Niin juuri siinä kävi

Anonyymi-ap

ihan alusta asti. Sitä alkoi ihmetellä, että miksi joku toimi niin kuin hän toimi. Kun sitä tapahtui useamman kerran sellaisesta tuli jotain kummallista mitä ei voinut mitenkään käsittää, ei vaikka kuinka yritti. Siksi se tuntui tahalliselta pelleilyltä, vaikka hänen persoonansa ei tukenut sitä käsitystä, jos joskus kuuli hänen puhuvan. Jonkinlainen suuri hätä siellä taustalla oli, mutta jos ei pysty sanomaan mitään ääneen, siitä tulee epämääräinen möykky sellaiselle, jolle ei kerrota totuutta. Sen varjolla tehtiin paljon sellaista mikä satutti monella tapaa ja sellaista on mahdoton hyväksyä. Monen vuoden kärsimys ei jalosta ihmistä paremmaksi, se saa aikaan jatkuvaa pahaa oloa ja stressiä pitkäksi aikaa. Kuin rämpisit loputtomassa suossa, mistä ei tunnu olevan poispääsyä, tai kuin olisit lukittuna neljän seinän sisälle, kun et pysty poistumaan ovesta ulos. Ilman sanoja ei ole ymmärrystä. Enää ei sanoja tarvita, nyt niitä ei haluta kuulla, koska niillä ei ole voimaa saada aikaan hyvää.

1

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        274
        4694
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        134
        3040
      3. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        44
        2867
      4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

        Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
        Maailman menoa
        29
        2851
      5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        76
        1801
      6. Vaikea tilanne

        Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
        Ikävä
        106
        1654
      7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

        Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
        Maailman menoa
        28
        1521
      8. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        60
        1429
      9. Kehtaisitko näyttäytyä

        kaivattusi seurassa?
        Ikävä
        95
        1292
      10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

        Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
        Maailman menoa
        215
        1180
      Aihe