Hoitoonpääsy?

Kuinka nopeasti kunnallisella puolella pääsee hoitoon jos todetaan liikatoiminta?
5343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Yksilökohtaista ja riippuen mitä sun labroista voi tulkita.

Jos sulla on diagnoosi, niin silloinhan asiaa saa eteenpäin varaamalla esimerkiksi soittoajan ja kysymällä lääkäriltä, että miten tästä eteenpäin mikäli suhun ei olla syystä tai toisesta oltu yhteydessä diagnoosin jälkeen.

Äänestä

Kun olet saanut diagnoosin liikatoiminnasta, olet jo varmasti ollut lääkärillä ja olet hoidon piirissä. Diagnoosin tehnyt lääkäri lähettää jatkotutkimuksiin ja -hoitoon. Ei siinä kauan mene, ehkä muutama viikko. Tutkimuksia saatetaan tehdä paljonkin, ennen kuin alkaa hoito. Riippuu tapauksesta.

Itse tehdyllä toteamisella ei pääse koskaan mihinkään hoitoon! Siis ellet jo ole ollut lääkärissä, varaa aika heti.

Äänestä

Kun itselläni työterveyslääkäri totesi kilpirauhasen liikatoiminnan, lähete Meilahteen tutkimuksiin lähti heti samana päivänä. Samalla alkoi pitkä sairausloma.

Kutsu tutkimuksiin tuli nopeasti. Tutkimuksia tehtiin paljon, niissä meni kuukausia. Sitten alkoi kilpirauhasen liikatoiminnan jarrutus lääkkeillä, minkä jälkeen vuorossa oli leikkaus.

Leikkauksesta seurasi vajaatoiminta. Sen hoito jatkuu tyroksiinilla loppuelämän.

Tässä mitä tiedän omasta kokemuksesta. Muualla ja nykyään voi olla toisenlaista. Sittenpähän näet.

Äänestä

Vallitsevan korruption avulla eli suhteilla tai lahjomalla rahalla pääset helposti :D

Äänestä

Puhti-verikokeessa kävin ja sain lähetteen heti vaikken lääkärissä käynyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuinka nopeasti kunnallisella puolella pääsee hoitoon jos todetaan liikatoiminta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu