Keskustelijat kadonneet.
Silloin kun itse olisin halukas kirjoittamaan , niin kaikki toiset ovat häipyneet taivaan tuuliin.
Tuolla nuorempien puolellakin poikkesin, siellä on kuitenkin minulle outoja asioita puheen alla joten turha oli käynti.
Olen etsiskellyt mieleni sopukoista jotain sellaista aihetta joka saisi toisetkin hereille, mutta kun en löydä niin en löydä, en sitten millään.
Voisin vaikka kysellä mitä kuka pitää onnena, kuka pelkää pimeää, mutta kiinnostaisiko tällainen ketään.
On niin paljon asioita, joista voi marista, purnata, nipottaa, motkottaa, rähistä, ärtyä ja olla äänekkäästi mieltä, että niiden vastapainoksi olisikin hyvä kirjoittaa sellaisista jutuista, jotka saavat hyvälle tuulelle. Ajattelen että tie onneen on reunustettu pienillä ja arkisilla asioilla, vaikkei sitä jästipää ihminen usein tajua.
Onnellisuuden aarteet taitavatkin löytää vain laskeutumalla syvyyksiin. Sitten siinä mihin kompastut on onni kätkettynä. Ehkä juuri siitä luolasta johon et uskalla mennä löytyykin etsimäsi.
Mutta on tämä niin väärin..
Silloin kun itse olisin halukas kirjoittamaan , niin kaikki toiset ovat häipyneet taivaan tuuliin.
Tuolla nuorempien puolellakin poikkesin, siellä on kuitenkin minulle outoja asioita puheen alla joten turha oli käynti.
Olen etsiskellyt mieleni sopukoista jotain sellaista aihetta joka saisi toisetkin hereille, mutta kun en löydä niin en löydä, en sitten millään.
Voisin vaikka kysellä mitä kuka pitää onnena, kuka pelkää pimeää, mutta kiinnostaisiko tällainen ketään.
On niin paljon asioita, joista voi marista, purnata, nipottaa, motkottaa, rähistä, ärtyä ja olla äänekkäästi mieltä, että niiden vastapainoksi olisikin hyvä kirjoittaa sellaisista jutuista, jotka saavat hyvälle tuulelle. Ajattelen että tie onneen on reunustettu pienillä ja arkisilla asioilla, vaikkei sitä jästipää ihminen usein tajua.
Onnellisuuden aarteet taitavatkin löytää vain laskeutumalla syvyyksiin. Sitten siinä mihin kompastut on onni kätkettynä. Ehkä juuri siitä luolasta johon et uskalla mennä löytyykin etsimäsi.
Mutta on tämä niin väärin..
Vastaukset 15
Vanhimmat
En tiedä mistähä johtunee,mutta minulle tulee hyvä mieli auringon paisteesta lintuje sirkutuksesta,oravista tuolla piha puissa.En anna itseni vapua synkkyyteen.Vaikka murheitakin on .Lapsenlapsi kuoli viime syksyns huum.ylian.oli27v.Ikävä on mutta aina jostain löytyy ilon aiheitakin.
Luonto on ihmistä varten. Etenkin näin keväällä, kun elämä virtaa, saamme siitä itsellemme ammentaa iloa ja voimaa. Mutta koetut surun muistot voivat myös kirpaista. Kontrasti on liian suuri kevään kanssa. Ammenna voimaa keväästä ja nauti tuomien ja kielojen ja senjälkeen sireenien tuoksuista. Kaikki tapahtuu pika pikaa.
Kiitos viestistä.Olen saanut yllättävän pajon tukea naapureilta ja tuttavilta;kävin terapiassakin,mutta paljon on auttanut kun voi puhua toisten kanssa.Päivä kerrallaan eteen päin.
Kyllä se on tosi, kun saa puhua sen vaikean asian aina uudelleen ja uudelleen, se ikäänkuin laimenee. Itse olen tehnyt virheen, kun mieheni kuoli, niin pidin surun sisälläni. Ajattelin, etten voi rasittaa tuttavia ja sukulaisia puheillani. Muistan, kuinka eräs tuttavapari sanoi, että sinähän olet jo hyvin selvinnyt surussasi. Sisimmässäni tulin ihan vihaiseksi, mutta en voinut silloinkaan sanoa, että olette väärässä, minulla on tosi vaikeaa vielä. Minun mieheni kuoli niin nuorena, että kesti kauan ennenkuin sain kohtalotovereita, joiden kanssa sain asioista puhua samalla aaltopituudella. Kohtalotoverit ovat kullan arvoisia.
Lähiaikaisin murhe sattui minun kohdalleni kun vävypoikani kuoli leukemiaan. Pääsi keväällä armeijasta ja kesällä todettiin tuo sairaus, joka vei hänet hautaan 23 vuotiaana.
Onhan noita murheita ollut minunkin elämässäni, mutta en ole niitten alle silti ruttaantunut.
Iloja ei paljon enää nykyisin ole, mitä nuo pihallamme liikkuvat monenlaiset eläimet, lintuja enimmäkseen. Oravat hyppivät aivan ikkunan alla ja jänikset syövät talven aikana tuoreimmat oksistot.
Toin vuosia sitten tammen alun metsiköstä, mutta joka talvi on ainakin sen latva syöty jollei muuta olisikaan järsitty. Ei tämä tammi minun elinaikanani ehdi puuksi asti kasvaa kun nyttenkin on vain noin 10cm:ä pitkä.
Mutta kiva niitten kaikkien eläinten touhuja on seurata, en yhtäkään haluaisi niistä surmansuuhun joutuvan.
Eikö tamäkin palstalla kurkistelu ja välillä kirjoittelukin palvele sitä ikävän poistoa. Minä tätä olen nyt ihan vähän aikaa vasta harrastanut. Tuli tuo nikkikin vaihdettua Lenistä ihan vahingossa, omaa tyhmyyttäni. Voit käydä lukasemassa sen runon Galleriassa. Sinun Nikkisi on näkynyt ja jäänyt mieleeni. Kyllä minusta on mukava, kun on joitakin tunnistettaviakin. Ikään kuin muodostaa henkilökuvan mielessään, joka toki voi poiketa todellisuudesta. Mutta nettitodellisuuttahan tämä on.
Tunnen Sinut vuosien takaa ja oletan, että sinäkin olet löytänyt ja löydät, ainakin pieniä, onnen hetkiä ihan arjesta.
Haaveilet ehkä liian suurista, et tyydy osaasi. Kuka tyytyisi - muukaan.
Meidän kaikkien tulisi löytää itsemme Senora Lyylin tavoin, näin voisimme antaa enemmän erlaista pohdittavaa ja luettavaa palstalle.
Meillä on kaikilla, kauan eläneillä, menetyksiä matkan varrella, mutta miksi toinen menetys koskettaa enemmän kuin toinen.
Vanhempien kuolema oli luonnollinen, vanhojen ihmisten lähtö ja vielä miehenkin kuoleman ymmärsi, koska sitä osasi vaikean sairauden takia odottaa, mutta nuoren miniän poismeno oli lähes ylipääsemätön asia.
Kaikkeen luopumiseen pitäisi opetella suhtautumaan tasavertaisesti vaan kun ei osaa.
Ehkä miniän kuolema kosketti vaikeimmin siksi, kun äitinä suret poikasi kohtaloa.
Sehän siinä lapsenlapsen poi menossakin satutti kun näki oman lapsen surun.Tuntui etä on kaksin kertainen suru.Nyt on ruvennut vähän helpottamaan.
Señora lyylin tapaisia kirjoittajia täällä voisi olla enemmänkin, mutta jokainen meistäkin yrittää kirjoittaa omien kykyjensä mukaan.
Hänellä ei kertomuksensa mukaan ole ollut kaikkein ihmeellisin lapsuus, mutta kaikesta huolimatta osaa olla onnellinen siitä mitä on ja omistaa.
Paljonhan on luonteesta kiinni millaisena kukin elämämänsä käänteet kokee. Kuitenkin ehkä toisilla on helpompaa sekä taloudellisesti, että muutenkin.
Kun katselen elämääni taaksepäin, täytyy tunnustaa sen olleen melko onnellista , vaikka kuoppaisia teitäkin on matkalla ollut. Esimerkkinä sota-aika ja siitä aiheutuneet pelkotilat.
Olen kai muuttunut myöhemmällä iällä, sillä vaikka lapsuus ja nuoruusajan muistankin olleeni onnellinen, samoin sen kun omistin omia lapsia, niin nykyisin kuitenkin kaikki ovat menevinään "päin.........
Mutta annoin kai väärän kuvan tarkoitusperistäni tuossa avauksessa.
Oikeasti tarkoitin sen olevan niin väärin, kun kirjoittajat olivat kaikki kadonneet silloin kun itselläni oli puhti päällä.
Nyt se puhti taas alkaa vähitellen laimeta, kun ei tiedä kuka milläkin nikillä kirjoittelee.
Yht'äkkiä on ilmestynyt monta "uutta" nikkiä ainakin tuonne nuorempien palstalle, niin väkisinkin tulee mieleen, josko kuitenkin samalta koneelta lähtee monta kirjoittajaa.
Eihän sen pitäisi mitään haitata vaikka jokainen itsellemme kirjoittelisimme, mutta kun samalla johdatellaan kärhämään, niin se on huono juttu, se.
Moi pitkästä aikaa,käväsen nyt täällä tervehtimässä taas.
Olen lueskellut näitä viestejä ja oikein mukavilta on tuntuneet.
Sitä vain ihmettelen eikö fiiulin oikein
hyväksy täällä kaikkia kirjottajia.
Kun taas nikeistä on kysymys,anna veikkonen
kirjoittaa jokaisen millä nikillä
kukakin haluaa.
En ole nähhyt yhtään eripuraisuutta ainakaan
tämän viikon viesteissä.
Hei!
Minun puolestanihan jokainen voi kirjoittaa millä nikillä haluaa en ole omasta mielestäni sitä kieltänyt, enkä pystykään kieltämään.
"Tuntemattomuus" vain on outoa.
Ja hassuahan se on kun vastailee itselleen, eikö sinusta?
taas viestit häipyy taivaantuuliin,huono on sefu joka tämmöstä harrastaa
Hei fiiuliN, mitähän täällä on tapahtunut,missä sinä olet nyt,oletko jossain reissussa kun ei näy palstoillakaan?
Minulla on ollut vähän vastoin käymisiä sairauksien kanssa,kun nuoempi poika meinasi menehtyä,mutta toistiseksi nyt on kaikki aika hyvin.
Minulla on oikein ihana ystävä täällä netistä,hän on lohduttanut minua ja tukenut,tuntuu niin ihanalta kun saa ystävän tukea, vaikka ei ulkonaisesti tunnekkaa.