Palaute Flösölle 2010.

Anonyymi-ap

Sain lukea Tyttö Neitisen 2010 kirjoittavan minusta seuraavaa, joten palaute paikallaan:

“En ole koskaan puhunut "viirustsunameista" enkä vähätellyt viruksen haittoja.”

Dille, sinä sanoit että mikäli ei kestä muutaman kuukauden liiketoiminnan alavireisyyttä, niin on parempi laittaa pillit pussiin, sekä bablasit että kyseessä on kausiflunssaan verrattava sairaus.
Minä sanoin vastavuoroisesti, että viiruksella on ja tulee vieläkin olemaan erittäin vakavat vaikutukset.

“Pasasen päänsisäinen sihteeri kertoili läpi koronan vajakkimaisia satujaan kuinka hän maksaa palkkaa työttömille tarjoilijoille vielä silloinkin kun nämä ovat jo toisella töissä ja kuinka sihteeri hankki heille omakotitalot ja otti heidät lopulta täysin vallattomaan mielikuvitusbisnekseen jalopuutaloja purkamaan joista tehdään soppakauhoja torille.”

Neito, ensinnäkin tuo vajakkimaininta yhdistää sinut varsin voimakkaasti Aasiin.
Meidän työntekijät ei ole ollut päivääkään työttöminä, eivätkä he ole olleet toiselle töissä.
Edelleenkin työntekijöidemme omakotitalot on hankittu keskeneräisinä pankilta konkurssipesästä auttaen rahoitusjärjestelyissä.
Soppakauhoja torille mainintasi osoittaa idiotismisi.
Rakennuksia on tullut purettua lukuisia ja materiaali sellaisenaan ja jalostettuna on mahdollistanut työntekoa ja palkkaa.

Tervetuloa tapaamaan pään sisäistä sihteeriä … tai antaas olla … Räps … Flösö.

'*'

5

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yritätkö siis typerällä aloituksellasi väittää että olet päästäsi terve? Ihminen joka viettää elämänsä suomi24 palstalla, on täyttä laitoskamaa ja päästään pahasti vinksahtanut. Aivan varmasti kymmenet muutkin ihmiset ovat sinua vajakiksi kutsuneet ja tulevat kutsumaan.

      • Anonyymi
        UUSI

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

        🍒 ­­­N­y­­­m­­f­o­m­a­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17700350N

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞


    • Anonyymi

      Ihan ekaksi sinulla ei ole koskaan ollut mitään firmaa, ravintolaa, rakennusten purkuyritystä, tarjoilijoiden omakotitaloja eikä ketään ikinä töissä joten lakkaa puhumasta paskaa.

      Lakkaa haaveilemasta poika, se juna meni jo.

      "mikäli ei kestä muutaman kuukauden liiketoiminnan alavireisyyttä, niin on parempi laittaa pillit pussiin"

      -Laki määrää osakeyhtiön tuottamaan voittoa osakkailleen. Tappiollinen toiminta on siis käytännössä kielletty jo lailla.

      Tappiollinen yritys joutuu selvitystilaan, jos tappio ylittää pääoman. Tappiollista toimintaa ei kannata jatkaa, jos odotettavissa ei ole tilanteeseen muutosta.

      Itse jatkoin aikoinaan tappiollista toimintaa noin vuoden, uskoen tilanteen korjautuvan. Muutosta en osannut tehdä enkä lopetusta ajoissa. Se maksoi noin puoli miljoonaa se odottelu ja ei se lopettaminen helppoa ole, kun töissäsi on perheellisiä ihmisiä kymmenittäin joista iso osa on kavereitasi.

      Kokemuksesta viisastuneena tajusin uhranneeni oman itseni muiden vuoksi pitkittäessäni lopettamispäätöstä. Muut selvisi siitä helpolla, minä en.

      Se on niin että omat asiat on oltava ensin kunnossa, muuten et voi auttaa ketään muuta. Jos puhutaan thaimaalaisesta ravintolasta, niin ensinnäkään pikku kipareilla ei ole mitään mahdollisuutta edes jatkaa tappiollista toimintaa.

      KUKAAN ei lähde sellaista rahoittamaan. Ravintolayritys ei ole leipäjono eikä työttömyyskassa.

      Se mitä tulee viirustsunameihin, niin kukaan ei osannut ennustaa miten se etenee ja mikä tilanne on muutaman kuukauden päästä.

      Kaikki ennusteet meni pieleen THL:ää myöten. Kaikkein eniten pieleen meni sinun Saaripöljäkkeen manaukset.

      Sinähän ennustit maailmanloppua ja ruumislentoja, Pattayan konkurssia ja vaikka mitä. Ennustit myös että Thaimaa aukeaa aikaisintaan 2025 - 2026 jos silloinkaan ja että on varmaa ettei ennen sitä tule ketään turistia.

      Olen aina syvästi inhonnut tuomiopäivän julistajia ja pessimistisiä manaajia jotka joka käänteessä julistaa kaiken tuhoon tuomituksi ja epäonnistuneeksi.

      Siksipä sinusta ei koskaan tullut mitään, kun et ole koskaan uskonut itseesi etkä asiaasi, vaan nillittänyt vaan niille jotka tekee.

      2010

      • Anonyymi

        Voisin antaa kattavammankin vastineen mikäli kommunikoisit minun kanssani minun aloitukseeni, kiitos, mutta koska sekaisin oleva pääsi ei ymmärrä kenen kanssa keskustelet.

        Perustin rakennusliikkeen jo tekun opiskelun aikoihin ja sen jälkeen on ollut useita yrityksiä, myös eri alojen, myös ostettuja yrityksiä.
        Ravintola ja mainitsemasi purkuyritys ei ole ollut eikä ole minun, olen selvittänyt roolini.
        Tarjoilijoiden perheet asuvat kuten olen kertonut.
        Työntekijöiden määrää minun alaisuudessani en ole laskenut.

        Kyllä joo laki määrää, määräähän nuo lait paljon, mutta nyt ei ole kyse laeista vaan sinun typerästä maininnastasi viirusepidemian alkuaikoina.

        '*'


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisin antaa kattavammankin vastineen mikäli kommunikoisit minun kanssani minun aloitukseeni, kiitos, mutta koska sekaisin oleva pääsi ei ymmärrä kenen kanssa keskustelet.

        Perustin rakennusliikkeen jo tekun opiskelun aikoihin ja sen jälkeen on ollut useita yrityksiä, myös eri alojen, myös ostettuja yrityksiä.
        Ravintola ja mainitsemasi purkuyritys ei ole ollut eikä ole minun, olen selvittänyt roolini.
        Tarjoilijoiden perheet asuvat kuten olen kertonut.
        Työntekijöiden määrää minun alaisuudessani en ole laskenut.

        Kyllä joo laki määrää, määräähän nuo lait paljon, mutta nyt ei ole kyse laeista vaan sinun typerästä maininnastasi viirusepidemian alkuaikoina.

        '*'

        Noilla aivoilla ei perusteta mitään liikkeitä.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1857
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1553
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1256
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1176
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1151
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      8
      1139
    Aihe