Hetken luulin että tämä uroksen "juoksuaika loppui mutta ei. Pienen tauon jälkeen alkoi uudestaan ja olimme ko. asian vuoksi lääkärissä tiistaina. Hän tunnusteli koiran ja takapään diaknoosi oli suurentunut eturauhanen.
Sain siihen viikon kuurin lääkkeitä joiden vaikutus näkyisi 2 viikon kuluessa ja vaikutusaika on 5 kuukautta.
Pyysivät tuomaan virtsanäytteen jonka vein torstaina. Yritin sitä jo keskiviikkona mutta kun on matala malli on vaikea saada. Sain sen määrän kyllä kerätyksi paisu että viimeisellä pyydystysyrityksellä löi tassunsa kuppiin. Eli ei kelpaa.
Seuraavana päivänä jo hieman harjoittuneena sain mielestäni riittävän määrän koetta varten.
Tulos oli että virtsassa on sokeria ja maanantaina menemme verikokeisiin.
Koirani syömättömyys ilmiselvästi johtui tästä "juokuajasta" koska ensimmäisen kerran pyysi ruokaa tänään.
Siis jos sillä on vielä sokeritautikin niin miten sen kanssa pärjää.
Kaikki tulee taas kerralla näköjään. Olen huolissani Jessestä ja mitä kaikkea muuta voi tulla. Jesse on nyt 5,5 vuotta vanha.
Ei mennytkään ohi
2
344
Vastaukset 2
Ei ollut kuin virtsarakontulehdus. Onneksi.
No niin kuukausi kaikkien lääkkeiden loppumisesta alkoi taas jos mahdollista vielä mahtavammat juoksuajat jotka nyt kestäneet viikon. Lääke jonka piti vaikuttaa 5 kk vaikutti noin yhden kuukauden.
Päätin että tilaan ajan pienelänklinikalle jossa kaikki kokeet otetaan heti eikä tartte juosta joka päivä. Ongelma on täysillä voimassa ja rauha pitäisi kestää vielä 4 kk.
Taaskaan se ei syö, nyt voisi heittää diettiruoat roskiin koska se hyvin pian tarvitsee normaalia ruokaa.
En tiedä mutta pidän sen hengissä niin kauan kuin päästään pienelänklinikalle Viikkiin.
Olisiko kellään kokemuksia vastaavasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran93855Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?149808- 60682
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47664Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25663Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44597
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä29532- 31531
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20523Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27516Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81479- 6476
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee404470- 30446
- 44441
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.29431Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39414Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole4401