Lueskelin viestejä tässä ja tuli mieleen että saiskohan joku rohkaisua mun tarinasta...
Oon 20 kundi ja kuten monella muullakin, itsetunto ollut aika heikoilla, muistan kun peruskoulussa katselin tyttöjä, niin ajattelin vain että turha edes yrittää ketään kun ei ne kuitenkaan voi nähdä mussa mitään mistä pitäisivät. Pidin/pidän itseäni vähän yliherkkänä nynnynä. Lisäksi mulla aika raskaita kokemuksia, joten hermot ei enää kestä ihan kaikkea.
Jossain välissä päätin että koska en ketään haluamaani naista kerran saa, en osaa edes lähestyä, niin aion elää koko elämäni yksin, turha unelmoida, tulee vaan katkeraksi. Tarkoitan nyt siis päätöstä jonka varassa elin vuosia, ei vain mitään yksittäistä kiukunpuuskaa.
Kuitenkin joku aika sitten yhden kaverini, (juuri sellainen räväkkä, kaunis "pahistyttö" joihin ihastuin aina teininä) kanssa päädyttiin tilanteeseen jossa oltiin paljon yhdessä, tehtiin yhtä projektia. Juteltiin myös ja ihastuin hänen tapaansa ajatella asioita pintaa syvemmältä. Ja joku ilta hän avasi suunsa ja kertoi tuntevansa mua kohtaan jotain.
Yritettiin kehittää jotain pientä suhdetta mutta mä olin vieläkin niin puulla päähän lyöty siitä että juuri sellainen nainen, josta joskus unelmoinut(heh, ei silti ihan, mutta niin lähelle kuin elävässä elämässä voi mennä), voi olla kiinnostunut musta, etten osannut olla alkuunkaan oma itseni. Hermoilin, panikoin yms. ja sitten lopuksi homma pistettiin jäähylle.
Olin ihan rikki, kun musta ei ollut ollut miestä seurustelemaan sellaisen naisen kanssa, joka jostain oli vaan tupsahtanut elämääni. Uskon Jumalaan ja silloin rukoilin että "miksi et nyt auttanut" ja luulen että joku vastasi, seuraavien viikkojen aikana asiat vaan alkoi loksahdella paikalleen mun päässä. Aloin tajuta jotain siitä että voin ihan oikeasti olla oma itseni ja silti ja juuri siksi joku nainen voi rakastaa mua, eihän sekään halua näyttelijää vaan ihan oikean ja elävän miehen.
Tapaillaan vieläkin tuon tytön kanssa ja nyt osaan suhtautua häneen vähän aidommin ja välittömämmin ja hänkin tuntuu viihtyvän mun seurassani, saattaa olla että tästä sittenkin tulee jotain, ei vielä, mutta ehkä joskus. tulee tai ei, koin nyt jo jotain minkä uskoin olevan vain muita varten...
Oon 20 kundi ja kuten monella muullakin, itsetunto ollut aika heikoilla, muistan kun peruskoulussa katselin tyttöjä, niin ajattelin vain että turha edes yrittää ketään kun ei ne kuitenkaan voi nähdä mussa mitään mistä pitäisivät. Pidin/pidän itseäni vähän yliherkkänä nynnynä. Lisäksi mulla aika raskaita kokemuksia, joten hermot ei enää kestä ihan kaikkea.
Jossain välissä päätin että koska en ketään haluamaani naista kerran saa, en osaa edes lähestyä, niin aion elää koko elämäni yksin, turha unelmoida, tulee vaan katkeraksi. Tarkoitan nyt siis päätöstä jonka varassa elin vuosia, ei vain mitään yksittäistä kiukunpuuskaa.
Kuitenkin joku aika sitten yhden kaverini, (juuri sellainen räväkkä, kaunis "pahistyttö" joihin ihastuin aina teininä) kanssa päädyttiin tilanteeseen jossa oltiin paljon yhdessä, tehtiin yhtä projektia. Juteltiin myös ja ihastuin hänen tapaansa ajatella asioita pintaa syvemmältä. Ja joku ilta hän avasi suunsa ja kertoi tuntevansa mua kohtaan jotain.
Yritettiin kehittää jotain pientä suhdetta mutta mä olin vieläkin niin puulla päähän lyöty siitä että juuri sellainen nainen, josta joskus unelmoinut(heh, ei silti ihan, mutta niin lähelle kuin elävässä elämässä voi mennä), voi olla kiinnostunut musta, etten osannut olla alkuunkaan oma itseni. Hermoilin, panikoin yms. ja sitten lopuksi homma pistettiin jäähylle.
Olin ihan rikki, kun musta ei ollut ollut miestä seurustelemaan sellaisen naisen kanssa, joka jostain oli vaan tupsahtanut elämääni. Uskon Jumalaan ja silloin rukoilin että "miksi et nyt auttanut" ja luulen että joku vastasi, seuraavien viikkojen aikana asiat vaan alkoi loksahdella paikalleen mun päässä. Aloin tajuta jotain siitä että voin ihan oikeasti olla oma itseni ja silti ja juuri siksi joku nainen voi rakastaa mua, eihän sekään halua näyttelijää vaan ihan oikean ja elävän miehen.
Tapaillaan vieläkin tuon tytön kanssa ja nyt osaan suhtautua häneen vähän aidommin ja välittömämmin ja hänkin tuntuu viihtyvän mun seurassani, saattaa olla että tästä sittenkin tulee jotain, ei vielä, mutta ehkä joskus. tulee tai ei, koin nyt jo jotain minkä uskoin olevan vain muita varten...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Moi teininörtti,
jatka samaan malliin!
Tämä elämän yliopisto on kouluttanut (ite kohta 40v) että ei kannata olla yhtään mitään muuta kuin mitä itse sydämessään tuntee olevansa. Kannattaa sanoa asiat juuri siten kuin miltä ne tuntuvat. Jos joku asia hermostuttaa, sano se. Jos et tiedä/osaa jotakin asiaa, sano sekin. Jos osaat jotakin tosi hyvin, senkin saa sanoa. Uskon ihmisten arvostavan sinua sitä enemmän mitä rehellisempi ja avoimempi uskallat olla. Samoin ne ihmiset joille olet avoin ja rehellinen kokevat varmasti samoin.
Tämä on minun kokemukseni....
T:Keiju
Oon 19v. mies ja kun mää luin ton sun tarinan, huomasin et se vois kertoo minusta... aina siihen asti, kun sulla rupes meneen taas parempaan suuntaan sen naisen kanssa. Mulla on ihan samanlainen tarina kerrottavana: uskon jumalaan ja rakastun aina "vääriin" naisiin, siis sellasiin kaunottariin, joita mää en voi kuitenkaan ikinä saada. Mut sun tarinassa voi olla vielä hyvinkin onnellinen loppu, mut omaan tarinaani minä en sellaasta jaksa uskoo, tai kuvitella...
todella hieno juttu, kun on hienoja nuorukaisia olemassa. Onkos teille tuttu: www.rikurinne.com ja www.radiodei.fi (yötä päivää hyvää ohjelmaa, paljon myös nuorille). Te kaksihan voisitte pitää yhtä ja voitte siten tukea toisianne! Siunausta elämään!