Olen naimisissa oleva nainen ja edelleen mielesssä pyörii tuttuni pikkuveli jonka tapasin ensimmäistä kertaa tuolloin reilu 4v sitten. Kun näimme sen ekan kerran, tunne oli kuin elokuvasta tai kirjasta, jäätiin kumpikin seisomaan suut auki tuijottaen toisiamme. En ollut kokenut vastavaa enkä edes uskonut että sellainen fiilis voi olla mahdollista, ihan kuin aika olisi pysähtynyt siihen paikkaan. Olin silloin ja olen edelleen onnellisessa liitossa mutta tämä mies pyörii päässäni aina toisinaan, nyt taas muutaman kuukauden ajan olen ajatellut häntä enemmän. Luulin jo päässeeni tästä tunteesta mutta jostain se taas tuli. Miten tästä pääsee eroon? Tai haluanlo edes siitä eroon?
En saa mielestä yli 4v sitten tapahtuneita kohtaamisia!
Anonyymi-ap
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Älä tee väärin aviomiestäsi kohtaan.
Niinpä. Aviomies tai vaimo on ne joita tulisi alituiseen ajatella muutoin petät puolisoasi. Harhaileeko ajatuksesi useamman tunnin päivässä jossakin muissa asioissa, kenties joissakin muissa ihmisissä, työasioissa, harrastusjutuissa ym. Petos on tapahtunut. Puolisosi ansaitsee kunnon kumppanin, joka priorisoi hänet ykköseksi.
No sepä kun en ole tekemässä mitään. En ole missään yhteyksissä tämän päässäni lymyävän miehen kanssa. Ne ovat vain ajatuksia ja toisaalta ymmärrän, että pitkässä liitossa tulee kenties ihastumisia myös muihin ihmisiin mutta en vaan tajua miten hiton monta vuotta tällainen tunne voi kestää omassa päässäni!
Siirrä se vain hyväksi muistoksi.
Itsellänikin on tapana murehtia menetettyjä henkilöitä joihin ihastuin ensisilmäyksellä mutten vienyt eteenpäin elämäntilanteen takia. Yks tapaus erityisesti yliopistolla jossa se oli molemminpuolista ja molemmat tiesi sen.
Todellisuus on kuitenkin se että siinä olisi ollut omat ongelmansa niinkuin kaikissa suhteissa.
Anyways kannattaa puhua aviomiehesi kanssa vähän tunteista ja unelmista ja sillein. Kaikki tekee virheitä nuorempana.
Kiitos fiksusta kommentista ilman syyllistämistä. Osaan tosiaan ihan itsekin syyllistää itseäni tästä tunteesta... Olen aina ollut helposti ihastuva ja sen kanssa on vaan pakko ollut elää. Ärsyttää vaan nyt kun näin kauaa ei ole kukaan kummitellut mielessä. Ja vielä ilman minkäänlaista kontaktia ihmiseen. No jospa tää tästä, pitää yrittää hyväksyä tunne ja koittaa tallettaa se muistona.