KSS Energia kusettaa asiakkaitansa lain tukemana

KSS Energia oli korottanut sähkön hintaa yli 500 % ilman että olivat tiedottaneet asiasta mitenkään muuten kuin julkaisemassansa asiakaslehdessä, jota en ollut lukenut. Tulin tietoiseksi korotuksesta vastan laskun saatuani, jolloin oli liian myöhäistä reagoida korotukseen mitenkään.

Luin sähkömyyntialan säännöksistä kuinka korotuksen ilmoittamistapaa ei ole määritelty laissa ja asetuksissa. Aina aikaisemmin olen saanut sähkönmyyjiltä joko paperikirjeen tai sähköpostin hinnan korotuksista, mutta näköjään asiakkaille ei ole pakko ilmoittaa edes 500 % korotuksista muuten kuin asiakaslehdessä.

Suomessa on suhteellisesti ottaen eräs maailman suurimmista julkisista sektoreista ja tämä sääntelemättömyys on parasta mitä virkamiesarmeija on saanut aikaiseksi. Valitusta korotuksen ilmoittamismenetelmästä tai korotuksen suuruudesta on turha tehdä, koska käsittelyajat oivat virastojen ilmoitusten mukaan yhdestä vuodesta useampaan vuoteen ja kuluttajaviranoamiset tai energiamarkkinavirasto eivät voi tehdä muuta kuin suositella.
91622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tätä juuri aloin kauhistella kun huomasin laskun joulukuulta, yhtäkkiä hinta päivitetty!! Ei missään ilmoitusta minulle ja sopimuksessa lukee että kuukautta ennen hinnanmuutoksista ilmoitetaan. Ei sähköpostilla tulleissa asiakastiedotteissa mitään tästä! Otitko yhteyttä KSS:ään?

Äänestä

2. Hin­nan­muu­tok­ses­ta on il­moi­tet­ta­va kir­jal­li­ses­ti ja sel­keäs­ti
Hinnanmuutosilmoitus voidaan tehdä esimerkiksi kuluttajan laskutusosoitteeseen lähetettävällä kirjeellä tai laskun mukana seuraavalla tiedotteella.

Ilmoitus on laadittava sisällöltään sellaiseksi, että kuluttaja saa muutoksesta aina vaikeuksitta tiedon. Markkinaoikeus korosti ratkaisussaan MAO:405/2015 hinnanmuutoksia koskevan ilmoittamistavan selkeyttä kuluttajien kannalta. Tapauksessa hinnanmuutos oli ilmennyt ainoastaan asiakkaalle lähetettyjen laskujen erittelyosista. Tämä merkitsi markkinaoikeuden mukaan sitä, ettei asiakas ollut saanut sähkömarkkinalain 93 §:n 4 momentin mukaista ilmoitusta hinnanmuutoksesta, sen perusteesta ja irtisanomisoikeudesta.

Laista ei ilmene tyhjentävästi, millä eri tavoilla hinnanmuutoksesta voidaan kuluttajille kirjallisesti ilmoittaa. Sähköisiä ilmoittamistapoja tai asiakaslehtiäkään ei ole suljettu pois.

Käytettävien ilmoittamistapojen on kuitenkin täytettävä tietyt vähimmäisvaatimukset, kuten että ilmoituksen on oltava selkeä ja se tulee olla sijoitettu kuluttajan kannalta näkyvästi ja helposti havaittavasti. Lisäksi ilmoituksen tulee olla kohdennettu kaikille muutoksen piiriin kuuluville kuluttajille ja kuluttajalla tulee siten olla tosiasiallinen mahdollisuus tutustua muutosilmoitukseen. (Energiaviraston lausunto 27.11.2015, 1858/403/2015) Halutessaan kuluttajan on voitava myös tallentaa saamansa muutosilmoitus myöhempää tarkastelua varten.

Eri ilmoittamistapoja koskevia vaatimuksia:

sähköpostia voidaan käyttää hinnanmuutosten ilmoittamiseen edellyttäen, että kuluttaja on sen nimenomaisesti hyväksynyt ilmoituskanavaksi,
hinnanmuutosta koskevan tiedotteen lisääminen yhtiön verkkosivuille tai tunnistautumista edellyttävään asiakasverkkopalveluun ei yksistään täytä sopimusmuutoksia koskevaa ilmoittamisvelvollisuutta. Kuluttajan on saatava tieto hinnanmuutoksesta ilmoituksena suoraan sähköyhtiöltä ilman, että kuluttajan on mentävä yhtiön verkkosivuille tai kirjauduttava yhtiön asiakasverkkopalveluuntiedot saadakseen,
e-laskun mukana kuluttajan käyttämään pankkiin lähetettävä muutosilmoitus ei ole yksistään riittävä vaan sähköyhtiön tulee lähettää kuluttajalle hinnanmuutoksesta aina myös erillinen ilmoitus esimerkiksi kuluttajan sähköposti- tai muuhun osoitteeseen,
asiakaslehden (tai muun postitse lähetettävän tiedotteen) käyttö hinnanmuutosten ilmoittamisessa edellyttää, että lehti on osoitteellinen ja tavoittaa kaikki hinnanmuutoksen piiriin kuuluvat kuluttajat. Muutosilmoituksesta tulee olla näkyvästi tieto lehden kannessa ja siinä esimerkiksi maininta, että tarkat tiedot hinnanmuutoksesta löytyvät määrätyltä lehden sivulta.

Äänestä

Valitsin KSS pörssisähkln viime vuoden puolella, koska en halunnut uskoa sähkön myyjien pelottelua jyrkästi nousevilla hinnoilla. Tänään näyttää olevan noi 4 c kWh kaiken päivää.

Mutta millä vitulla KSS asiakas seuraa sähkön kulutusta. Sehän olisi pörssisähkön ostajalle tärkeää. kSS online on jonkun tampion suunnittelema toimimaton tekele. Ei pääse kuukauteen kirjautumaan. Asiakaspalvelu ei vastaa. Niillä on siellä oikein asiakaskokemusjohtaja palkkalistoilla. Olisikohan aika vaihtaa? Paskaa palvelua

Äänestä

Kusettaako KSOY Ostaa pörssisähköämyy asiakkaille n 27

Äänestä

Oma hinta nousi 600% kertaisesti. VÄLTTÄKÄÄ KSS ENERGIA KUSETUSYRITYSTÄ JA ILMOITTAKAA HETI VIRKAVALLALLE!

Äänestä
  • Saman tempun on tehnyt melkein kaikki sähköyhtiöt toistaiseksi voimassa oleville sopimuksilleen. Ei sun ole pakko ostaa sähköä KSS:ltä. Sen kun ostat mistä halvimmalla saat niin minäkin teen.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Saman tempun on tehnyt melkein kaikki sähköyhtiöt toistaiseksi voimassa oleville sopimuksilleen. Ei sun ole pakko ostaa sähköä KSS:ltä. Sen kun ostat mistä halvimmalla saat niin minäkin teen.

    Kävele junaraiteille

    Äänestä

KSS ENERGIA TOSIAAN HUIJAA ASIAKKAITAAN. Itsekin taistelen vastaavasta asiasta KSS:n kanssa. En vaan ole saanut edes tuota asiakaslehteä.. Nyt on mennyt automaattisesti maksuun jo kaksi viisinkertaista laskua ilman, että tiesin asiasta.. KSS ei ota minkäänlaista vastuuta, vaikka olen reklamoinut ja toimittanut kaikki mahdolliset lisätiedot mm. siitä, että olen sopimusta tehdessä sopinut, että muutokset tulevat kirjeellä kotiin. Monien mutkien kautta maksut on nyt estetty jatkossa ja vaihdan sähköntoimittajaa... Lopuista laskuista taistellaan vielä.. On kyllä kumma, ettei kiinnosta säilyttää pitkäaikaista asiakasta, vaan mieluummin menettävät asiakkaita ja maineensa... Ja hieman saattaa aspojakin harmittaa, kun reklamaatioita pukkaa vähän joka tuutista.. Tosin 1,5 kk kesti että sain edes vastausta... Eli KIERTÄKÄÄHÄN KAUKAA KSS ENERGIA

Äänestä
  • Hyvin se heidän asiakaspalvelu on sähköpostiin vastannut. Itseä ottaa päähän kun vaihdoin KSS:n Fortumiin. Olisi pitänyt pysyä vaan KSS:n pörssisähkössä. Nyt Fortumista ei pääse pariin vuoteen eroon millään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

KSS Energia oli korottanut sähkön hintaa yli 500 % ilman että olivat tiedottaneet asiasta mitenkään muuten kuin julkaisemassansa asiakaslehdessä, jota en ollut lukenut. Tulin tietoiseksi korotuksesta vastan laskun saatuani, jolloin oli liian myöhäistä reagoida korotukseen mitenkään.

Luin sähkömyyntialan säännöksistä kuinka korotuksen ilmoittamistapaa ei ole määritelty laissa ja asetuksissa. Aina aikaisemmin olen saanut sähkönmyyjiltä joko paperikirjeen tai sähköpostin hinnan korotuksista, mutta näköjään asiakkaille ei ole pakko ilmoittaa edes 500 % korotuksista muuten kuin asiakaslehdessä.

Suomessa on suhteellisesti ottaen eräs maailman suurimmista julkisista sektoreista ja tämä sääntelemättömyys on parasta mitä virkamiesarmeija on saanut aikaiseksi. Valitusta korotuksen ilmoittamismenetelmästä tai korotuksen suuruudesta on turha tehdä, koska käsittelyajat oivat virastojen ilmoitusten mukaan yhdestä vuodesta useampaan vuoteen ja kuluttajaviranoamiset tai energiamarkkinavirasto eivät voi tehdä muuta kuin suositella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu