin...
      Mitä tuolla oikealla suunnassa on? /mihin siitä pääsee/ mikä siitä näkymä? En ole lapualainen niin en tiedä.
      Jotenkin tuli fiilis, että kehotettiin johonkin R menemään.
      Toiseksi; vahvasti tunne, että ei ole mihinkään jokeen päätynyt. Ainakaan omasta tahdosta. Enkä usko itsetuhoisuuteen tässä tapauksessa.
      Tähän liittyy ennemminkin useampi ihminen. Suunnitelmallisuus. Alunperin kenties tarkoituksella pyydetty/kutsuttu kyseiseen Ravintolaan. Puhelimessa tietoja liikaa: hävitetty tarkoituksella, jonkun toimesta.
      Toivotaan että tapaus selviäisi pian. Ja toivotaan, että muut kuin pohjanmaan poliisit tutkisivat tapausta..

      • Anonyymi

        Samantapaisia ajatuksia tästä tapauksesta

      • Anonyymi

        Toisessa ketjussa se linkki ja on Rasmuksen kaveri, en usko että se ainakaan liittyy katoamiseen millään tavalla. Vahvin epäilys minulla kannabiksen myyjään, voinut myydä muutakin eikä halua jäädä kiinni.

        Tässähän se olikin.
        https://v.ylilauta.org/2e/23/2e235c936b45bf4e.mp4

        Siitähän voi poistua minne tahansa, mutta melko varmasti noussut auton kyytiin jossain vai pääseekö niihin kerrostaloihin jäämättä kameraan. Luulisi että tutkittu jos niistä jotkut muuttaneet pois ja mukamas tappaneet. En oikein usko, mutta kaikkihan on mahdollista. Eipä kyllä taida Lapuan poliisi tutkia oikein mitään.

      • Anonyymi

        Ulkoovesta oikealle näkyy iso parkkipaikka jonka päässä kylänrinki.

    • Anonyymi

      Video missä Rasmus poistetaan terassin ulkopuolelle, perään menee kaveri, jonka kanssa menivät ravintolaan. Meni ravintolaan kahden kaverin kanssa, toisesta ei ole ollut juttua. Itse en ainakaan tiedä, kuka oli toinen? Mahdollista toki, että
      poika olisi saanut kyydin johonkin.) Vihje, apteekin lähellä ollut samaan aikaan joku auto, 3 miestä auton vieressä? Tämä voi olla keksitty juttu, ei ole todistettu oikeaksi.

    • Anonyymi

      No mikä tää uusin J.P juttu? Mitä tehny

      • Anonyymi

        Liittyy Lapualla tapahtuneeseen puukotukseen, 2021. Tuskin liittyy Rasmuksen katoamiseen? Olisiko Rasmuksen somekavereita, muutamia vuosia vanhempi kyllä.

    • Anonyymi

      Missä se R:n puhelin nyt on? Onko yritetty paikantaa? Tutkittiinko Lapuanhovista kunnolla katoamisen aikaan, löytyykö puhelinta esim.lattialta, penkkien välistä tai onko se jonkun hallussa vielä tai rikottu? Mitä ne kaulailevat miehet oikein kopeloi poikaa videolla, taputteli taskujen kohdalla, etsivätkö luuria?

      • Anonyymi

        Kytät suojelee kadottajia kuten Ivalossakin.

      • Anonyymi

        Tähän kiinnitin huomiota näissä "painivideoissa, joita oli jaettu murhainfossa taas muistin virkistykseksi. Paini2 videon alussa näkyy tämän paini1 loppu. Siinä tämä poliisi seisoo seuraamassa tapahtumaa. Eka painija kävelee poliisin ohi, sanoo jotain ja mahdollisesti?? antaa poliisille jotain. Sen jälkeen poliisi menee Rasmuksen luo, ensin juttelee ja sen jälkeen tulee tämä Paini2. Väkisin mielikuvitus lentää ja näkee siinä mahdollisen sovitun puhelimen nappaamisen taskusta halausten ja taputtelujen varjolla. Voisin kuvitella Rasmuksen suuttuvan juuri siitä, jos saa poliisilta kuulla puhelimensa takavarikoinnin. Onhan ollut julkisuudessakin tietoa, että jo aiempi puhelin oli otettu poliisin toimesta tutkittavaksi. Jos nyt tämä toinenkin puhelin otettiin, niin ei olisi ihme, vaikka hän siitä suuttuisi videolla nähdyn seurauksin. Tämä on pelkkää arvailua, mutta videota katsoessa näinkin voi tulkita.

    • Anonyymi

      Onko R:n tietokoneella koitettu päästä esim.whatssappiin kirjautumaan tai muihin someihin? Ehkä joku muu voisi sen tutkia, kuin poliisi.

    • Anonyymi

      kohta kolme kuukautta kulunut, pitkä aika kenellä on jotakin painavaa tietoa tapahtumasta, kaikille pitkä aika, sellasita olekkaan normi henkilöä jotka vois pitää tietoa Rasmuksen olinpaikasta, mikäli on hengissä.

    • Anonyymi

      Pahin valehtelija minfossa poistanut tilinsä, taisi säikähtää kiinnijäämistä tai poistettiin multinikkinä, mutta palannut jutilazzzz nimimerkillä uusilla tarinoilla. Liittynyt tammikuun 10.

      "...Rasmus oli romaniporukalle velkaa 2000€. Tämä romani porukka oli myös täysin samaan aikaan baarissa, kuin Rasmus. He olivat lähteneet takaovesta kuulemma pois täysin samalla hetkellä, kun Rasmus oli EKAN kerran lähtenyt lapuanhovista."

      Toki mustalaiset voi keksiä velkoja tai ryöstää ja tappaa muuten vaan, mutta eipä se 800€ kelvannut, eikä ole edes takaovea pubissa :D
      Kameroistakin nähty ettei kukaan lähtenyt perään, mutta heti menee joihinkin täydestä.

      • Anonyymi

        Joulukuussa liittynyt työmiehenhymy jatkaa vielä samoja höpinöitä:

        "JOS katoamispäivän alajärvi keikalla on käyty lyhentämässä vähän velkoja "Manneille"
        ja samaiset "Mannet" on sattumoisin ollut lapuahovissa katoamisiltana
        ja on ehkä jo mökkikeissin ja poliisien takavarikoiman puhelimen takia epäilly
        rasmuksesta koituvan harmia bisneksille ja nähneet vielä Rasmuksen "halailevan"
        läheisissä tunnelmissa paikallisen poliisin kanssa ja ovat tehneet tästä sitten johtopäätökset.
        Mutkien kautta yön aikana joutuneet samalle
        rk10 kertomalle "asunnolle" Rasmuksen kanssa ja siellä alkanut sitte puukkohippaset ?
        asunnon haltijat olisivat sitte "pelosta" muuttaneet nopeasti pois"

        Kuinkahan kauan nuo jaksaa pyöritellä noita satujaan, ylilaudallakin lopettivat jo.

    • Anonyymi

      Oon miettinyt vaikka en halua loukata perhettä surussa, mutta jotenkin se heti tarjottu löytöpalkkio voisi yrittää kääntää katseet pois omasta perheestä. Tämä on vain spekulointia, enkä halua loukata ketään.
      Tai sit löytyy jostain ihan läheltä Lapua hovia niinkuin nää kadonneet äiti ja tytär.

    • Anonyymi

      Johan nyt satusuoni pulppuaa minfossa, nimimerkit vaan vaihtuu, tällä kertaa 21.1. liittyneen raymondreddingtonin toimesta:

      "Kyllä on.Tämä J.P.(yli 20v on se psykoosis äiteetään puukottanu) Asunu käsittääkseen välillä mummallansa jossa J.A. asuu joka on J.P.n äitin veli, Rassen kans samaa ikäluokkaa ja yläkoulun alkuun kulkeneet samois porukois mutta meno mahdotonta niin loppuu kaveeraus porukoiden vaatimuksesta ilmeisesti. Rasse katos niin seuraavalla vkolla tää J.A. oli ottanu yliannostuksen, joka laitto mietityttään et sehän meni sopivasti jos oliki syynä joku tunnontuska jota turrutti vähä liikaa. Tätä sakkia on niin paljo että välillä pitää oikein miettiä, kuka olikaan kenenki veli/sisko/eno/täti. E.S. on kuulemma J.P.n parhaimpia kavereita ja jotenki siksi vois ajatella yhdeksi linjaksi että liittyy vahvasti katoamiseen tai piilotteluun nää kaikki."

      Kumma kun ikinä ei näy faktaa mistään. Luulisi poliisia kiinnostavn tälläiset !tietolähteet" :D

      • Anonyymi

        Joku laittaa kysymysmerkillä "Markus Hietikko on baarinpitäjän tarkistamassa Rasmuksen henkilöpaperissa....?" Ja ykskaks sekin on täyttä totta. Miksi edes olisi kysytty papereita kun kerran tunsivat ja käynyt ennenkin, olisihan ne väärän nimenkin tunnistaneet :D

    • Anonyymi

      On se ny ku neljä kuukautta ja ei oo vielkää löytynyt ja ei oo missää enää puhuttu onko unohdettu

      • Anonyymi

        Meilläpäin kun oli yksi henkilö hukassa vuosia sitten, niin paikalla oli saman tien helikopteri etsimässä kadonnutta henkilöä lämpökameralla ja porukkaa etsimässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meilläpäin kun oli yksi henkilö hukassa vuosia sitten, niin paikalla oli saman tien helikopteri etsimässä kadonnutta henkilöä lämpökameralla ja porukkaa etsimässä.

        Tämä vaan jotta on kuulemma myös tapaus jossa yläkoulu ikäinen joi kirkasta viinaa, myyjä mainittu tässä ketjussa. Tuli erittäin huonoon kuntoon. Että kyllä kaupan käyntiä esiintynyt.
        Luulisi jotta poliisi olisi aika päivää kaivanut nämä tapaukset vaan ei..Lapualla ihan normi meininkiä.

    • Anonyymi

      Onhan tämä outoa, että alaikäinen lapsi on kadonnut eikä mitään julkista etsintää tapahdu. Jos Rasmus olisi tyttö niin tapaus olisi jatkuvasti mediassa.

    • Anonyymi

      Eivät muka pysty viemään kytän rikostutkintaa loppun koska eivät ole åystyneet kuulustelemaan vastapuolta eli aikovat jättää kytän tuomitsematta ja jatkaa virassaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kukahan katoaa seuraavaksi.

      • Anonyymi

        Onhan tää ollut aikamoista soutamista ja huopaamista muutenkin, tosiaan kuka katoaa suraavaksi?

      • Anonyymi

        Syyttäjä laiskotellut asiassa alusta lähtien.
        Pahoinpitely on aina virallisen syytteen alainen rikos, ei siis asianomistajarikos.
        -Rasmus Takaluoma, sai Härsilän nyrkistä
        -Zafer Demir, sai Härsilän nyrkistä

        Jo lieväkin pahoinpitely on virallisen syytteen alainen rikos jos se kohdistuu alaikäiseen tai työtehtäväänsä suorittavaan henkilöön.
        -Rasmus Takaluoma, alaikäinen sai Härsilän nyrkistä
        -Zafer Demir, työtehtäväänsä suorittava henkilö sai Härsilän nyrkistä
        -Syyttäjä, nahjus, puolueellinen nahjus

    • Anonyymi

      Äidin turha valkopestä enää ongelmissa olevaa poikaansa/perhettään. Sosiaalitapaus. Joesta tulee poika keväällä löytymään. Siihen ei ole syyllinen pubi/poliisi vaan vapaa kasvatus.

      • Anonyymi

        Edelleen kysymys miksi poliisi ei tee mitään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edelleen kysymys miksi poliisi ei tee mitään?

        Niin, miksi ei ole vielä löytynyt, kaksi muuta kadonnutta on löydetty, joitakin löydetään kopterin avulla saman päivänä ja hengissä, mutta tästä ei mitään havaintoja baari -illan jälkeen.
        Kaikki höyhöt ja suun soittajat sitten etsimään sunnuntaina, totuus valkenee sitten teillekkin.

      • Anonyymi

        Sinun on turha valkopestä kyttää joka aloitti tappelun Rasmuksen ja pubin omistajan kanssa. Väärässä ammatissa härski kun kerran on sosiaalitapaus ja huono kasvatus, vankilaanhan se kuuluisi.

        Mikset mene tunnustamaan kun kerran olet hukuttanut tai tiedät syylliset?

    • Anonyymi

      Sunnuntaina vapaaehtoiset etsii, kytät vaan ei edelleenkään tee mitään. Taitaa olla härskin toive että pysyy kateissa.

      "Takaluoma oli poistettu ravintolasta tämän lyötyä vapaalla ollutta poliisia. Lähdettyään ravintolasta hän oli ehtinyt tallentua valvontakameraan. Tämän jälkeen häntä ei ole nähty."
      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009535425.html

      Miksi lehdessä on edelleen väärää tietoa, kaikki nähneet videoilta, että härski on ainoa aggressiivinen ja löi myös påubin omistajaa.

      • Anonyymi

        Vapepa etsii poliisi hidastelee .Tietävätkö jotakin ettei Rasmus löydy lähialueelta joten mitä sitä etsimäänkään... Pois tämä juttu tuolta tutkinnasta muulle tai suoraan KRP lle.

    • Anonyymi

      Onko Lapualla jokin muu tie jossa oja-sana? Löysin Latojantien. Millasta maastoa tuohon ravintola LapuaHovin ja Latojantien väliin jää? Entä Latojantiellä olevat hallit/ yritysten varastot yms. onkohan tutkittu?

    • Anonyymi

      Minusta myös tuntuu siltä että tirehtööri on härsi. Omituista puolustamista ja jotenkin sairasta ilakoimista minfossa minä olen oikeassa nauruhymiöiden kanssa kun puhutaan, että on pahoinpidellyt Rasmusta. Normi älyllä varustettu olisi hiljaa ja yrittäisi selvittää mitä on tapahtunut poliisi olevinaan? kaikesta paistaa halveksunta Rasmusta ja hänen perhettään kohtaan varsinkin isän puolista. Hänellä on nykyisin eukko joka ollut Rasmuksen sedän vaimo! Heti kun pari päivää sitten iltapäivälehdissä luki, että poliisi sotkeentunut ja syyttäjä epäilee poliisia hävis tirehtööri loppuiko naurut ja hymiöt? Lähteekö etsimään ottaako muijansa mukaan?

      • Anonyymi

        Sitä mieltä ollaan oltu, että kadonnut on joutunut jostain syystä silmätikuksi, minfossa aihe ei saanut kannatusta.

    • Anonyymi

      Tuntuu, että tapaukseen liittyy jotain suurempaa vyyhtiä siksi kukaan ei ole nähnyt kuullut tai kertonut. Kersat on hiljennetty "ettei vaan sotkeentuis" vuorenvarmasti keskustassa on ollut porukkaa liikkeillä sinä yönä ja on nähty jopa kapakan edessä röökiukot näki varmasti mihin lähti taksikin suhautti suoraan keula Rasmuksen eteen samoilla sekunneilla. Voiskin kuvitella tosin kuvitella että poliisi ei halua penkoa kun tietää oman vuokkonsa sotkeutuneen asiaan ja mitä siellä pohjalla lopulta on? Onhan tuota vyyhtiä ollut historiassa esimerkkinä poliisi joka tehnyt huumekauppoja Lapualla ja jäänyt kiinni vaikka entinen poliisi nykyinen ravintoloitsija niin ei sekään ole mahdotonta että lonkerot ulottuvat vaikkei suoranaisesti katoamiseen liittyis esim. kuppilan kautta poliisin kautta yms pitäisi tutkia nuo ravintolabisnekset mutta kuka sen tekis?

    • Anonyymi

      voisko olla niin että jos tulisi ilmi kaikki källit kamarin pualesta mitä mätäomenia tulisi julki voisi poliisissa käydä tuuletus päitä vaihtua niin parempi olla hiljaa tämä voisi selittää sen hiljaiselon ja tutkimattomuuren säilyy tyät nääs

    • Anonyymi

      Kummallista ettei vieläkkään löytynyt mitään merkkejä etsintäalueelta.
      Ihan kuin pitäisi paikkansa, että kadonnut nousi auton kyytiin.

      • Anonyymi

        Itse epäilen sitä että noussut tai pakotettu nousemaan väärään autoon...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse epäilen sitä että noussut tai pakotettu nousemaan väärään autoon...

        Tämä on ollut myös oma ykkösvaihtoehto mitä epäillyt käyneen

    • Anonyymi

      Edelleen yksi mahdollisuus on, että Rasmus hatkassa jossakin, jonkun läheisen avustuksella. Polisilla jotakin tietoa tästä ja tästä syystä välinpitämättömältä näyttävä ote katoamiseen.

      • Anonyymi

        Tämä mielessä itsellänikin. Nuo katoamisyöstä seuraavina päivinä tulleet näköhavainnot Seinäjoelta tukisivat tätä teoriaa. Nämä olivat siis paikoissa, missä ei ole kameravalvontaa, ja havaintoja oli monessa paikassa. Jospa pitäisivät paikkansa? Ei voi tietää.

    • Anonyymi

      Poliisi Härsilä sen tappoi ja sentakia sitä ei tutkita eikä koskaan löydy.ON tämä suomen poliisi niin hyvä kun meidänpihalla ammuttiin autonlasiin ja soitettiin poliisille niin ne ei tullut tutkimaan sitä ei otettu kuvia vaan meidän piti lähettää kuva poliisille ja poliisit menee tuosta ohi monta kertaa päivässä ja atkaa olis ollu 2metriä

      • Anonyymi

        Kyttäautollahan se ruumis oli helpoin hävittää huomaamattomasti.

    • Anonyymi

      >Poliisit ei kerkiä mitään tekemään ne nussii poliisiautossa ja tämän näki yksi ihminen

    • Anonyymi

      Mulla on visio, sama kun äidillä. Nousi autoon, tosi tumman sininen tai musta, kuin vuoden 1995 Nissan Migra, joka ollut nettiautossa myynnissä joku vuosi sitten rekisterinumerolla OGJ-689.

      • Anonyymi

        Onko kylillä kellään ton tapasta autoo?

      • Anonyymi

        Kyllähän tuolla rekisteri numerolla omistajat löytyy

      • Anonyymi

        Nissan micra 1,3 lx

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän tuolla rekisteri numerolla omistajat löytyy

        Saako omistajan nimeä jakaa? Jos kerran löydettävissä muutenkin.

      • Anonyymi

        Onko tuohon nissan auto juttuun tullut mitään uutta tietoa?

    • Anonyymi

      Ymmärsin tuosta lauseesta että samanlainen auto...ellei sitten tahallaan anna osviittaa

    • Anonyymi

      Kannattaisko kumminkin tarkistaa??

    • Anonyymi

      Jjöjhgoo

    • Anonyymi

      Googlaa rekkarin nii löytää kuvat autosta

    • Anonyymi

      Nii kenen omistuksessa toi auto nykyään?

    • Anonyymi

      Minne ja miten pääepäilty olisi voinut Rasmuksen kropan piilottaa? Missä murha olisi tapahtunnut? Videolla pääepäilty näyttää olevan kännissä kuin käki, joten kuskin on ainakin tarvinnut ruumiin hautaukseen.

      • Anonyymi

        Kovastihan ne härskiläiset tuntuu tietävän että jokeen ovat ruumiin heittäneet. Noilla huumetyypeillä tosin onnistuu kaikki paloittelusta ja polttamisesta lähtien.

      • Anonyymi

        Viranomaisuutisissa ilmoitus, että poliisi ja vapepa järjestävät etsinnät simpsiön maastossa toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Onko jokin vihje siihen suuntaan vai vain satunnainen valittu alue? Erämaata simpsiön ympärillä liki 2500 hehtaaria joten laaja alue ellei mitään johtolankaa ole.

        Erämaata vesistöäkin riittää, ensimmäinen avoin vesistöpaikka on ollut Malkakoski, tosin väärä suunta Lapualle. Autoon on menty varmaan Hovin edestä, sitten matka jatkunut jonnekkin, koska citystä ei sitten löydy eikä ole havaintoja.

    • Anonyymi

      Tästä rasmus jutusta saa kyl ihmeellisen kuvan. esim, poliisin toiminnasta, eka polisi pieksää alaikäisen poijan, sitten poika katoaa het pieksennän jälkeen..

      Pieksijä polisi joutuu " tutkintaan " ja samanpiirin polisit ei tee mitään tuon alaikäisen piestyn poijan löytymiseksi...

      Näin foorumeil lukee. mitä ihmettä tässä ny on takana? mitä täs saltaan, peitellään, ketä suojellaan?

      Rehtiä ja nuhteetonta peliä täs ei oo.

      • Anonyymi

        Kytät osallisia kuten Hanhivaaran katioamisessakin.

    • Anonyymi

      mutta kuka on facessa J.K,n kanssa profiilikuvassa?

    • Anonyymi

      Te ootte kohta puol vuotta syyttäny sukua, poliisia, kavereita ja jo asiaan kuulumattomia ihmisiä. Suunnatkaa ne katseet sinne Alajärven nopean reissun suuntaan...

      • Anonyymi

        Ei Rasmus sillä reissulla kadonut ja koko matka selvitetty, vasta kytän riehunnan jälkeen katosi.

    • Anonyymi

      "Yle: Poliisi hidastellut Rasmus Takaluoman katoamistutkinnassa eikä suostu kertomaan tutkinnanjohtajan nimeä

      Katoamista tutkii Pohjanmaan poliisi, jonka alaisuudessa Rasmuksen kanssa Lapuahovissa kahakkaan joutunut poliisi työskentelee.

      Poliisi ei taltioinut valvontakameroiden tallenteita ajoissa, eivätkä Lapuahovin henkilökunta tai poliisi osanneet tallentaa niitä. Tallenteet saatiin kuitenkin videolle, kun Rasmusta etsineet siviilit videoivat kameroiden tallenteet puhelimelleen.

      Lapualla koetaan nyt epäluottamusta poliisia kohtaan, sillä poliisi epäonnistui tallentamaan sellaisen videon, joka olisi poliisia kohtaan kohdistuvassa rikosepäilyssä merkittävä.

      Tapauksen oletettu tutkinnanjohtaja Harri Teivaanmäki ei suostunut vahvistamaan Ylelle, onko hän tapauksen tutkinnanjohtaja vai ei.

      Rikosoikeuden asiantuntijat kallistuvat Ylen jutussa sen puoleen, että katoamisen tutkinta olisi siirrettävä eri yksikköön sen uskottavuuden ja puolueettomuuden kannalta."
      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8a1ec8da-cdd4-4a85-88b0-54820d3301e0

      Aivan uskimatonta touhua, eivät yritäkään selvittää tapausta, haluavat vaan salata kytän osuuden. Enkä usko hetkeäkään etteikö kytät muka osaisi tallentaa videota, eivät vaan halunneet, onneksi siviilit sai tallennettua ainakin osan.

      • Anonyymi

        Tuollainen känniriehujakyttä olisi pitänyt laittaa välittömästi palkattomalle virkavapaalle ja erottaa kun tapaus tutkittu. Rasmuksen katoamisen tutkinta kuten pahoinpitelykin molemmat toiselle piirille, tosin kytät käytänössä aina suojelevat toisiaan vaikka tietävät syylliseksi, eikä oikeuslaitoskaan tuomitse ellei esim lehdistö painosta riittävästi.

    • Anonyymi

      Jos nyt ala juttu siirtymään toiseen tutkintapaikkaan ,sitten menee usko koko suomen poliisijärjestelmään: Hetki sitten Rasmuksen tapauksesta Tv1 puoli yhdeksän uutisissa. Mielipiteet tuli ammattilaisherroilta.Kiitos yle.
      Ne jotka eivät nähneet,löytyisikö Areenasta uusintana. Juttu on siirrettävä ei voi olla, että kaikki hyvät poliisit kärsivät turhaan saavat lokaa niskaansa.

    • Anonyymi

      Hyvin erikoista aikaa meneillään, kukaan ei halua olla tutkinnanjohtajana, erikoista kun ei saada valvontakameran kuvaa taltioitua määräaikaan mennessä ja eletään 2020 vuosi lukua.
      kuka hukkasi tarkoituksella todistusaineistoa.
      Yhtymäkohdat Piia Ristikankare ja Antti Hanivaara vai onko isompi kuvio Aarnion jälkeistä säätöö? Halutaanko tästä uutta Ulvila 2006?

      • Anonyymi

        Ulvila oli uniikki koodeineen, harmi, että ihmisiltä meni monet yhteydet ohi, kuten päivä jolloin oikeudenkäynti alkoi, koko Euroopan ylle laskeutui tuhkapilvi ja Euroopan ilmatila suljettiin, ja kaikki suomen poliisivalvontaviranomaiset jäivät Turkkiin tuhkamottiin poliisiylijohtaja Paateron johdolla. Ja kun uutisoitiin, että AA säilytti 2 v miehensä tuhkauurnaa vaatehuoneessa, niin samana päivänä tuhkapilvi katosi.

        Koko Ulvila oli maailman mielenkiintoisin juttu FBI johtoisine häkenauhoineen, jolla oikeudet käytyiin, mutta kun suomalainen mieli on niin pieni, ei se pystynyt kirjoittajina näkemään isosti.

        Mutta en saa nyt heti Rasmusta sopimaan näihin isompiin kuvioihin, mutta on täysin mahdollista, että olen jo syrjäytynyt.

        Mutta, voi luoja, mitä operaatioita on ollut - aina Airbussin Alppeihin törmäämisestä airbussin korruptioon, josta suomi pikavauhtia lunasti osakkeensa milljardeilla , joita kuvioita ei koskaan kerrottu, vain yhtenä monesta. Tai Karimova-kuvio Gibraltarin kautta Suomen valtioon tai valtion Kypros-seikkailu postilla.

        Ai niin ja entä venäläissuomalaismiljonääri naisen Bulgarian rahanpesu liittyen Aurinkorannikon kuvioon, kun kaatuneen Marbellan kaupungin johtajanainen pidätettiin venäläisen miehensä kanssa Malagassa Helsinkiin tulossa olleesta koneesta.

        Oi niitä aikoja! Eikä ole loppu vieläkään - vain pari viikkoa siitä, kun Fuengirolan poliisipäällikkö pidätettiin.

        Ei ole aarniocase maalissa vielä.

        Mutta jos nyt jostakin ihmeellisestä syystä Rasmus-tapaus olisikin 'korkean profiilin' - juttu, niin se yhteys olisi silloin Fuengirola-niminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai niin ja entä venäläissuomalaismiljonääri naisen Bulgarian rahanpesu liittyen Aurinkorannikon kuvioon, kun kaatuneen Marbellan kaupungin johtajanainen pidätettiin venäläisen miehensä kanssa Malagassa Helsinkiin tulossa olleesta koneesta.

        Oi niitä aikoja! Eikä ole loppu vieläkään - vain pari viikkoa siitä, kun Fuengirolan poliisipäällikkö pidätettiin.

        Ei ole aarniocase maalissa vielä.

        Muista ottaa hullusirpa lääkkeesi!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muista ottaa hullusirpa lääkkeesi!!!

        Ja sinä et tuosta traumasta ole kymmeneen vuoteen parantunut - kukahan on lääkityksen tarpeessa. Voi luoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinä et tuosta traumasta ole kymmeneen vuoteen parantunut - kukahan on lääkityksen tarpeessa. Voi luoja.

        Siis kymmenessä vuodessa et hullusirpa ole saanut lääkitystä kuntoon, onko vika lääkäreissä vai etkö ota lääkkeitäsi?

    • Anonyymi

      No en ihmettele kun lukee näitä juttuja jos kukaan ei halua olla tutkinnanjohtaja. Joku lapualaisinen tapa syyttää vanhempia, poliisia, matua baarissa, matuja baarissa, mustalaisia, opelin omistajaa, pikkuauton omistajaa, auton omistajaa, 10 hengen porukkaa, jotain epämääräisiä huumeidenkäyttäjiä ja mitä lie. Todennäköisin syy on kuiten joku täysin järjetön onnettomuus. Kyllä se poika on siellä joessa. Ruumiskoira löytää tai kesä tuo pintaan.

      • Anonyymi

        Niinpä, kytät tiesi heti että on joessa, joten syytönhöän sen härskin täytyy olla :D

    • Anonyymi

      Sen takaluoma imaisi sen itseensä?

    • Anonyymi

      Wayne Couzens

    • Anonyymi

      Onpa juttu mennyt sykkyräiseksi. Vaikuttaa siltä, että nyt olisi viisainta etsiä Suomen eteläisimmästä kaupungista, Fuengirolasta - tosin ei kukaan sieltä halua tulla edes löydetyksi. Mutta poika varmasti voi hyvin ja perhe saa mielenrauhan, ettei tarvitse enää pusikoita haravoida.

      • Anonyymi

        No, OK, jos joku haluaa leikkiä etsivää, niin etsikää Rasmukselle Fuengirola-yhteys.

      • Anonyymi

        Onko härski tapellut sielläkin vai hakenut vain huumeita?

    • Anonyymi

      Miksi Rasmus olisi viety maalle, maataloon, korpeen, jossa ei ole asutusta lähellä. Hän on vapaa liikkumaan, mutta ei pysty ottamaan yhteyttä millään eikä kehenkään. Hän ei tiedä mihin ilmansuuntaan hänen pitäisi lähteä, että päätyisi ns. ihmisten ilmoille. Miksi hänet olisi viety sellaiseen paikkaan?

      • Anonyymi

        No kai sinne maataloon menee yleensä tie? Luulisi että tietä pitkin pääsisi ihmisten ilmoille?

    • Anonyymi

      Mikä on poliisin????

    • Anonyymi

      wayne couzens

      • Anonyymi

        V-ttu mitä idiootteja. Eihän niiden tarvitsekaan itse todistaa, kamera hoitaa sen puolestaan.

    • Anonyymi

      Hyvä kun suljetaan pois alueet koirien kanssa. Jos tulosta ei tule voi etsinnät laajentaa hyvä juttu!

      • Anonyymi

        Ei ne löydä läheskään aina koirienkaan kanssa vaikka läheltä kulkisivat, ei ainakaan autossa istuen.

    • Anonyymi

      Tyhjät talot, maastot ja jokea tutkittu eikä mitään tulosta ei tavaraa eikä mitään.
      Alkakaas puhumaan jotkut sen tietää miten kaikki meni.

      • Anonyymi

        Siltä alkaa vaikuttamaan jotta joku jotkut tietää ainaki jos autoon lähteny. Bileissä olivat samana päivänä .Oliko jatkoja tiedossa sinne menny auton kyydissä? Kunnon kuulustelut käyntiin ei puhuttelut enää riitä. Vaikkei kukaan olis syyllinen ,niin kauan kaikkia epäillään joten olis kaikkien kannalta parasta kuulustelut käyntiin.

    • Anonyymi

      Pojan passi on kotona, joki on poliisikoirin nuuhkittu. Missään kameroissa ei näy yksinäistä hortoilijaa. Mitäs nyt? Nousiko sittenkin johonkin autoon parkkipaikalla? Kyseessä on äidin mukaan peruslaiska poika joka ei vapaaehtoisesti kävele metriäkään. Pojan kävelytyyli videolla tukee tätä, kun horjuu jo selvinpäinkin.

    • Anonyymi

      Parkkipaikalta tai sieltä missä nuoret kokoontuu, eli siitä tyhjillään oleva rakennuksen siis kaupan pihalta. Siksi ei ole valvontakameran kuvaa?

      • Anonyymi

        Netissä oli kuva jostakin autotallin ovesta suljettuna eli nurkilta. Joku juttu iltapvälehdistä/ylen sivuilta tms. Muutama päivä sitten. Tarkoittiko siis tuota autotallin? seutua vai kauempana olevaa aluetta? Kuva oli otettu niin jotta katse kiinnittyy tuohon tallin oveen ja sen nurkille. En muista mikä näistä uusista Rasmuksen jutuista se oli missä kyseinen kuva liitteenä.

    • Anonyymi

      Minfossa on alkanut ahdistaa keissin julkiusuus, kaikki ei vaan tajua et se on välillä ainut keino riippuen keissistä. Ei muuta kuin sisäpiiriin lisää pökköä pesään.

      • Anonyymi

        Joko siellä alkaa tapahtua? Kohta kesäkuu kääntyy heinäkuuksi sitten syksyyn ,talveen ja vuosi taas vaihtuu... Pitääkö sinne muualta lähteä kuulustelemaan jos ei ala tutkintaote olla tiukempi! Prkl että voi olla hidasta ! Nuorisolaiset kuulusteluihin!

    • Anonyymi

      Jos lähti ilman takkia niin yrittänyt hakeutua johonkin lämpimään jossa tapahtunut jotain. Näin unta että pitäisi etsiä jostain rakennuksesta tai katolle kiivennyt.

      • Anonyymi

        Eiköhän se hima ollut lähimpänä josta olisi rotsin hakea.

    • Anonyymi

      KRP on ottanut katoamis asian tutkittavaksi.
      Kiinnittäkää huomiota sinne mökkibileisiin, seillä on tapahtunut muutakin merkittävää asiaa keissin kantilta katsottuna, ja tai sitä ennen on tapahtunut jotakin.
      Ravintolassa ei ollut ihan normia meininkiä ja sen on monet aistineet kun ovat videoita katselleet.

      • Anonyymi

        Pitäisi selvittää muutkin katoamiset, esim Hanhivaaran katoaminen ja putkamurhat, Pohjanmaalla taas kaksi vähälle aikaa.

        "Haukiputaalla on sattunut lyhyessä ajassa kaksi putkakuolemaa. Pohjois-Pohjanmaalla asuva Anita sai elämänsä pahimman uutisen, kun Oulun poliisi kertoi hänen 26-vuotiaan poikansa kuolleen.

        Poliisi on kertonut Anitalle, että nuori mies oli viety putkaan yöllä yhden aikaan. Siellä hänet havaittiin kuolleeksi iltapäivällä kello 14.30. Äidin tietojen mukaan miestä käytiin katsomassa tässä välissä kerran aamupäivällä kello 11. Selleissä on myös kameravalvonta.

        Haukiputaan poliisiasemalla tapahtui toinen putkakuolema vajaa kaksi viikkoa Anitan pojan kuoleman jälkeen. Keski-ikäinen mies menehtyi siellä 13.6.

        Ennen putkaan vientiä mies oli ollut tapaamassa tuttavaansa, mutta kertonut tälle kärsineensä hengenahdistuksesta ja lähtenyt siksi kotiin. Omaisella ei ole tarkkaa tietoa, mitä tapahtui sen jälkeen, mutta lopputulos oli se, että mies päätyi putkaan. Omainen on kuullut poliisilta, että mies olisi jossain vaiheessa kertonut hengenahdistuksestaan poliisille.

        – Hän oli hengittänyt vielä puolen yön aikaan, mutta siitä puolen tunnin kuluttua ei. Sitten tilattiin ambulanssi, kun huomattiin, ettei hän hengitä, omainen kertoo."
        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/73c0fc70-2b26-4666-b45b-d21e3493ee61

        Kovat otteet pohjanmaalla huumebisnestä pyörittävillä kytillä, mutta niin on lapissa ja hesassakin.

    • Anonyymi

      Puhelimen löytymisellä olisi merkittävä rooli tutkinnassa.
      Missä luuri luuraa?

    • Anonyymi

      Onko mökki tutkittu?

    • Anonyymi

      Videotallennekuvassa minfo esim näkyy joku ,joka kuvaa jotakin autoa tai muuta kohdetta Lapuanhovin terassilta. Rasmus oli heitetty ulos ravintolasta hetkeä myöhemmin?

      Kuka kuvaa ja mitä? Kuvataanko ?
      Spekulaatiota tämä. KRP tutkimaan kaikki pienetkin vihjeet.

    • Anonyymi

      Taitaa lapualla puntit kohta ruveta tutisemaan kun oikeat poliisit ottivat tutkinnan hoitaakseen toivottavasti selviää..

    • Anonyymi

      E.M. näyttää löytäneen jotain?

    • Anonyymi

      Sillätvalalla sitten, että Lapualla on tällänen hierarkia, toivottavasti poliisimies on nyt sitten tyytyväinen? Saanen huomauttaa, että poliisin käytös ravitolassa ei ollut hyvää esimerkkiä kansalaisille.

      • Anonyymi

        Poliisilla on nyt niin paha olla? Uskomatonta paskaa koko tämä juttu. Poika edelleen kateissa, rikosta ei epäillä. Ei tunnu KRP yhtään osaavammalta porukalta kuin pohjanmaan ns Poliisi. Mitään ei saada aikaan, ei tiedoteta mistään. Ihmiset antaneet 500 vihjettä kuukausia sitten.

    • Anonyymi

      Minun poikakin tiesi että noissa kebab pizza paikoissa myydään huumeita sen tietää poliisi HÄRSILÄ voi olla että on myyty pilluakin

    • Anonyymi

      Valvontakameran kuvassa kyllä jotain lyödään niin kovaa että on siinä pöydällä eikä nouse. Tietävät nuo kaljut ukot että valvontakamera on ja peittävät näkyvistä uhrin. Tajun iskivät kankaalle mutta ei saa selvää kuin sitten kun hän nousee että kuka on. Outoa jengiä on.
      Uhri lähti ulos mutta ...
      Ihme jos poliisit ei hoida töitään. Kyllähän he pystyvät näkemään ketä on paikalla ja pari miestä seuraa tapahtumaa aitiopaikalta koko ajan.
      Dekkareissakin on monesti juuri poliisi tai poliisit jotka pitävät kaverinsa tekoja salassa.
      Lopuksi löytyy sitten syyllinen johtoportaasta joka suojelee rikoksen tehnyttä poliisia tai poliiseja.

    • Anonyymi

      Tämä on outo juttu ketä suojellaan poliisia!!!?😬

    • Anonyymi

      "TAPPELI POLIISIN KANSSA,POLIISIT TAPPOIVAT"!!!

    • Anonyymi

      No tuskin poliisit on tappaneet ketään. Mahtaisi olla pelkkiä mopopojanraatoja ojat täynnä jos poliisi alkaisi tappaa joka teiniä joka uhittelee niille. Mutta onkohan tuossa keskustan ja oletetun katoamisalueen yläpuolella käytetty dronea. Kannattaisi kokeilla kun puista lähtee lehdet ja kasvillisuus kuolee.

      • Anonyymi

        Kyllä keskusta on tarkkaan myös tutkittu.

      • Anonyymi

        Tekee ne parikymmentä putkamurhaa joka vuosi, muut niiden lisäksi.

    • Anonyymi

      Voinut sudetkin repiä, nehän ovat lisääntyneet koko ajan.

    Ketjusta on poistettu 173 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      293
      6617
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2049
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1790
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1257
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1170
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1136
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      53
      1037
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1021
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      972
    Aihe