Millä ilvellä olette saaneet valikoivan autistin ruokavalion normaaliksi?
Ruokailu
Ongelmia
133367
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
ole vastaus kysymykseesi, mutta meillä sellainen ongelma että hän on lähes kaikki ruokainen, mutta ei millään tartu lusikasta. Syö vaan sormilla jos on sellainen ruoka että pystyy. Muuten pitää syöttää. On kaksi ja puoli vuotias. Onko kellään samanlainen ongelma.? Ja mitä teitte?
mutta myönnän että pakottamalla.
Lapseni ei söisi mitenkään mitään vihreää eikä kyllä mitään muutakaan, joten meillä ensin laitetaan lautaselle salaatti ja kun sen on närhinyt saa itse ruuan. Tällä hetkellä salaatin voi laittaa jo ruuan kanssa yhtäaikaa ja kaikki tulee syödyksi.
Nykyään ongelmana on leipien/piirakoiden reunat. niitä ei voi syödä.
Ja tietenkin vellit ja marjakeitot jugurtit ovat yksinkertaisesti, YÖK!LIKAISTA!=( Ei ole tää aina niin kauhean helppoa, mutta kestämistä sinulle.. Me jatketaan pakotusharjoituksia=(
Tuo edellämainittu on hyvä keino!
Sitten kun pääsee tuon inhottavan vaiheen yli eli "pakottamisen", niin kaikki helpottuu siitä!
Noin pitää toimia, jos haluaa lapsensa syömään jotain muuta kun niitä tiettyjä asioita. Ettehän antaisi normaalinkaan lapsen syödä vain tiettyjä ruokia, vaan ruokia mitä muukin perhe syö.
Usein muodostuu käsite, että nyt kun lapsi on autistinen = erilainen, että pitäisi antaa "erityis vapauksia"
Tottakai tietyissä asioissa pitääkin antaa! Mutta tuo ruokahomma korjaantuu jos vanhempi pystyy siihen. Periksi ei pidä antaa.
Se on täysin vanhemmista ja periksiantamattomuudesta kiinni. Koska onhan se vaikea katsoa kun oma lapsi joutuu väen väkisin tekemään sellaista mitä ei halua. Mutta ei elämä ole aina niin ihanaa...
Eli jos ei halua lapsensa syövän ranskalaisia koko lopun elämänsä, niin kannattaa kokeilla! Nuorempana tämä on helpompaa!!
Ruokailusta kantsii kaiken lisäksi tehdä sellanen kiva tapahtuma ja yrittää saada uusien ruokalajien ujuttaminen ruokavalioon mahdollisimman ei pakoiteutusti (..jos mahdollista..)
Tämä minun mielestäni saadaan aikaan äänensävyllä ja rauhallisella käyttäytymisellä ym. mitä nyt itse keksiikin.
Onnea!
että yksi syö vaan sitä, toinen liian paljon, toinen liian vähän. (niin kun yleensä kaikki lapset)Minun ongelmaani näköjään ei ole kellään. Se että lapsi ei ala syömään itse. Vaikka kuinka yrität laittaa lusikka käteen niin ei.
Sormilla kyllä syö, jos vaan on sellaista ruokaa että käy. Tule ihan sellainen pelko että loppuelämään joutuu syöttämään.
epämukavalta se lusikka käteen. Oletko kokeillut muovista tehtyjä ruokailuvälineitä? kertakäyttöisiä tai kunnon muovisia?
Autisti saattaa kokea metallin tai kovan käteen epämiellyttävältä, jonka vuoksi käyttää käsiä. -ellei sitten ole jossain elämän vaiheessa luvan siihen ja nyt ei ymmärrä miksi niin ei saisi tehdä.
Ruoka kaiken lisäksi tuntuu varmasti mahtavalta omassa kädessä.
On yksi kirja jonka jokaisen autistisen lapsen vanhemman pitäisi lukea. kun etsin sen nimen käteen, laitan sen nimen ensimmäiseksi aiheeksi tälle sivulle. sielä oli minulle hyödyllisiä vinkkejä ja vinkkejä esim. juuri sinun ongelmaasi koskien.
Kyllä se lusikka jossain vaiheessa käteen sopii, kunhan hienomotoriikka kehittyy.
Miehelläni on 13-vuotias autistinen poika, joka käy meillä säännöllisesti. Poika oli 5-vuotias, kun tutustuin häneen ja silloin hän oli tosi kranttu, söi vain raejuustoa ja makkaraa. Nykyään hän syö ihan mitä vaan, tosin painoakin on 76 kg ja pituus n.150 cm.
Sitä minäkin olen ajatellut , kun hokaa kuinka hyvää moni ruoka on niin syömisestä ei tuu loppua.
Meillä ei syödä mustia karkkeja eikä esim. dumleja koska sisällä on eri kuin päällä. Jugurtti menee mutta palat noukitaan tarkasti pois. Ei syö niin sanottuja normaaleja lämpimiä ruokia paitsi ranskalaisia.
autisti oppii syömään erilaisia ruokia. Opetellaan ensin vähän maistamaan eri ruokia ruokailun yhteydessä. Tyyliin ensin syöt tämän ja sitten vasta se ruoka, mikä lapsesta on parempaa. Kehu, palkitse, kiristys ja uhkailu koettu hyväksi keinoksi. Vaatii aikuiselta aikaa, pitkää pinnaa, tahdon lujuutta jne. Kiitoksena autistin ruokailu menee sujuvammin, sekä hän on oppinut syömään eri ruokia.
Meillä oli aika, kun mikään "pupunruoka" ei kelvannut. Kylläpä hymyilytti, kun viime kesänä hotellin aamiaispöydästä poika kävi ottamassa itsekseen puurolautaselle salaatinlehtiä ... ja oikein kukkupäälle.
Aika tekee tehtävänsä, kunhan pienoisella pakkopuputtamisella ja lahjomisella saa ensin pään auki. Kannattaa vastata omaehtoisuuteen samalla mitalla. Minä annoin vaihtoehdon: Joko porkkana- tai lantturaaste, kurkkusilppu tai tomaattilohkot, saat jättää keittolautaselle joko porkkanat tai lantut...persilijat ja sipulit jäävät vieläkin.
Nyt kun lapselta voi jo kysyä, miksi hän ei halua syödä tiettyjä ruokia on vastauksena että ne tuntuvat suussa iljettäviltä ja limaisilta. Vastenmielisiä ruokia ovat edelleen mm. keitetyt lanttu ja porkkana, sipuli, tietyt puurot, vetiset&rihmaiset persikka,ananas ja viinirypäleet.
Takana on aika, kun hän maisteli kaikki mausteet purkeista; sooda oli kuulemma järisyttävä kokemus !
Tomaatti kelpaa lautaselle nyt, aloitimme kirsikkatomaatin siivulla.
Tosi turhauttavaa kun lapsi ei oikeasti syö mitään.. pari hassua lusikallista päivässä, itse, tai syöttäen.. Olen yrittänyt pakottamalla, maanittelemalla, lahjomalla(jälkiruoka) ties miten, mutta EI!! Pojalla ikää nyt 4v. Pelkään että saa jotain vakavia puutostiloja vielä kun ei syö.. Ja jokapäivä mieli on eri eilen ei voinut syödä perunaa, tänään ei voi syödä makaroonia, eilen söi pelkän kastikkeen tänään huutaa punaisena että ei kastiketta voi syödä.. Joka päivä sama juttu vaikka mitenpäin tekis niin ei suju..
onko 4-vuotiaallasi jotain lempi lelua tai leikkiä..(herkkua)? Jos on, ni kiellä tämä puuhastelu, jos ei suostu syömään..Ota tueksi vaikka kuvakkeet(onko teillä päiväjärjestys jäsennetty kuvin..?) toimien ehdoilla, ensin ruoka ja sitten lelu tai leikki yms. Ole tiukka ja ehdoton asiassa. En tiedä tepsiikö, mutta aina kannattaa kokeilla. Onko lapsesi päivähoidossa..? Jos, niin miten ruokailu siellä sujuu..?