Kotimaiset julkkisjuorut=Martinan ja Sofian oma keskustelupalsta

Miksi melkein kaikki aloitukset on Martina sitä, Sofia tätä? Eikö muita julkkiksia ole?
26220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Suomessa ei ole edes julkkiksia paitsi näitä ö luokan turhakkeita.
Erikseen on sitten esim,urheilijat ja muusikot,taiteilijat.
Eihän tuossa tarvi kun 2 hölmöä ,toinen haukkuu Aitolehteä,toinen Sohvia.
Sitten tappelevat täällä palstalla ja purkavat oman elämänsä tyhyjyttä.

Äänestä
  • Suomessa on ihan kunnioitettaviakin julkkiksia mutta heitä kunnioitetaankin siihen tyyliin ettei heidän likapyykkiään puida joka yksityiskohdalta.

    Tai sitten he ovat tarpeeksi fiksuja pitääkseen tietyt asiat itsellään ja natavat työn laadun puhua puolestaan.

    Sen puoleen Julkkisjuorut sopiikin tyhmien sometempausten mikroskoopilla katsomiseen, tylsää ja/tai ärsyttävää sellaisesta kyllä tulee.

    Äänestä

Onhan Suomessa julkkiksia, mutta ketään ei näytä kiinnostavan, kuin Martina ja Sofia.
Itsekin joskus jonkun alituksen tehnyt jostakin muusta julkimosta, mutta ei, ketään ei kiinnosta. Vain lähinnä Martina ja hänen arvostelemisensa ja haukkumisensa. Tänäänkin joku tohelo tehnyt 8 aloitusta pelkästään Marasta, joissa ei ole päätä eikä häntä. Ketä tälläinen julkkisjuorupalsta palvelee? Ei täällä kyllä terve ihminen viihdy, ihan päättömiä juttuja kun kirjoitellaan. Itsekin vähän aikaa kirjoitellut ja kyllä niin menee yli hilseen nämä jutut, että....

Äänestä
  • "Onhan Suomessa julkkiksia, mutta ketään ei näytä kiinnostavan, kuin Martina ja Sofia."

    Vain ja ainoastaan silloin jos Julkkisjuorupalsta lasketaan kaikiksi suomalaisiksi tai netin ainoaksi palstaksi - hyvinkin epäilen.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    "Onhan Suomessa julkkiksia, mutta ketään ei näytä kiinnostavan, kuin Martina ja Sofia."

    Vain ja ainoastaan silloin jos Julkkisjuorupalsta lasketaan kaikiksi suomalaisiksi tai netin ainoaksi palstaksi - hyvinkin epäilen.

    Niin, onhan meillä aina laadukas Ylilauta-palstakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    "Onhan Suomessa julkkiksia, mutta ketään ei näytä kiinnostavan, kuin Martina ja Sofia."

    Vain ja ainoastaan silloin jos Julkkisjuorupalsta lasketaan kaikiksi suomalaisiksi tai netin ainoaksi palstaksi - hyvinkin epäilen.

    Siis kysymyshän oli tästä Suomi24 palstasta. Täällä ei kirjoitella muuta kuin Martinasta ja Sofiasta, eipä juuri muista.

    Äänestä

Pahaksi on mennyt...

Äänestä

Niin huono ja naurettava valikoima ns.julkkiksia,ettei ketään kiinnosta.

Äänestä

Aitolehden seuraajat ja Sohvan seuraajat kitisee ja räyhää samoissa ketjuissa.
Mahtuu sinne joukkoon joku vähän fiksumpi joka ei seuraa ketään.
Lapsellista ja toivonkin heille että löytävät sen oman elämän.

Äänestä

Onhan täällä Erika ja Esko Eerikäinen.😅
Mutta ketä sitten kiinnostaa Esko..ja hänen omakehu.

Äänestä
  • Sinua kiinnostaa Esko niin paljon että oletat että hän on täällä keskustelemassa sinun kanssasi.

    Äänestä

Esko Eerikäinen on niin ikäloppu kehäraakki kun olla ja voi.
Eikai kukaan ole hänestä ollutkaan kiinnostunut koskaan.

Äänestä
  • Esko on niin symppis tyyppi ja suosittu monissa piireissä!

    Äänestä

  • No onhan Esko tienannut elantonsa riisumalla vartaloaan ja nytkyen musiikin tahtiin naisille.

    Äänestä

Onhan teillä Tukiainen, taisi aloittaa jo rahankerjuun, että saa koiransa hoitoon ja laskun maksettua.

Äänestä

Maisakin on jossain häämatkalla, mutta kovin on ollut hiljaista Maisasta kirjoittelu. Miksiköhän?

Äänestä
  • Kuka jaksaa seurata Maisaa edes? Eiköhän tuo mamma ole jo aivan loppuunkäsitelty.

    Äänestä

Vuosia sitten jutut olivat pelkästään Jasmin Mäntylästä, sitten tuli Maisa Torppa ja nyt sitten S&M...

Äänestä

Minä en tiennyt että Tukiainen on edes hengissä..

Äänestä
  • En edes välitä onko hengissä, samaan tyyliin myöskään Sofiasta, Martinasta tms.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    En edes välitä onko hengissä, samaan tyyliin myöskään Sofiasta, Martinasta tms.

    No joo.niin se menee.

    Äänestä

Tyhjyyttähän nämä ns.julkkis ketjut pian kolisee ja hyvä niin.
Eikai ihmisiä jaksa kiinnostaa jotkut ö luokan julkkikset.
Ja nämä Aitolehti ja Sohva.ketjut ovat joskus sen takia pitkiä,kun siellä muutama yli innokas seuraaja polttaa päreensä ja sitten vängätään vanhoja asioita,puolin ja toisin.
Vuoden kuluttua noitakaan kahta kukaan enää muista.

Äänestä
  • Juuri tuonne alhaalle on joku kirjoittanut 20 vuotta vanhan asian ja sitten kirjoittaa että ei vain kiinnosta. Mutta ilmeisesti joku jota asia on koskenut henkilökohtaisesti.

    Äänestä

Joskus hyvinä aikoina kun tv stä tuli JOpet show.siinä oli yksi Jopen hahmoista lettipäinen pikkutyttö joka luki kimittäen Seiskaa.
Se kuvasi jo tuolloin mielestäni hyvin miten typeriä julkkiksia Suomessa on ja miten ala arvoinen lehti on Seiska.

Äänestä

Paras lehti on. I love Seiska 💝💖💗

Äänestä

On jos ne on jotain salarakkaita, eli narsisteja jotka ottavat uusia uhreja tai muiden kumppaneita. Se on joidenkin mielestä kai tosi jänskää.

Tää tyyli ei vaan kiinnosta.

Ihan arvaan vain, niin on tosi pieni porukka joka jaksaa näistä kahdesta ulista. Ja suurin osa siitäkin on vanhojen juttujen toistamista. Junnaa junnaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi melkein kaikki aloitukset on Martina sitä, Sofia tätä? Eikö muita julkkiksia ole?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu