Hän sanoi, ettemme näe häntä vasta kun sanomme "Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!"
Minä uskon, ettei aikaa enää ole paljoa.❤️
Minä uskon, ettei aikaa enää ole paljoa.❤️
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Ja minä näin, ja katso: valkoinen pilvi, ja pilvellä istui Ihmisen Pojan muotoinen, päässänsä kultainen kruunu ja kädessänsä terävä sirppi." 😶🌫️
Niin, aika on käynyt vähiin.
Sodoman ja Gomorran tuomio on lähellä.
Voi hyvänen aika. Ei kiinnosta Jesus.
Parempi ois kiinnostaa nyt kun vielä voit pelastua, monilla tulee aika jolloin evät enää voi vaikka haluaisivat.
Tärkeä opetus Jeesuksesta:
Roomalaiskirje 15:8
"Sillä minä sanon, että Kristus on tullut ympärileikattujen palvelijaksi Jumalan totuuden tähden, vahvistaakseen isille annetut lupaukset ... "
Ympärileikatut ovat israelilaiset. Isät joille lupaukset annettiin ovat Abraham, Iisak ja Jaakob ja hänen kaksitoista poikaansa. Tuo oli Jeesuksen maanpäällisen vaelluksen tarkoitus. Eli Matteus - Johannes on suunnattu Israelille, vaikka niistä on hyötyä meillekin, Jeesuksen tuntemisessa.
Israel ei näe Herraansa ennenkuin se kansa sanoo:"Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!" Ja kun he "valittavat häntä kenet he ovat lävistäneeet". Me valitamme jo, siksi tuo ennustus ei voi koskea meitä. On tärkeä erottaa nykyisen ajan seurakunta Israelista. Israel on ollut paatumuksessa siitä asti kun se torjui kahdentoista apostolin julistuksen Jeesuksesta ylösnousseena Vapahtajana ja Herrana.
Roomalaiskirje 11:25
"Sillä minä en tahdo, veljet - ettette ole oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut."
Nykyajan seurakunta ei tunne Jeesusta lihan mukaan, eli ympärileikattuna. Nykyajan seurakunnassa juutalaiset ja pakanat ovat yhtä. Mutta kun Israel tulevaisuudessa kääntyy ja Jeesus tulee Kuninkaaksi maahan, Israel kansana on hänen kansansa ja he ovat pappeina jäljelle jääneille pakanakansoille julistaen ja opettaen Jumalan lakeja. Jumala pystytti tämän nykyaikaisen seurakunnan Paavalin kautta:
Efesolaiskirje 3:1-2
"Sen takia minä, Paavali, teidän, pakanain, tähden Kristuksen Jeesuksen vanki, notkistan polveni - olette kaiketi kuulleet siitä Jumalan armotaloudenhoidosta, mikä on minulle teitä varten annettu."
Tuota ei annettu Jeesukselle tehtäväksi kun hän oli maan päällä, eikä kahdelletoista, vaan Paavalille.
Me emme odota Jeesuksen tuloa maan päälle, vaan meidän taivaaseenottamista. Tämä tulee pian tapahtumaan. Siksi meidän tulee kasvaa pois maailmallisista himoista ja kiintymyksestä tähän maailmaan.
Efesolaiskirje 2:6
"... yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa."
Meillä on Jeesuksen meille valistama työpaikka taivaassa johon meidät on asetettu. Se on iankaikkinen ja katoamaton. Jumala alkaa työstämään Israelia kun meidät on otettu pois täältä.
....
Israel on jo todella vihattu:
https://news.yahoo.com/voices-worried-israel-government-154436983.html
Sen liittolaiset hupenevat. Kun ainoastaan Herra voi sen pelastaa, niin silloin tuo kansa ymmärtää kuka Jeesus todella on ja mitä he ovat hänelle tehneet.
Sakarja 12:9-10
"Mutta sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki pakanakansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan. Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukastan päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista."
Johanneksen evankeliumi 19:33-34
"Mutta kun he tulivat Jeesuksen luo ja näkivät hänet jo kuolleeksi, eivät he rikkoneet hänen luitaan, vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä."