Onko Ulvila kaupunkina liian vanha ja väheneekö väki,kun muutetaan muualle??
Vastaukset 4
- Anonyymi
ÄäriVasemmistolaisia(Kommunisti) vain on liikaa, ei Ulvila liian vanha ole
- Anonyymi
Ulvilan kaupunki? Onko sellainenkin olemassa? Eikös Ulvila ole se Porin takahikiä joka ylpeilee isomman väestökeskittymän takahikiänä olemisesta?
- Anonyymi
Eikös Ulvilan kaupunkioikeudet siirretty Porille jo kauan kauan sitten?
- Anonyymi
Kun maa kohosi Ulvilan rannikolla sataman kannalta käyttökelvottomaksi, perustettiin jotenkin sen seurauksena Porin kaupunki. Sen jälkeen Ulvila oli pitkään hallinnollisesti kunta. Nykyään Ulvila on ollut hallinnollisesti kaupunki, muistaakseni vuodesta 2000 alkaen taas. Tosin kyseessä on niin pienen oloinen paikka että luontevampaa olisi sanoa Ulvilan kunta, eikä Ulvilan kaupunki. Toki Ulvila on kasvanut niin yhteen Porin kanssa, että vielä luontevampaa olisi kai sanoa Ulvilan olevan yksi Porin kaupunginosista. Itäkeskus voisi menettää omaa hohdokkuuttaan, kun hallinnollisesti Porin itäosa yltäisi nykyistäkin jonkin verran idemmäksi.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va571608Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3641151- 132918
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu13732Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63612- 41588
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90548- 45519
- 45498
- 44456