Siinä unessa oli sitä samaa jota koin kun olin vielä läsnä. Tietokoneen ruudussa vilisi keskustelu ja jokainen viesti oli erivärinen. Niitä tuli koko ajan lisää ja englannin kielellä vielä. Aiheena keskustelussa oli kansalaisia koskeva laki tai laki kokonaisuus. Yritin pysyä perässä mutta en kyennyt siihen. Syytin konetta että olisi liian kaukana, koska en ole tottunut siihen etäisyyteen näytön ja silmieni välillä. Väärä taajuus minulle, totesin. Sinä vain kävelit ympyrää ja et oikein kiinnittänyt huomiotasi yhtään mihinkään.
Aivan liikaa informaatiota. Se tuntui pahalta jäädä ulkopuoliseksi ja kuten kävikin niin iskin läppärin kiinni. Se oli ohi kuten meidän yhteiset hetkemmekin.
Minua ärsytti muut miehet ympärilläsi. En laskenut silmiäni irti sinusta. Tajusin että kohta itseäni sattuu jos en tee suhteesi mitään. Lopulta minä teinkin. Sieltä missä aita oli matalin kulki minun tieni. Mun piti jättää sinut muiden huomaan, koska en olisi ollut muutenkaan osannut olla hyvä tai huolehtiva sinua kohtaan.
Ihastuin heti ensisilmäyksellä. Se vika minussa vaan aina on että en tahdo ottaa miehen johtavaa ja aloitteen tekevää roolia. Muistat ehkä kun minulle tarjottiin mainetta ja kunniiaa? Edes sitä askaretta en kyennyt hoitamaan. Hiljaisuus... se tappaa minut sisältä.
Kaikki hyvä sinulle. Oot niin uniikki ja mahottoman viehättävä nainen. Toivottavasti kohtaat Miehen isolla ämmällä, joka kohtelee sinua kuin kauneinta kukkaa kedolla. Rakastaa ja hoitaa, mutta ei koskaan leikkaa irti.
Terveisin
Suhun sulanut epäonnistuja ja eksynyt sielu.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Sitä samaa sinullekin tuomo. Toivottavasti löydät onnen ja ehdottomasti rauhan, elämääsi.
"Onneni on olla Herraa lähellä,
turvata voin yksin Jumalaan."
-tuomo
Niinhän sitä Jeesuksen sanojen mukaan pitäis tehdä, turvata Jumalaan. Onhan se tietenkin niin mutta silti ihminen tarvitsee turvan ihmisestä. Enkä tarkoita parisuhdeturvaa vaan yleisellä tasolla lähellä oleva jonka voi sanoa olevan ystävä. Olen ehkä löytänyt ystävän, ihmisestä kenestä en olisi sitä uskonut. Meillä on vielä kokeilussa tämä ja siihen tarvitaan vielä aikaa että voin varmaksi sanoa.
Jumalan Poika, Jeesus Kristus, joka oli Taivasten valtakunnasta käymässä maan päällä osoitti Jumalan rakkauden luomaansa kohtaan. Niinkuin vanhat testamentin sanat, jotka kertoivat Jumalan vihastuneen ihmisille ja siitä syystä Vedenpaisumuksen tapahtuneen, mutta silti hän säästi Nooan perheineen. Luomistyötänsä hän ehosti ja vaikka maailma ei ottanut vaarin Hänen käskyistään, niin silti hän uhrautui heidän puolestaan, jotka häntä vihasivat. Ristille, joka oli maahan kiinnitetty hän uhrasi Poikansa. Nauloilla hänet olit ristille ja siten maahan kiinnitetty. Mittaamattoman kärsimyksen hän koki maailman puolesta, joka häntä vältteli. Silti hän antoi maailman Hänet kiinni naulata. Lupauksena olla kanssamme aina päiviemme loppuun saakka.
Daavidin Virsi
Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu.
2
Hän vie minut vihreille niityille,
hän johtaa minut vetten ääreen,
siellä saan levätä.
3Hän virvoittaa minun sieluni,
hän ohjaa minua oikeaa tietä
nimensä kunnian tähden.
4
Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa,
en pelkäisi mitään pahaa,
sillä sinä olet minun kanssani.
Sinä suojelet minua kädelläsi,
johdatat paimensauvallasi.
5
Sinä katat minulle pöydän
vihollisteni silmien eteen.
Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä,
ja minun maljani on ylitsevuotavainen.
6
Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut
kaikkina elämäni päivinä,
ja minä saan asua Herran huoneessa
päivieni loppuun asti.
Niin, tuo että minulle on katettu pöytä vihollisteni silmien eteen on tapahtunut enemmän kun kerran. Olen uskollinen Jumalalle. En kuitenkaan aina ollut, mutta silloinkin kun en ollut uskollinen, puhuin sille, vaikka en siis uskonut sitä kenelle puhuin. Eli varmaan sitten olen jollain tapaa aina uskonut. Mutta kun makaa yksin pimeässä lattialla patjalla, eikä ole mitään muuta kun se patja ja katto pään päällä juuri ja juuri, on vaikee uskoa mihinkään hyvään. Nyt kun olen miettinyt, tiedän että se kaikki oli tarkoitettu tapahtuvaks, että uskoisin sitä kenelle vuosia puhuin ja itkin.
Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. 2
Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. 3
Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät. 4Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.
5
»Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. 6
Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi.
7
»Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen. 8
Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani. 9Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani. 10
Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.
---Totuuden Henki, puolustaju, jonka saamme Isältä jos noudatamme Jeesuksen käskyä.
-- jos sinä olet isässä, isä on sinussa.