Potilaan oikeudet paranee, sanoo lääkärit

Anonyymi-ap

(HUS)
"Aborttilain uudistus parantaa potilaan oikeuksia" (viime vuodelta)

Suomen aborttilain uudistus astuu voimaan arviolta ensi vuoden alkupuolella. Muutoksen myötä raskaudenkeskeytykseen ei tarvita enää kahden lääkärin lausuntoa. Lisäksi 12. raskausviikkoon asti aborttiin riittää raskaana olevan oma pyyntö.

Raskaudenkeskeytykset on tähän saakka tehty sairaalassa. Tuleva laki mahdollistaa sen, että lääkkeellinen keskeytys voidaan tehdä myös muissa terveydenhuollon yksiköissä, joissa on tähän riittävät valmiudet. Kirurgiset raskaudenkeskeytykset hoidetaan myös jatkossa Valviran hyväksymissä sairaaloissa.

HUSin alueella keskeytystä toivova voi siis lakimuutoksen jälkeen olla suoraan yhteydessä naistentautien poliklinikkaan, eikä tätä edeltävää lääkärikäyntiä tarvita. Tällä hetkellä mennään vielä nykyisen lain mukaan.

Nykyinen aborttilaki on 50 vuotta vanha. Naistentautien ja synnytysten professori Oskari Heikinheimo arvioi, että lakiuudistus nopeuttaa aborttiin pääsyä keskimäärin viikolla.

“Muutos on tervetullut parannus potilaan itsemääräämisoikeuteen.”

Vuonna 2021 Suomessa tehtiin 7600 raskaudenkeskeytystä. Näistä noin 2000 tehtiin HUSin naistentautien poliklinikalla Ruoholahdessa. Potilas on tähän saakka joutunut käymään keskeytyksen vuoksi lääkärissä kaksi kertaa, ja lakimuutoksen myötä toinen käynneistä jää pois.

Raskaudenkeskeytykset ovat vähentyneet viimeisen vuosikymmenen aikana selvästi. Vuonna 2021 tehtiin 8,3 % vähemmän keskeytyksiä kuin vuonna 2020. Erityisesti alle 20-vuotiaille tehtyjen keskeytysten määrä on vähentynyt viime vuosina merkittävästi. (THL)

Heikinheimon mukaan uusi laki voi vähentää keskeytysten määrää entisestään, etenkin, jos ehkäisyyn liittyvä palvelutarjonta ja psykososiaalinen tuki paranevat.

Lähteet: THL ja Terveyskylä

35

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja taas tyrkytetään jonkun yhden henkilön mutunäkemyksiä.. XD Että sikäli jälleeen kerran otsikko on harhaanjohtava, mutta tämähän ei ole mitään yllättävää suosijasakilta.

      "Heikinheimon mukaan uusi laki voi vähentää keskeytysten määrää entisestään,"

      Tälle olisi hauska kuulla mihin perusteisiin ja logiikkaan Hh pohjaa tällaisen väitteen, yleisesti kun hövelimpi tarjonta ja madaltunut kynnys on omiaan vain lisäämään kysyntää...

      • Anonyymi

        Ainahan naistentautien ja synnytysten professorin kertoma on "jonkun yhden henkilön mutunäkemys", kun taas nimettömän palstahihhulin teksti on vakavasti otettavaa faktaa. :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "kun taas nimettömän palstahihhulin teksti on vakavasti otettavaa faktaa. :)"

        Niin, ainakin suosijasakin mittareilla. :)
        Mutta ainahan jonkun "väärää" mieltä olevan ammattilaisen, esim. PR tai ST kertoma on "vaan jonkun hihhulin mutusaarnaa" eikä mitään vakavasti otettavaa, toisin kun taas omiakin mutuja myötäilevän näkemyskannanotot onkin kaikki absoluuttista faktaa!

        Onhan se kiusallista kun jäit heti kiinni jo otsikossa vääristelystä... lääkäriT = vain YKSI lääkäri.. ;)

        "Ainahan naistentautien ja synnytysten professorin kertoma on "jonkun yhden henkilön mutunäkemys", kun taas nimettömän palstahihhulin teksti on vakavasti otettavaa faktaa. :)"

        Täällä kuules tiedetään paremmin hoito ja lainsäädäntökin. Varmaan moni käy täältä hakemassa tiedot miten pitää menetellä jos on käynyt vahinko. 😀 KUKAAN ei mene terveyskeskukseen tai gynekologille... Mitä se lekuri tai gynekologi mistään tietää....😆. Mutua on Heikinheimon ja Käypä Hoidon tiedot. Mutua ja yksittäisiä mielipiteitä Lääkäriliiton ja Kätilöliiton johtajien puheet. Samoin eduskunnan äänestystulos ja aborttikyselyt.. ja yk naiset on murdereita a yle puolueellinen eikä taloustutkimus tutki oikein jne jne mitäs ne olikaan joo feminatseja. Onneks on niitä jotka tietää mitä muut ajattelee vaikke sano mitään jne jne. Joku väitti ettei suomessa oo edes aborttioikeutta... mitähän palvelua ne abortinhakijat mahtaa käyttää kun sen abortin on saanu vielä niin helposti.

        Tämä on ollu niin suurta hupia lukea. Tuli piste iin päälle kun laki meni heittämällä läpi. Ihan päin vastoin kuin elämänkoululaiset täällä on 15 v uhanneet.

        "vain YKSI lääkäri.. ;)"

        Eihän nainen enää tarvi kuin vain yhden lääkärin luo mennäkään kun laki syyskuussa astuu voimaan. 😄 Mitä siinä muilla mitään tekeekään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ainahan naistentautien ja synnytysten professorin kertoma on "jonkun yhden henkilön mutunäkemys", kun taas nimettömän palstahihhulin teksti on vakavasti otettavaa faktaa. :)"

        Täällä kuules tiedetään paremmin hoito ja lainsäädäntökin. Varmaan moni käy täältä hakemassa tiedot miten pitää menetellä jos on käynyt vahinko. 😀 KUKAAN ei mene terveyskeskukseen tai gynekologille... Mitä se lekuri tai gynekologi mistään tietää....😆. Mutua on Heikinheimon ja Käypä Hoidon tiedot. Mutua ja yksittäisiä mielipiteitä Lääkäriliiton ja Kätilöliiton johtajien puheet. Samoin eduskunnan äänestystulos ja aborttikyselyt.. ja yk naiset on murdereita a yle puolueellinen eikä taloustutkimus tutki oikein jne jne mitäs ne olikaan joo feminatseja. Onneks on niitä jotka tietää mitä muut ajattelee vaikke sano mitään jne jne. Joku väitti ettei suomessa oo edes aborttioikeutta... mitähän palvelua ne abortinhakijat mahtaa käyttää kun sen abortin on saanu vielä niin helposti.

        Tämä on ollu niin suurta hupia lukea. Tuli piste iin päälle kun laki meni heittämällä läpi. Ihan päin vastoin kuin elämänkoululaiset täällä on 15 v uhanneet.

        "laki meni heittämällä läpi."

        Tietenkin feminatsimarginaali näki tilaisuutensa mahdollisimman tuhoisaan terrori-iskuun koittaneen kun vihervassarit istuu hallituspalleilla... ja edustajissa näyttää olevan riittävästi raivoisan aivopesun sokaisemia.. olihan se tulos odotettavissa, valitettavasti. Yllättävää oli sen sijaan oli miten moni silti vastusti tätä, olisi luullut järjettömyyssumun levinneen laajemmallekin.. etten sanoisi että ihan 'heittämällä' mennyt läpi. Eihän aloitetta edes hyväksytty sellaisenaan kaikilta osin.
        Ja tosiaan turha luulo että asia jätetään tähän, vaikka elämänkoululaiset siihen mieluusti tuudittautuu. Ajat ja lait on muuttuvia... ;) Seuraavasta hallituksesta povataan muuten oikeistovoittoista.

        "Eihän nainen enää tarvi kuin vain yhden lääkärin luo mennäkään "

        Melko säälittävä yritys kammeta jonnekin sivu raiteelle otsikon vääristelystä.. XD

        Kyllä on naurattanut kattoa kun aborttifanaatikoilla meni löysät punttiin, vai miten he kuvailikaan tätä. ✌️

        Kukas se oli ihan varma ettei aloite kerää tarpeeksi ääniä, ei oteta käsittelyyn, ei mene läpi valiokunnassa, ei mene läpi eduskunnassa. Meni, vaikka 30 puoltajaa oli poissa äänestyksestä.

        Nyt joku vajakki selittää täällä ettei mitään lakia tulekaan eikä mikään muuttunutkaan eikä muutukaan ainakaan kansalaisaloitteen mukaiseksi. Hyvin menee...

        "Seuraavasta hallituksesta povataan muuten oikeistovoittoista."

        Kristallipallostako katoit? Luuletko että aborttilaki kumotaan kun hallitus vaihtuu? 😆 Kyllä lakien muuttamiseen enemmistön eduskunnasta tarvii edelleen. Kokoomus oli täysin nytkin aborttilain helpottamisen kannalla. Samoin RKP vai mitä luet oikeistopuolueiksi? Persujako? Meillä on ollut monta oikeustohallitusta, persuineen. Eikä yksikään ole edes vihjaissut abortin kieltämisestä, ei edes makkaranimijä soini.

        Joka kerta ennen vaaleja aborttifanaatikot täällä riehuu ja ilkkuu: Tanus tulee! Joudutte abortista vankilaan! Soini tulee! Joudutte abortista vankilaan!

        Eikö se nyt onnistukaan yhdeltä ministeriltä kuten se Tiekso-höpöttäjä väitti.

        Terveisin: "Roskala presidentiksi! Herätkää nyt jo uuvatit.

        Kokoomus on oikeistolaispuolue ja joskus ne edustajatkin vaihtuu vähemmän aivopestäviin trendipelleihin..

        "Joudutte abortista vankilaan!"

        Olet ilmeisesti nähnyt taas omiasi.. kukaan muu ei taida tällaisia muistaa.

        Löysät ne on turhautuneilla murhafanaatikoilla tosiaan housussa kun tajunneet ettei lepsuinkaan laki tule koskaan muuttamaan eräitä kiusallisia faktoja mihinkään, eikä saa edes kansan enemmistöä hyväksymään tappamista, päinvastoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "laki meni heittämällä läpi."

        Tietenkin feminatsimarginaali näki tilaisuutensa mahdollisimman tuhoisaan terrori-iskuun koittaneen kun vihervassarit istuu hallituspalleilla... ja edustajissa näyttää olevan riittävästi raivoisan aivopesun sokaisemia.. olihan se tulos odotettavissa, valitettavasti. Yllättävää oli sen sijaan oli miten moni silti vastusti tätä, olisi luullut järjettömyyssumun levinneen laajemmallekin.. etten sanoisi että ihan 'heittämällä' mennyt läpi. Eihän aloitetta edes hyväksytty sellaisenaan kaikilta osin.
        Ja tosiaan turha luulo että asia jätetään tähän, vaikka elämänkoululaiset siihen mieluusti tuudittautuu. Ajat ja lait on muuttuvia... ;) Seuraavasta hallituksesta povataan muuten oikeistovoittoista.

        "Eihän nainen enää tarvi kuin vain yhden lääkärin luo mennäkään "

        Melko säälittävä yritys kammeta jonnekin sivu raiteelle otsikon vääristelystä.. XD

        "Eihän aloitetta edes hyväksytty sellaisenaan kaikilta osin."

        Olennaisilta osin kylläkin. Potilaslaki on tullut voimaan vasta vähän aikaa sitten ja aloite perustui 1970 tekstiin eikä potilaslakiin. Tämä oli yksi syy miksei ikivanhaa tekstiä voi uuteen lakiin tuoda ja semmoisenaan hyväksyä.

        Huvitti kun joku lehti ehätti julkaisemaan uutisen että Oma Tahto - kansalaisaloite on hylätty. Kerkes fundikset riemuita vähä turhan aikaisin....🤭

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Seuraavasta hallituksesta povataan muuten oikeistovoittoista."

        Kristallipallostako katoit? Luuletko että aborttilaki kumotaan kun hallitus vaihtuu? 😆 Kyllä lakien muuttamiseen enemmistön eduskunnasta tarvii edelleen. Kokoomus oli täysin nytkin aborttilain helpottamisen kannalla. Samoin RKP vai mitä luet oikeistopuolueiksi? Persujako? Meillä on ollut monta oikeustohallitusta, persuineen. Eikä yksikään ole edes vihjaissut abortin kieltämisestä, ei edes makkaranimijä soini.

        Joka kerta ennen vaaleja aborttifanaatikot täällä riehuu ja ilkkuu: Tanus tulee! Joudutte abortista vankilaan! Soini tulee! Joudutte abortista vankilaan!

        Eikö se nyt onnistukaan yhdeltä ministeriltä kuten se Tiekso-höpöttäjä väitti.

        Terveisin: "Roskala presidentiksi! Herätkää nyt jo uuvatit.

        Mua nauratti täällä yks juttu Soinin uudesta puolueesta "ripulinruskea tulevaisuus"( kun se haluaa olla johtaja sama missä kunhan saa käyttää valtaa. tms,) värit kuulemma kaljasta ja käristemakkarasta.En löydä sitä enää. 😄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomus on oikeistolaispuolue ja joskus ne edustajatkin vaihtuu vähemmän aivopestäviin trendipelleihin..

        "Joudutte abortista vankilaan!"

        Olet ilmeisesti nähnyt taas omiasi.. kukaan muu ei taida tällaisia muistaa.

        "kukaan muu ei taida tällaisia muistaa."

        Sitä se alzheimer tekee.

      • Anonyymi

        "kaikki vanhentuneet ja aivot dementoituneet."
        " Lääkärinhommakin oli Raamatussa loitsujen lukua."
        "Jotain uskonnollista talebaanihallintoa ihailee. On se sekasin!!!"

        Sinäkö olet hänen lääkärinsä (missä tapauksessa sinulla olisi vaitiolovelvollisuus), työnantajansa vai mistä moisia tietoja?
        Sinun on kyettävä osoittamaan väite todeksi, tai muuten kyse on paitsi herjaavasta mutuvalheestasi myös kunnianloukkauksesta..

        ""kukaan muu ei taida tällaisia muistaa."

        Sitä se alzheimer tekee."

        Sitten kai tuot esille ne mistä höpisit.. vai onko vain pääteltävä että jotkut kärsii harhoista ja muistaa omiaan.

    • Anonyymi

      Hyvä että saa muutoksia lakiin , entinen onkin roikkunut kauan mukana.
      Ja odottamattomat raskaudet ovat myös vähentyneet koska ehkäisy toimii.
      Muuallakin nämä lait jo ovat olleet käytössä , suomi on huomannut että lainmuutosta tarvitaan. Se ku. Juoksennella Montserratin kerrat lääkärissä ( aika hukkaa ):kun asian voi yksikin lääkäri päättää .
      Joten laki on varmasti tervetullut uudistuneena näille jotka sitä tarvitsevat

    • Anonyymi

      Sikiön oikeus omaan elämäänsä sai härskin iskun, kun sikiöltä vietiin perusoikeus omaan elämäänsä. Eipä sitten kuunneltu viisaampien eli YKn, Lääkäriliiton eikä biologien mielipidettä eli juuri niiden, jotka parhaiten asian tuntee. Mutta eihän äärifeministit muita kuuntele, trollaavat vain valheillaan ja saavat ihmisetkin uskomaan heidän "naisten oikeuksia".

      • Anonyymi

        Mutta eihän aborttilakiin tule muuta muutosta kuin että valehtelu ja toinen lääkärikäynti poistuu. Ei sikiöllä ole ollut ennenkään oikeuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta eihän aborttilakiin tule muuta muutosta kuin että valehtelu ja toinen lääkärikäynti poistuu. Ei sikiöllä ole ollut ennenkään oikeuksia.

        Oli ne selvästi paremmat ennen vuotta 1970.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli ne selvästi paremmat ennen vuotta 1970.

        Joo laittomat abortitkin osattiin tehdä paremmin kuin nykyään kun ei enää tarvi ylläpitää vanhan kansan oppimia käsityötaitoja. Nyt vaan lääkkeellä hoituu mikä taito ennen osattiin tehdä ihan tee se itse. Semmosta se on ettei mitää osata itse, voi voi tätä nykynuorisoa kun ennen kaikki oli niin hyvin kun paappa lampun osti.

      • Anonyymi

        "Sikiön oikeus omaan elämäänsä sai härskin iskun, kun sikiöltä vietiin perusoikeus omaan elämäänsä. Eipä sitten kuunneltu viisaampien eli YKn, Lääkäriliiton..."

        Aborttilaki on ollut voimassa v 1950 saakka. Sikiön oikeudet toteutuu äidille annettavan turvan kautta. Eihän ilman naisen hyvinvointia ole sikiölläkään mitään mahdollisuuksia. Lääkäriliitto on aborttioikeuden puolella, Gynekologit on aborttioikeuden puolella, kätilöt on aborttioikeuden puolella, YK vaatii turvallista aborttia. Viisaita ovat!

        "Eihän ilman naisen hyvinvointia ole sikiölläkään mitään mahdollisuuksia. Lääkäriliitto on aborttioikeuden puolella, Gynekologit on aborttioikeuden puolella, kätilöt on aborttioikeuden puolella, YK vaatii turvallista aborttia."

        Miten se lässyttämäsi "turva" toteutuu silloin kun äiti hinkuaa tappaa lapsen?
        Jos nainen "ei voi hyvin" niin on parempi tappaa lapsi? Eihän tuossa ole mtään järkeä...

        Oikeassa olet siinä että YK, ammattilaiset ym. on suurimmalta osin viisaita, ja siksi eivät olekaan lähteneet tukemaan propagandistien mielipuolista roska-aloitetta. Poikkeuksena muutamat höyrähtäneet marginaalihörhöt. Lääkäriliitto-vääristelysi senkun jatkuu, loistaa edelleen poissaolollaan sieltä tukijalistalta..

      • Anonyymi

        "Sikiön oikeus omaan elämäänsä sai härskin iskun, kun sikiöltä vietiin perusoikeus omaan elämäänsä"

        Mutta mutta eihän ne muutokset ollu juuri mitään, tuskin huomasi että on mitään muutoksia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eihän ilman naisen hyvinvointia ole sikiölläkään mitään mahdollisuuksia. Lääkäriliitto on aborttioikeuden puolella, Gynekologit on aborttioikeuden puolella, kätilöt on aborttioikeuden puolella, YK vaatii turvallista aborttia."

        Miten se lässyttämäsi "turva" toteutuu silloin kun äiti hinkuaa tappaa lapsen?
        Jos nainen "ei voi hyvin" niin on parempi tappaa lapsi? Eihän tuossa ole mtään järkeä...

        Oikeassa olet siinä että YK, ammattilaiset ym. on suurimmalta osin viisaita, ja siksi eivät olekaan lähteneet tukemaan propagandistien mielipuolista roska-aloitetta. Poikkeuksena muutamat höyrähtäneet marginaalihörhöt. Lääkäriliitto-vääristelysi senkun jatkuu, loistaa edelleen poissaolollaan sieltä tukijalistalta..

        "Oikeassa olet siinä että YK, ammattilaiset ym. on suurimmalta osin viisaita, ja siksi eivät olekaan lähteneet tukemaan propagandistien mielipuolista roska-aloitetta. "

        Vain gynekologiyhdistys, lääkäriliitto ja kätilöliitto oli tukemassa. Un women, amnesty, lähes kaikki puolueet, plan,... Jne jne ja mikä tärkeintä:NUORISOJÄRJESTÖT, Akateemiset naiset mitä niitä olikaan. Nausjärjestöjen keskusliitto THL, jne jne.

        Lääkäriliito kun ei vaan EDELLEENKÄÄN ole missään virallisena tukijana vaikka kuinka jankutat samaa valhettasi!! Gyneyhdistykset ym. on vain yksittäinen pieni osa kaikista ammattiliitoista, eikä kaikki edes kuulu niihin. Puolueista vain jotkut feminatsistiset pienryhmät on olleet virallisesti verisellä listalla.. lopussa aina pääte -naiset tai -nuoret. Ei näy THL:ääkään, joten ihan hatussta vetelet taas valheitasi.

        "Lääkäriliito kun ei vaan EDELLEENKÄÄN ole missään virallisena tukijana vaikka kuinka jankutat samaa valhettasi!! "

        Lääkäriliitto monissa kohdin on ilmoittanut että se kannattaa aloitetta. Miksi jankkaat?

        Lääkärit ei ole sanallakaan missään halunneet kieltää aborttia vaan pitävät lakiuudistusta hyvänä.

        Se, oliko lääkäriliitto (gynekologit ja kätilöt oli)aloitteen virallisena tukijana vai ei ei merkitse mitään sen rinnalla että Syntymättömän oikeus -aloitteella ei ollut YHDEN YHTÄKÄÄN tukijaa, yhdistystä saati yksittäistä asiantuntijaa tai poliitikkoa joka olisi kehdannut julkisesti halunsa heittää naiset keskenmenosta vankilaan.

        KUKAAN järjellinen ihminen ei halua tukea mitään noin idioottimaista aloitetta. Saati asiantuntija.

        Lääkäriliitto ei vaan ole ottanut minkäänlaista kantaa eikä ilmoittautunut sen virallisiin tukijoihin! Mikä tässä nyt voi olla niin vaikeaa? Yksittäisten henkilöiden kannanotot kun ei muutu koko liiton linjaukseksi vaikka kuinka jankkaat.

        "aloitteen virallisena tukijana vai ei ei merkitse mitään sen rinnalla että Syntymättömän oikeus -aloitteella ei ollut YHDEN YHTÄKÄÄN tukijaa"

        Ai nyt ei merkkaakaan mitään että olet jo kuukausitolkulla änkännyt totuutta vastaan? :D
        Ja turha yrittää livahtaa johonkin sivuraiteille aiheisiin jotka ei liity tähän yhtään mitenkään, eikä varsinkaan muuta Lääkäriliittoa MurhaHinku-aloitteen tukijaksi. Kukaan järjellinen lapsia suojeleva normaali ihminen ei moista törkyisellä propagandalla kyllästettyä roskaa halua tukea.

        "joka olisi kehdannut julkisesti halunsa heittää naiset keskenmenosta vankilaan. "

        Sellaista ei kukaan vaatinutkaan paitsi jossain harhoissasi.

      • Anonyymi

        "Eipä sitten kuunneltu viisaampien eli YKn, Lääkäriliiton eikä biologien mielipidettä"

        Näiden kolmen mukaan juuri on menty, ja heitä asiantuntijoina aborttilakia muutettaessa kuultu. Heidän "mielipidettä" just. Heillä on joku tieteellinen pohja "mielipiteilleen"

        Höpö höpö, mitkään noista ei vaan ole virallisesti tukeneet lasten ihmisoikeuksien vastaista roskaa. Ja sille kannalle on tosiaan tieteellinen pohja olemassa.

    • Anonyymi

      Isäsuhde ensin kondikseen. Nuhakin voi pysyä poissa.

    • Anonyymi

      Juu, abortissa potilaan "oikeudet" paranee, mutta alkion/sikiön perusoikeudet romutetaan! Naisten lisääntyneet itsemurhat ei taas feministejä mitenkään vaivaa, kun puhutaan tilastollisista kuusinkertaisista abortin tehneiden naisten itsemurhaluvuista verrattuna synnyttäneisiin (Gissler 1996)!

      • Anonyymi

        Näin on!!! Kunhan ämmät kyykytetään synnyttämisellä työntämään kalkkunankokoinen kappale perseestä niin itsemurhat paranee ja mieli kohenee! Syntyvyys kasvuun!Pitöis kokeilla miehiinkin varmaan toimii ku kerran ämmilläkin! kalkkunaa rektumiin vaan! Miehet tekee suurimman osan itsareista niin tuo olis hyvä keino saada miesten itsarikuolemat pois tilastoista!

        Lapset ei synny persereijästä / rektumista (sinusta tosin en tiedä), tässäkin huomaa suosijatrollin räikeän vajavaisen tai pikemminkin olemattoman biologian tietämyksen.

    • Anonyymi

      Mtvn uutispätkä missä Lääkäriliiton puheenjohtaja ja THLn joku pomo (nainen, en muista mikä oli asema) kertoi että Islannissa oli tullut laki missä abortin saa omasta pyynnöstä viikolle 20 tms. Niin abortit on Islannissa vaan edelleen vähentyneet.

      • Anonyymi

        "Niin abortit on Islannissa vaan edelleen vähentyneet."

        Tilastoja ja linkkiä esille sitten vaan ettei taas jää ihan omaksi mututulkinahöpinäksesi..
        Aiemmin se kun vaan on ollut ainakin pohjoismaittain juurikin niin, että lain lepsuus heijastuu suhteellisiin aborttilukuihin.. eikä suinkaan niin päin mitä tässä väität.

        "THLn joku pomo"

        "Joku pomo, en muista, joskus joku uutispätkä, tms." XD

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe