Luulen että kyseinen 35-vuotias nainen oli saanut sairauskohtauksen ennen koko vartijoiden emämunausta. Nainen ilmeisesti pyysi joltain mieheltä apua. Sen sijaan kyseinen mies olisi kutsunut ambulanssin paikalle, hän kutsui paikalle ammattitaidottomat vartijat jotka eivät osaa edes ensiapua antaa. Se miten ihminen otetaan kiinni riippuu ihmisen iästä, sukupuolesta ja koosta. Videolla näkyvä toiminta viittaa enemmän pahoinpitelyyn. Liikekeskukset ovat täynnä norkoilevia ihmisiä jotka eivät käy missään liikekeskuksen kaupassa.
35-vuotiaan sairauskohtaus
44
782
Vastaukset
- Anonyymi
Johan näitä Vartijoita on haukuttu ihan tarpeeksi ja kukaan Ei tiedä todellista kuolinsyytä.
Jos "mustatuntuu" tyylillä jo ennakkoon syytetään, niin Ei se ole oikein !
" Mustatuntuu, että SDP:n Bile-sannikka joutaisi Jo Hoitoon ! - Vai Mitä ? "- Anonyymi
Sai mitä sain käsiksi ei tarvii käyvä,ja varsikaa tappaa.
- Anonyymi
Tämähän ei ollut läheskään ensimmäinen kerta. Muistelen, että muuan tapaus viime vuodelta on menossa oikeuteenkin, ellei se jo ollut käsittelyssä.
Asioista pitää saada puhua. Ymmärrän, että sinua kyrsii, kun sinun ammattialasi on joutunut kritiikin kohteeksi. Kritiikki tarkoittaa sitä, että mm. SINUN on syytä ensiksi tarkistaa omaa käytöstäsi ja samoin arvioida ammattikuntaasi. Voit närkästyä ja vaatia kunnioitusta sinua ja ammattikuntaasi kohtaan, jos oma ja ammattitovereidesi käytös on ehdottomasti kunnossa.
MINÄ tiedän, että valitettavasti siellä on korjattavaa vielä todella paljon.
- Anonyymi
Ne jätkät katkaisi niskan siltä naiselta! Tappo!
- Anonyymi
Olikos tästä ihan todisteitakin olemassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olikos tästä ihan todisteitakin olemassa?
Ei vielä, odotamme oikeuslääkärien lausuntoja. Ei niitä kauan pimitetä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vielä, odotamme oikeuslääkärien lausuntoja. Ei niitä kauan pimitetä.
Sikakoiran mukaantulo Minfon vartijakommentoijaksi siirsi keissin kommentoijat selvemmin kahteen ryhmään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sikakoiran mukaantulo Minfon vartijakommentoijaksi siirsi keissin kommentoijat selvemmin kahteen ryhmään.
Tuo saattoi olla maanantaiaamun havainoto viikolopun jälkeen.
Kyllä ryhmittymiset eri näkemysten taakse on aika paljon liikkeessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo saattoi olla maanantaiaamun havainoto viikolopun jälkeen.
Kyllä ryhmittymiset eri näkemysten taakse on aika paljon liikkeessä.Alkututkinnat eri näkemysten välillä siitä mitä iso Ompussa tapahtui, siihen ei poliisia tarvita kuin peränpitäjäksi.
Kansalaisyhteiskunta osaa tehdä ensimmäiset lajittelut ihan vain loogisilla johtopäätöksillä. - Anonyymi
Tuskin oli niskan katkaisu. Pikemminkin painettiin rintakehä littiin monen Rambon ruhon painolla. Ei jaksanut sydän enää pumpata, kun oli litissä. Siksi nainen valittikin, ettei saa henkeä, mikä on tunne tuossa tapauksessa. Ja tuohon sydämen littiin painamiseen: vertaa painantaelvytykseen. Siinäkin sydäntä painellaan littiin, että veri kiertäisi. Nämä oman elämänsä Rambot painoivat jatkuvasti ja siksi nainen kuoli. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta eikä edes salaista tietoa!
Samaan aikaan Tukholmassa sikäläiset Rambot murhasivat samalla tavalla huumeissa tms riehuvan miehen. Eikä näitäkään Ramboja tuomittu mistään. Halpa on tavallisen ihmisen henki Suomessa jos muuallakin, Eliitillä ja sen väkivaltakoneistolla on asia erikseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vielä, odotamme oikeuslääkärien lausuntoja. Ei niitä kauan pimitetä.
Ei kauaa, ei. Vasta on ensimmäinen vuosi lopuillaan...
- Anonyymi
Mediassa on tänään kerrotu, että nainen oli helluntailainen. Ehkä hän on julistanut kauppakeskuksessa ´sanaa´ ja joutunut sen vuoksi tekemisiin vartijoiden kanssa.
- Anonyymi
Sekin vain yksi monista vaihtoehtoisista syistä.
- Anonyymi
Menehtyneen naisen tuttavat ja naapurit kertovat että nainen oli arka miehiä kohtaan. Herää kysymys, kumpi ahdisteli kumpaa.
Ammattitaitoiset vartijat tunnistaa siitä montako vartijaa tarvitaan yhden ihmisen poistamiseen paikalta. Kyseisessä tapauksessa vartijoita oli 6-8? Yksi ammattitaitoinen vartija pystyy rauhallisella käyttäytymisellä ja puhuttamalla ottamaan kontaktin ihmiseen, ja selvittämään mitä todella on tapahtunut. Nyt riitti tuntemattoman miehen kertomus että nainen on ahdistellut miestä julkisella paikalla, ilman että olisi todella otettu asiasata selvää. Aiheuttiko naisen vaatetus tai ulkoinen olemus olettaa että nainen oli asunnoton laitapuolen kulkija. Uutisissa kerrottiin että nainen ei asioinut missään kaupassa. Ei tietenkään jos heitetään ulos kauppakeskuksesta ja vielä käsiraudoissa.- Anonyymi
Kumpi ahdisteli kumpaa, se kysymys vaatinee pohdintaa.
Mutta jälkiviisaatkin puhuivat vain Erdogannukesta...
Nainen sanoi Soinille:höpö, höpö!
Ja Soini myönsi että hänen jihtamana puolue ei ollut oikeistopuolue... - Anonyymi
Murha on aina murha. Toiset siitä tuomitaan, toiset palkitaan.
- Anonyymi
Hirveetä riehumista noilla vartioilla,käydä nyt heikompanssa kimppuun,ois soittaneet naiselle apuua,eikä tappaneet.Milloin on minun vuoro,milloin hyökkäävät kimppuun.Sairaita nuo vartijat,eikun hoitoon moiset,tappajat.
- Anonyymi
Portti kielto noille hulluille vartijoille tuohon kauppakeskukseen..
- Anonyymi
Nykyaikana ei tarvitse itse ruveta välienselvittelyyn. Pitää vain kutsua tyhmät vartijat paikalle jotka "hoitaa ongelman pois", oli syytä tai ei, ihan vain mielenkiinnosta.
- Anonyymi
Miksi,miksi,tätä ei voi ymmärtää,ovatko nämä vartijat ,olleet tappomielessä liikkeessä,tappaa nyt viaton nainen.Sama tälle joka soitti vartiat paikalle,toivottavasti luoja kostaa,sulle pahattekosi ja opetta sua hyväksymään,erilaisuutta,Kaikki me emme ole yhtä täydellisiä kuin sinä luulet olevasi.Toivon sinulle samanlaista kohtelua,kuin tämä viaton kulkija vartijoilta sai.ei ymmärrä mitä tuomosten soittelijoiden päässä liikkuu..Ole paska ylpeä itsestäsi. KAUPAKESKUKSEN ETEEN JA KIVITTÄÄKUOLIAAKSI...
- Anonyymi
Pystyyn nostettaessa olisi asia takuulla huomattu. Miksi makuutetaan mahallaan pitkän aikaa?! Raudat kun on saatu kiinni, niin pystyyn. Tällöin henki kulkee kunnolla ja näkee missä kunnossa henkilö on.
- Anonyymi
Tuomoset soittelijat,syytteeseen,ei hän ole kauppakeskuksen omistaja,ois painunu pellolle,jos kyseisen naisen olemus häntä häiritsi,Elä ja anna toistenkin elää..Syyte tuolle soittajalle ta korvauksia maksamaan omaisilla,kunnon sakot.Koko vyyhti alkoi tuon soittajan käytöksestä.Vartijat,omaiset,joutu kärsii,jonkun paska soittelijan takii.OOTKO YLPEE ITESTÄS.Kato peilistä ittees minkälainen paska sieltä kattoo.
- Anonyymi
PISTÄÄ VIHAKSI, TUO SOITTAJA,MAKSAMAAN,KUNNON KORVAUKSET ,OMAISILLE JA VARTIOILLE. HÄN ON TAPPAJA .PYSYS,POISSA KAUPPAKESKUKSISTA,JOS KANSSAKULKIJAT HÄIRITSEE.
- Anonyymi
Mitä vitun "korvauksia".
Nainen ei edes käynyt töissä vaan häiriköi kauppakeskuksissa päivät pitkät.
Sitä saa mitä tilaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä vitun "korvauksia".
Nainen ei edes käynyt töissä vaan häiriköi kauppakeskuksissa päivät pitkät.
Sitä saa mitä tilaa.Ei edellytä tappamaan.rakas vartija,koita ymmärtää,hän,vietti aikaa yksinäisenä ihmisenä kauppakeskuksessa,jo oman mielenterveytensä vuoksi,katselemassa ihmisiä,jokainen lintu haluaa lentää.Jumalan siunausta sullekin.Kokeileppa seuraavan kerran rauhallisesti jutella jollekin asiakkaalle,älä hyökkää tappo mielessä kimppuun.Sitä niittää,mitä kylvää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä vitun "korvauksia".
Nainen ei edes käynyt töissä vaan häiriköi kauppakeskuksissa päivät pitkät.
Sitä saa mitä tilaa.Sinäkö,soitit vartijat paikalle,pysy mökissä,niin ei työttömät naiset häiritse sinua,jos oot se soittaja niin Ootko ylpeä itsestäsi....Toivottavasti sait loppuelämäkseksi tunnontuskat.Sinä oot tappaja.Surullista......
- Anonyymi
Olen seurannut tapahtumia varsinkin murhainfosta. Siellä on jo pitkälti yli kolmesataa sivua, suurelta osin ihan järkeviä ajatuksia ja huomioita. Haluaisin edelleen tietää tapetun naisen nimen ja nähdä hänestä normaalin kasvokuvan. Nythän häntä kohdellaan kuolleena lihamöykkynä, 'pokana', 'kohteena' ja mitä kaikkia nimityksiä. Se on epäinhimillistä. Dehumanisointia.
Tuntuisi, että nainen ärsytti olemuksellaan turhamiehiä, ja hänet päätettiin ottaa kohteeksi, kun haluttiin näyttää alokkaalle, miten 'häirikkö' kaadetaan. Tuo porukka toimi laumana. Nainen ei missään vaiheessa tullut kohdelluksi arvokkaasti, kunnioittavasti tai empaattisesti. Häntä kohdeltiin kuin mielenhäiriön saanutta raavasta juoppoa, eli täysin asiattomasti, törkeästi. Videolta näkyy, miten häntä alettiin raahata nurin. Hänen jalkansa olivat siinä vaiheessa vierekkäin; ei juoksemassa karkuun, saati hyökkäämässä kenenkään päälle tai potkimassa. Hän oli täysin avuton aivottomien urhojen kourissa. Hänet lyötiin maahan pää edellä; ehkä aloittelijan osaamattomuutta tai hänelle annettujen ohjeiden puutteellisuutta, jopa tahallista kyykytystä. Ei ehkä arvattu, että alokkaan kiusaaminen aiheuttaisi näin paljon pahaa.
Ehkä nainen tosiaan voi huonosti jo ennen kuin hänen kimppuunsa käytiin. Ehkä hän pyysi apua joltakin. Ehkä hän oli unohtanut kännykkänsä kotiin. Olipa hän sairas jo ennen hyökkäystä tai vammautui sen aikanas, turhakkeiden olisi tullut koko ajan kohdella häntä ihmisenä, joka hän oli, eikä näpertää omiaan, roikkua kimpussa neljän miehen voimin ja tuhlata aikaa vielä sittenkin, kun hänet havaittiin kuolleeksi.
Jos tuollainen ihmisten kohtelu heittopusseina sallitaan, ei kukaan enää voi mennä ostareille turvallisin mielin. Uskon, että suuri osa vartijoista on normaaleja, ammattitaitoisia ihmisiä. Loput pitäisi kouluttaa sellaisiksi tai vaihtaa sellaisiin, joita pystyy opettamaan.
Jos nainen oli uskossa, hän on nyt taivaassa. Hän saattoi välttyä paljolta pahalta, mikä vielä voi tapahtua ennen uskovien ylöstempausta. Voimia hänen omaisilleen.- Anonyymi
Tasapainoista pohdintaa. Naisen näkökulmasti tuo taisi mennä juuri noin.
- Anonyymi
Hyvin kirjoitettu....oot varmaan herttanen ihminen.Toivottavasti kanssakulkija on päässyt taivaan kotiin.
- Anonyymi
"Haluaisin edelleen tietää tapetun naisen nimen ja nähdä hänestä normaalin kasvokuvan."
Varmaan syynä on se, että epänormaalista ihmisestä ei voi ottaa normaalia kasvokuvaa.
Toivon, että tästäkin tapauksesta versoo hyvää.
Ehkä kovakalloisimmatkin alkavat tajuta, että vartijaa pitää totella ripeästi ja ilman mutinoita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Haluaisin edelleen tietää tapetun naisen nimen ja nähdä hänestä normaalin kasvokuvan."
Varmaan syynä on se, että epänormaalista ihmisestä ei voi ottaa normaalia kasvokuvaa.
Toivon, että tästäkin tapauksesta versoo hyvää.
Ehkä kovakalloisimmatkin alkavat tajuta, että vartijaa pitää totella ripeästi ja ilman mutinoita."Ehkä kovakalloisimmatkin alkavat tajuta, että vartijaa pitää totella ripeästi ja ilman mutinoita"
Taidat olla Korean Kimin ihailijoita. Voi, voi - Anonyymi
Hän oli polvillaan, kun paiskattiin todellakin pää edellä lattiaan, ja saattopa raskaan näköinen reppu jysähtää samalla voimakkaasti niskaan.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän oli polvillaan, kun paiskattiin todellakin pää edellä lattiaan, ja saattopa raskaan näköinen reppu jysähtää samalla voimakkaasti niskaan.....
"Hän oli polvillaan, kun paiskattiin todellakin pää edellä lattiaan, ja saattopa raskaan näköinen reppu jysähtää samalla voimakkaasti niskaan....."
Vartijat on todella tottuneita siihen, että naiset on polvillaan niiden edessä.
Vartijan naisena on helpompi toipua vaikka umpilisäkkeen poistosta. On nimittäin tottunut siihen, että iso elin vedetään ulos. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Hän oli polvillaan, kun paiskattiin todellakin pää edellä lattiaan, ja saattopa raskaan näköinen reppu jysähtää samalla voimakkaasti niskaan....."
Vartijat on todella tottuneita siihen, että naiset on polvillaan niiden edessä.
Vartijan naisena on helpompi toipua vaikka umpilisäkkeen poistosta. On nimittäin tottunut siihen, että iso elin vedetään ulos.Tyhmä..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyhmä..
Se kyllä täytyy myöntää. "Umpilisäkkeen poisto", jopas jaarittelu seilaa sovinistisilla urilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Haluaisin edelleen tietää tapetun naisen nimen ja nähdä hänestä normaalin kasvokuvan."
Varmaan syynä on se, että epänormaalista ihmisestä ei voi ottaa normaalia kasvokuvaa.
Toivon, että tästäkin tapauksesta versoo hyvää.
Ehkä kovakalloisimmatkin alkavat tajuta, että vartijaa pitää totella ripeästi ja ilman mutinoita.Vartioimisliiketoimintaa koskevan lain mukaan
"[v]artioimistehtävissä on toimittava oikein ja tasapuolisesti sekä sovinnollisuutta edistäen"
Vartijan toiminnassa ei siis lähtökohtaisesti ole mitään mikä vaatisi "tottelemista ripeästi ja mutinoitta".
Ylilyönti, pahemmanlaatuinen sellainen, oli kyseessä vaikka sillä ei syy-yhteyttä kuolemaan olisikaan, myönnä pois. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vartioimisliiketoimintaa koskevan lain mukaan
"[v]artioimistehtävissä on toimittava oikein ja tasapuolisesti sekä sovinnollisuutta edistäen"
Vartijan toiminnassa ei siis lähtökohtaisesti ole mitään mikä vaatisi "tottelemista ripeästi ja mutinoitta".
Ylilyönti, pahemmanlaatuinen sellainen, oli kyseessä vaikka sillä ei syy-yhteyttä kuolemaan olisikaan, myönnä pois."Ylilyönti, pahemmanlaatuinen sellainen, oli kyseessä vaikka sillä ei syy-yhteyttä kuolemaan olisikaan, myönnä pois."
Täytyy sanoa ammattilaisena, että en näe mitään moitittavaa Omenan kiinniotossa.
Sairaiden ihmisten ei kannattaisi vartijoita vastustella, koska jos sairaskohtaus tulee se on ihan oma vika.
Sitä saa mitä tilaa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vartioimisliiketoimintaa koskevan lain mukaan
"[v]artioimistehtävissä on toimittava oikein ja tasapuolisesti sekä sovinnollisuutta edistäen"
Vartijan toiminnassa ei siis lähtökohtaisesti ole mitään mikä vaatisi "tottelemista ripeästi ja mutinoitta".
Ylilyönti, pahemmanlaatuinen sellainen, oli kyseessä vaikka sillä ei syy-yhteyttä kuolemaan olisikaan, myönnä pois."[v]artioimistehtävissä on toimittava oikein ja tasapuolisesti sekä sovinnollisuutta edistäen"
Tämä kohta täyttyi siinä kun nainen määrättiin poistumaan.
Jos alkaa soittaa suuta, niin itse ainakin haukun kaikki kohdehenkilöt mitä törkeimmillä tavoilla. Jos siitä suuttuvat, niin otan voimakeinot käyttöön.
"Se ei tapojansa paranna, joka mieltään ei pahoita."
Epäsosiaalisille aineksille ei tule osoittaa mitään myötätuntoa missään tilanteessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se kyllä täytyy myöntää. "Umpilisäkkeen poisto", jopas jaarittelu seilaa sovinistisilla urilla.
"Se kyllä täytyy myöntää. "Umpilisäkkeen poisto", jopas jaarittelu seilaa sovinistisilla urilla."
Turvallisuusalalla ei ole rasismia tai sovinismia - vain realismia.
Halveksitut ovat oman halveksittavuutensa itse aiheuttaneet.
- Anonyymi
Ei tarvii...mee kouluun ja hai sivistys itsellesi,kasva aikuiseksi.. vai ootko viel alaluokalla.
- Anonyymi
Vanhuuseläkkeellä. Peili, peili...
- Anonyymi
Ootko muistisairas,hoitoon...!!!!!!
- Anonyymi
Mene itse hoitoon, muistisairautta on liikkeellä ja se on tarttuvaa kuin enterorokko synnytyssairaaloissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mene itse hoitoon, muistisairautta on liikkeellä ja se on tarttuvaa kuin enterorokko synnytyssairaaloissa.
Niin meenkin,en joudu vartioiden tappamaksi...Toivottavasti eivät pällistele siellä....Pysykööt vain siellä ostoskeskuksissa,pieksämässä asiakkaita.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2936567Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652039- 1801780
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151257- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681163Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71136RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521025Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962