Porvoon pääkirjaston lukusalissa on kahvikioski. Tämä on huono yhdistelmä. Kahvilan henkilökunta (ylipainoinen nainen ja sitten sen mies) hölisee aivan avoimesti lukusalissa koska luulevat olevansa kahvilassa. Katoin tänään, että ihmisten pitää käyttää kuulosuojaimia lukiessaan lehtiä, että pystyy keskittymään hälinässä lukemiseensa. Jossain vaiheessa lukusalin seinällä oli myös kieltomerkki, että omia eväitä ei saa lukusalissa syödä. Varmaankin kahvilatoiminta häiriintyy jos ihmiset syö omat leivät.
On myös kummallista, että edes kirjaston henkilökunta ei puutu mitenkään tällaiseen hälinään tai suorastaan ruåtsinkielisten kahakkaan lukusalissa. Eikö kirjastossa ole enää mitään tapoja. Saanko ottaa mukaan oman katuporani tai moottorisahani ja alkaa pärisyttelemään niillä? Kirjastolle olen laittanut palautetta. Mitään ei tapahdu. Pitäisikö paikalle järjestää vartiointi niin voisivat raudoittaa kahvilanpitäjän kumppaneineen aiheuttamastaan häiriöstä.
Kahvila pitäisi siirtää kirjaston seinien ulkopuolelle. Vuokratkoon omat tilansa jostain muualta.
Porvoon pääkirjaston lukusali
5
572
Vastaukset
- Anonyymi
Tuo on kyllä typerin paikka kahvilalle kirjastossa lukusalin yhteydessä. Kyllä se kirjaston yhteyteen sopii, mutta ei todellakaan tuohon. Toki jos ei ole koskaan lukenut mitään, niin sitä ei ehkä ymmärrä.
- Anonyymi
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17716633y
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
KOTIMAA YLE SUNNUNTAI
Tänään on lukurauhan päivä
Suomessa vietetään tänään lukurauhan
päivää. Kyseessä on Suomen Kirjasäätiön
järjestämä teemapäivä, jolloin säätiö
kutsuu suomalaisia rauhoittumaan
kirjojen pariin.
Kirjasäätiö kannustaa viettämään päivän
lukemalla tai kuuntelemalla kirjoja.
Tarkoitus on muun muassa kehittää
lasten ja nuorten lukemistottumuksia.
Lukurauhan päivää vietetään nyt
yhdeksättä kertaa
Lähde: YLE.fi/tekstitv - Anonyymi
Siis kuka mölisee? Kahvilanpitäjät vai joku muu?
- Anonyymi
Kyllä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3103069Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka632370- 1262072
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3502051Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1271743- 671409
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121395- 661357
- 701303
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl811268