Jokainen täällä elää oman aikansa. Useimmille se on jopa useita kymmeniä vuosia pitkä. Pohjat tehdään nuorena.
Näille täällä sätkän hintaa nyseleville tekisi mieli sanoa jotakin, mutta eväthän he.. Kuitenkin, lainaan tekstiä:
Tupakointi voi tuoreen tutkimuksen mukaan aiheuttaa iensairauksia ja -tulehduksia ja pahimmillaan hampaiden putoamista. Myös sähkötupakointi saattaa vahingoittaa suuta, kertoo Uutispalvelu Duodecim.
Tuoreen JAMA Network Open -lehdessä julkaistun tutkimuksen perusteella savukkeita polttavien riski saada iensairaus oli 33 prosenttia suurempi kuin savuttomien. Hampaiden löystymistä heillä oli 35 prosenttia todennäköisemmin ja hampaita oli irronnut 43 prosenttia todennäköisemmin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Up.