Niin juuri siinä kävi

ihan alusta asti. Sitä alkoi ihmetellä, että miksi joku toimi niin kuin hän toimi. Kun sitä tapahtui useamman kerran sellaisesta tuli jotain kummallista mitä ei voinut mitenkään käsittää, ei vaikka kuinka yritti. Siksi se tuntui tahalliselta pelleilyltä, vaikka hänen persoonansa ei tukenut sitä käsitystä, jos joskus kuuli hänen puhuvan. Jonkinlainen suuri hätä siellä taustalla oli, mutta jos ei pysty sanomaan mitään ääneen, siitä tulee epämääräinen möykky sellaiselle, jolle ei kerrota totuutta. Sen varjolla tehtiin paljon sellaista mikä satutti monella tapaa ja sellaista on mahdoton hyväksyä. Monen vuoden kärsimys ei jalosta ihmistä paremmaksi, se saa aikaan jatkuvaa pahaa oloa ja stressiä pitkäksi aikaa. Kuin rämpisit loputtomassa suossa, mistä ei tunnu olevan poispääsyä, tai kuin olisit lukittuna neljän seinän sisälle, kun et pysty poistumaan ovesta ulos. Ilman sanoja ei ole ymmärrystä. Enää ei sanoja tarvita, nyt niitä ei haluta kuulla, koska niillä ei ole voimaa saada aikaan hyvää.