Millaisia valheita narsisti on sinulle syöttänyt?

Anonyymi-ap

Minulle hän on väittänyt että minulla olisi alkoholiongelma, jopa eläimiin hän on heijastanut tunteensa, väittänyt heidän olevan ylimielinen tai masentunut.

Minulle hän väittää että olisin kateellinen tai katkera, vaikka tunnen kyllä täysin toisella tavalla tunteeni. On ollut normaaleja tunteita! Niin miten ihmeessä silloin voin olla kateellinen tai katkera?

Voi olla että hän on valehdellut lähisukulaisillekin, ainakin eräälle serkulle. Sitä vain odotellassa koska totuus hänen valehtelusta paljastuu muillekin.

On tuntunut äärimmäisen ikävältä ettei minua uskota, edes perheen äiti ei usko minua vaikka olen yrittänyt varoittaa. :(

Hänen narsistinen hymy näkyy kasvoilla, näkyy ilkikurisella tavalla hänen hymynsä. Minulle se näyttäytyy noin, jos en sitten taas kerran kuvittele asioita, kun äitini väitti etten voi olla oikeassa koska en ole mukamassa terve vaikka lääkärintodistukset antaa muuta ymmärtää.

Ja tahdon puhua täysin totta, koska tahdon olla rehellinen sillä valehtelu tuntuu äärimmäisen pahalta. Valehtelua ja epärehellisyyttä en pysty sulattamaan.

Miksi hän tekee noin? Tahdon puhua tunteistani ja olostani täysin totta, mutta silti jotkut epäilee rehellisyyttäni. Tuntuu että tämä läheisnarsisti on onnistunut syöttämään valheita niin perheelleni, että sen myötä epäilevät rehellisyyttäni.

Olen uskossa enkä myöskään siksi tahdo valehdella. Tilanne on hankala omalla tavallaan, kun en edes saa pistää välejä poikki kun perheen äiti ei ymmärtäisi eikä osa sukulaisista, kun eivät tiedä mitä henkistä väkivaltaa olen joutunut kokemaan kun nämä ovat kahdenkesken tapahtuneet tms, niin sille ei ole valitettavasti todistajia vaikka sitä olen toivonut. :(

9

507

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Väittänyt jopa että kuvittelen hänen käytöksen tms, vaikka muutkin perheenjäsenet ovat sen nähneet ja sukulaiset.

    • Anonyymi

      Narsisti valehtelee jatkuvasti, onhan hänen elämänä yksi iso valhe. Narsistille on aivan turha mennä sanomaan että tämä valehtelee tai ylipäätään keskustelemaan esim. tunteista. Narsisti ei myönnä mitään, ota mistään syytä itselleen. Narsisti on teflonia, ei koskaan vastuussa mistään. Tunteillesi hän vain nauraa, pitää pilkkanaan kaikkia tunteita joita näytät.

      Se mikä saa tefloniin särön on välinpitämättömyys. Kohtele narsistia kuin kiveä polun reunalla. Tuskin huomaat, et kuitenkaan potkaise koska se voisi sattua varpaaseen. Menet vain ohi ja unohdat koska ei ole mitään muistettavaa. Jos taas joskus osut samalle polulle, astut ehkä yli ja taas unohdat. Elämä on jossakin muualla, ei siinä polulla yhden harmaan kivenmöykyn kohdalla.

    • Anonyymi

      "Minulle" ja "Minulle".

      Narsisti puhuu.

    • Anonyymi

      Räikeimmät valheet ovat liittyneet yhteiseen lapseemme. Valehteli ja valehtelee yhä mm. viranomaisille ja viroissa oleville ihmisille. Mutta olen itse jo myöntänyt tappioni, koska jos viroissa olevat ihmiset häntä uskovat noin helposti niin saavat sitten itse vieressä katsoa miten lapsi Narsisti isänsä kanssa pärjää. Hänen ei tarvinnut kuin mennä valehtelemaan lapsen kanssa terveydenhoitajalle, joka aivan onnessaan ja innoissan hekumoi miten oli hienoa kun lapsi oli puhunut pahaa äidistä ja "paljastanut kaiken äidistä". Hän oli jotenkin korostetun hyvillään. Noh, viran puolesta hän teki tietysti huoli ilmoituksen, mitä narsujen kanssa tapahtuu paljon, koska he käyttävät kaikki tilaisuudet hyväksi mustamaalata exäänsä. Jos terve osapuoli tekee huoli ilmoituksen sitä ei välttämättä oteta niin vakavasti kuin narsun tekemää, onhan siinä niin paljon lapin lisää mukana. No tämäkin episodi päättyi niin, että narsu jäi Sossulle heti kiinni valheestaan, Sossuilla oli käsitys että kaikki paha tapahtuu minun luonani ja Narsu oli vain kylmästi todennut "että hän ei ole eikä edes aio miettiä mitään tukitoimia lapsille". Hän oli myös käsityksessä, että lapsen huono seura tapahtuu minun luonani ja se oli hieman nolo hetki kun kerroin, että ei kyllä se huono seura on isänsä luona.

      • Anonyymi

        Kyllä tässä taitaa olla kyse jostain ihan muusta kuin narsismista. Kaksi erityisen tyhmää ja tyhmänylpeää yhdessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tässä taitaa olla kyse jostain ihan muusta kuin narsismista. Kaksi erityisen tyhmää ja tyhmänylpeää yhdessä.

        Toisten nimittely tyhmäksi kielii narsismista, ei kuulu hyviin eikä asiallisiin tapoihin asettaa itseään älyllisesti ylemmäs. Ja kyllä hän todellakin on jäänyt valheista kiinni. Valehteli mm. että lapsemme ei hengaile eräässä paikassa, mutta lapsi itse myönsi siellä olevansa. Narsisti yrittää saada aina terveen vanhemman näyttämään huonolta.


    • Anonyymi

      En edes tiedä miten valheiden ketju sai alkunsa, mutta tulin mukaan siinä vaiheessa kun narsisti kertoi saavansa työnantajalta isot korvaukset sopimusrikkomuksista. Oikeasti ei ollut rikkomusta eikä korvausta tulossa ja narsisti joutui keksimään uuden valheen, joka oli ylennys ja palkankorotus joihin narsisti hyvää hyvyyttään vaihtaa korvaukset. Oikeasti ei ollut ylennystä tai palkankorotusta, oli vain määräaikainen työsuhde jota ei enää jatkettu. Valhetta valheen perään ja lopputuloksena per...aukinen työtön narsisti, mutta asiasta ei toki saanut ääneen puhua saati kysellä. Narsistin puheet olivat jo toipumisessa raskaasta työurasta sekä loistavassa tulevaisuudessa, jota odotamme edelleen, 20 vuotta myöhemmin.

    • Anonyymi

      Narsisti on valehdellut minulle salasuhteistaan. Aina niillä.on muita kierroksessa. Eikä tunnu narsistista missään tällainen valehtelu.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      221
      7462
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      4850
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4752
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3418
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2005
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      30
      1870
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1819
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1667
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      37
      1578
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      148
      1337
    Aihe