Heillä on erilainen käsitys ehtoollista ja kasteesta ja seurakuntaoppi on poissulkevia. Miksi ihmeessä tuollainen lahko voi toimia kirkon suojissa? Liike täytyy erottaa kirkon yhteydestä. Tätä asiaa täytyy lähteä ajamaan
Vanhoillis lestadiolainen liike täytyisi erottaa kirkon yhteydestä
12
382
Vastaukset
- Anonyymi
Kirkkoinstituutio on muutenkin läpimätä, turhaa vaivaa näet. Vl-liikettä ei eroteta ikinä kirkosta
- Anonyymi
Aloitus on mitä luultavimmin trollin tekemä. Yrittää provosoida vihaa lahkoaan kohtaan.
- Anonyymi
Vanhoillislestadiolaiset kuuluvat suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon vain siksi että suomen kirkolliskokouslaki mahdollistaa sakramentit vain kirkon toimeksannosta ja vanhoillislestadiolaiset haluavat olla tälle lojaaleja toisin kuin esikoislestadiolaiset. Vl-väellä ja kirkolla ei enään nykyisin ole mitään yhteistä ajatusmaailmaa keskenään eikä kirkko voi erottaa vanhoillislestadiolaisia kirkosta koska rauhanyhdistysten tilaisuudet ovat ainoita joilla saadaan ehtoollistilaisuuksiin kirkko täyteen ja iso määrä kirkollisveron maksajia lähtisi pois. Mikäli vanhoillislestadiolaiset erotettais kirkon yhteydessä olisi se lopun alkua luterilaiselle kirkolle suomessa koska kukaan ei nykyisin käytä enään juurikaan kirkon palveluja.
- Anonyymi
Kylläpä omakehu haisee,
- Anonyymi
VL uskovat Jumalan olemassaoloon. Kaikki evlut. papit eivät usko. Kyllä siihen porukkaan pitäis kohtuudella mahtua .
Minusta vanhoillislestadiolaisten opetus kasteesta ei eroaa (ainakaan paljon) Evl-kirkon opetuksesta. Ei kirkkokaan opeta että kaste on ehto pelastukseen. Voit tarkistaa sen itse kirkon kotisivulta.
https://evl.fi/tutki-uskoa/kaste-ja-ehtoollinen/kaste
"Lähetyskäskyn mukaisesti kastetusta tulee Kristuksen opetuslapsi. Kasteen sakramentissa Jumala kutsuu kastetun nimeltä omakseen ja hänestä tulee kristillisen kirkon jäsen. Pyhä Henki herättää kastetussa uutta uskoa ja rakkautta. Kaste ja usko ovat kokonaan Jumalan pelastavaa työtä. Kaste kantaa kristittyä läpi koko elämän."Sen sijaan Evl-kirkon opetus ehtoollisesta on enemmän ristiriidassa sellaiseen opetukseen että ehtoollisessa ei saataisi synnit anteeksi:
https://evl.fi/tutki-uskoa/kaste-ja-ehtoollinen/ehtoollinen
"Jeesus aterioi yhdessä opetuslastensa kanssa kuolemaansa edeltävänä iltana. Jeesus siunasi leivän ja viinin ja kehotti opetuslapsia viettämään yhteistä ateriaa hänen muistokseen.
Luterilaisen käsityksen mukaan ehtoollisen leipä ja viini ovat Kristuksen todellinen ruumis ja veri, Hän on niissä läsnä. Kun vietämme ehtoollista, muistamme Jeesuksen kuolemaa ristillä. Hän kuoli ja kärsi rangaistuksen kaikkien ihmisten puolesta.
Ehtoollinen antaa sen, minkä lupaa: syntien anteeksiantamuksen. Ehtoollinen on hengellinen ateria, joka yhdistää Kristukseen, vahvistaa uskoa ja lisää rakkautta lähimmäisiä kohtaan. Jumala synnyttää luottamuksen siihen, että Kristuksen ruumis on elämän leipä ja Kristuksen veri on kuolemattomuuden lähde."
- Anonyymi
Niinhän helaritkin olivat herätysliike kirkon sisällä ja opilliset erot kasteesta saivat perustamaan oman seurakunnan.
- Anonyymi
Väärin. Vapaakirkko oli herätysliike mutta kirkko ei hyväksynyt. Helluntailaiset ei ole koskaan toimineet kirkon sisällä. Vapaakirkolla oli aikomus jäädä kirkon sisällä toimimaan
- Anonyymi
Kaste, ehtoollinen, vihkiminen ja siunaaminen ovat yhteisöjen tapakulttuuria ja voivat olla erilaisia eri yhteisöissä eli seurakunnissa. Mikään eikä kukaan omista mitään pyhää tai mitä henkisyydessä haetaan ja saavutetaan. Kirkko lienee hallinnollinen rakenne. Instituutiot pysyvät elävinä jos toimitaan vapaasti ja kaikkia kunnioittaen.
- Anonyymi
Viidesläiset (räsäsläiset) pitäisi erottaa kirkosta selvästi lahkolaisina. Eihän niitä montaa ole ja joutaisivat siksi paremminkin helluntailaisiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834493Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu253268Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392914Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172727- 162720
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432587Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172559Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142095Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737