Olen viime aikoina ehkä jonkin verran herkistynyt näille asioille.
Olin kaupassa ja hyvällä tuulella ihan tavallisesti ja kun tulin kaupan toiselle seinustalle jossa on kylmätuotteita tunsin melko voimakasta surullisuutta ja raskasta energiaa tulevan sieltä suunnasta, vaikka ketään ei ollut siellä?
Samoin tunnen jopa vastaantulevista autoista toisinaan erilaisia asioita, tai mistä vaan ympäristössä olevasta, josta ei kuitenkaan ole mitään aistein havaittavia merkkejä. Tänään on omituinen, sellainen surullinen outo tunne päällä, vaikka en itse ole surullinen. Samalla tiedän ettei se ole minun ja että se menee pois ehkä nopeastikini. Minulla on aina ollut vaikea erottaa omia tunteitani, siitä mitä tulee ulkomaailmasta ja muista ihmisistä, ne tarttuvat helposti.
Tuleeko kellään asiaa tuntevalla esim. selvätuntijalla tästä mieleen mitään hyödyllisiä rakentavia ajatuksia? Kiitos
Mistä johtuu että kaupassa oli outo energia
7
303
Vastaukset
- Anonyymi
Eiks margariini ollu tarjoukses? Vähemmästäki tommosta tulee.
- Anonyymi
Suosittelen lukemaan empaatikon tarvitsemasta rajanvedosta, jotta oma energia säilyy suojattuna. Englanniksi löytyy enemmän hakutuloksia kuin suomeksi. Käytä esim. sanoja "empath" ja "protection" googlessa ja youtubessa.
Vinkit ovat yleensä tätä tyyliä:
https://quietrev.com/9-self-protection-strategies-for-empaths/
Kannattaa kokeilla mikä toimii itsellä parhaiten. Kaikkein nopeimpia fyysisiä energiakentän puhdistajia ovat vesi (esim. suihku) ja oma hengitys.
Suosittelen käymään myös jollain meediolla tai vastaavalla (valitse intuitiosi perusteella), joka näkee ja poistaa "parasiitit". Jos tämä aihepiiri on sinulle uusi tai jos käytät yhtään reippaammin alkoholia, energiassasi voi olla ylimääräisiä vieraita. Kun hallitset energiasi paremmin, osaat pitää kaiken itseesi kuulumattoman poissa ihan itseksesi.- Anonyymi
Oli sitten niin suuri tarve tulla tommonen tietoisku tänne tuomaan empatiasta, että piti ihan ketju ittellensä alottaa. Voi kyllä me nyt viisastuttiinkin jotta! Ja osataan välttää parasiitteja!
- Anonyymi
Kiitos vastauksesta!
Terv. aloittaja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos vastauksesta!
Terv. aloittajaTuossa on yksi video, josta minä pidän:
https://youtu.be/Je5R2Rfia4c
Siinä opetellaan perusasioita energeettisen rajan muodostamisesta. Käytännössä kyse on maskuliinisen energian käytön opettelemisesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa on yksi video, josta minä pidän:
https://youtu.be/Je5R2Rfia4c
Siinä opetellaan perusasioita energeettisen rajan muodostamisesta. Käytännössä kyse on maskuliinisen energian käytön opettelemisesta.Miks sitten alotit ketjun? Oisit voinu tuon suoraan lukea?????
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1604913Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621555- 121469
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211391Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s71119Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951027Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40947Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298915- 150810
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu278729