Eikö Turkille ja Turkkilaisille ole tullut ollenkaan mieleen, että ihmisten kärsivällisyys turkkia kohtaan alkaa loppua suomessa ja ruotsissa? Rajansa se on kaikella. Eikö Turkin ja Turkkilaisten mieleen ole ollenkaan tullut, että esimerkiksi tuo Koraanin polttaminen ruotsissa on täysin Turkin oma vika ja johtuu Turkkilaisten omasta käyttäytymisestä? Eikö Turkille ja Turkkilaisille ole ollenkaan tullut mieleen, että Turkin jatkuva jarruttaminen suomen ja Turkin Nato -jäsenyyteen liittyen alkaa pikkuhiljaa saada ihmisten kärsivällisyyden loppumaan täällä suomessa ja ruotsissa? Se kärsivällisyys meinaan on loppumassa tosdellakin. Turkki ja Turkkilaiset saavat täysin syyttää itseään siitä, että ihmiset reagoi kokoajan selvemmin näyttäen, että kärsivällisyys on lopussa.
Mikä tuo tuollainen tuleva liittolainen muka on olevinaan, joka täysin tahallaan vaarantaa suomen ja ruotsin turvallisuuden jonkin omaan napaan tuijottavan Turkin pelin takia? Mikä liittolainen se muka on, joak tuolla tavallakäyttäytyy?Turkki vaarantaa ihan tahallaan suomen ja ruotsin turvallisuuden. eikös siten käyttäytyviä yleensä sanota ennemmin vihollisiksi eikä liittolaisiksi?
Eli Turkin olisi korkea aika katsoa peiliin ja muuttaa käyttäytymistään.
Turkki on kaksinaamainen ja tekopyhä
17
367
Vastaukset 17
- Anonyymi
Kalkkunoille nokkaan ja eroitus Natosta. Ostakoot romunsa Venäjältä!
- Anonyymi
Ihan oikein on koraanin polttaminen ei kuulu kulttuuriin koraania palvoa. Menkää vaan turkkiin takas koraania lukemaan. Paskatassuihin tulee vähän liikettä kun annetaan kunnolla aihetta. Jos löytäisin koraanin kyllä polttaisin. En ymmärrä kun suomi säilöö mäitä terroristeja eihän ne ole minkään arvoisia. Palautus vaan. Turkkilaisia halveksitaan muutenkin paljon. Naapurin vanha muori käy seksi matkoilla turkissa niin asemalla on huoripukit jo odottamassa asiakkaita yäk yäk. On siinä miehen malli. Limanuljaskoita tyystin turkkilaiset ulisevat koraanin perään ei kantsi
- Anonyymi
Koraaneja ei tarvi, satukirjoja on tarpeeksi.
- Anonyymi
En ole Erdoganin kannattaja, Aamu-tv (Maikkari), mainittiin, että Ruotsin mellakat olisi jengi rikollisuuteen liittyviä, samalla mainittiin, että huumeet ja Turkkilaisuus taitavat myös liittyä siihen. Eli joukoista löytyy heitä, joita Turkki pyytää karkoitettavaksi heille?
Minusta olisi reilua ja oikeudenmukaistakin luopua tällaisesta rikollisesta tahoista, joita Turkki vaatii itselleen. Olisi tavallaan kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla, päästä omista haitoista eroon ja saisi samalla välejä muutettua paremmaksi. Minusta rikollisten luovuttaminen olisi ihan reilua, jos harrastavat rikoksia myös täällä.- Anonyymi
Ruotsin huumekaupan yksi tekijöistä lienee turkin suojissa? Kanilla on mahdollisuus ohjeistaa tätä rikollisorganisaatiota, joka on ehkä osa turkkilaista viidettä kolonnaa? Kani ilmeisesti näkee, että väkivalta ja rikollisuus Ruotsissa, palvelee hänen tavoitteitaan.
- Anonyymi
Eikö 28muuta nsaomaata pysty erottamaan turkkia natosta
- Anonyymi
Kyllä on kuin putin, eli sopii sitä ja tekee toista ei liene kovinkaan luoteettava kumppani.
- Anonyymi
Olin jo matkamessujen innoittamana tilaamassa kahden viikon loman Turkkiin. Onneksi en ehtinyt tilata. Nyt ovat osaltani Turkin matkat taputeltu, vuosien putki meni poikki. Eihän tuonne Erdoganin valtakuntaan enää voi matkustaa koskaan!
- Anonyymi
Hybä hyvä niinminäkin teen, menemme espanjaan
- Anonyymi
Turkki on fiksu maa ,Tymä euroopalainen maksaa venäjä ukrania sota,Turkkilla hyvä kaupa venäjä ja ukrania ja usa kanssa
- Anonyymi
Joo karkoitukset käyntiin oleskelulupia ei uusita kuin kurdeilta. Suomalaisten kämpät voi vuokrata valtion rahoilla jollekin riehu porukoille .
- Anonyymi
Joo, ihmiset pois turkista ja turkkilaiset koraaneineen takas turkkiin,lopetin turkkilaisten pitsojen syönnin ja toivon muilta samaa.
- Anonyymi
Miksi matkustaa turkkiin, samalla rahalla voi kiertää nähtävyydet muuallakin päin maailmaa
- Anonyymi
Ei sais ollenkaan matkustaa turkkiin. Kaikki vienti sinne lopetettava ja sieltä ei saa tuoda mitään!!!ei edes..sitä väkeä.
- Anonyymi
turismi turkkiin lopetettava heti, turkin kohteita markkinoivat matkatoimistot laitettava poikottiin.
No turkkilainen kaksinamaamainen sama kuin Suomi ja eu , Eilen kurdilainen oli hyviä isisin sota,Nyt kurdilaiset he ovat terroristi
- Anonyymi
Turkissa voimakas 7.8 Richterin asteikolla aamuyöstä.
Jos Suomi ja Ruotsi olisivat kylmän laskelmoivia niin he yhdessä lähettäisivät Turkkiin todella paljon hätäapua, raivaus ja etsintämiehistöä, kenttäsairaalan ja muuta siellä tarvittavaa. Näyttävän ison kansainvälisen mediahuomion saattelemana tietysti.
Saattaisi Erdogin ratifioida NATO-sopimukset vähän nopeammin ja loppua heidän kaksinaamainen pelinsä?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu611650- 291275
- 851108
- 43925
- 95878
- 67855
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15809Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19755Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131735- 116711
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �151669Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t79633- 4632
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31625- 43611
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45590- 19576
- 46568
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä25561Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔33558