Tämä ei varmaankaan nyt kuulu tälle palstalle, mutta kummin on saatava purkaa sydäntään..
Olen kummina seurannut kummilapseni perheen tilanteita läheltä ja vähän kauempaakin, ja en voi muuta kuin ihmetellä. Olen jopa eri asioiden takia ollut todella surullinenkin.
Kummilapsellani on molemmilta puolilta isovanhemmat elossa, mikä on todella hieno juttu. Sillä lapsi tarvitsee ympärilleen paljon rakastavia ihmisiä.
Olen viime aikoina miettinyt, että missä ja miten rakkaus punnitaan? Entä ónko todella sodassa ja rakkaudessa kaikki sallittua? Ja mitä lapsi todella arvostaa?
Toiset isovanhemmat käyttäytyvät mielestäni todella omituisesti. Jo alkaen aivan lapsen syntymästä lähtien he ovat mm. tehneet kaiken juuri päinvastoin kuin esim. lapsen äiti on sanonut. He ostavat kaikkea mitä vain kaupassa vastaan tulee ja pienellä lapsella on jo oma traktori ja kaivinkone yms. moottorilla käyvät vempeleet. Tulisiko todella toimia näin?! Itse kun olen sitä mieltä että lapsen kanssa on ihana puuhailla kaikennäköistä, käydä retkillä, leikkiä yhdessä.. kaikea pientä. Mutta jos toiset isovanhemmat jatkavat tuota tahtiaan, niin käykö todella niin, ettei meistä muista kukaan enää kelpaa, lapsi alkaa arvostaa "materistiallisia isovanhempiaan.."?
Kummina olen olettanut ettei lapsen huomiota ja rakkautta kuulu OSTAA! Vuosi meni rauhallisin mielin, olin lapselle todella tärkeä ja rakas ja tuki&turva. Luotin siihen, ettei todellakaan minun tai toisten isovanhempien tarvitse alkaa ostaa mitään, sillä me pelaamme aidolla ja vilpittömällä rakkaudella. Oletin että nuo toiset isovanhemmat rauhoittaisivat tahtia, mutta EI! kun sama tahti vain jatkuu.
Emme vieläkään aio alkaa ostamaan minkäänlaista ns. turhaa roinaa, sillä meillä ei ole ensinnäkään varaa ja toiseksi minäkään en halua lapsesta "tavaran arvostajaa".
Mitä voin tehdä, sillä pelkään todella että menetän otteeni tähän lapseen. En haluaisi että nämä toiset, vilpittömällä rakkaudella pelaavat, isovanhemmat alkavat jäädä lapsen elämässä taka-alalle kun materiaali alkaa voittaa.
Eikä tämä toinen puoli edes aio alkaa tuollaiseen rumbaan ja "kilpailuun" mitä nuo ostajat harrastavat. On ihana katsoa kun tämäkin pieni lapsi saa iloa jostain pahvilaatikosta ja käkättää kippurassa kun puuhaamme lelujen ohella esim. postimyyntipahvilaatikon kanssa tai kun juoksemme pihalla kilpaa yms. Sisimmässäni tiedän että lapsi rakastaa sitä puuhaamista yms.
Mutta entäpä pidemmänpäälle?
Olen iloinen siitä, että minulla on mahdollisuus olla mukana heidän jokapäiväisessä elämässään ja voimme soitella yms. mutta..
Kummina olen surullinen, enkä juuri nyt saa asiaani varmaankaan aivan selväksi, mutta haluaisin tietää, että kumpaa lapsi todella enemmän arvostaa
rahaa vai rakkautta?
Olen kummina seurannut kummilapseni perheen tilanteita läheltä ja vähän kauempaakin, ja en voi muuta kuin ihmetellä. Olen jopa eri asioiden takia ollut todella surullinenkin.
Kummilapsellani on molemmilta puolilta isovanhemmat elossa, mikä on todella hieno juttu. Sillä lapsi tarvitsee ympärilleen paljon rakastavia ihmisiä.
Olen viime aikoina miettinyt, että missä ja miten rakkaus punnitaan? Entä ónko todella sodassa ja rakkaudessa kaikki sallittua? Ja mitä lapsi todella arvostaa?
Toiset isovanhemmat käyttäytyvät mielestäni todella omituisesti. Jo alkaen aivan lapsen syntymästä lähtien he ovat mm. tehneet kaiken juuri päinvastoin kuin esim. lapsen äiti on sanonut. He ostavat kaikkea mitä vain kaupassa vastaan tulee ja pienellä lapsella on jo oma traktori ja kaivinkone yms. moottorilla käyvät vempeleet. Tulisiko todella toimia näin?! Itse kun olen sitä mieltä että lapsen kanssa on ihana puuhailla kaikennäköistä, käydä retkillä, leikkiä yhdessä.. kaikea pientä. Mutta jos toiset isovanhemmat jatkavat tuota tahtiaan, niin käykö todella niin, ettei meistä muista kukaan enää kelpaa, lapsi alkaa arvostaa "materistiallisia isovanhempiaan.."?
Kummina olen olettanut ettei lapsen huomiota ja rakkautta kuulu OSTAA! Vuosi meni rauhallisin mielin, olin lapselle todella tärkeä ja rakas ja tuki&turva. Luotin siihen, ettei todellakaan minun tai toisten isovanhempien tarvitse alkaa ostaa mitään, sillä me pelaamme aidolla ja vilpittömällä rakkaudella. Oletin että nuo toiset isovanhemmat rauhoittaisivat tahtia, mutta EI! kun sama tahti vain jatkuu.
Emme vieläkään aio alkaa ostamaan minkäänlaista ns. turhaa roinaa, sillä meillä ei ole ensinnäkään varaa ja toiseksi minäkään en halua lapsesta "tavaran arvostajaa".
Mitä voin tehdä, sillä pelkään todella että menetän otteeni tähän lapseen. En haluaisi että nämä toiset, vilpittömällä rakkaudella pelaavat, isovanhemmat alkavat jäädä lapsen elämässä taka-alalle kun materiaali alkaa voittaa.
Eikä tämä toinen puoli edes aio alkaa tuollaiseen rumbaan ja "kilpailuun" mitä nuo ostajat harrastavat. On ihana katsoa kun tämäkin pieni lapsi saa iloa jostain pahvilaatikosta ja käkättää kippurassa kun puuhaamme lelujen ohella esim. postimyyntipahvilaatikon kanssa tai kun juoksemme pihalla kilpaa yms. Sisimmässäni tiedän että lapsi rakastaa sitä puuhaamista yms.
Mutta entäpä pidemmänpäälle?
Olen iloinen siitä, että minulla on mahdollisuus olla mukana heidän jokapäiväisessä elämässään ja voimme soitella yms. mutta..
Kummina olen surullinen, enkä juuri nyt saa asiaani varmaankaan aivan selväksi, mutta haluaisin tietää, että kumpaa lapsi todella enemmän arvostaa
rahaa vai rakkautta?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lapsi saa hetkellistä mielihyvää jostain tosi mahtavasta, valtavasta ja kalliista lahjasta, mutta nimenomaan pidemmän päälle ja jo nyt, pienikin lapsi tuntee sen yhdessäolon tärkeämmäksi. Tuli mieleen sellainen esimerkki, joka on hitusen epämaterialistinen sinun tilanteeseen verrattuna, mutta: pienenä olin menossa mummon luo yöksi, mummolla oli samanikäinen serkkuni käymässä. Serkkuni pyysikin minua heille yöksi ja tottakai se siinä vaiheessa kiinnosti enemmän: leikkikaveri. Mutta illalla nukkumaanmennessä muistan miettineeni, miten mummon lakanat tuntuivat ihan erilaisilta ja miten mummon luona sai huomiota (kun oli ainoa lapsi siellä) ja tehtiin kaikkea erikoista, leivottiin, istuttiin ja mummo kertoi tarinoitaan, käytiin pihalla katsomassa mummon kukkaistutuksia... Kyllä se painoi pienen mieltä ja tuli vähän suru mummon puolesta kun teinkin oharit... :)
Ja kaikki ne mummon kanssa tehdyt jutut oli vähän erilaisia kuin muiden kanssa, leluilla leikkiminen oli arkista pienelle, mutta mummon kanssa olikin ihan vaan meidän välisiä omia juttuja. Voisi kuvitella, että lapsi tykkää vaan leikkiä ja ns. aikuisten jutut on liian tylsistyttäviä, mutta väärässä ollaan!
Juurikin näin olen ajatellut..
Mielestäni on aivan ihanaa puuhailla lapsen kanssa ja tehdä kaikkea sitä mitä kotona ei ole mahdollista tehdä ja käydä esim. pienillä retkillä.. tai muuta vastaavaa. On ollut ihanaa katsoa kun kummipoikani nauttii metsässä temmeltämisestä ja kaiken maailman asioiden etsimisestä, mutta silti pelko jäytää sielua. Tämä poika on mulle niin tärkeä ja läheinen, että toisaalta uskon että hän nauttii pidemmänpäälle enemmän tästä puuhastelusta ja juuri niin, meidän välisistä jutuista sekä kaikesta mitä meidän puolen isovanhemmat tekee hänen kanssaan.
Itse en halua lähteä mukaan mihinkään osteluun samoin kuin ei nämä toiset isovanhemmatkaan, toivottavasti se on hyvä ratkaisu.
mutta en kuitenkaan oikein usko, että lasta voi ostaa. En tosin tiedä. Olisiko niin, että kyllä lapsi tajuaa oikean kiinnostuksen ja rakkauden. Tosin ei tavaroiden ostaminen ole merkki siitä, että ei lasta rakastaisi, jos sitä tarkoitat?
Ole sinä hyvillä mielin kummilapsesi kanssa omilla tavoillasi, ja anna toisten olla omilla tavoillaan. Kuten itse sanoit, on hyvä että lapsella on suuri määrä rakastavia ihmisiä ympärillään. Toiset toimii eri tavoin, kuin toiset.
Olisipa kaikilla pienillä lapsilla sinunlaisesi lapsen elämästä kiinnostunut kummi! Hyvää kevään jatkoa!
Tuskinpa tapojani aion muuttaa, mutta ärsyttää vaan aivan totaallisesti tuollainen käytös ja olenkin kovasti miettinyt, että mikä siihen on johtanut. Tietysti tavarat merkitsevät, mutta rajansa kai kaikella..Isovanhempienkin pitäisi kaiketi jotain käsittää ja ottaa huomioon myös vanhempien tahto.
Olen iloinen siitä, että minulla on mahdollisuus olla kiinnostunut kummilapseni elämästä, sillä se pieni vintiö on tuonut jokaisen läheisen elämään paljon uusia asioita.
Kiitos ja hyvää kesän odotusta sinnekkin!
minusta jatko riippuu eniten lapsen vanhemmista.
kuinka he suhtautuvat näihin äärilaidan rakkauden osoituksiin? antavatko he erityista arvoa kalliille lahjoille?
sillä vanhemmat viestivät lapsille sanoin ja teoin sekä asentein oikean ja väärän.
jos vanhemmat kehuvat ja ihastelevat kalliita lahjoja ja vähättelevät teidän osuuttanne, alkaa lapsikin uskoa ettei seura ja yhdessäolo ole mitään. vaan kaiken voi mitata rahalla.
jos taas vahemmat painottavat kuinka ihanaa on, että toisilla on antaa aikaa ja yhteisiä kokemuksia ja toisilla on varaa ostaa mukavia kalliita lahjoja, olette tasavertaisia lapsen mielessä.
eikä kai lahjatkaan vihassa hankittuja ole? eiköhän tuo osteleva isovanhempi puoli vain ole ajatellut, että ostaa ja hommaa kaikenlaista mukavaa rakastetulle lapsenlapselle. ehkä korvaukseksi siitä, ettei omalle lapselle ollut varaa ostaa. tai sitten ostaa ihan rakkauttaan.
viimekädessä yhteinen aika ja kuunteleva korva saavuttavat voittonsa, kun lapsi on koulukas tai jo murrosikäinen. silloin luotettava aikuinen on rahaa arvokkaampi.
eli jatka omalla linjallasi, sinua tullaan tarvitsemaan